Sinulle Rakas ystävä sanon, olet saanut Jumalalta lahjan. Luet raamattua niin,että tulkitset sitä viisaasti, ainakin minun mielestäni. Sanoissasi puhuu Herra. Se saa minut ja monet muut tuntemaan pikkuhiljaa Jumalan tarkoituksen. Janoan sitä.
Toivon että jatkat tällä palstalla, vastaamaan ihmisten kysymyksiin ja opettamaan oikeanlaista Jumalan tuntemista.
Herran siunausta sinulle ja kaikille kanssaihmisille, jotka haluavat tulla tuntemaan Taivaallisen Isän tahdon.
Olisi siunaus joskus henkilökohtaisesti olla yhdeydessä sinuun, silloin kun on vaikeaa.
Kiitos sinulle!!
Toivon että jatkat tällä palstalla, vastaamaan ihmisten kysymyksiin ja opettamaan oikeanlaista Jumalan tuntemista.
Herran siunausta sinulle ja kaikille kanssaihmisille, jotka haluavat tulla tuntemaan Taivaallisen Isän tahdon.
Olisi siunaus joskus henkilökohtaisesti olla yhdeydessä sinuun, silloin kun on vaikeaa.
Kiitos sinulle!!
Vastaukset 39
Vanhimmat
lukisin mielelläni lisää Esa T;n kirjoituksia.
Toivottavasti saamme niitä tänne.
Olen aivan samaa mieltä. On erittäin hienoa, että maailmassa on Esa T:n kaltaisia ihmisiä. Itsellenikin on ollut paljon apua Esa T:n kirjoituksista.
mutta Jeesuksen tunnen henkilökohtaisesti ja olen siitä NIIIIIN kiitollinen ja toivon että ihan jokainen tulisi Jeesuksen tykö,sillä Hn on NIIIIIN ihana!
>toivon että ihan jokainen tulisi Jeesuksen tykö,sillä Hn on NIIIIIN ihana! <
Niin minustakin Jeesus on todella ihana, Jeesus on minun rakkauteni, ja minä rakastan Häntä kaikesta sydämmestäni, sielustani ja ruumiistani ja kaikella ymmärrykselläni mitä minulle on annettu.
Herra siunatkoon sinua, että "NIIIIIN ihana!" vielä eneentyisi ja kasvaisi. Niin että kävisi kuin Esterille, jolta meni jalat alta, kun kohtasi Kuninkaansa. Ole siunattu Jeesuksen ihanuudella.
Kiitos palautteesta, ja se tuntui todella hyvältä.
Minun rukoukseni on että Jeesus Elä sinä minussa, istu minun valtaistuimellani. Auta minua pysymään Sinussa Herra, täytä suuni Sinun Sanoillasi. Anna minun vähetä Sinun Pyhänhenkesi avulla, ja kasva Sinä Jeesus. Jeesus olet minun valoni, minun voimani, olet ruokani ja juomani, tule lihaksi minussa.
Tällaisen palautteen kautta Jeesus sanoo, minä kuulen rukouksesi, ja Elän sinussa. Kiitos Jeesus.
Saan myös itse paljon silloin kun saan jakaa eteenpäin sitä mitä Herra on puhunut. Saan muuttua sen elävänveden virraksi, mitä olen itse juonut.
Vastaan myös mielelläni kysymyksiin joihin näen että odotetaan vastausta. Vastaan mielummin yhteen kysyttyyn kysymykseen, kuin tuhanteen johon ei vastausta odoteta. Antakoon Herra siihen minulle viisautta, että Hänen Sanansa voisi koskettaa sydäntä. Silloin iloitsen että Hänen virtansa muuttaa myös vastaanottajan Kristuksen lähteeksi.
Haluan jakaa sitä vettä, josta emme janoa enää ikinä, vaan muutumme itsekin sen veden lähteeksi.
Joka joi vettä jota Samarialainen nainen ammensi kaivolla, janosi jälleen, mutta joka joi sitä vettä jota Jeesus ammensi ei enää koskaan janonnut, vaan muuttui itsekkin sen veden lähteeksi. Haluaisin että jokainen löytäisi tämän Kristuksen, Jumalan voiman. Söisi ja joisi Kristusta, niin että Hän itse tulee lihaksi meissä, ja tekee sen mikä ihmiselle oli mahdotonta. Rukous on ylivoimaiseti paras tapa täyttää itsensä, sillä mistä emme enää koskaan janoa.
Sen minkä Jeesus rakentaa meissä, on totisesti täydellistä, ja näin saamme kulkea Hänen kanssaan kohti uusia haaveita, koska vanhat haaveet on jo täytetty. Silloin kaikki meissä ylistää Herraa, minun sieluni ja ruumiini riemuitsee Sinusta Herra. ”Anokaa niin teille annetaan, kolkuttakaa niin teille avataan. Huutakaa avuksi Minun nimeäni, sanoo Herra, niin minä autan teitä.”
Ole kiitetty Herra Jeesus, ole kiitetty minun Kuninkaani. Istu minun valtaistuimellani Herra. Aamen.
Sinusta Esa T. Tunnistin rukouksessasi kaiken.
Olen yhtä pyytettömästi rukoillut Herraa ja Hän antoi minulle Kaiken sen mitä pyysin ja Monin Monin verroin enemmän.
Tunsin suurta nöyryttä siitä, miten Herra juuri minulle antoi niin paljon.
Kiitos Herralle siitä ja kaikistta ystävistä ja lohdusta ja varmuudesta uskaltaa elää.
Jumalan siunausta Teille kaikille lukioille.
Herran armosta olemme löytäneet toisemme.
>Olen yhtä pyytettömästi rukoillut Herraa ja Hän antoi minulle Kaiken sen mitä pyysin ja Monin Monin verroin enemmän.<
"Kenellä on sille annetaan lisää, ja keneltä puuttuu, otetaan loputkin pois." Siksi sanon, siunatkoon Herra sinua vielä runsaammin, niin paljon, että astiaasi ei mahdu kaikki, vaan siunaukset vuotakoon sinusta yli.
Sanot että Herra antoi monin verroin enemmän, se on sitä yltäkylläistä elämää jonka herra lupasi. Ja yltäkylläinen elämä lisääntyköön entisestään, ja tulkoon siunaukseksi monille.
Raamatussa sanotaan kutakuinkin niin, että kuka uskoo Jeesukseen, hänen sanoihinsa ja opetuksiinsa, tekee kuin hän on opettanut ja uskoo siihen, että Jumala on hänet lähettänyt. Se kuka näitä ohjeita noudattaa voi pyytää ja sen on saava. Voiko kuitenkaan pyytää, jotain asiaa mihin ei ole tyytyväinen itsessäään. Sellaista asiaa mikä auttaisi itseä vaikka sairaus ei olisikaan kyseessä esimerkiksi, että olisi kauniimpi tai laihempi jne.
>Raamatussa sanotaan kutakuinkin niin, että kuka uskoo Jeesukseen, hänen sanoihinsa ja opetuksiinsa, tekee kuin hän on opettanut ja uskoo siihen, että Jumala on hänet lähettänyt. Se kuka näitä ohjeita noudattaa voi pyytää ja sen on saava.<
Tee näin kuin kirjoitit, niin voit pyytää mitä ikinä haluat, ja olet sen varmasti saava. Vain oma mielikuvituksesi on rajana, mitä pyydät.
>Voiko kuitenkaan pyytää, jotain asiaa mihin ei ole tyytyväinen itsessäään. Sellaista asiaa mikä auttaisi itseä vaikka sairaus ei olisikaan kyseessä esimerkiksi, että olisi kauniimpi tai laihempi jne.<
Kyllä voit pyytää, ja Jumala haluaakin että sinä pyydät, "että sinun ilosi olisi täydellinen."
Jos joku rajoittaa sinua, niin ilosi ei voi olla täydellinen, vaan silloin se on vajaa.
Herra haluaa että sinun sielusi, ruumiisi ja henkesi kiittää ja riemuitsee Hänestä. Silloin ruumiisi ei riemuitse, jos se ei ole tyytyväinen itseensä.
Sanon vielä, pidä se mitä kirjoitit, niin ilosi on täydellinen.
Jumalan tahto on, että luotan Häneen kaikessa. Että jätän kaikki huolet ja murheet ja pelot Hänelle, ja luotan, että Hän tietää ne kaikki ja hoitaa ne.
Minäkin tahdon luottaa Häneen kaikessa, että voisin lakata murehtimasta ja huolehtimasta.
Miten vahvistua tuossa luottamuksessa Jumalan apuun ja huolenpitoon niin omissa kuin läheistenkin asioissa ?
>Jumalan tahto on, että luotan Häneen kaikessa. Että jätän kaikki huolet ja murheet ja pelot Hänelle, ja luotan, että Hän tietää ne kaikki ja hoitaa ne.
Minäkin tahdon luottaa Häneen kaikessa, että voisin lakata murehtimasta ja huolehtimasta.
Miten vahvistua tuossa luottamuksessa Jumalan apuun ja huolenpitoon niin omissa kuin läheistenkin asioissa ? <
Tartu siihen uskolla mitä kirjoitit, ja pidä syntinä epäilemistä, silloin huomaat ettei sinulla ole muuta mahdollisuutta kuin luottaa.
Jumala tekee varmasti oman osuutensa, niin kuin kirjoitit, heti kun sinä teet oman osuutesi, luotat Häneen. Jos epäilet niin synti tulee esteeksi sinun rukouksillesi, eikä silloin Jumala voi vastata sinulle.
Taistele epäilystä ja pelkoa vastaan niin kuin taistelet muitakin syntejä vastaan. Silloin mikään ei tule esteeksi rukouksillesi.
Näin vahvistut luottamuksessa, kun luotat, mutta jokainen pelko tai epäilys, heikentää sinun luottamustasi, siksi valvo myös tässä asiassa. Aja pois pelko ja epäilys, heti kun tunnistat sen. Aja se pois Jeesuksen nimessä ja veressä. Kiinnitä aina katseesi Kristukseen joka asuu sinussa, niin huomaat ettei Hänessä ole pelkoa eikä epäilystä.
Tee niin kuin raamattu neuvoo, usko jo saaneesi, vaikka rukousvastauksesi olisi vielä matkalla. Huomaatko tämä neuvo ei anna mitään mahdollisuutta viholliselle tulla väliin. Eikä Jumalakaan silloin voi muuta kuin vastata rukouksiisi, sillä esteitä ei ole päässyt väliin.
virheeni on ollut se, että olen etsinyt helpotusta huoliin muualta kuin Jumalalta, esim. ihmisiltä, lääketieteen tiedoista jne.
Sitten kun tulee asia, jossa vain Jumala voi antaa rauhan, olen kokenut vaikeuksia omassa luottamisessani.
hei, ja kiitos siitä että kirjoittelet ja annat aikasi tänne palstalle.
sanat jotka annat meille raamatusta lupaa meille ,kaikkea mitä pyydämme.
oletetaan että joku joka on syntynyt vammaisena joku todella vaikea asia, vaikka ilman kunnolisia käsiä ja jalkoja,näitä tapauksia on olemassa näitten lääke sotkujen jäljiltä,MITÄ JUMALA TAHTOO SANOA KAIKELLA TÄLLÄ,MIKSI HEIDÄN PITÄÄ SYNTYÄ VAMMAISENA JA KÄRSIÄ.
Miksi Me edes synnymme tänne jos kerran tiedossa on pelkoa, ahdistusta, mirhetta, masennuksia, riippuvuuksia, sydänsuruja, kipuja, kuolemaa?
Minulla on käsipuoli ystävä ja hänkin voi tuntea onnea.
Minulla on kehitysvammainen veli, ja voi pojat on joskus vaikeampaa löytää iloisempaa ihmistä missään.
Jos joku suree, etkö voisi häntä auttaa?
Eikö Jeesus tullut auttamaan, ja neuvonut tekemään samoin? Halleluja! Pelastus ja ilo!
Voimme kertoa muille Jeesuksesta, kuinka me kaikki voimme olla taivaassa lopulta - ja kuinka voimme jo valmistella sitä taivasta tänne maan päälle. Olemalla kuin Kristus - auttamalla ja rakastamalla muita.
En ole esa, mutta toivottavasti edes tämä lohduttaa.
Jeesus kantoi meidän kipumme ja sairautemme, Hän kantoi myös vammasena syntyneen täysin terveeksi asti.
Näet raamatusta miten uusia jäseniä kasvoi kun Jeesus rukoili. Ja Jeesus itse sanoo, "jos te uskotte, niin voitte tehdä vielä suurempia tekoja mitä Minä tein."
Myös näitä suurempia tekoja saamme lukea paljon eri raamatun kertomuksista, esim. Hesekiel herätti kokonaisen kansan kuolleista luista yms.
Jumala tarvitsee astian, jonka kautta Hän tekee näitä ihmeitä, ja jos ei löydy yhtään astiaa jonka kautta Hän voi toimia, niin kivun ja sairauden täytyy jatkua.
Voit olla itse tällainen Pyhä astia, jonka kautta Jumala toimii, mutta silloin uskon täytyy saada kasvaa sinussa.
"Jos te uskotte, niin voitte tehdä vielä suurempia tekoja mitä Minä tein."
Usko tulee kuulosta, ja kuulo tulee Jumalan Sanasta. Huomaatko usko kasvaa kun kuulet uskon sanoja. Omassa rukouskammiossa, kuulet parhaiten uskon Sanoja, sillä silloin kenenkään toisen epäusko ei pääse saastuttamaan kuuloasi.
Julistettua Sanaa seuraa ihmeet ja merkit, ja jos rukoillessasi julistat uskon Sanoja, niin niitä seuraa uskon ihmeet ja merkit. Jos taas julistat epäuskon sanoja, niin niitäkin seuraa epäuskon ihmeet ja merkit. Siksi Jaakop sanoo, "joka hallitsee kielensä on täydellinen."
>MITÄ JUMALA TAHTOO SANOA KAIKELLA TÄLLÄ,MIKSI HEIDÄN PITÄÄ SYNTYÄ VAMMAISENA JA KÄRSIÄ.<
Vanhempien pahat teot kirotaan aina kolmanteen ja neljänteen sukupolveen asti, ja sairaudet ovat yksi osa tätä kirousta. Jumala kuitenkin lupasi myös siunata ne jotka Häneen uskovat, myös moneen sukupolveen asti.
hei, miten erottaa tämä tärkeä raamatun kohtaa omassa rukous elämässä että ei mene yli rajan, minusta tämä on niin tärkeä kohta koska on niin paljon vaikka minkä sortin rukoilijaa nykyään liikkellä ,mistä tietää että he todella rukoilevat JUMALAN tahtoa kun eivät ainakaan sano sitä äänen,esimerksi lopuksi ,,tapahtukon sinun tahtosi ISÄ,,.
Ja vielä semmonen tulee mieleen onko se uskon puutetta kun tahtoo antaa JUMALAN TEHDÄ PÄÄTÖKSEN jossakin asiassa,kun itse ei tiedä miten tulisi menetellä.
kysyn tämän siksi koska on niin suuri houkutus rukoilla rukoilla taivaat jaa maat ,rikkauksineen ,jos olen ymmärtänyt raamattua ,eihän jeesus sitä oikein lupaa sille joka lähtee häntä seuraman ,van vainoa ja ahdistusta.
"Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. 22 Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.' 23 Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'
>tapahtukon sinun tahtosi ISÄ,,. <
Jumalan tahto on että pysyisimme Kristuksessa, ja silloin voimme pyytää mitä ikinä haluamme, ja olemme sen saava.
>Ja vielä semmonen tulee mieleen onko se uskon puutetta kun tahtoo antaa JUMALAN TEHDÄ PÄÄTÖKSEN jossakin asiassa,kun itse ei tiedä miten tulisi menetellä.<
Tämä on ihan hyvä rukous, mutta samalla tulisi muistaa, että pyysi Jumalaa tekemään päätöksen. Niin ettei jälkeenpäin ala arvostelemaan Jumalaa siitä.
>kysyn tämän siksi koska on niin suuri houkutus rukoilla rukoilla taivaat jaa maat ,rikkauksineen ,jos olen ymmärtänyt raamattua ,eihän jeesus sitä oikein lupaa sille joka lähtee häntä seuraman ,van vainoa ja ahdistusta.<
Muista että kaikella on aikansa, saarnaajan kirjassa on hyvä kuvaus tästä.
Jos katsot Jobia,joka oli rikas mies, niin näet että hän kärsi koetuksissa vain määrä ajan, ja sen jälkeen Jumala siunasi Jobia vielä enemmän.
Jumalalle on tärkeää se puhdas kulta, jonka Hän itse on laittanut kasvamaan sisällemme. Tämä mainen kulta puhdistetaan koetuksissa, mutta kun se on puhdistettu, sitä ei tarvitse silloin enää puhdistaa, paitsi jos antaa sen likastua uudelleen.
>"Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.<
Ihan oikein kirjoitat, ja tätä samaa olen itsekkin kirjoittamassa. Meidän tulee myös tehdä, niin kuin Jeesus opettaa. "Lähetyskäskyn loppuosa sanoo, ja opettakaa heidät pitämään kaiken minkä Minä olen käskenyt pitämään."
>miten tietää mikä on mitäkin ?<
Koettele kaikki Hedelmistä. Hengen hedelmää ovat, rakkaus ilo rauha kärsivällisyy hyvyys lempeys yms. Tästä tunnet aina Kristuksen.
mutta eivät välttämättä ole sitä,tällä tahdon nyt verrata semmosia asioita joita voi lukea esimerksi pirkko jalovaaran todistus sivuilta.
tiedän että hänen toimintansa jakaa mielipiteitä.
Jos nyt jotenkin yrittäisi analysoida tätä asia ,esimerksi vaikka näin, herra x sairastuu vakavasti syöpään ja jotenkin ajautuu tämmöisen tilausuuten missä ,joku esirukoilija parantaa rukouksen kautta, esimerksi niin että siinä tapahtuu että kaadutaan,.
herra x parantuu jonkun ajan kuluttua ,mutta neiti x joka on samassa tilausuudessa,ja lukuisa määrä muita ihmisiä eivät parannu, sama jos kaatuvat tai ei.
ihmettelen tätä asia siten ,miksi muut eivät parannu? kysehän on samasta hengestä .
laitan tähän linkin jonka toivosin että lukisit ja kertoisit ajatuksiasi siitä.
JUMALAN siunausta sinulle esa t
http://www.kirjasilta.net/artikkelit/misc/kokemuk.html
Erinlaiset ilmiöt voivat olla Jumalasta, mutta yhtä hyvin vihollisesta. Niiden perusteella ei voida sanoa vielä mitään.
Jeesus käskee tunnistamaan puun hedelmistä, enkä tarkoita tässä erinlaisia ilmiöitä, jotka näkyvt kaatumisina yms. Jos juoksemme niiden perässä koettelematta henkiä voimme tulla yhtä hyvin eksytetyksi kuin siunatuksi.
Pyhänhengen hedelmää on, rakkaus ilo rauha kärsivällisyys lempeys hyvyys itsehillintä yms. Näitä hedelmiä vihollinen ei pysty jäljittelemään.
Lihaksi tullut Kristus on se mitä Saatana ei tunnusta, ja tämä Kristuksen lihaksi tuleminen näkyy aina hedelminä. Siinä Sana on tullut elämäksi, eikä ole jäänyt vain sanaksi.
Joka uskoo sille kaikki on mahdollista, ja usko kasvaa jos taistelemme epäuskoa vastaan. Kuitenkin Paavali sanoo, "vaikka minulla olisi kaikki usko, ja minulta puuttuisi rakkaus, olisin kuin helisevä vaski ja kilisevä kulkunen." Huomaatko edes pelkkä usko jolla siiretään vuoria, ei takaa että kaikki on Jumalasta.
Jeesus itse sanoo, "te eksytte koska ette tunne kirjoituksia ja Jumalan voimaa". Fariseukset tunsivat kirjoitukset mutta eivät Jumalan voimaa, ja siksi eksyivät. Myös moni tuntee Jumalan voimaa, mutta eivät kirjoituksia, ja silloin hekin ovat eksytettävissä.
On myös kirjoitettu, "ennen loppua tulee monta väärää profeettaa." Nämä väärät profeetat tulevat meidän sisältämme, siksi koska yritämme aina sieltä mistä aita on matalin. Lopulta kuitenkin huomaamme, että Jeesus kristus on kaikessa ainoa tie totuus ja elämä, ja silloin väärät profeetat loppuvat. Tässä ei ole oikoreittiä kenelläkään, ja jos ei muuten opi niin sitten opitaan kantapään kautta.
Rukoilin aikanaan Jumalalta henkien erottamisen armolahjaa, ja siitä alkoi tuhansien höynäytyksien tie, mutta sain oppia niiden kautta. Nyt jälkeenpäin olen paljon viisaampi tässä asiassa, ja siksi neuvon kaikkia koettelemaan Hengen hedelmistä, mikä on Jumalasta. Olen huomannut että se toimii kaikissa eri eksytysten muodoissa.
Ihminen on kuitenkin vajavainen, ja siksi on koeteltava kaikki mitä kuulee ja näkee. Vaikka puhuja opettaisi täysin oikein, niin kuulija voi silti ymmärtää väärin. Jeesus opetti varmasti oikein, ja silti Hänen opetuksiaan vääristellään ,ja ymmärretään väärin.
Jumalan siunausta myös sinulle.
Kyllä asia on varman niin että on koeteltava mistä mikä on kotoisin,mutta olen huomannut että se on monesti hyvin vaikea,on paljon ihmisiä ja on kiire että kaikki ehtii alttarille ,juuri näissä esirukous tilanteissa .ne on todella harvassa jotka alka kysenalaistamaan jotakin tunnettua esirukoilija,vaikka monilla on epäilyksiä ja kaikki ei tunnu hyvältä, silti mennän virrassa koska ei haluta aiheuttaa häiriöitä,ei haluta tulla nolatuksi, mietinkin miksi se pitää olla niin vaikea saada kaikkea valkeuteen ja totuuteen niin että ei kenelläkään jää epäselvyyttä mistä puhutan ja kenen voimassa,ehkä se on sitten niin että synti meissä tekee vasta rintaa viimeiseen asti ja vääristä kaiken.
sekin on paradoksi miten kaksi ihmistä voi kokea jotakin päinvastaista mitä toinen näissä rukous tilanteissa ,miten pyhä henki voi toimia niin, jos sen tehtävä on kirkastaa JEESUSTA.
armon lahjoista kysyisin sen verran kun kerroit tuossa henkien erottamisen lahjasta ,miten aikanaan sait sen,rukoilko joku puolestasi tai rukoilitko itse.
>armon lahjoista kysyisin sen verran kun kerroit tuossa henkien erottamisen lahjasta ,miten aikanaan sait sen,rukoilko joku puolestasi tai rukoilitko itse.<
Armolahjoja olen saanut monilla eri tavoilla, kielillä puhuminen on tullut , kun on siunattu ydessä kättenpäällelaittamisen aikana.
Profetian lahja on alkanut toimimaan omassa rukouskammiossani.
Henkien erottamisen armolahja on annettu käytännössä harjoittelemalla. Se on tullut tuhansien höynäytysten kautta. Tätä lahjaa on inhimillisesti kaikkein raskain käyttää, paitsi omalla kohdalla. Silloin kun Henki käskee puuttumaan toisen palveluvirkaan tai armolahjaan, mikä ei ole Jumalasta, tulee helposti loukkaantumisia. Ja jos näin pääsee käymään, niin palautteen antaminen koetaan vihollisen tekona. Tosin tätä lahjaa saa käyttää myös sinaamiseen, ja silloin se tuntuu hyvältä.
Kerron yhden esimerkin. Meillä oli joitain vuosia sitten pieni kotiseurakunta, sen kokoinen mikä juuri mahtui koteihin sisälle. Jumala antoi eri armolahjoja lähes joka viikko, ja samalla niiden koettelu tuli täysin välttämättömäksi. Jos ei koetellut, niin touhu meni täysin villiksi, ei siis jäänyt mitään muuta mahdollisuutta kuin koetella, vaikka kuinka siitä loukkaannuttaisiin.
Yhdelle tuli profetian armolahja niin vahvaksi, että se sai auktoriteetin monista sen perusteella. Auktoriteetti pitäisi olla Raamatun sanalla. Profetia on myös vajavaista niin kuin raamattu sanoo, mutta tämä profetoija ei kestänyt koettelua, ja siitä alkoi vallankaappaus yritykset.
Jumala näytti itselleni kaikki nämä yritykset etukäteen, ja antoi ohjeet mitä niiden kanssa pitää tehdä. Näitä tilanteita oli kuitenkin monta, ja hän oli saanut suurimman osan ihmisistä taakseen. Yhtenä kertana sitte, minulle ilmoitettiin, että he ovat päättäneet jakaantua, ja nyt se porukka on hujan hajan.
Eri armolahjat ovat välttämättömiä, mutta niiden käyttö pitää joka kerta koetella, sillä muuten villihenget pääsevät huutelemaan väliin. Raamatun sanan tulisi olla ylin auktoriteetti, ja jos olemme nöyriä, niin nämä lahjat antavat meille paljon.
Hei,niin miten käytännössä sitten koetellaan esimerksi jos joku puhu kielillä ja joku tulkiitsee että tämä on JUMALASTA,riittääkö että puhuu raamatulisia vai tuleeko myös itse ihmiseltä suoran kysyä mikä henki häntä ohjaa ja tunnustaako se henki JEESUKSEN lihaksi tulleeksi.
Minulla on ollut kielilläpuhumisen armolahja jo viitisentoista vuotta.
Olen pyytänyt muitakin armolahjoja, mutta vielä ainakaan en ole saanut.
Raamattu kehottaa niitä kuitenkin anomaan.
Tarkoittaako tämä sitä, että olet oppinut puhumaan esim. Kiinaa Jumalan ansiosta vaikka et ole sitä opiskellut?
että puhuu kieltä, jota ei ole koskaan opiskellut, eikä välttämättä edes kuullut
>Hei,niin miten käytännössä sitten koetellaan esimerksi jos joku puhu kielillä ja joku tulkiitsee että tämä on JUMALASTA, riittääkö että puhuu raamatulisia vai tuleeko myös itse ihmiseltä suoran kysyä mikä henki häntä ohjaa ja tunnustaako se henki JEESUKSEN lihaksi tulleeksi.<
Kysyn viestin tuojalta silloin kun kuulostaa vieraalta, näin kuin kirjoitit. "Tunnustaako se henki JEESUKSEN lihaksi tulleeksi," ja vielä onko Jeesus Kristus sinun Herrasi.
Silloin kun viestin tuoja on Jumalan Henki, silloin Henki riemuiten julistaa Jeesuksen Herrakseen. Toisinpäinkin on käynyt monta kertaa, ja henki on paljastunut, jolloin se on helppo ajaa pois.
Omalla kohdalla tämä koettelu on helppoa, koska itse kuulee vastauksen minkä henki antaa. Toisen kohdalla joutuu luottamaan tulkitsijan sanaan, mitä henki vastaa sille. Tulkinnan pitää olla Jumalan Sanan kanssa yhteinen, joten siitä voimme olla varmoja tulkitsijan rehellisyydestä.
Kysyt myös riittääkö että puhuu raamatullisia? Saastainen henki voi tulla myös haaskaamaan aikaa, puhumalla jotain täysin itsestäänselvyyttä. Se voi puhua täysin oikein, tarkoituksena kuluttaa vain yhteisen ajan. Silloin kannatta myös kysyä hengeltä näin kuin kirjoitit, tai pysäyttää profetia ja mennä rukouksessa syvemmälle Herran Pyhää.
Armolahja toimii usein niin että se toimii kokoajan, ja jos kokoonnutaan suurella joukolla yhteen rukoilemaan niin kaikki eivät voi yhtä aikaa palvella. Henget on annettu meille alamaisiksi, joten pystymme hallitsemaan armolahjojamme.
>Tarkoittaako tämä sitä, että olet oppinut puhumaan esim. Kiinaa Jumalan ansiosta vaikka et ole sitä opiskellut?<
Puhuin rukouskielestä, mutta vieraan kielen saaminen on on myös mahdollista ilman opiskelua. Olen kuullut monta tällaista kertomusta.
>Minulla on ollut kielilläpuhumisen armolahja jo viitisentoista vuotta.
Olen pyytänyt muitakin armolahjoja, mutta vielä ainakaan en ole saanut.
Raamattu kehottaa niitä kuitenkin anomaan.<
Raamattu todella kehoittaa anomaan armolahjoja, ja olet viisas kun teet niin. Pysy myös vahvana uskossa, että olet saava pyytämäsi.
Usko että ne ovat jo matkalla, ja siunaa niitä pääsemään perille joka päivä, kunnes ne ovat sinulla.
mutta epäilen ne olevan omasta sielusta ,vaikka vastaavatkin minulle rukouksen yhteydessä,monesti ihan niinkun ajattelee, mutta jokin tökkii se ei tunnu oikealta.
kerrankin, uskoni alkuvaihella olin hautuu malla ja en löytänyt erästä läheiseni hautaa, vaikka kuinka etsin,niinpä rukoilin auta jeesus! näytä missä hauta on,niin kuulin äänen joka ohjasi minut täsmälleen oikean paikkaan, ja kun polvistuin ja poistin lumen haudalta olin ällikällä lyöty hautakivi oli oikea,lisäksi kuului ääni ,että minun tulee uskoa jeesuksen vapahtajani,mutta ääni oli ikän kun vanhan naisen ,(ajattelin että edes mennyt mummoni) jota en ole koskan nähnyt elävänä,mutta ääni tuntui jotenkin vihaiselta ja käskevältä ,siinä ei ollut oikein rakkautta,mutta kokemus oli todella hämmästyttävä ja jäin mietteliääksi mitä minulle todella tapahtui.
miten pääsee selville näistä äänistä mikä on todella JUMALASTA,kun tuntuu että kun todella haluaisin kuulla hänen äänensä tai vaikka että raamatussa tulisi joku paikka lohdutukseksi ,rukousvastauksena niin silloin JUMALA vaikenee.
>kuului ääni ,että minun tulee uskoa Jeesuksen vapahtajani,mutta ääni tuntui jotenkin vihaiselta ja käskevältä ,siinä ei ollut oikein rakkautta,<
Ääni sanoi sinulle totuuden, ja se on todellista rakkautta. Olisiko lempeä ja vaihtoehdon antava ääni kuullostanut paremmalta? Olisi voinut kuullostaa, mutta silloin siinä ei olisi ollut totuutta. Rakkaus ja totuus toimivat yhdessä, eikä kumpikaan toimi erikseen.
>miten pääsee selville näistä äänistä mikä on todella JUMALASTA,kun tuntuu että kun todella haluaisin kuulla hänen äänensä tai vaikka että raamatussa tulisi joku paikka lohdutukseksi ,rukousvastauksena niin silloin JUMALA vaikenee.<
Jeesus sanoo, "te eksytte koska ette tunne kirjoituksia ja Jumalan voimaa". Tämä vie aikaa, koska tämän joudumme oppimaan pala palalta.
Jostain pitää kuitenkin aloittaa, ja siksi kannattaa kysyä ääneltä jonka kuulee, tunnustatko Jeesuksen Kristuksen sinun Herraksesi, sillä "yksikään henki joka ei ole Jumalasta, ei voi sanoa Jeesus kristus on Herra."
Jos ääni jonka kuulet on Jumalasta, niin se on aina valmis ylistämään ja todistamaan Jeesuksen Kristuksen herrakseen. Muuten aja se ääni pois, Jeesuksen nimessä ja veressä. Sano silloin sille mene pois ...
Muista myös että henget ovat annettu meille alamaisiksi, ja voit vaatia ääntä keskustelemaan kanssasi. Eipäs juupas keskusteluun ne eivät lähde mukaan, mutta ovat valmiit auttamaan sinua ymmärtämään sen mitä heidät lähetettiin kertomaan.
Minulla on pelkoja siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
En pelkää omaa tulevaisuuttani, vaan erityisesti lasteni tulevaisuutta.
Ja erityisesti pelkojen aiheena on terveyteen liittyvät asiat.
En haluaisi pelätä lasteni saavan esim. vakavan sairauden tms. tulevaisuudessa .
Kuinka päästä näistä peloista ?
>Kuinka päästä näistä peloista ?<
Pidä pelkoa myös syntinä. Suhtaudu siihen samalla tavalla kuin muihinkin synteihin, eli taistele sitä vastaan.
Silloin huomaat ettei sinulle jää muuta mahdollisuutta kuin luottaa. Kun luotat niin pelko ei tule sinun rukouksillesi esteeksi.
Job sanoi että kaikki mitä pelkäsin tapahtui, huomaatko pelko vetää puoleensa, sitä mitä pelkäät. Siksi se pitää ajaa aina pois kun tunnistaa pelon. Sano sille, mene pois Jeesuksen nimessä ja veressä, ja toista Jeesuksen nimeä niin monta kertaa että tunnet Hänen rauhansa laskeutuvan päällesi.
Jumala sanoi Jeremialle lähettäessään hänet kuninkaan eteen julistamaan sanaansa. Älä pelkää äläkä säiky kuningasta,ja jos pelkäät minä sallin että joudut kauhun valtaan.
Huomaatko näin ehdoton on Jumala syntiä kohtaan. Taistele siis pelkoa vastaan aina kun tunnistat sen.
se osuus joka todisti jeesusta oli oma toivetta ,sillä kyllähän sielun viholinen voi manipoloida ja käyttä hyväkseen ihmistä ja sen sielun mailmaa jos ei ole varuillaan.
varsinkin nevage piireissä tämä on tuttua, kauhistuksella katsoin tuota linkkiä joka oli uusimpana näistä henkimailma messuista ,ennen uskon tuoloani kävin kovan taistelun juuri näistä asioista, henkivallat ovat todelisia ja niistä pääseminen on vaikea, ei ole kun yksi lääke JEESUS.
pelkoa vastaan ?
Minun pelkoni luultavasti juontavat juurensa lapsuuteni kovista kokemuksista.
Ymmärtääkö Jumala minussa tämän heikkouden ja tahtooko auttaa taistelussa pelkoja ja ahdistuksia vastaan, ja luottamuksen lisääntymisen puolesta ?
>henkivallat ovat todelisia ja niistä pääseminen on vaikea, ei ole kun yksi lääke JEESUS.<
Tämä oli itsellenikin tuttua mitä kirjoitit, mutta yhden asian haluan sanoa. Väärät henkivallat ovat vaarallisia eksyttäjiä, mutta ilman Henkivaltoja ei toimi Jumalankaan maailma.
Henkivallat on annettu avuksi, mutta meidän tulee koetella että ne ovat Jeesukselle alamaisia.
Ketju tuli täyteen, joten jatkan tässä.
>Auttaako Jumala tässä taistelussa pelkoa vastaan ? <
Siinä nimen omaan Jumala auttaa, sillä silloin rukouksellesi ei ole esteitä. Mutta jos suostut pelkäämään, niin silloin Hän ei voi sinua auttaa.
>Minun pelkoni luultavasti juontavat juurensa lapsuuteni kovista kokemuksista.<
Jeesus on luvannut olla heikoissa väkevä. Siksi ei ole merkitystä kuinka syvältä on rikottu. Sillä Jumala toimii niin väkevästi, kuin tarvitaan.
>Ymmärtääkö Jumala minussa tämän heikkouden ja tahtooko auttaa taistelussa pelkoja ja ahdistuksia vastaan, ja luottamuksen lisääntymisen puolesta ? <
Jeesus oli itse kaikessa kiusattu, ja siksi kykenee ymmärtämään meitä. Ja Hän on valmis toimimaan sinussa niin väkevästi kuin tarvitaan.
Heikkoudessa elämistä Jumala ei kuitenkaan ymmärrä, sillä Hän antoi Jeesuksen Jumalan voimaksi, jokaiselle joka ottaa Hänet vastaan.
Heikkouden tilassa eläminen on aina syntiä, ja se tulee esteeksi rukouksillemme. Siksi tulee pukea joka päivä Jumalan voima päälleen, pukea se rukoilemalla, pyytämällä, julistamalla, itselleen. Sillä vain silloin Jumala voi toimia väkevänä elämässämme.
Synti on este rukouksille,eikä silloin Jumala voi auttaa meitä. Ja syntiä on se ettemme pysy Kristuksessa.
Ihmiset tekisivät mielellään syntilistan, älä tartu, älä koske, älä maista, mutta tällainen on vain uudelleen sitomista siitä mistä ollaan kerran päästy vapauteen.
Kun taistelemme oikeita syntejä vastaan, niin silloin Jumala voi toimia väkevänä elämässämme.
ei ole Herralle este minun rikkonaisuuteni, ainoastaan epäuskoni ?
Eli onko niin, että huolimatta sisäisistä haavoista, kuinka syvät ne sitten kullakin ovatkaan, ne eivät ole este uskolle ja luottamukselle jos vain todella tahtoo uskoa ja luottaa.Että jos Jeesus näkee halun luottaa Hän auttaa kaikin tavoin taistelussa.
>ei ole Herralle este minun rikkonaisuuteni, ainoastaan epäuskoni ?
Eli onko niin, että huolimatta sisäisistä haavoista, kuinka syvät ne sitten kullakin ovatkaan, ne eivät ole este uskolle ja luottamukselle jos vain todella tahtoo uskoa ja luottaa.Että jos Jeesus näkee halun luottaa Hän auttaa kaikin tavoin taistelussa. <
Juuri näin kuin kirjoitat, silloin kun luotat sitä väkevämmin Jumala auttaa sinua.
Epausko on todella ainoa este. Herra on jo voittanut tämän maailman ruhtinaan, ja ainoastaan epäusko voi estää sinua omistamasta sitä.
Ole siunattu uskossa ja luottamuksessa Jeesuksen nimessä ja veressä. Seuratkoon kaikkinainen Herran hyvyys sinun elämääsi ja tulkoon sinun ilosi täydelliseksi. Ole siunattu Jeesuksen nimessä.
vastauksista ja siunauksesta !
Olen kiitollinen myös Herralle, että Hän kauttasi selvitti minulle näitä asioita.