Kalterintakaa välihuomautus

Kalterintakaa

Mainitsin jo aikaisemmin muistaakseni osassa 14, että olin yhteydessä Jehovan todistajiin, aj aivan ensimmäisessä osassa ennen varsinaista päiväkirjamerkintöjä mainitsin että olin ryhtynyt selvittämään uskonnollisia asioita. syksyllä ollessani Turussa luion paljon monien monie uskontokuntien julkaisuja mutta yksikään niistä ei oikein vakuuttanut tai pysäyttänyt kohdalleen. Joulukuussa löysin paperinkeräysastiasta muutamia Jehovan todistajien julkaisuja ja myöhemmin pyysin heiltä kirjallisuutta enemmän. Olin jo Joulukuusta asti jollakin tavalla ollut hiedän kanssaan yhteydessä. Nyt tulevissa osissa heidän roolinsa elämässäni korostuu ja luonani Keravan nuorisovankilassa ryhtyi vierailemaan todistajia. KOska heidän vierailunsa antoi minulle paljon iloa ja uutta tietoa niin merkitsin heistä paljon mainintoja päiväkirjaani.
Siin miksi kirjoitan tästä?
Kirjoitan tai oikeastaan ilmoitan tästä asiasta sen vuoksi että henkilö joka ei pidä Jehovan todistajista voisi päättää halustaan jatkaa lukemista ja toisekseen siksi etten halua ainakaan uskonnollista keskustelua koska se ei tälle palstalle kuulu.
Siis, seuraavasta osasta eteenpäin jonkin aikaa mainitsen Jehovan todistajat ja heidän uskontonsa ja RAamatun aika usein.

Terveisin alias Kalterintakaa

7

1374

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sepi

      ootko loppuunasti miettiny ton jehova-homman?
      Eikös jehovat kierrä ovelta-ovelle ja "kerro" omasta
      uskostaan? Parempaakin tekemistä mielestäni on..

    • näpit irti jätteistä

      mennä tonkimaan paperinkeräysastiaa. Sieltähän löytyy vain roskaa.Tulet kyllä huomaamaan että haalit vain lisää vaikeuksia itsellesi Jehovan todistajien oudosta opista.

      • mieti tätä

        että esim. kirjastossa Jehovan todistajien kirjat ovat osastolla "Ei kristilliset uskonnot".


    • Nimetön

      luin osioita sun tekstistä ja hyvä jos olet päässyt jaloillesi..mutta näin ihmisenä sanon että älä hyvä poika/mies tukeudu jehoviin,ihan oikeasti!Hyviähän ne on puhumaan ja silleen,mutta apua tukea löytyy muualtakin.Olen pahoillani jos löysit ns.tuen ja armahuksen niihen ns.uskovaisten luota.Ja usko on muuta kuin niiden riistäjien ja paskojen luona.anteeksi jos loukkaan"uskontoasi"mutta älä tukeudu niihin saat vain katua.On muutakin mitä kautta saat voimaa ja uskoa!

      • säälittää

        kuin eksyny lammas menossa suden suuhun. Ei kuuntele kun vanhemmat yrittää ohjata oikeaan suuntaan. Helppoja uhreja nuoret ja vaikeuksissa olevat jehoville.


    • haukutaan

      Jehovan todistajia..

    • Jee jee hovako

      En ole aiemmin lukenut viestiketjua.
      Nyt luettuani hämmästelen. Miksi?

      Palautappa mieliimme: Miksi olet linnassa?
      Miksi Jehova?
      Miksei Jeesus??
      Mitä eroa niillä mielestäsi on??

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2361
    2. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      341
      1940
    3. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      24
      1846
    4. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      9
      1649
    5. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1478
    6. Viesti miehelle

      Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise
      Ikävä
      12
      1012
    7. Nyt on sanottava että sattuu kipeästi

      Jos, sinä aikana kun olen kaivannut ja odottanut sinua ja olet tiennyt sen, niin jos valitsit toisen miehen. Katsot minu
      Ikävä
      17
      970
    8. Miksi rakastuit

      Kaivattuusi?
      Ikävä
      63
      845
    9. Teit asiat lopulta niin

      Ettei meillä ole ikinä mitään mahdollisuuksia toisiimme.
      Ikävä
      55
      830
    10. Jussi "Mestari" Halal-ahon sotilasarvo?

      Minä vuonna Jussille myönnettiin sotilasansiomitali? Vai myönnettiinkö Jussille sotilasansiomitalia lainkaan?
      Maailman menoa
      2
      788
    Aihe