Jumala ja

Mikä on ihminen valittamaan Jumalalle, miksi olen tälläinen miksi minulle käy näin.
Jumala kuitenkin on paljon isompi ja tietää kaiken.
Herää kysymys jos Jumala on niin miksi tapahtuu hyville ihmisille pahaa ja pahoille hyvää.
Eli pahat monesti näyttävät menestyvän ja hurskaat ihmiset ovat monissa ahdingoissa.

Noi on niitä peruskysymyksiä mitä eiuskovat aina esittävät ja niillä puollustavat omaa elämänasennettaan ja ei uskoaan.

No omalta osaltani vastailen.
Siis Miksi niinin mukava mies kun Kirka kuoli tai miksi moni uskova hukkui Estonian mukana eikä vain eiuskovat?

Minä uskon ja tiedän Jumalan näkevän kaiken ja uskovaa ihmistä ja hyviä ihmisiä kohtaa monet vaikeudet ja jopa sairaudet. Kuitenkin uskova luottaa kaikenkeskellä Jumalaan ja kiittää Jumalaa vaikeuksien keskellä ja jotkut jopa vaikeuksista.
Kiitos Jumala täsyä sairaudesta en tiedä miksi se tuli, mutta uskon sillä olevan joku tarkoitus.
Kiitos että auto hajosi ja tuli laskuja enempi kuin on varaa maksaa, sinä kyllä autat minua vielä.
No eiuskova kun kohtaa vaikeuksia ja ei ole uskoa. Hän katkeroituu ja kiroilee ja verenpaine nousee ja kanssaihmiset saavat kärsiä.
Eiuskova siis tekee itselleen hallaa, vaikka on tietysti poikkeuksia jotka vähät välittävät mistään vaan jatkavat elämää vaikeuksista välittämättä ja toteavat tälläistä sattuu ja jatkavat sen kummemmin surematta asioita.

Vaikeuksissa eiuskova tarttuu joskus omankädenoikeuteen jopa saattaa varastaa tai kieroilla, valehdella.
Uskovan tulisi rukoilla ja etsiä apua Jumalalta.

Siis on suuri ero uskovan ja eiuskovan elämällä.
Eiuskova saa aikaan kirousta ja lisää ongelmia, mutta uskova rakentaa maailmaa elämänasenteellaan ja uskollaan Jumalaan.

Miksi sitten on tämä epätasapaino maailmassa.
Toisilla menee hyvin toisilla huonosti?
Eiköhän se johdu meistä ihmisistä jotka ominvoimin ilman Jumalaa yritämme rakentaa tätä maailmaa.
Elämä ilman että on uskossa on tuhoon vievää.
Ihmisen oma itsekkyys vetää maailmaa yhä syvemmälle syntiin ja eriarvoisuuteen.
Ainoa järkevä tapa elää ja olla maailmassa on uskovaisena eläminen.
Ihminen ei itsessään saa aikaan kuin pahaa.
Jumala antaa voiman joka muuttaa ihmisen ja ihminen muuttaa maailmaa sitten parempaan suuntaan.

Tietysti meillä on omaltaan osaltaa vastuu ja meidän tulee äänestää ja vaikuttaa oman vakaumuksemme mukaan, mutta todella hyvää itsellemme ja maallemme teemme kun tulemme uskoon.

Vähän tuli pitkä kirjoitus kuin Eskolselta...

No pistäkääs näkemyksiänne kysymykseen: Miksi hyvillekkin käy huonosti.

Rokkivaarihotakainen
4124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kaikilta vaikeuksilta. Jeesus on jo voittanut synnin tuoman kirouksen ja siksi samme olla vapaat ja kiittää Häntä kaikesta.

Synti hallitsee maailmaa, mutta uskovainen ei kuulu maailmaan, vaan Jumalan valtakuntaan ja siksi hän vapautuu aina synnin seurauksista.

Äänestä

Kirjoittamaasi pohdiskelua ja kannanottoa oli mukavaa lukea odotellessa aamukahvin valmistumista.

Muistaakseni psalmissa 73 Aasaf pohtii näitä samaisia asioita, mm. miksi hän saa kärsimyksiä Jumalalta, mutta jumalattomat elävät "ainaisessa rauhassa" ja menestyvät.

Ihmiselämän suuri tragedia ja sisimmän myllerrykset johtuvat siitä, että hän ei näe Jumalan hallintoa. Siksi hän vikoilee kohtaloaan, ympäristöään, perintötekijöitään, vastoinkäymisiään ja monta muuta asiaa. "Joka ei synny uudesti, hän ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa", sanoi Jeesus. Jumala hallitsee, mutta luonnollinen ihminen ei sitä näe.

Uskovaisten elämässä on myös runsaasti monenlaisia vaikeuksia ja monet yhä vikoilevat kohtaloaan ja puolustelevat lankeemuksiansa. He kyllä sekasorron ja vaikeuksien keskellä tietävät, että Herralla Jeesuksella on kaikki valta taivaassa ja maassa, mutta eivät voi ymmärtää vastoinkäymisiään. Eihän tässä näin pitänyt käydä, kun turvasin Herraan? Kyllä piti käydä! Vilkaisu menneiden aikojen pyhiin osoittaa sen kiistatta, että Jumala kuljetti heitä läpi tulen, puhdistaakseen heidät ja irroittaaksen tämän maailman rakkaudesta.

"Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa!" Uudestisyntymätön ihminen ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa ja pyhittämätön uskovainen ei voi nähdä Jumalan valtakunnan hallitsijaa, Herraa. Kun nämä kaksi asiaa on henkilökohtaisesti totta elämässämme niin vaihtuu vikoilu kiitokseksi ja vastoinkäymiset ylistykseksi. "Minun Isäni hallitsee ja tietää kyllä, mikä on parasta!" Hänelle kunnia nyt ja maailmanajoista toisiin, totisesti.

Äänestä
  • -hyviä,ihmisiä ?
    -itse ainakin näen itseni täysin kelvottomana ihmisenä Jumalan majoihin,sellaisena kuin olen todellisuudessa...en tarkoita tällä sitä että ole bi-seksuaali vaan siis yleensä,ihmisenä jne !

    -jos minun pitäisi kerskata ihmisenä saavutuksistani ihmisyydestä,niin inhimillsessä,mielessä niitä asioita olis kyllä paljonkin jne...mutta kun ei sa auta,mitään eikä ole kellekkään,miksikään hyödyksi !

    -teot puhuvat kuitenkin ihmisen elämässä,enemmän kuin miljoonat sanat ja vaikka joskus töppäätkin elämässä,jos olet elänyt oikeasti todella vanhurskaasti,elämääsi siis teoilla,todeksi niin tuo elämän vanhurskaus,pystyy pyyhkäisemään,töppäyksesi poies sinun,elämästä !

    -sanahelinä on asia erikseen !

    Äänestä

  • eräsajattelija kirjoitti:

    -hyviä,ihmisiä ?

    Vastaan omalta osaltani tuohon otsikkosi kysymykseen, koska se on kysymyksenä mielenkiintoinen.
    Kysyt siis: 'onko olemassa ns. hyviä ihmisiä?'

    Lyhyesti vastattuna: omassa itsessään, siis 'oman lihansa puolesta', hyviä ihmisiä ei ole.
    Meidän lihassamme ei asu MITÄÄN hyvää.

    Ratkaisevaa on se, suostummeko me riisumaan, panemaan pois, kuolettamaan vanhan ihmisen tekoinensa.
    Raamattu osoittaa, että pyrkimyksenä ja tavoitteena meillä tulee olla Kristuksen mieli, osallisuus jumalallisesta luonnosta Fil. 2:5 ja 2. Piet. 1:4.

    Kun sydämestämme vastustamme pahaa, tulemme siihen kehitykseen, jossa saamme lisää Hengen voimaa ja Jumalan hyvyyttä elämäämme. Vaikka meidän vanha ihmisemme ei muutu hyväksi, niin lihassa asuva pahan valta joutuu meistä asteittain väistymään ja antamaan tilaa uudelle luomukselle, jota hallitsee Jumalan Henki ja Hänen hyvyytensä.

    Toivottavasti en ollut liian vaikeaselkoinen. Asia on joka tapauksessa huipputärkeä. Kyse on pyhityksestä, jota ilman kukaan meistä ei näe Herraa!

    Hepr. 12:14
    "Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa;".

    Mitä mieltä olet, Eräsajattelija? Haluaisitko kommentoida vastaustani?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihmisen ymmärrys kirjoitti:

Mikä on ihminen valittamaan Jumalalle, miksi olen tälläinen miksi minulle käy näin.
Jumala kuitenkin on paljon isompi ja tietää kaiken.
Herää kysymys jos Jumala on niin miksi tapahtuu hyville ihmisille pahaa ja pahoille hyvää.
Eli pahat monesti näyttävät menestyvän ja hurskaat ihmiset ovat monissa ahdingoissa.

Noi on niitä peruskysymyksiä mitä eiuskovat aina esittävät ja niillä puollustavat omaa elämänasennettaan ja ei uskoaan.

No omalta osaltani vastailen.
Siis Miksi niinin mukava mies kun Kirka kuoli tai miksi moni uskova hukkui Estonian mukana eikä vain eiuskovat?

Minä uskon ja tiedän Jumalan näkevän kaiken ja uskovaa ihmistä ja hyviä ihmisiä kohtaa monet vaikeudet ja jopa sairaudet. Kuitenkin uskova luottaa kaikenkeskellä Jumalaan ja kiittää Jumalaa vaikeuksien keskellä ja jotkut jopa vaikeuksista.
Kiitos Jumala täsyä sairaudesta en tiedä miksi se tuli, mutta uskon sillä olevan joku tarkoitus.
Kiitos että auto hajosi ja tuli laskuja enempi kuin on varaa maksaa, sinä kyllä autat minua vielä.
No eiuskova kun kohtaa vaikeuksia ja ei ole uskoa. Hän katkeroituu ja kiroilee ja verenpaine nousee ja kanssaihmiset saavat kärsiä.
Eiuskova siis tekee itselleen hallaa, vaikka on tietysti poikkeuksia jotka vähät välittävät mistään vaan jatkavat elämää vaikeuksista välittämättä ja toteavat tälläistä sattuu ja jatkavat sen kummemmin surematta asioita.

Vaikeuksissa eiuskova tarttuu joskus omankädenoikeuteen jopa saattaa varastaa tai kieroilla, valehdella.
Uskovan tulisi rukoilla ja etsiä apua Jumalalta.

Siis on suuri ero uskovan ja eiuskovan elämällä.
Eiuskova saa aikaan kirousta ja lisää ongelmia, mutta uskova rakentaa maailmaa elämänasenteellaan ja uskollaan Jumalaan.

Miksi sitten on tämä epätasapaino maailmassa.
Toisilla menee hyvin toisilla huonosti?
Eiköhän se johdu meistä ihmisistä jotka ominvoimin ilman Jumalaa yritämme rakentaa tätä maailmaa.
Elämä ilman että on uskossa on tuhoon vievää.
Ihmisen oma itsekkyys vetää maailmaa yhä syvemmälle syntiin ja eriarvoisuuteen.
Ainoa järkevä tapa elää ja olla maailmassa on uskovaisena eläminen.
Ihminen ei itsessään saa aikaan kuin pahaa.
Jumala antaa voiman joka muuttaa ihmisen ja ihminen muuttaa maailmaa sitten parempaan suuntaan.

Tietysti meillä on omaltaan osaltaa vastuu ja meidän tulee äänestää ja vaikuttaa oman vakaumuksemme mukaan, mutta todella hyvää itsellemme ja maallemme teemme kun tulemme uskoon.

Vähän tuli pitkä kirjoitus kuin Eskolselta...

No pistäkääs näkemyksiänne kysymykseen: Miksi hyvillekkin käy huonosti.

Rokkivaarihotakainen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu