Luopukaa siis valheesta ja puhukaa toinen toisellenne totta, sillä me olemme saman ruumiin jäseniä. Vaikka vihastuttekin, älkää tehkö syntiä. Sopikaa riitanne, ennen kuin aurinko laskee. Älkää antako Paholaiselle tilaisuutta. Varas älköön enää varastako, vaan tehköön työtä ja ansaitkoon rehellisesti toimeentulonsa, niin että voi myös antaa tarpeessa olevalle. Älkää päästäkö suustanne sopimatonta puhetta, vaan puhukaa sitä, mikä kulloinkin on hyvää ja hyödyllistä ja kuulijoille iloksi. Älkää tuottako surua Jumalan Pyhälle Hengelle, jonka olette saaneet sinetiksi lunastuksen päivää varten. Hylätkää kaikki katkeruus, kiukku, viha, riitely ja herjaaminen, kaikkinainen pahuus. Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on antanut teille anteeksi Kristuksen tähden.
Hyvät
adventistit
4120
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Erityisesti luopukaa niistä valheista, jotka tulivat Ellen Whiten kautta älkääkä jatkako noiden valheiden puhumista edelleen. Sitten rukoilkaa, että tulette etsikkoaikaan, jotta voisitte tulla Kristuksen ruumiin jäseniksi ja pelastua taivaaseen.
Pysyvät erossa uuspietimin valheen parista.
Pahin valhe mitä palstalla on, se on nimeltään uuspietimiä. Viisaat pysyvät siitä aina erossa
se on tarkoitettu vain henkilöille jotka eivät osaa käyttää omia aivojaan. Uu pietimi tekee
asiayhteyksistä irtirevittyjä opin kohtia. He
eivä pysty lukemaan kokonaisuutta. Näin he
tekevät mieleisiään omalle lihalleen sopivia opin
kappaleita. Heillä on yleensä erittäinheikko
raamatun tuntemus. Ja kieroutunut luonne.
Heille on ominaista vihan luominenn Jeesuksen antaman rakkauden tilalle ja armoton tuomion henki. Kumpa Herra armossaan antai heille silmä
voidetta, että he pystyisivät Rakastamaan kanssa
matkustajia. Rukoilemme Heille Pyhää henkeä
heidän pahan henkensä tilalle. Herra olkoon
armollinen näille eksyneille ihmispoloisille.
Maran ata
on revitty irti asiayhteydestään, ja mm. sillä perustellaan tutkivaa tuomiota. Tämä on adventistien ja jehovien tapa uskotella omia tulkintojaan.
Tuo teksti, jonka kirjoitit sopii aivan mainiosti myös toisille tällä palstalla kirjoittaville henkilöille eli siis niille, jotka eivät kuulu adventtikirkkoon. Hekin voisivat ilmentää teksteissään, rakkautta, armahtavaisuutta, kunnioitusta, anteeksiantamusta ja huomaavaisuutta. Emmekö kaikki ole Kristuksen ruumiin jäseniä. Eikö Pyhä Henki ole meidän kaikkien pyhittäjä? Adventistien samoin tulisi osoittaa tätä asennetta seurakuntaamme kuulumattomiin.