Adventisti pelastuu uskosta Jeesukseen. Kukaan ei pelastu omien ansoiden turvin. Kuuliaisuus Jumalan lakia kohtaan on Pyhän Hengen antama asenne.
Synti on aina syntiä ja Jumala vihaa syntiä. Se joka tahtoo riippua synnissä, menee sen mukana kadotukseen.
Esimerkki 1.
Uskova ihminen polttaa tupakkaa. Emme voi siitä sanoa meneekö hän kadotukseen. Jumala näkee ihmisen sisälle. Tupakanpolttaminen on asia joka ei kuulu uskovalle, eikä kukaan uskova aloita tupakanpolttoa. Mutta siitä voi olla vaikea päästä irti. Mutta uskova tiedostaa tämän synniksi ja tahtoo eroon siitä. Jumala vastaa varmasti omalla ajallaan ja tavallaan.
Esimerkki 2.
Uskova rikkoo sapattia. Emme voi tuomita häntä kadotukseen meneväksi. Jumala näkee sydämen. Mutta voimme huomauttaa häntä siitä, että hän rikkoo Jumalan lakia tehdessään niin. Sitten hän tutkii asian ja joko myöntyy siihen että näin on tai sitten ei myönny. Jokainen ihminen tekee itse valinnan. Jumala lopulta tuomitsee sen kuka on vilpitön uskossaan ja kuka ei. Meidän tehtävämme on vain kertoa miten asiat ovat. Miljoonat ihmiset ovat nukkuneet kuolon uneen rikottuaan koko elämänsä lakia sapattikäskyn kohdalla. Niitä tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta jos joku tietää mikä on väärin se on hänelle synniksi.
Tämä vaan teille huomautukseksi ja omalle tunnollenne pistokseksi, te kaikki jotka vastustatte Jeesuksen sapattia!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Missä kohdassa Raamatussa sanotaan, että tupakanpoltto ja sapatin rikkominen ovat syntiä? Ihmettelen, miten voi olla kuuliainen sellaiselle laille, joka ei voimassa?
Adventistien omatunto on poltinraudalla merkitty. Ensimmäinen kirje Timoteukselle 4
1. Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja
2. valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty
3. ja jotka kieltävät menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, mitkä Jumala on luonut niiden nautittavaksi kiitoksella, jotka uskovat ja ovat tulleet totuuden tuntemaan.
4. Sillä kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hyljättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan;
5. sillä se pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella.
6. Kun tätä veljille opetat, niin olet hyvä Kristuksen Jeesuksen palvelija, joka ravitset itseäsi uskon ja sen hyvän opin sanoilla, jota olet noudattanut.
7. Mutta epäpyhiä ämmäin taruja karta ja harjoita itseäsi jumalisuuteen.
8. Sillä ruumiillisesta harjoituksesta on hyötyä vain vähään; mutta jumalisuudesta on hyötyä kaikkeen, koska sillä on elämän lupaus, sekä nykyisen että tulevaisen.