jehovatotuus, mormoonitotuus, adventtitotuus. Miksei muut uskonnot ole ruvenneet kutsumaan nimensä mukaisesti oppiaan tietyksi totuudeksi ?
Missä on Jumalan totuus, sehän on se ainoa oikea totuus. Muuta totutta kun ei ole.
Luthertotuus
9
299
Vastaukset 9
Olen tällä palstalla todennut, ettei ole olemassa mitään adventtitotuutta, on vain adventistien käsitys asioista, ja sekin monessa kohden vääristynyt.
- sitten istut
täällä?
- ottanut sen
profetian viitan harteillesi,ja olet olevinasi,se ainut joka luulet tietäväsi,kaikki toduudet.Sanassakin sanotaan,että lopunaikana tulee niitä jotka koroittavat itsensä Jumalan yläpuolelle,ja pukeutuvat valkeuden vaatteisiin,vaikka heidän syämensä on kaukana Jumalasta.Valheillaan he eksyttävät jos mahdollista myös valitutkin.Tee parannus ja ota vastaan PELASTUS JEESUKSESSA KRISTUKSESSA,niin asenteesi muuttuu ja sydämesi täyttyy PYHÄLLÄ HENGELLÄ ja RAKKAUDELLA.
- kuhilas
Jeesus itse sanoo olevansa tie, totuus ja elämä (Joh. 14:6). Kun Jeesukseen tutustumme, tutustumme totuuteen persoonoituna. Kun Jeesusta seuramme, silloin seuraamme totuutta. Apostoli Paavali toteaa, että "Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa" (1. kor. 13:9-10). Parhainkin tiedemies joutuu toteamaan, että tämä on parasta tietoa tästä asiasta tällä hetkellä. Jos joku väittää totuudesta kaiken tietävänsä, niin hän tuskin ymmärtää sitä, mitä hän väittää. Kukaan meistä ei täydellisesti totuutta tiedä. Tietämisemme on vajavaista. Tämä nöyrä asenne tulisi näykyä esityksissämme ja väitteissämme. Tämän tulisi vaikuttaa tapaamme suhtautua toisin ajattelevaan uskovaan.
- hirvas
ja tutkimalla sitä, totuus avautuu. Muuta totuutta ei ole.
Suhtautuminen muun "totuuden" julistajiin on oltava sellainen, että se herättää myös väärien oppien kuljetettavat olevat Jumalan totuuteen.
Tätä tekivät Jeesus ja apostolit, ja näyttivät esimerkillään myös meille, että väärää totuutta vastaan on taisteltava kaikin voimin.
Ei kukaan opi tuntemaan totuutta, jollei hän itse sitä etsi. - kuhilas
hirvas kirjoitti:
ja tutkimalla sitä, totuus avautuu. Muuta totuutta ei ole.
Suhtautuminen muun "totuuden" julistajiin on oltava sellainen, että se herättää myös väärien oppien kuljetettavat olevat Jumalan totuuteen.
Tätä tekivät Jeesus ja apostolit, ja näyttivät esimerkillään myös meille, että väärää totuutta vastaan on taisteltava kaikin voimin.
Ei kukaan opi tuntemaan totuutta, jollei hän itse sitä etsi.niin minun on hyväksyttävä se, että toisetkin etsivät totuutta. Jeesus vakuuttaa totuuden etsijälle: "Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen pyytävä saa ja jokainen etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa avataan" (Matt. 7:7-8). Ei tässä sanota, että vain yksinään eläville kritityille annetaan ja avataan. Ei tässä rajoteta Jumalan apua vain luterilaisille. Ei tässä suljeta pois rehellistä totuutta ja armoa etsivää adventistiakaan! Armahtavaisuutta ja suvaitsevaisuutta, rakas veli, tarvitaan Jumalan lasten joukossa.
- hirvas
kuhilas kirjoitti:
niin minun on hyväksyttävä se, että toisetkin etsivät totuutta. Jeesus vakuuttaa totuuden etsijälle: "Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen pyytävä saa ja jokainen etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa avataan" (Matt. 7:7-8). Ei tässä sanota, että vain yksinään eläville kritityille annetaan ja avataan. Ei tässä rajoteta Jumalan apua vain luterilaisille. Ei tässä suljeta pois rehellistä totuutta ja armoa etsivää adventistiakaan! Armahtavaisuutta ja suvaitsevaisuutta, rakas veli, tarvitaan Jumalan lasten joukossa.
sellainen olennainen tekijä, ettei se totuus löydy ihmisopeista, vaan Raamatusta.
- Sirkka Iita.
hirvas kirjoitti:
ja tutkimalla sitä, totuus avautuu. Muuta totuutta ei ole.
Suhtautuminen muun "totuuden" julistajiin on oltava sellainen, että se herättää myös väärien oppien kuljetettavat olevat Jumalan totuuteen.
Tätä tekivät Jeesus ja apostolit, ja näyttivät esimerkillään myös meille, että väärää totuutta vastaan on taisteltava kaikin voimin.
Ei kukaan opi tuntemaan totuutta, jollei hän itse sitä etsi.totuus ja elämä,pysytään siinä.JEESUKSEN VERI RIITTÄÄ!Siihen ei ole MITÄÄN LISÄÄMISTÄ.
Jos siis uskot,että se on vuotanut sinunkin edestäsi ja otat anteeksiantamuksen armon vastaan Jeesuksen kautta,niin sinä pelastut!
TÄMÄ ja vain TÄMÄ on oikea(ainoa)evankeliumi.Ja sen tyhmäkin ymmärtää!Jumalan tie on suora,siltä "ei eksy hullukaan"!
Näin sanoi kerran yksi uskova puheessaan,(uskova joka todella oli käynyt vaikeat tiet,ennen uskoon tuloaan,)ja se on totta.
Se on annettu lapsenmielisille ja niille,jotka murentuvat ja panevat oman viisautensa pois ja heittäytyvät TÄYSIN ARMON VARAAN! - kuhilas
hirvas kirjoitti:
sellainen olennainen tekijä, ettei se totuus löydy ihmisopeista, vaan Raamatusta.
että totuus löytyy Ramatusta. Minua ei juurikaan kiinosta tutustua toisten kirkkojen tai uskontokuntien opinkohtiin.
Ainoa, jota olen näistä lukenut on Katekismus tai Luterilaset Tunnustuskirjat. Raamattua tutkiessani olen käyttänty Old Testament Libray -sarjan osia tai The Interpreter's Bible -sarjaa. Edellisen julkaisija on SCM Press LTD ja jälkimmäisen Abigdon Press. Olen myös käyttänyt hyviä kotimaisia kommentaareja tekstin ja sen selityksen ymmärtämisessä, joista mainittakoon Aimo T. Nikolaisen Avaa Uusi testamentti -sarja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on231415Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?1711101Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran1041090Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.57792- 65785
Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.51771Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y28731Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47724- 51679
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee605655Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30627Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32602- 84588
- 9575
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20573kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14555- 31551
- 43543
- 44511
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70510