Edustuksellinen demokratia on valedemokratiaa
Edustuksellista demokratiaa (ED), jota Noam Chomsky kutsuu myös kapitalistiseksi demokratiaksi, leimaa itsekkyys, omanedun tavoittelu, vallanhalu. Taistellaan tietyn joukon tai eliitin määräysvallasta, edusta, omistuksesta tasa-arvon ja yhteisen hyvän kustannuksella. Se on jo perusolemuksensa takia ’raadollista’ eikä saa voimaansa kansasta. Niinpä Pierre Bourdieu toteaa (HS 31.1.02): oikea poliittinen toiminta ei voi tapahtua puolueiden kautta. Politiikka on ajautunut vakavaan kriisiin eikä pysty vastaamaan aikamme haasteisiin. Se on alkanut etääntyä kansasta; monet poliitikot edustavat pääomaa ja tarvitsevat ääniä valtansa turvaamiseksi. Ääriesimerkin tarjoaa Italian Silvio Berlusconi, jossa konkretisoituu pääoman uhka demokratialle.
G.H. von Wright toteaa, että teollis-teknistyneessä yhteiskunnassa on suuri vaara: koneisto tuhoaa demokratian ja alistaa sen kohti poliisi-valtiota, jossa ihmistä manipuloidaan joukkoviestinnän propagandalla ja mainoksilla. Tämä on jo nyt selkeästi nähtävissä.
ED:ssa äänestäjää tarvitaan vain antamaan ääni eikä äänestäjä voi valvoa mitä kehitystä sillä tuetaan. Vaalit ovat äänten metsästys-show, jonka jälkeen valitut vetäytyvät puoluekoneistojen norsunluutorniin. ’Ajattelemme puolestasi – demokratiassa’ kansa ei voi itse määritellä arvoja. Se mahdollistaa taktikoinnin, johtaa valtapeleihin. Puolue-eliitit ja virkakoneistot voivat kulissien takana antaa katteettomia lupauksia ja hankkiutua tilanteisiin, joissa äänestäjän mielipide ei enää sido. Usein tarkoitus ei olekaan kansan kuuleminen vaan asioiden ajaminen eliitin päättämällä tavalla, jonka sanotaan olevan kansan edun mukaista.
ED:sta on tullut ”valtioaateli”, se jättää kansan eliittien armoille eikä tue sen mahdollisuutta neuvoa antavasti ohjata päätöksentekoa. Siinä on demokratiavaje: asiat, joita kansa ei tue voivat silti toteutua. ED on turhauttanut kansan apatian tilaan. Vinoutuneesta kehityksestä sen poliitikkojen eliitti ei ole huolissaan. Se päivittelee tekopyhästi äänestämättä jättäneiden suurta joukkoa ja samalla korostaa ’totuuden omistajan’ rooliaan. Kansalaisten älyllinen ja luova voima saa sammua. Se ei tunnusta, että demokratia on keskustelua, jossa kansa on pääosassa, ei johtamista omista näkemyksistä käsin. Se ei usko ihmisten kykyyn suorittaa harkintaa, ei tunnusta heidän henkistä tasoaan, usko täysikäisten ja –järkisten ihmisten henkiseen yhtäläisyyteen. Se haluaa pitää kansalaisen alennetussa tilassa, sopeutujana.
Suuri haaste onkin demokratian suoristaminen: kansanäänestysten lisäys ja edustajien määrän vähennys. Nykykoneisto on liian suuri ja kallis, ja ihmisten täytyy voida vaikuttaa yhteiskuntaan suoremmin, oman näkemyksen mukaisella tavalla. Vain siten he voivat tuntea lauseen ’valta kuuluu kansalle’ toteutuvan. Vain sellaisilla puolueilla on tulevaisuutta, jotka toimivat yhteistyössä kansan kanssa.
ED leimaa matalan äänestysaktiivisuuden negatiivisesti: se on apatiaa tai välinpitämättömyyttä. Tässä kuitenkin on syytä todeta, että jo 1908 A. Drzewina osoitti, kuinka kotilonkuorissa asuvat erakkoravut nopeasti oppivat olemaan toimimatta. Kun kotilonkuoreen pantiin korkki ne yrittivät sitä aikansa aktiivisesti poistaa mutta jonkin ajan kuluttua oppivat, ettei siitä ole apua eikä korkinmuruja enää noussut pintaan. – Jos rapu oppii niin miksei ihminenkin.
Valtio-opin dosentti Pertti Timonen kirjoittaa HS:ssa 8.1.2000 Kansanäänestys neuvoo päätöksentekijää mm.: ”Kansanäänestystä voidaan puoltaa monin näkökannoin. Se toteuttaa demokratian ihannetta, antaa päätökselle legitimaation, hyväksynnän, torjuu kansalaisten poliittista apatiaa ja vieraantumista, tuo päätöksenteon ruohonjuuritasolle ja lisää sen avoimuutta. – Ehkä meidänkin olisi tulevaisuudessa syytä lisätä valtiollisia kansanäänestyksiä, sallia kansan-äänestysaloite myös valtakunnan tasolla ja kunnallinen kansanäänestys myös kunnallisvaalien yhteydessä. Kohti sitovaa, päättävää kansanäänestystä voitaisiin siirtyä siten, että neuvoa-antavan kansanäänestyksen tulos olisi sitova, jos äänestykseen osallistuisi riittävä määrä äänioikeutettuja ja jos jokin vaihtoehto saisi äänestystuloksessa selvän määrä-enemmistön” Pan-Eurooppa instituutin johtaja prof. Esa Stenberg kirjoittaa (HS 01.04.01) Millaisen unionin oikeastaan haluamme?): ”EU on liian kaukana kansalaisista. Demokratian ja kansalaisten antaman vallan käytön oikeutuksen on toteuduttava nykyistä paremmin”.
Edustuksellista demokratiaa (ED), jota Noam Chomsky kutsuu myös kapitalistiseksi demokratiaksi, leimaa itsekkyys, omanedun tavoittelu, vallanhalu. Taistellaan tietyn joukon tai eliitin määräysvallasta, edusta, omistuksesta tasa-arvon ja yhteisen hyvän kustannuksella. Se on jo perusolemuksensa takia ’raadollista’ eikä saa voimaansa kansasta. Niinpä Pierre Bourdieu toteaa (HS 31.1.02): oikea poliittinen toiminta ei voi tapahtua puolueiden kautta. Politiikka on ajautunut vakavaan kriisiin eikä pysty vastaamaan aikamme haasteisiin. Se on alkanut etääntyä kansasta; monet poliitikot edustavat pääomaa ja tarvitsevat ääniä valtansa turvaamiseksi. Ääriesimerkin tarjoaa Italian Silvio Berlusconi, jossa konkretisoituu pääoman uhka demokratialle.
G.H. von Wright toteaa, että teollis-teknistyneessä yhteiskunnassa on suuri vaara: koneisto tuhoaa demokratian ja alistaa sen kohti poliisi-valtiota, jossa ihmistä manipuloidaan joukkoviestinnän propagandalla ja mainoksilla. Tämä on jo nyt selkeästi nähtävissä.
ED:ssa äänestäjää tarvitaan vain antamaan ääni eikä äänestäjä voi valvoa mitä kehitystä sillä tuetaan. Vaalit ovat äänten metsästys-show, jonka jälkeen valitut vetäytyvät puoluekoneistojen norsunluutorniin. ’Ajattelemme puolestasi – demokratiassa’ kansa ei voi itse määritellä arvoja. Se mahdollistaa taktikoinnin, johtaa valtapeleihin. Puolue-eliitit ja virkakoneistot voivat kulissien takana antaa katteettomia lupauksia ja hankkiutua tilanteisiin, joissa äänestäjän mielipide ei enää sido. Usein tarkoitus ei olekaan kansan kuuleminen vaan asioiden ajaminen eliitin päättämällä tavalla, jonka sanotaan olevan kansan edun mukaista.
ED:sta on tullut ”valtioaateli”, se jättää kansan eliittien armoille eikä tue sen mahdollisuutta neuvoa antavasti ohjata päätöksentekoa. Siinä on demokratiavaje: asiat, joita kansa ei tue voivat silti toteutua. ED on turhauttanut kansan apatian tilaan. Vinoutuneesta kehityksestä sen poliitikkojen eliitti ei ole huolissaan. Se päivittelee tekopyhästi äänestämättä jättäneiden suurta joukkoa ja samalla korostaa ’totuuden omistajan’ rooliaan. Kansalaisten älyllinen ja luova voima saa sammua. Se ei tunnusta, että demokratia on keskustelua, jossa kansa on pääosassa, ei johtamista omista näkemyksistä käsin. Se ei usko ihmisten kykyyn suorittaa harkintaa, ei tunnusta heidän henkistä tasoaan, usko täysikäisten ja –järkisten ihmisten henkiseen yhtäläisyyteen. Se haluaa pitää kansalaisen alennetussa tilassa, sopeutujana.
Suuri haaste onkin demokratian suoristaminen: kansanäänestysten lisäys ja edustajien määrän vähennys. Nykykoneisto on liian suuri ja kallis, ja ihmisten täytyy voida vaikuttaa yhteiskuntaan suoremmin, oman näkemyksen mukaisella tavalla. Vain siten he voivat tuntea lauseen ’valta kuuluu kansalle’ toteutuvan. Vain sellaisilla puolueilla on tulevaisuutta, jotka toimivat yhteistyössä kansan kanssa.
ED leimaa matalan äänestysaktiivisuuden negatiivisesti: se on apatiaa tai välinpitämättömyyttä. Tässä kuitenkin on syytä todeta, että jo 1908 A. Drzewina osoitti, kuinka kotilonkuorissa asuvat erakkoravut nopeasti oppivat olemaan toimimatta. Kun kotilonkuoreen pantiin korkki ne yrittivät sitä aikansa aktiivisesti poistaa mutta jonkin ajan kuluttua oppivat, ettei siitä ole apua eikä korkinmuruja enää noussut pintaan. – Jos rapu oppii niin miksei ihminenkin.
Valtio-opin dosentti Pertti Timonen kirjoittaa HS:ssa 8.1.2000 Kansanäänestys neuvoo päätöksentekijää mm.: ”Kansanäänestystä voidaan puoltaa monin näkökannoin. Se toteuttaa demokratian ihannetta, antaa päätökselle legitimaation, hyväksynnän, torjuu kansalaisten poliittista apatiaa ja vieraantumista, tuo päätöksenteon ruohonjuuritasolle ja lisää sen avoimuutta. – Ehkä meidänkin olisi tulevaisuudessa syytä lisätä valtiollisia kansanäänestyksiä, sallia kansan-äänestysaloite myös valtakunnan tasolla ja kunnallinen kansanäänestys myös kunnallisvaalien yhteydessä. Kohti sitovaa, päättävää kansanäänestystä voitaisiin siirtyä siten, että neuvoa-antavan kansanäänestyksen tulos olisi sitova, jos äänestykseen osallistuisi riittävä määrä äänioikeutettuja ja jos jokin vaihtoehto saisi äänestystuloksessa selvän määrä-enemmistön” Pan-Eurooppa instituutin johtaja prof. Esa Stenberg kirjoittaa (HS 01.04.01) Millaisen unionin oikeastaan haluamme?): ”EU on liian kaukana kansalaisista. Demokratian ja kansalaisten antaman vallan käytön oikeutuksen on toteuduttava nykyistä paremmin”.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.