"Nykyään hengellisissä kokouksissa on usein käytössä nk. "kaatuminen Jumalan voimasta". Tämä käytäntö on levinnyt moniin eri seurakuntiin, varsinkin karismaattisissa piireissä. Olisikin tärkeä tutkia, mitä ainoa auktoriteettimme Raamattu sanoo tästä asiasta. Vai sanooko Sana mitään koko asiasta? Sillä jos jokin ilmiö ei ole Raamatulla selvästi selitettävissä, silloin se on hyljättävä. Näin tulee toimia, vaikka tunteemme sanoisivat muuta tai enkeli ilmestyisi vahvistamaan asiaa.
Voimme lukea Raamatusta monesta kohdasta, miten Jumala ilmestyi palvelijoillensa, ja kuinka nämä peljästyivät Hänen pyhyytensä läsnäolossa ja kaatuivat kasvoilleen maahan, kumarsivat ja rukoilivat Häntä (Joh.ilm.1:17, Hes.1:28, Tuom.13:17-23, Dan.10:5-11). Kun profeetta Hesekiel kohtasi Herran kirkkauden hahmon, joka on itse Jumalan Poika, hän lankesi kasvoilleen maahan kunnioittaen Jumalaa. On kuitenkin huomattava, että Herran Henki nosti hänet ylös jaloilleen (Hes.1:28-2:1-2). Tämä on juuri päinvastaista kuin mitä "kaatumistilaisuuksissa" tapahtuu, jossa maataan tuntitolkulla maassa ja haetaan uudestaan ja uudestaan lisää kokemuksia.
Kun kuningas Saul lähti Daavidin perään tappaakseen hänet, hän kohtasi Samuelin ja profeettoja hurmoksissa. Alkukieli kertoo, että he profetoivat. He siis ilmeisesti ylistivät Jumalaa lauluilla ja soitolla. Silloin Saul kaatui maahan ja jäi siihen koko päiväksi makaamaan. Profeetat eivät maanneet. Eikä kaatuminen ollut mikään siunaus Saulin elämässä, vaan päinvastoin tuomio (1Sam.19). Samoin Uudessa Testamentissa kerrotaan, kuinka Saul Tarsolainen murhaa puhkuen lähti vangitsemaan Jeesukseen uskovia eli Daavidin hengellisiä jälkeläisiä. Herra kohtasi kuitenkin Saulin Damaskon tiellä, minkä seurauksena Saul kaatui maahan. Tämä ei ollut mikään mieluinen kokemus Saulille, vaikka hän tämän jälkeen tulikin uskoon oltuaan kolme päivää sokeana (Apt.9:1-22). Raamatussa kerrotaan myös, kuinka Jeesuksen kiinniottajat tulivat Getsemanen puutarhaan ja kysyivät, oliko Jeesus siinä. Hän vastasi heille käyttäen Jumalan nimeä "Minä olen", ja sotilaat kaatuivat selälleen maahan (Joh.18:1-6).
Jumalan palvelijat siis itse lankesivat Herran edessä kunnioittaen Häntä ja kumarsivat häntä rukoillen ja palvoen. Jumalan viholliset taas kaatuivat maahan tahtomattaan, Jumalan Hengen vaikutuksesta. Jeesus ei koskaan toimintansa aikana kaatanut ketään, ja hän jos kuka oli täynnä Pyhää Henkeä. Oliko Jeesus sitten heikommassa "voitelussa" kuin nykyiset julistajat?
Kun Pyhä Henki tuli helluntaipäivänä ja täytti uskovat, he eivät kaatuneet maahan tai tehneet muutakaan sellaista, mitä nykyisin tapahtuu "ihmekokouksissa". He eivät myöskään olleet juovuksissa niinkuin eräät väärin opettavat, vaan jotkut pilkkasivat heitä ja väittivät niin, koska eivät keksineet muuta (Apt.2:1-15). Raamattu sanoo, että sana rististä on hullutus tälle maailmalle, mutta se ei oikeuta meitä käyttäytymään typerästi, sillä silloin olemme häpeäksi Jumalalle. Kun ihminen tulee uskoon, jotkut pilkkaavat ja sanovat että "Se on mennyt sekaisin!". Sanoma on siis hullutus tälle maailmalle. Päihtyminen on Raamatussa yleensä tuomion kuva, olipa se viinistä tai hengellistä. Pyhä Henki on raittiuden Henki, siis terveen harkinnan Henki. Juopuneella ei ole tervettä harkintakykyä, siksi meitä kehotetaan olemaan juopumatta viinistä, olemaan raittiit ja täyttymään jatkuvasti Pyhällä Hengellä, mikä on päihtymisen vastakohta eikä vastaava kokemus (Efes.5:15-20, 1Piet.1:13, 5:8, 2Tim.1:7, Luuk.21:34-35, Matt.24:48-51).
Joskus vedotaan Jeesuksen sanoihin, että uskovat tulevat tekemään suurempia tekoja kuin mitä Hän teki. Asiayhteys kuitenkin paljastaa Jeesuksen tarkoittaneen sitä, että hänen seuraajansa tulisivat Pyhän Hengen avulla tekemään enemmän hänen tekojaan, koska uskovia tulisi olemaan lukematon määrä (Joh. 14). Jeesushan oli maan päällä ollessaan rajoitettu. Sitä paitsi, onko kukaan uskova herättänyt neljättä päivää kuolleena ollutta, kuten Jeesus herätti Lasaruksen? Eivät edes apostolit tehneet sitä. Ovatko sitten kaatumiset, juopumiset, eläinäänet ja muut mielettömyydet, joita äärikarismaattisuudessa tapahtuu, niitä suurempia tekoja? Tuskin kukaan tervejärkinen ja Sanaa tunteva väittää moista hölynpölyä?!
On huomioitava se seikka, että Raamatussa näitä kaatumiskokemuksia ei tavoiteltu. Mistään Raamatun kohdasta ei löydy tukea nykyiselle kaatumis-ilmiölle, ei Jeesuksen eikä apostolien toiminnasta. Tutkiessamme kaatumisilmiöitä Raamatussa, meidän tulee tutkia, missä tilanteessa, kenelle, mistä syystä, miten ja miksi se tapahtui, ettemme tee käytäntöä tai oppia asiasta perusteetta. Jotkut vetoavat siihen, ettei Jumalaa voida panna "laatikkoon", sillä Hän on suurempi kuin Raamattu. Jotkut sanovat myös, että Jumalan voimavaikutukset ovat moninaiset, tai että Jeesus teki monia tunnustekoja, joista Raamattu ei kerro (Huom:näin väittää mm. koraani ja gnostilainen kirjallisuus). Nämä väitteet ovat osittain tosia, mutta samoin olivat myös ne väitteet, joilla saatana kiusasi Jeesusta (Matt.4:1-11). Tänä päivänä seurakunnissa on langettu kiusaukseen tehdä ihmeitä ilman Herraa. Karismaattisissa piireissä on suuri paine tehdä ihmeitä, jotta piirit voisivat olla nimensä veroisia. Jeesus puhui tästä viitaten vääriin profeettoihin, jotka hänen nimessään tekevät ihmeitä olematta hänen tahtonsa tiellä (Matt.7:15-29).
Sana opettaa, että tottelemattomuus on taikuuden syntiä ja niskoittelu kuin kotijumalan palvelusta (1Sam.15:23). Kuningas Saul oli hylännyt Herran Sanan halutessaan palvella Jumalaa omalla tavallaan. Jos siis joku opettaa palvelemaan Jumalaa eri tavalla kuin Sana opettaa, hän ei silloin palvele Raamatun Jumalaa, vaikka käyttäisikin Jeesuksen nimeä ja muuta Raamatun sanastoa tai tekisi jopa ihmeitä. Lopunajan eksytykset ovat juuri sellaisia. Siksi monet tulevat eksymään, koska eivät tunne kirjoituksia, eivätkä kykene arvostelemaan ja koettelemaan kaikkea. Ellemme harjoita seurakuntakuria, niin Herra on sen tekevä, mutta seuraukset ovat silloin todella vakavat. Mitä pitemmälle kuolio etenee ruumiissa, sen suurempi on poistoleikkaus. Samoin on seurakunnan laita."
Lainattu netistä, kirjoittaja tuntematon

Vastaukset 14
Vanhimmat
Vai mitä Ohdake?
>>Vai mitä Ohdake?>>
Mikä olikaan kysymyksesi?
Armolahjoihin ja Pyhän Hengen vaikutuksesta tapahtuvaan kaatumiseen olen vastannut useassa ketjussa aikaisemmin.
Ota ylhääntä HAE, pistä kirjoittajaksi Ohdake ja sanoiksi vaikka PYHÄ HENKI KOSKETTAA. Esimerkiksi siellä pitäisi olla yksi viestiketju aiheesta.
Lisää löydät hakemalla.
No, kysymykseni oli yksinkertaisesti se, että oletko samaa mieltä, kuin avaus (ja minä). Kyllä senverran pitäisi sentään lukeneen ihmisen ymmärtää.
Pakenetko taas takavasemmalle?
Kyllä minä tiedän sinun kirjoituksesi. Haluan, että kommentoit nyt tätä avausta erikseen ja otat kantaa siinä käytettyihin Raamatun jakeisiin ja niistä johdettuihin päätelmiin.
>>Kyllä minä tiedän sinun kirjoituksesi. Haluan, että kommentoit nyt tätä avausta erikseen ja otat kantaa siinä käytettyihin Raamatun jakeisiin ja niistä johdettuihin päätelmiin.>>
Ai, että ihanko haluat?
Onko joku syy, miksi minun täytyisi toteuttaa jonkun "anonyymin" haluja?
Jos kerran tiedät kirjoitukseni, niin tuskinpa uusissakaan teksteissä olisi sinulle mitään uutta.
*****
Jos oikeasti haluat vastauksia, niin otapa itsellesi nimimerkki, erittele kysymyksesi selkeästi ja kirjoita sellaisella tyylillä, johon viitsii vastata.
>>Pakenetko taas takavasemmalle?>>
Seura tekee kaltaisekseen.
Kenenkään "anonyymin" halujen mukaan en täällä ala hyppimään. Osaat siis ottaa copy-pastella tekstejä netistä. Se on jo hyvä alku. Nyt vain opettelet tekemään kysymyksiä, niin ehkä joku viitsii sinulle vastata.
Hieman käytöstapojen opettelua ei myöskään liene pahitteeksi.
Sinäkö siis et ole anonyymi? Kaiken lisäksi avaus ei ollut minun.
Otat muihinkin asioihin kysymättä kantaa, niin voisit tosiaan ottaa tähänkin, kun kysytään. saat vielä ihan itse päättää, mihin kohtaan vastaat.
>Seura tekee kaltaisekseen.<
Olet siis huonossa seurassa. Jätä ne hellarit...
Ei muuten ole juuri kehumista sinunkaan käytöksessäsi.
>>Parantumisia on tapahtunut, mutta
"Mikä paransi hänet, mutta esim omat krooniset sairaudet eivät ole parantuneet.
Millainen olisin ilman sairauksiani? Kärsimättömampi ja paljon kovempi ihmisenä. Minulle sairaudet ovat olleet siunaukseksi ja vieneet lähemmäksi Jumalaa. Aivan kuin ennen paimen on murtanut karkailevan lampaan jalan ja hoitanut sen sylissään terveeksi. Niin lammmas kiintyi paimeneen ja pysyi laumassaan turvassa vaaroilta. Ehkäpä Paimen on tehnyt minun kohdallani saman. Ja monen muun kohdalla. Ilman sairautta emme muistaisikaan Jumalaa."
Tuossa kirjoiuksen lopussa oli yllä oleva maininta.
Tutkittuani asioita puolueettomasti viimeisen 10 vuoden aikana olen tullut tulokseen että kristillisessä uskon maaimassa tuo "kuolio" on Jehovan todistajat niminen uskonnollinen yhdyskunta.
Se on harjoittanut väärillä ennustuksillaan valheprofeetan ammattia,hengellistä valhetta ja haureutta itse saatanan kanssa.
Kuolion leikkaus Jehovan todistajat yhdyskunnan kohdalla leikataan kaulasta poikki.Jäljelle ei jää mitään,ei yhtään mitään.
On mielenkiintoista huomata, että niiden käsien kautta, joille Jeesus antoi voiman ja vallan parantaa taudit ja karkottaa pahat henget, tulivat kaikki terveiksi.
"1 Jeesus kutsui koolle kaksitoista opetuslastaan ja antoi heille voiman ja vallan parantaa taudit ja karkottaa pahat henget. 2 Hän lähetti heidät julistamaan Jumalan valtakuntaa ja parantamaan sairaita."
http://www.evl.fi/raamattu/1992/Luuk.9.html
16 Myös Jerusalemin ympärillä olevista kaupungeista tuli ihmisiä suurin joukoin.
He toivat mukanaan sairaita ja saastaisten henkien vaivaamia, ja kaikki nämä tulivat terveiksi.
http://www.evl.fi/raamattu/1992/Apt.5.html
On mielenkiintoista huomata, että Raamatussa on jopa esimerkki sellaisista 'ihmeparantajista', joille Jeesus ei ollut antanut voimaa eikä valtaa parantaa taudit ja karkottaa pahat henget, mutta jotka tuosta huolimatta yrittivät tehdä sitä silti Jeesuksen nimessä, ikäänkuin Jeesuksen nimi olisi ollut joku taikasana.
"13 Myös jotkut kiertelevät juutalaiset henkienmanaajat alkoivat loitsiessaan lausua Herran Jeesuksen nimeä. Karkottaessaan sairaista pahoja henkiä he sanoivat: "Minä vannotan teitä sen Jeesuksen nimessä, jota Paavali julistaa." 14 Näin tekivät myös juutalaisen ylipapin Skeuaksen seitsemän poikaa, 15 mutta paha henki vastasi heille: "Jeesuksen minä tunnen ja Paavalinkin tiedän, mutta keitä te olette?" 16 Ja mies, jossa paha henki oli, ryntäsi heidän kimppuunsa, nujersi heidät kaikki ja runteli heitä niin, että heidän oli alasti ja verissä päin paettava talosta."
http://www.evl.fi/raamattu/1992/Apt.19.html#13
Ei ole ollenkaan outoa, että nykypäivänäkin esiintyy niitä, jotka käyttävät "parantaessaan" Jeesuksen Kristuksen nimeä, olematta siihen oikeutettuja. He epäonnistuvat usein, lähes aina, koska Jeesus ei ole antanut heille "voimaa ja valtaa parantaa taudit ja karkottaa pahat henget". Nämä ovat juuri niitä, joista Jeesus varoitti etukäteen.
"24 Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan. 25 Tämän minä olen teille nyt ennalta ilmoittanut."
http://www.evl.fi/raamattu/1992/Matt.24.html
Niitä, joita Jeesus Kristus kutsuu laittomuuden tekijöiksi.
15 "Varokaa vääriä profeettoja. 22 Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.' 23 Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'"
http://www.evl.fi/raamattu/1992/Matt.7.html#15
Karismaattisissa uskonpiireissä on kuultu sellaistakin, että parantumaton ei omaa tarpeeksi uskoa. On siis lähdetty kyseenalaistamaan sairauteensa apua hakeneen usko Jumalaan tai Jeesukseen, tilanteissa, joissa ei ns. parantumista ole tapahtunutkaan.
Monet eivät edes tienneet, kuka heidät paransi. Eräs sokea mies sanoi parannuttuaan Jeesuksesta: "Herra, kuka hän on?" mies kysyi. "Sano, jotta voisin uskoa.?"
Joh. 9:36
36 "Herra, kuka hän on?" mies kysyi. "Sano, jotta voisin uskoa."
Joh. 5:13
13 Parannettu ei kuitenkaan tiennyt, kuka hän oli, sillä Jeesus oli jo hävinnyt väkijoukkoon.
Saattoivatko kuolleet, jotka herätettiin, ilmaista etukäteen uskoa?
Luuk. 7:12–15
12 Kun hän jo oli lähellä kaupungin porttia, sieltä kannettiin kuollutta, leskiäidin ainoaa poikaa, ja äidin mukana oli runsaasti kaupungin väkeä. 13 Naisen nähdessään Herran kävi häntä sääliksi, ja hän sanoi: "Älä itke." 14 Hän meni paarien viereen ja kosketti niitä, ja kantajat pysähtyivät. Hän sanoi: "Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse!" 15 Silloin kuollut nousi istumaan ja alkoi puhua, ja Jeesus antoi hänet takaisin äidille.
Herran siunausta!!
17. Silloin vastasi eräs mies kansanjoukosta hänelle: "Opettaja, minä toin sinun tykösi poikani, jossa on mykkä henki.
18. Ja missä vain se käy hänen kimppuunsa, riuhtoo se häntä, ja hänestä lähtee vaahto, ja hän kiristelee hampaitaan; ja hän kuihtuu. Ja minä sanoin sinun opetuslapsillesi, että he ajaisivat sen ulos, mutta he eivät kyenneet."
19. Hän vastasi heille sanoen: "Voi, sinä epäuskoinen sukupolvi, kuinka kauan minun täytyy olla teidän luonanne? Kuinka kauan kärsiä teitä? Tuokaa hänet minun tyköni."
20. Niin he toivat hänet hänen tykönsä. Ja heti kun hän näki Jeesuksen, kouristi henki häntä, ja hän kaatui maahan, kieritteli itseään, ja hänestä lähti vaahto.
21. Ja Jeesus kysyi hänen isältään: "Kuinka kauan aikaa tätä on hänessä ollut?" Niin hän sanoi: "Pienestä pitäen.
22. Ja monesti se on heittänyt hänet milloin tuleen, milloin veteen, tuhotakseen hänet. Mutta jos sinä jotakin voit, niin armahda meitä ja auta meitä."
23. Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Jos voit!' Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo".
24. Ja heti lapsen isä huusi ja sanoi: "Minä uskon; auta minun epäuskoani".
25. Mutta kun Jeesus näki, että kansaa riensi sinne, nuhteli hän saastaista henkeä ja sanoi sille: "Sinä mykkä ja kuuro henki, minä käsken sinua: lähde ulos hänestä, äläkä enää häneen mene".
26. Niin se huusi ja kouristi häntä kovasti ja lähti ulos. Ja hän kävi ikäänkuin kuolleeksi, niin että monet sanoivat: "Hän kuoli".
27. Mutta Jeesus tarttui hänen käteensä ja nosti hänet ylös. Ja hän nousi. MARKUS 9:17-27 KR-38
Matteus 7:15-23
15. Kavahtakaa vääriä profeettoja,... Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'
"Moni sanoo minulle" ( Moni sanoo Kristukselle Jeesukselle)
'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta' (Kristuksen Jeesuksen nimessä / nimen kautta)
- ennustaneet
- ajaneet ulos riivaajia
- tehneet monta voimallista tekoa
- ( suuria tunnustekoja )Mt 24:24
- ( tehneet ihmeitä ) Mt 24:24
Eivätkö juuri nuo, jotka Matteuksen 7. luvun mukaan Kristuksen Jeesuksen nimessä/nimen kautta ennustaneet, ajaneet ulos riivaajia, tehneet monta voimallista tekoa, kutsukin Kristusta Jeesusta Herrakseen? Nuo siis pitäisivät itseään kristittyinä, ilmaisten uskonsa Kristukseen Jeesukseen, kutsumalla Häntä Herrakseen. Keitä ovat nuo uskovaiset, joiden tilaisuuksissa Jeesuksen nimessä/nimen kautta profetoidaan(ennustetaan), ajetaan ulos riivaajia, tehdään monia voimallisia tekoja, tekoja toista Kristus Jeesus varoitti Matteus 24:24:ssa sanoessaan "he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin "???