JENKIT RAISKAA

Jenkit (ainakin jenkkisotilaat) raiskaa ympäri maailmaa MIEHIÄ. Tätä pidetään jenkeissä ja heidän liittolaismaissa URHOOLLISENA tekona. Sitten Bush tuomitsee kaiken esiaviollisista suhteista lähtien
4333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

mutta näinhän se on. kaikki mitä jenkit tekee on oikein. ainakin jenkkien mielestä

Äänestä
  • kutsuu meitä.

    Äänestä

ei pidetä samalla tavalla seksuaalirikoksena kuin millainen on heteroseksuaalinen raiskaus. Se on pikemminkin samankaltainen riitti jota esiintyy esimerkiksi villikoiralaumoissa, arvojärjestyksen määrittelyssä.

Demografisesti merkittävä osuus amerikan armeijan miesvahvuudesta edustaa joko homo- taikka bi-seksuaalisuutta. Myös homoseksuaalinen käyttäytyminen asevoimien piirissä on yleisempää kuin saattaisi ajatella. Vaikka yhdysvallat esiintyykin jonkinasteisena puritaanisuutta edustavana valtiona, on homoseksuaalisuus läpitunkevasti esillä likipitäen kaikissa amerikkalaisissa instituutioissa. Kouluissa, työpaikoilla, armeijassa, urheilussa ja viihteessä. Esimerkiksi lähivuosien merkittävimmät kassamagneetit ovat olleet joko avoimen homoseksuaalisia elokuvia, taikka verhottuja allegorioita homoseksuaalisuudesta.

Äänestä
  • te ammennatte tata "Amerikan tietoutta"? Montako kertaa olette kayneet maassa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Todella KAKSINAAMAISTA kirjoitti:

Jenkit (ainakin jenkkisotilaat) raiskaa ympäri maailmaa MIEHIÄ. Tätä pidetään jenkeissä ja heidän liittolaismaissa URHOOLLISENA tekona. Sitten Bush tuomitsee kaiken esiaviollisista suhteista lähtien

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu