Miksi Suomi ei ole Ruotsin tavoin ottanut apteekkeja valtion omistukseen?
Sillä tavoinhan saataisiin hirmutulot sairaanhoitoon, vanhustenhoitoon ja köyhyyden vähentämiseksi.
EI ole kohtuullista, että miljonääriapteekkarit rellestää joka kunnassa lääkkeitä myymällä.
Katsokaa Ruotsia, siellä tämä apteekkien siirto valtiolle on tehty jo aikoja sitten ja hyvin toimii.
Sillä tavoinhan saataisiin hirmutulot sairaanhoitoon, vanhustenhoitoon ja köyhyyden vähentämiseksi.
EI ole kohtuullista, että miljonääriapteekkarit rellestää joka kunnassa lääkkeitä myymällä.
Katsokaa Ruotsia, siellä tämä apteekkien siirto valtiolle on tehty jo aikoja sitten ja hyvin toimii.
Vastaukset 15
Vanhimmat
olisi jonkun pörssiporukan omistuksessa kunhan valtio ensin rahastaisi näpsäkät voitot jokavuotisilla korotuksillaan kuten bensan hinnassa ja sen jälkeen pörssittelijät pääsisivät tekeen samaa isommassa mittakaavassa. Johan tuo on nähty. VR on hyvä esimerkki
miten kävi?
"miksi valtionyrityksiä pitää ylipäänsä myydä ulkomaiseen omistukseen.
Katsoppas kun Suomen Valtio on ottanut jätti lainan noilta Kapitalisteilta jotka nyt ovat vaatimassa Valtion yhtiöiden myyntiä.
Esimerkiksi Paul Warburgin pankki kykenee yhtä aikaa rahoittamaan kymmenien valtioiden lainan tarpeen.
Siellä pankissa on semmoiset miehet jotka painostaa Suomenkin hallitusta luopumaan kivijaloistaan, uhkaamalla esimerkiksi pudottaa Suomen vakavaraisuusluokitusta korkeimmasta AA ryhmästä, jos niin kävisi, se tietäisi kansantaloudellemme konkurssia, koska ns. luotettavuutemme lainan takaisin maksajan maineeseen tulisi kolaus.
Niinpä Suomen valtion herrat on kilvan, oman valtansa säilyttämiseksi, auliisti luopumassa valtionyhtiöistä.
Nuo valtionyhtiöt ovat olleet kansantaloutemme tukijalkoja, koska niiden yhtiöiden tuotoilla on suoraan subventoitu verokertymää, siis rahoitettu hyvinvointi valtiota.
Nyt kun nuo yhtiöt kadotetaan, niin jostain joudutaan säästämään, ja onhan se jo nähty mistä...>>>"
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000553&posting=22000000007129394#22000000007129394
On suuri vääryys mennä myymään kansan omaisuutta ilman kansan lupaa.
Argentiinalaiset heittivät telkien taa presidenttinsä, joka myi valtionyhtiöitä amerikkalaisille yhtiöille.
Yritti paeta USA:han, mutta saivat lentokentältäkiinni tämän roiston.
Se on sitten menoa kun valtion omaisuus myydään pois, katsokaapa Fortumia ja Soneraa vaikka.
>Maat valjastettiin niin hurjiin velkoihin, etteivät ne pystyneet niitä maksamaan ja siten ne joutuivat käytännöllisesti Yhdysvaltain kontrolliin Maailmanpankin ja muiden kansainvälisten luottojärjestöjen suosiollisella avustuksella.[...]Maat valjastettiin niin hurjiin velkoihin, etteivät ne pystyneet niitä maksamaan ja siten ne joutuivat käytännöllisesti Yhdysvaltain kontrolliin Maailmanpankin ja muiden kansainvälisten luottojärjestöjen suosiollisella avustuksella.
- Joka tapauksessa järjestämme tälle maalle valtavan lainan kansainvälisten luottolaitosten kautta. Yleensä prosessia johtaa Maailmanpankki. Sanotaan, että lainaamme miljardi dollaria. Yksi lainan ehdoista on se, että 90 prosenttia siitä palautuu takaisin Yhdysvaltoihin meidän suuryhtiöillemme, näille Bechteleille ja Halliburtoneille, Perkins kuvaili.
- Nämä yhtiöt rakentavat lainoitettaville maille voimalaitoksia, valtateitä, satamia ja teollisuuspuistoja - isoja projekteja, joista hyötyvät pääasiassa rikkaat. Köyhät ja keskiluokka eivät hyödy näistä projekteista eivätkä lainoista, mutta heidän sosiaaliturvaansa leikataan velkaa maksettaessa.>
http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/05/talouden-ammattitappaja-paljastaa.html
Kyllä se sitten USA on maailman diktaattori.
Koska se toimii Ruotsissa, se toimisi myös Suomessa.
Omavastuuosuuskin laskisi.
käsittäneet aivan väärin, ei mitään valtiollisteta, vaan päinvastoin, sitten kaikki myydään ylikansallisislle yrityksille, niin se menee.
Sellaiset sovitaan Gats-neuvotteluissa joissa Suomea edustaa Eu.
http://www.globalisaatio.net/wto/wto_gats.html
http://www.globalisaatio.net/wto/wto_gats&julkiset.html
http://www.globalisaatio.net/wto/palveludirektiivi.htm
Ruotsi seuraa perässä.
Ainakaan tässä ei puhuta koronasta. Siksi nosto.
Apteekki oikeudet periytyvä rannikkoruotsalaisiaa suvuissa. Siksi niihin ei kosketa.
Ruotsissa oli joskus apteekit valtion omistuksessa. Ongelmaksi koettiin "virkamiesmäinen" toimintakulttuuri (lyhyet aukioloajat, vähän apteekkeja). Siellä tehtiin sitten nopealla tahdilla liberalisaatio, kun poliittinen ilmapiiri oli sopiva. Valtaosa apteekeista nyt sijoittajavetoisilla osakeyhtiöillä. Aukioloajat ja määrä per capita ovat nousseet suomalaiselle tasolle.
Liberalisaation jälkeen ammatillisuus heikkeni, ja tarvittiin uusi iso lakipaketti, jolla nykytoimijat velvoitettiin kiinnittämään huomiota siihen, että apteekkitoiminnan pitäisi olla osa terveydenhuoltoa eikä ensisijaisesti kosmetiikan yms. ei-lääkkeellisten (=parempikatteisten) tuotteiden myyntiä.
Suomessa ei ole ollut vuosikymmeniin yhtään perittyä apteekkilupaa. Termi kanta-apteekki viittasi joskus 80 vuotta sitten siihen, että lupa on periytyvää mallia.
suomenhurrit hallinnoi apteekkilaitosta
Sen näkee apteekkarien sukunimistä. jokunen suomalainen päässyt naimakaupan varjolla listalle.
"Sillä tavoinhan saataisiin hirmutulot sairaanhoitoon"
Suomen valtio kun omisti sähkölaitokset ja runkolinjat niin ei ne mitään tuottaneet valtiolle.
Kun ne myytiin yksityisille niin nyt valtio saa niistä muhkeat verotuotot joka vuosi.
Jos apteekit olisi valtion omistuksessa kansa vaatisi että lääkkeet myydään niin pienellä katteella että toiminnasta tulisi vain lisäkuluja veronmaksajille.
Destia meni Macronin maahan . Oisko Marin lievästi voideltu ?
Apteekkarit suuria roistoja. Paljon omistavat asuntoja joita vuokraavat ja ihmisten sairauksilla saavat suuret setelinsä saatanan isot rosvot HÄVETKÖÖT