Suurten puolueiden johtajaongelmat

Keskusta - Vanhanen

Ennustan Keskustalle vaalitappiota, jos demarien nuoleskelu ei lopu. US-KO-MA-TON-TA kuinka selkärangatonta itäläläistä linjaa Vanhanen vetää.

SAK:n myötäily ei tuo Keskustalle yhtä ainutta ääntä lisää. Toimiva konsepti Keskustalle on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana ollut vain ja ainoastaan SDP:n ylivallan haastaminen. Siihen pitäisi pyrkiä omilla tuoreilla teemoilla ja rempseällä kampanjalla.

Pahinta politiikassa on leimautua vaarattomaksi apupojaksi, niin juuri on Vanhaselle käymässä ennen vaaleja. Mies jotenkin kutistuu silmissä aina kun vaalikampanja kunnolla käynnistyy.

Ja mihin jäi meille presidentinvaalien jälkeen luvattu Lehtomäen näkyvä rooli Keskustan kampanjassa? Vanhasen karismalla ei vaaleja voiteta, jos vastassa on edes keskinkertaisia tekijöitä.

Nyt ryhtiä perkele, tai muuten kannatusluvut tippuvat vuoteen 2011 mennessä jonnekin Väyrysen pj-kautta edeltäneeseen tilaan.

Aika pahana indikaationa pidän sitä, että Vanhanen ei ole aikoihin sanonut mitään, minkä vuoksi minua kiinnostaisi ylipäänsä vaalipäivänä uurnille vaivautua, ja pidän itseäni kuitenkin aika kovana keskustalaisena. Voi vain kuvitella, miten vaikea asiasta vähemmän innostuneen on vaivautua Keskustaa tuollaisen kampanjan jälkeen äänestämään.

SDP - Heinäluoma

Onneksi myös SDP:llä on omat ongelmansa. Heinäluoma on Itälään verrattava edellisen vahvan puheenjohtajan henkilökohtaisella ukaasilla valitsema heikko johtaja, jolla ei ole kykyjä tai kannatusta edes omiensa joukossa.

Jos Keskusta menestyy seuraavissa vaaleissa, se johtunee pitkälle siitä, että tavallisesti demareita äänestävät ovat jääneet kotiin, koska eivät vaivaudu Heinäluoman mitäänsanomattomuuden vuoksi uurnille.

Kokoomus - Katainen/Niinistö

Kokoomuksen suurin ongelma on tällä hetkellä Niinistö. Mies sabotoi Kataisen edellytyksiä esittää johtajuutta ja linjanvetäjää, ja pitkällä tähtäimellä tuottaa puolueelleen vain hallaa.

Kataisen näytöt eivät ole kovin mairittelevia. Ainoa paikka, jossa hän on päässyt esittelemään johtamistaitojaan, on epäonnistunut Jaskarigate. On uskomatonta, että parin päivän lehtiotsikoiden vuoksi erotetaan puolueen korkea tekijä, vaikka loppujen lopuksi mies paljastuu syyttömäksi.

Yhteenveto

Melkoinen puulaakisarjan vilttiketju tämä porukka on, kun vertaa 90-luvun Ahoon, Niinistöön ja jopa Lipposeen. Ennustettavissa on pitkästyttäviä vaaliväittelyitä ja matala äänestysprosentti. Mahdollisesti pikkupuolueet nostavat suhteellista kannatustaan, ja nähdään hieman laajempi hallituspohja vaalien jälkeen.
5527
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

... mutta Vanhanen on galluphistorian suosituin pääministeri. Hän on myös ylivoimaisesti suosituin seuraavan hallituksen pääministeri. Vaaleista on tullut nykyään paljolti pääministerivaalit. Keskustalla ei ole mitään hätää.

Erityisesti Lipponen teki eduskuntavaalista pääministerivaalin 03-vaaleissa, kun luuli sillä tavalla varmistavan voiton. Mutta kansapa oli saanut siihen mennessä tarpeeksi Lipposen öykkärimäisestä käyttäytymisesta poliittisia vastustajiaan kohtaan, hänen törmäilystään Bushin luona ajamassa Irakin sotaa ja hänen keskittämispolitiikastaan pääkaupunkiseudulle ja muun maan jättämisestä heitteille.

Äänestä
  • ...tuo mitä sanoit, mutta en kuitenkaan usko, että Vanhasen pääministerigallupsuosio juurikaan realisoituu ääninä Keskustalle. Niin VOI käydä, en vain pidä sitä todennäköisenä.

    Ehkäpä se toteutuu niin, että jotkut demareita äänestävät jäävät kotiin, koska nykymeno sopii heille hyvin, ja tämä välillisesti hyödyttää Keskustaa.

    Vanhasen gallupsuosio vaikuttaisi varmasti positiivisesti Keskustan äänisaaliiseen, jos Suomi olisi kaksipuoluemaa. Monipuoluemaassa vaihtoehtoja on paljon, ja äänestäjien motiivit äänen antamiselle vaihtelevat paljon.

    Toivotaan, että kampanja terävöityy, ja nähdään esimerkiksi kunnollinen televisiokampanja. Presidentinvaaleissa se puuttui, monen muun tärkeän tekijän lisäksi.

    Äänestä

  • ---- kirjoitti:

    ...tuo mitä sanoit, mutta en kuitenkaan usko, että Vanhasen pääministerigallupsuosio juurikaan realisoituu ääninä Keskustalle. Niin VOI käydä, en vain pidä sitä todennäköisenä.

    Ehkäpä se toteutuu niin, että jotkut demareita äänestävät jäävät kotiin, koska nykymeno sopii heille hyvin, ja tämä välillisesti hyödyttää Keskustaa.

    Vanhasen gallupsuosio vaikuttaisi varmasti positiivisesti Keskustan äänisaaliiseen, jos Suomi olisi kaksipuoluemaa. Monipuoluemaassa vaihtoehtoja on paljon, ja äänestäjien motiivit äänen antamiselle vaihtelevat paljon.

    Toivotaan, että kampanja terävöityy, ja nähdään esimerkiksi kunnollinen televisiokampanja. Presidentinvaaleissa se puuttui, monen muun tärkeän tekijän lisäksi.

    vaalitenteissä Vanhaselle ei anneta juurikaan suunvuoroa ja taktikoidaan tietyn kuvan antamiseksi.

    Äänestä

  • jatkuu kirjoitti:

    vaalitenteissä Vanhaselle ei anneta juurikaan suunvuoroa ja taktikoidaan tietyn kuvan antamiseksi.

    ...pätevä poliitikko ottaa tilansa ja tuo teemansa esiin median suhtautumisesta huolimatta. Jäätteenmäki osasi tämän erinomaisesti.

    Äänestä

yksi pahimpia 90%:sesti punainen media. Koko EU-puheenjohtajuuden ajan media karttoi näyttämästä Vanhasta. Jos ei voinut olla näyttämättä, niin ennen ja jälkeen ja rinnallakin oli koko ajan Halonen / Tuomioja-akseli.
Itsekin häpeästä punasteli uutistenlukija Polttila, kysyessään haastattelunsa lopuksi Vanhaselta hänen naisasioidensa vaikutusta suosioonsa.
A-ohjelmat ovat koko syksyn herjanneet keskustalaisia ja nostaneet muita. Ja eilen aamutv-lähetyksesessä puna-Pelttari taas oikein repäisi; esitti herjafilmin Vanhasesta otsikolla puolueiden puheenjohtajat filmintekijöiden silmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


---- kirjoitti:

Keskusta - Vanhanen

Ennustan Keskustalle vaalitappiota, jos demarien nuoleskelu ei lopu. US-KO-MA-TON-TA kuinka selkärangatonta itäläläistä linjaa Vanhanen vetää.

SAK:n myötäily ei tuo Keskustalle yhtä ainutta ääntä lisää. Toimiva konsepti Keskustalle on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana ollut vain ja ainoastaan SDP:n ylivallan haastaminen. Siihen pitäisi pyrkiä omilla tuoreilla teemoilla ja rempseällä kampanjalla.

Pahinta politiikassa on leimautua vaarattomaksi apupojaksi, niin juuri on Vanhaselle käymässä ennen vaaleja. Mies jotenkin kutistuu silmissä aina kun vaalikampanja kunnolla käynnistyy.

Ja mihin jäi meille presidentinvaalien jälkeen luvattu Lehtomäen näkyvä rooli Keskustan kampanjassa? Vanhasen karismalla ei vaaleja voiteta, jos vastassa on edes keskinkertaisia tekijöitä.

Nyt ryhtiä perkele, tai muuten kannatusluvut tippuvat vuoteen 2011 mennessä jonnekin Väyrysen pj-kautta edeltäneeseen tilaan.

Aika pahana indikaationa pidän sitä, että Vanhanen ei ole aikoihin sanonut mitään, minkä vuoksi minua kiinnostaisi ylipäänsä vaalipäivänä uurnille vaivautua, ja pidän itseäni kuitenkin aika kovana keskustalaisena. Voi vain kuvitella, miten vaikea asiasta vähemmän innostuneen on vaivautua Keskustaa tuollaisen kampanjan jälkeen äänestämään.

SDP - Heinäluoma

Onneksi myös SDP:llä on omat ongelmansa. Heinäluoma on Itälään verrattava edellisen vahvan puheenjohtajan henkilökohtaisella ukaasilla valitsema heikko johtaja, jolla ei ole kykyjä tai kannatusta edes omiensa joukossa.

Jos Keskusta menestyy seuraavissa vaaleissa, se johtunee pitkälle siitä, että tavallisesti demareita äänestävät ovat jääneet kotiin, koska eivät vaivaudu Heinäluoman mitäänsanomattomuuden vuoksi uurnille.

Kokoomus - Katainen/Niinistö

Kokoomuksen suurin ongelma on tällä hetkellä Niinistö. Mies sabotoi Kataisen edellytyksiä esittää johtajuutta ja linjanvetäjää, ja pitkällä tähtäimellä tuottaa puolueelleen vain hallaa.

Kataisen näytöt eivät ole kovin mairittelevia. Ainoa paikka, jossa hän on päässyt esittelemään johtamistaitojaan, on epäonnistunut Jaskarigate. On uskomatonta, että parin päivän lehtiotsikoiden vuoksi erotetaan puolueen korkea tekijä, vaikka loppujen lopuksi mies paljastuu syyttömäksi.

Yhteenveto

Melkoinen puulaakisarjan vilttiketju tämä porukka on, kun vertaa 90-luvun Ahoon, Niinistöön ja jopa Lipposeen. Ennustettavissa on pitkästyttäviä vaaliväittelyitä ja matala äänestysprosentti. Mahdollisesti pikkupuolueet nostavat suhteellista kannatustaan, ja nähdään hieman laajempi hallituspohja vaalien jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu