Pitääkö paikkansa, uutinen jonka kuulin että siis noin 50 % hallituksen omasta mielestään aikaansaamista työpaikoista on ollut ns. pätkätöitä?
Eikös tälläinen tilasto ole sitten jo vähän harhaanjohtava.
Kait nyt kuitenkin näin nousukauden aikaan työpaikkoja onkin syntynyt itsestäänkin.
Eikös tälläinen tilasto ole sitten jo vähän harhaanjohtava.
Kait nyt kuitenkin näin nousukauden aikaan työpaikkoja onkin syntynyt itsestäänkin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
pätkätöiden luvuksi! Siis hallitus ja sossut taas viilasi tietoa omaan piikkiin.
Osa työllistyneistä on ollut työelämässä vain korkeintaan 5 h/vk, ja he ovat mukana työllisyys-, eivät työttömyyslistoissa. Mielestäni työllisyystilastoon oikeuttava tuntimäärä on oltava väh. 30 tuntia, osa-aikaisen 15-29,5 tuntia/vk. Tämä on sitä hallituksen tilastokikkailua, ei rehellisyyttä.
Pätkätyöt lisääntyvät koko ajan, työntekijöiden epävarmuus kasvaa, yhteiskunnan eriarvoistuminen voimistuu,...
työllisiä on "lisätty" puolittamalla työt osa-aikaisiksi - eihän tehdyt työtynnit ole kasvaneet "uusien työpaikkojen myötä" vaan ne ovat lähes samalla tasolla kuin suurina työttömyysvuosina.
Eli kurjuus toimeentulotuen epävarmuudsta on jaettu useamman perheen kesken, joten meillä on nyt enemmän köyhyydessä eläviä, mutta tasoituksen vuoksi todella köyhät ovat vähentyneet. Olihan tästä ihan tilastotietoakin uutisissa.
Oletko kuullut joskus rehellisestä politiikosta?
Et varmasti ole. Työministeri vaihtoon ja heti.
se olikin vaan unta kun rehellisen poliitikon näin!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000426&posting=22000000023328064