Missä menee terveydenhuollon moraali nykyaikana?

Tuli rakennettua talo pari vuotta sitten. En olisi alkanut koko hommaa, jos olisin tiennyt kuinka kalliiksi ja tuskaiseksi se voi parhaassa tapauksessa muuttua. Ilo alkoi, kun selkä kipeytyi.
Aluksi selkäkipua ei akuutimmassa tilanteessa otettu vakavasti. Kipu oli sietämätön ja kävin paikallisessa terveyskeskuksessa hakemassa pariin otteeseen burana kuureja. Kävely oli tuskaista ja selkä kumarassa kävin töissä. Selkää ei kuvattu eikä missään nimessä luvattu edes kuvata. Kunnallista fysioterapiaa ei kuulemma anneta kipeään selkään. Sitten kun kipu hellittää luvattiin ajatella asiaa. Kestin kipua sinnikkäästi 1½-vuotta. Sitten riitti usean turhan terveyskeskus käynnin jälkeen ja menin yksityiselle.

Selkä kuvattiin ja kustannuksia tuli omavastuuseen useita satoja euroja lääkärin palkkioiden kera. Sain diagnoosiksi välilevyn pullistuman. Aluksi puhuttiin leikkaamisesta, mutta asia kääntyi kuitenkin fysioterapiaan. No mitäs tämä, omavastuu melkein 50 euroa kerta, tekee noin. 300 euroa/kk. Lisäksi luvattiin ohjeita viikottaiseen kotiharjoitteluun 10-20 euroa / ohjeet. Lue tästä ja tee näitä ohjeiden mukaan. Luulisi, että ohjeet sisältyy muutenkin kuntoutukseen. Alkutarkastuksesta tietysti omat hintansa jne.
Toki apua on löytynyt ja vähän helpottaa... mutta ihmetyttää...

Minne me todelliset veronmaksajat veromme maksamme? Terveyskeskus on vajonnut alas ja ne jotka osaavat ja ovat päteviä, osaavat rahastaa meidän normaali palkansaajien kustannuksella. Varmasti vastaavia kokemuksia löytyy täältäkin? Mitenkä pienellä palkalla pärjäävä voi sairastaa nyky Suomessa? Saati sitten parantua. Tähän kaikki uhkakuvat vielä päälle, kun on lainalla saanut perheelleen omakotitalon irti. Missä oikein mennään? Mistä te muut löydätte rahan, jos sairastuu?
4533
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Melkein 10v takana selittämätöntä kipua. Yksikään lääkäri ei ole ottanut tosissaan, ja välillä tuntuu itsestäkin että olen luulosairas.

Viime keväänä meni hermo (vihdoin) ja marssin myös yksityiselle - ei apua. Marssin toiselle yksityiselle - ei apua. Marssin kolmannelle ja sieltä sain jonkinmoista apua. Hänen kirjoittamansa paperin kanssa marssin sitten omalle lekurille arvauskeskukseen, ja johan alkoi homma pyörimään. Eli sain lähetteen oman lääkärin kautta jatkotutkimuksiin ja tällä tiellä olen nyt. Nyt sitten kuntako se on joka maksaa, vai mikä taho, ihan sama kunhan se en ole minä :) .

Mutta siis kannattaa kokeilla. Ottaisin kaikki paperit jne mukaan ja kävisin kysymässä omalta lääkäriltä. Tuossa konkurssissa se ei enää ainakaan maksa kuin sen käyntimaksun, jos ei sieltä mitään apua heru, niin olet ainakin kokeillut.

Äänestä

sulle korokepohjalliset, siitä olisi voinut muutaman euron vielä kiskoa tyhjästä. Tutkimus: Yhden kerran fysikaalisen neuvontakäynnin ja kuuden käynnin jälkeisessä hoitotuloksessa ei ollut eroa.

Äänestä
  • kohta 1,5 vuotta taistellut terv keskuksessa ja mitään sieltä ei saa jos ei itse vaadi ja ole kovana. muistakaa vaikka se lääkäri ei ois teille mitään pahaa tehnyt niin vittuilkaa niin kauan että saatte lähetteen eteenpäin. ei se sieltä tule kuin manulle illallinen koska johtoporras on kovalla sanalla kieltänyt lähettämästä erikoissairaanhoitoon koska se maksaa lähettävälle terveyskeskukselle.

    Äänestä

  • itsekin kirjoitti:

    kohta 1,5 vuotta taistellut terv keskuksessa ja mitään sieltä ei saa jos ei itse vaadi ja ole kovana. muistakaa vaikka se lääkäri ei ois teille mitään pahaa tehnyt niin vittuilkaa niin kauan että saatte lähetteen eteenpäin. ei se sieltä tule kuin manulle illallinen koska johtoporras on kovalla sanalla kieltänyt lähettämästä erikoissairaanhoitoon koska se maksaa lähettävälle terveyskeskukselle.

    terkkarissa mitään auttaa. Jos vittuilet lääkärille, sitä alkaa vituttaa, ja se voi alkaa vittuilla takaisin! No joo, ei niin varmaan saa lääkäri tehdä, mutta jos vittuilet sille ei se ainakaan sen auttamishaluja lisää. Itte oon aina ollu ystävällinen terkkarissa ja ihan hyvin on hoidettu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sairastava perheen isä kirjoitti:

Tuli rakennettua talo pari vuotta sitten. En olisi alkanut koko hommaa, jos olisin tiennyt kuinka kalliiksi ja tuskaiseksi se voi parhaassa tapauksessa muuttua. Ilo alkoi, kun selkä kipeytyi.
Aluksi selkäkipua ei akuutimmassa tilanteessa otettu vakavasti. Kipu oli sietämätön ja kävin paikallisessa terveyskeskuksessa hakemassa pariin otteeseen burana kuureja. Kävely oli tuskaista ja selkä kumarassa kävin töissä. Selkää ei kuvattu eikä missään nimessä luvattu edes kuvata. Kunnallista fysioterapiaa ei kuulemma anneta kipeään selkään. Sitten kun kipu hellittää luvattiin ajatella asiaa. Kestin kipua sinnikkäästi 1½-vuotta. Sitten riitti usean turhan terveyskeskus käynnin jälkeen ja menin yksityiselle.

Selkä kuvattiin ja kustannuksia tuli omavastuuseen useita satoja euroja lääkärin palkkioiden kera. Sain diagnoosiksi välilevyn pullistuman. Aluksi puhuttiin leikkaamisesta, mutta asia kääntyi kuitenkin fysioterapiaan. No mitäs tämä, omavastuu melkein 50 euroa kerta, tekee noin. 300 euroa/kk. Lisäksi luvattiin ohjeita viikottaiseen kotiharjoitteluun 10-20 euroa / ohjeet. Lue tästä ja tee näitä ohjeiden mukaan. Luulisi, että ohjeet sisältyy muutenkin kuntoutukseen. Alkutarkastuksesta tietysti omat hintansa jne.
Toki apua on löytynyt ja vähän helpottaa... mutta ihmetyttää...

Minne me todelliset veronmaksajat veromme maksamme? Terveyskeskus on vajonnut alas ja ne jotka osaavat ja ovat päteviä, osaavat rahastaa meidän normaali palkansaajien kustannuksella. Varmasti vastaavia kokemuksia löytyy täältäkin? Mitenkä pienellä palkalla pärjäävä voi sairastaa nyky Suomessa? Saati sitten parantua. Tähän kaikki uhkakuvat vielä päälle, kun on lainalla saanut perheelleen omakotitalon irti. Missä oikein mennään? Mistä te muut löydätte rahan, jos sairastuu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu