Miksi ette opeta kolminaisuutta?

Jumpo kirjoitti:

Milloin ja miten kolminaisuusoppi kehittyi?


Vuonna 325 Rooman keisari Konstantinus kutsui koolle piispoista muodostuvan kirkolliskokouksen Nikeaan Vähään-Aasiaan.



Saiko Nikean kirkolliskokous aikaan sen, että kolminaisuudesta tuli kristikunnan oppi?

Tämän kirkolliskokouksen julkistamassa uskontunnustuksessa sanottiin Jumalan Pojasta sellaisia asioita, jotka antoivat monille kirkonmiehille mahdollisuuden pitää häntä tietyssä mielessä yhdenvertaisena Isä Jumalan kanssa. On kuitenkin valaisevaa panna merkille, mitä Nikean tunnustuksessa ei sanota. Koko tunnustus, sellaisena kuin se alun perin julkistettiin, kuuluu seuraavasti:

”Me uskomme yhteen Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen, kaikkien näkyvien ja näkymättömien Luojaan.
”Ja yhteen Herraan Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan, joka on Isästä syntynyt ainosyntyinen, se on Isän olemuksesta, ... Jumala Jumalasta, Valkeus Valkeudesta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt eikä tehty; joka on Isän kanssa yhtä olemusta ... ,jonka kautta kaikki ovat tehdyt, jotka ovat taivaassa ja maan päällä; joka meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astui alas ja tuli lihaan ja syntyi ihmiseksi; kärsi ja nousi ylös kolmantena päivänä, astui ylös taivaisiin, ja on tuleva tuomitsemaan elävät ja kuolleet.
”Ja Pyhään Henkeen.”1

Sanotaanko tässä tunnustuksessa, että Isä, Poika ja pyhä henki ovat kolme persoonaa yhdessä Jumalassa? Sanotaanko siinä, että nämä kolme ovat yhdenvertaisia iankaikkisuudessa, voimassa, asemassa ja viisaudessa? Ei sanota. Siinä ei esiinny missään muodossa kolme yhdessä -kaavaa. Alkuperäisessä Nikean tunnustuksessa ei perustettu tai vahvistettu kolminaisuusoppia.

Tässä tunnustuksessa korkeintaan Poika rinnastetaan Isän kanssa sanomalla, että Poika on "yhtä olemusta" Isän kanssa. Mutta siinä ei sanota mitään sen suuntaista pyhästä hengestä. Siinä vain sanotaan, että "me uskomme ... Pyhään Henkeen". Kristikunnan kolminaisuusoppi ei ole tällainen.
Tunnustuksen tärkeinkään ilmaus "yhtä olemusta" (ho·mo·ou´si·os) ei välttämättä tarkoita sitä, että kirkolliskokous uskoi Isän ja Pojan olevan numeerisesti yhtä. New Catholic Encyclopedia -tietosanakirjassa sanotaan:
"On kyseenalaista, pyrkikö kirkolliskokous vahvistamaan sen, että Isä ja Poika ovat numeerisesti samaa olemusta."2

Vaikka kirkolliskokous olisikin tarkoittanut sitä, että Poika ja Isä olivat numeerisesti yhtä, kyseessä ei siltikään olisi ollut kolminaisuus. Kyseessä olisi vasta ollut Jumala, jossa on kaksi yhdessä, ei kolminaisuusopin edellyttämää kolmea yhdessä.


Lähteet:

1. Kääntänyt Seppo Teinonen ja julkaistu Tuomo Mannermaan kirjassa Kristillisen opin vaiheet, 1975, s. 56, 57.
2. New Catholic Encyclopedia, 1967, VII osa, s. 115


............................................................



”Vähemmistön mielipide”

Olivatko Nikeassa koolla olleet piispat yleisesti sitä mieltä, että Poika oli yhdenvertainen Jumalan kanssa? Eivät olleet. Kilpailevia näkemyksiä oli olemassa. Yhtä niistä edusti Areios, joka opetti, että Pojalla oli rajallinen alku ja että tästä syystä Poika ei ole yhdenvertainen Jumalan kanssa, vaan kaikissa suhteissa Jumalaa alempi. Athanasius taas uskoi, että Poika on tietyllä tavalla yhdenvertainen Jumalan kanssa. Oli myös muita näkemyksiä.


Martin Marty sanoo kirkolliskokouksen päätöksestä, jonka mukaan Poika on samaa olemusta kuin Jumala: "Nikea edusti todellisuudessa vähemmistön mielipidettä; monet, jotka eivät olleet katsomukseltaan areiolaisia, pitivät ratkaisua ongelmallisena, eivätkä he voineet hyväksyä sitä."1

Kirjassa A Select Library of Nicene and Post-Nicene Fathers of the Christian Church (Nikean aikaisten ja sitä edeltäneiden kirkonmiesten valikoituja teoksia) sanotaan, että ”vain vähemmistö omaksui selväsanaisen opillisen kannan areiolaisuutta vastaan, vaikka tämä vähemmistö onnistuikin saamaan tahtonsa läpi”.2

Kirjassa A Short History of Christian Doctrine sanotaan:
”Idän piispat ja teologit näyttävät vastustaneen erityisesti käsitettä homoousios [”yhtä olemusta”], jonka itse Konstantinus liitti uskontunnustukseen ja josta tuli erimielisyyden kohde myöhemmin puhjenneessa oikeaoppisuuden ja harhaoppisuuden välisessä kiistassa.”3


LÄHTEET:
1. Martin E. Marty, A Short History of Christianity, 1959, s. 91.
2. Philip Schaff ja Henry Wace, A Select Library of Nicene and Post-Nicene Fathers of the Christian Church, 1892, IV osa, s. xvii.
3. A Short History of Christian Doctrine, s. 53.


................................................................



The Church of the First Three Centuries (Kirkko kolmella ensimmäisellä vuosisadalla) sanotaan:
"Nykyään laajalle levinnyt kolminaisuusoppi . . . ei saa lainkaan tukea Justinuksen [Marttyyri] kielestä; ja tämä havainto voidaan ulottaa kaikkiin Nikean kirkolliskokousta edeltäneisiin apostolisiin ja kirkkoisiin, toisin sanoen kaikkiin Kristuksen syntymästä lähtien kolmensadan vuoden kuluessa toimineisiin kristillisiin kirjoittajiin. He tosin puhuivat Isästä, Pojasta ja profeetallisesta eli pyhästä Hengestä, mutta eivät yhdenvertaisina, eivät numeerisesti yhtenä olevaisena, eivät Kolmena Yhdessä, eivät missään kolminaisuusopin kannattajien nykyään hyväksymässä merkityksessä. On aivan päinvastoin. Kolminaisuusoppi sellaisena kuin nämä isät sen selittivät, oli olennaisesti erilainen kuin nykyinen oppi. Tämän me esitämme tosiasiana, joka voidaan panna kokeeseen, kuten mikä tahansa tosiasia ihmisten mielipiteiden historiassa."


.................................................................



Nikea edusti kuitenkin käännekohtaa. Se avasi oven sille, että Pojan ja Isän yhdenvertaisuus voitiin virallisesti hyväksyä, ja tämä tasoitti tietä jälkeenpäin syntyneelle kolminaisuuskäsitykselle. J. A. Buckley toteaa kirjassaan Second Century Orthodoxy (Toisen vuosisadan oikeaoppisuus):
"Ainakin toisen vuosisadan loppuun saakka kaikki kirkkoon kuuluvat olivat eräästä perusasiasta yhtä mieltä; he kaikki hyväksyivät Isän ylemmyyden. Heidän kaikkien mielestä Kaikkivaltias Isä Jumala oli yksin korkein, muuttumaton, sanoin kuvaamaton ja aluton. . . .
"Näiden toisen vuosisadan kirjailijoiden ja johtomiesten kuoleman jälkeen kirkko havaitsi . . . luisuvansa hitaasti mutta varmasti kohti sitä vaihetta . . . jossa koko tämä vähittäinen turmeltuminen alkuperäisestä uskosta saavutti huippukohtansa Nikean kirkolliskokouksessa. Siellä hyökkäävä vähemmistö tyrkytti harhaoppisuuttaan alistuvalle enemmistölle ja poliittisten viranomaisten tuella painosti, suostutteli ja uhkaili niitä, jotka pyrkivät säilyttämään uskonsa alkuperäisen puhtauden tahriintumattomana."1


L'ÄHDE:
1. J. A. Buckley, Second Century Orthodoxy, 1978, s. 114, 115




........................................................................................



Vuonna 381 pidetty Konstantinopolin kirkolliskokous vahvisti Nikean tunnustuksen. Se lisäsi siihen myös jotain. Se käytti pyhästä hengestä sanoja "Herra" ja "eläväksitekijä". Vuoden 381 laajennettu tunnustus (jota kirkot nykyään pääasiallisesti käyttävät ja jota kutsutaan "Nikealais-konstantinopolilaiseksi uskontunnustukseksi") osoittaa, että kristikunta oli aivan lähellä kolminaisuusopin lopullisen sanamuodon laatimista. Mutta tässäkään kirkolliskokouksessa tätä oppia ei saatettu lopulliseen muotoonsa. New Catholic Encyclopedia -tietosanakirjassa sanotaan:
"On kiinnostavaa, että 60 vuotta Nikean I kirkolliskokouksen jälkeen Konstantinopolin I kirkolliskokous [381] vältti sanan homoousios käyttöä määritellessään Pyhän Hengen jumaluutta."1
"Oppineita on hämmentänyt se, että tässä tunnustuksessa esiintyvät ilmaisut ovat selvästikin lieviä; siinä ei esimerkiksi käytetä Pyhästä Hengestä sanaa homoousios eli Pyhän Hengen ei sanota olevan yhtä olemusta Isän ja Pojan kanssa."2
"Sana homoousios ei esiinny Raamatussa."3

LÄHTEET:

1. New Catholic Encyclopedia, 1967, VII osa, s. 115.
2. Sama, IV osa, s. 436.
3. Sama s. 251.



.............................................................


Oppineet myöntävät sen, että Athanasiuksen uskontunnustusta, jonka avulla kolminaisuusoppia yleensä määritellään ja tuetaan, ei kirjoittanut Athanasius, vaan joku kauan hänen jälkeensä elänyt tuntematon kirjailija. Britannica-tietosanakirja huomauttaa:
"Tuo uskontunnustus oli idän kirkolle tuntematon aina 1100-luvulle saakka. Oppineet ovat 1600-luvulta lähtien olleet yleensä samaa mieltä siitä, että Athanasius (joka kuoli vuonna 373) ei kirjoittanut Athanasiuksen uskontunnustusta, vaan se laadittiin luultavasti Etelä-Ranskassa 400-luvulla. . . . Tällä uskontunnustuksella näyttää olleen vaikutusta pääasiassa Etelä-Ranskassa ja Espanjassa 500- ja 600-luvulla. Sitä käytettiin kirkon liturgiassa Saksassa 800-luvulla ja Roomassa hiukan myöhemmin."1


LÄHDE:
1. The New Encyclopædia Britannica, 1985, 15. painos, Micropædia, osa 1, s. 665


............................................................


Kirjassa The Church of the First Three Centuries sanotaan:
"Olemme sitä mieltä, että kolminaisuusoppi muodostui vähitellen ja verrattain myöhään; että se oli peräisin lähteestä, joka oli täysin vieras juutalaisille ja kristillisille kirjoituksille; että se kehittyi ja yhdistyi kristillisyyteen platonismia kannattavien apostolisten ja kirkkoisien kätten kautta; että Justinuksen aikana ja kauan sen jälkeen opetettiin yleisesti Pojan olevan eri olemusta ja alempi ja että vasta kolminaisuusopin ensimmäiset epämääräiset ääriviivat olivat silloin tulossa näkyviin."1

LÄHDE:
1. The Church of the First Three Centuries, s. 52


...........................................................

Kolminaisuusoppi vaikuttaa todella järjettömältä, kun sitä verrataan siihen Raamatun yksinkertaiseen opetukseen, että Jumala on korkein, jolla ei ole vertaista. Jumala sanookin: ”5 Kehen te minua vertaisitte, kenet asettaisitte rinnalleni? Kenen kaltaiseksi te minut katsoisitte, kuka olisi minun vertaiseni? (Jesaja 46:5.)


Ennen Platonia jumalten triadit eli kolmikot olivat yleisiä Babyloniassa ja Egyptissä. Ja se, että kirkonmiehet pyrkivät houkuttelemaan puolelleen Rooman maailmanvallan alueella eläneitä epäuskoisia, johti siihen, että joitakin näistä käsityksistä sisällytettiin vähitellen kristillisyyteen. Tämä johti lopulta sen uskomuksen hyväksymiseen, että Poika ja pyhä henki ovat yhdenvertaisia Isän kanssa.

Jopa sana "kolminaisuus" hyväksyttiin hyvin hitaasti. 100-luvun jälkimmäisellä puoliskolla kreikaksi kirjoittanut Syyrian Antiokian piispa Teofilos otti käyttöön sanan tri·as´, joka tarkoittaa 'triadia' eli 'kolmeutta'. Sen jälkeen Karthagosta Pohjois-Afrikasta kotoisin ollut latinalainen kirjailija Tertullianus alkoi käyttää kirjoituksissaan sanaa trinitas, joka tarkoittaa 'kolmeutta'. Sana tri·as´ ei kuitenkaan esiinny henkeytetyissä Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa, eikä sanaa trinitas löydy Raamatun latinalaisesta Vulgata-käännöksestä. Kumpikaan näistä ilmaisuista ei siis ollut raamatullinen. Siitä huolimatta pakanallisiin käsityksiin perustuva sana "kolminaisuus" ujuttautui kirkkojen kirjallisuuteen, ja siitä tuli 300-luvun jälkeen yksi niiden opinkappaleista.

Kyse ei siis ollut siitä, että oppineet tutkivat perusteellisesti Raamattua saadakseen selville, opetettiinko siellä tätä oppia. Sen sijaan tätä oppia koskevaan ratkaisuun vaikuttivat suuressa määrin maallinen ja kirkkopolitiikka. Kirjassa The Christian Tradition (Kristilliset perinteet) kirjailija Jaroslav Pelikan kiinnittää huomiota "kiistan ei-teologisiin tekijöihin, joista monet näyttivät kerran toisensa jälkeen ratkaisevan kiistan lopputuloksen, mutta joiden vaikutusta ehkäisivät muut yhtä merkitykselliset voimat. Oppi näytti usein olevan kirkkopolitiikan ja persoonallisuuksien välisen taistelun uhri – tai tuote."1 Yalen yliopiston professori E. Washburn Hopkins esitti asian näin: "Kolminaisuuden lopullinen oikeaoppinen määrittely oli paljolti kirkkopoliittinen kysymys."2

LÄHTEET:
1. Jaroslav Pelikan, The Christian Tradition, 1971, s. 173.
2. E. Washburn Hopkins, Origin and Evolution of Religion, 1923, s. 339.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä