Minua hämmentää suuresti omalla kohdallani käsky "Kunnioita isääsi ja äitiäsi". Toinen vanhemmistani(en nyt mainitse onko isä vai äiti) on siis adventisti ja hän on mielestäni käyttäytynyt minua kohtaan todella säälimättömästi, vasta nyt aikuisena uskallan sen tunnustaa. Minut on kasvatettu vain syyttämään itseäni, koskaan ei ole tämä vanhempani ollut väärässä omien sanojensa mukaan vaan alistanut puolisoaankin itsekkyyden sokaisemana. Minun ja vanhempani suhde on siis aina ollut käskyttäjä alamainen-suhde. Minua on pidetty ikäänkuin vankina kotona, alistettu ja vaadittu asioita joita en ole kyennyt toteuttamaan. Mm. koulussa en ole pärjännyt kovinkaan hyvin ja tämä hallitsija vanhempani on siitä minua aina syyllistänyt laiskaksi ja antanut kuvan että olen täysin tyhmä. Tämä vanhempani on itse ollut ikänsä töissä johtavissa tehtävissä ja korkeasti koulutettu. Itse olen luonteeltani ujo ja epävarma...en edes tiedä olenko oikeasti sellainen vai onko kasvatus hämärtänyt vain täysin itsetuntoni. Opiskelut keskeytyneet paniikkihäiriöiden ja sosiaalisten pelkojen takia. Näen vieläkin painajaisia adventisti-vanhemmastani.
Nyttemmin minulla on omia lapsia ja välit tuohon vanhempaani parantuneet ja olen tajunnut ettei minun pidä kantaa kaunaa hänelle. Olen sydämessäni antanut anteeksi hänelle vaikka tiedän ettei vanhempani ikinä tajuakaan että hän olisi toiminut mietnkään väärin. Monet ovat epäilleet vanhemmallani narsistista persoonallisuushäiriötä ja tuo tieto on vieräyttänyt kiven sydämeltäni kun todellakin pystyn nyt ymmärtämään paremmin äitini toiminta-motiiveja ja hallitsemattomia purkauksia. Vanhempani uskonnollisuus on jotenkin kierolla tavalla kiinnittynyt tuohon persoonallisuushäiriöön ja olen saanut uskonasioista todella ristiriitaisen käsityksen.
Edelleenkin kunnioitus vanhempaani kohtaan on haparoivaa haavojeni takia, mutta anteeksianto saa minut tuntemaan oloni paremmaksi.
Toinen vanhemmistani on onneksi tasapainoisempi ja hänen kanssaan olen oikealla aaltopituudella. Hän ei siis ole adventisti. Tossun alla vaan aika rankasti. :( Adventisti-vanhemmalleni ei oikein kukaan kukaan uskalla sanoa vastaan kun ko. vanhempani on aina jyrkällä puolustuskannalla ja keskustelu tyssää täysin. Ohjailee ja manipuloi muiden ajatuksia puolelleen. uskon vahvasti että hänen omassa lapsuudessaan on täytynyt olla joitakin piirteitä jotka ovat aiheuttaneet sellaisen trauman jota vanhempani ei osaa oikein käsitellä ja purkaa sen muihin käytöksellään.
Anteeksi tilitys...en oikein tiedä mihin pyrin tällä kirjoituksella. Psykologille olen ajatellut mennä mutta ujona ihmisenä kynnys tuntuu korkealta. Olen tullut uskoon viime aikoina. Tuntuu vain että Jumala käskee käsittelemään vanhat asiat pois mieltä kuormittamasta ennen kuin voin aloittaa uuden elämän puhtaalta pöydältä.
Nyttemmin minulla on omia lapsia ja välit tuohon vanhempaani parantuneet ja olen tajunnut ettei minun pidä kantaa kaunaa hänelle. Olen sydämessäni antanut anteeksi hänelle vaikka tiedän ettei vanhempani ikinä tajuakaan että hän olisi toiminut mietnkään väärin. Monet ovat epäilleet vanhemmallani narsistista persoonallisuushäiriötä ja tuo tieto on vieräyttänyt kiven sydämeltäni kun todellakin pystyn nyt ymmärtämään paremmin äitini toiminta-motiiveja ja hallitsemattomia purkauksia. Vanhempani uskonnollisuus on jotenkin kierolla tavalla kiinnittynyt tuohon persoonallisuushäiriöön ja olen saanut uskonasioista todella ristiriitaisen käsityksen.
Edelleenkin kunnioitus vanhempaani kohtaan on haparoivaa haavojeni takia, mutta anteeksianto saa minut tuntemaan oloni paremmaksi.
Toinen vanhemmistani on onneksi tasapainoisempi ja hänen kanssaan olen oikealla aaltopituudella. Hän ei siis ole adventisti. Tossun alla vaan aika rankasti. :( Adventisti-vanhemmalleni ei oikein kukaan kukaan uskalla sanoa vastaan kun ko. vanhempani on aina jyrkällä puolustuskannalla ja keskustelu tyssää täysin. Ohjailee ja manipuloi muiden ajatuksia puolelleen. uskon vahvasti että hänen omassa lapsuudessaan on täytynyt olla joitakin piirteitä jotka ovat aiheuttaneet sellaisen trauman jota vanhempani ei osaa oikein käsitellä ja purkaa sen muihin käytöksellään.
Anteeksi tilitys...en oikein tiedä mihin pyrin tällä kirjoituksella. Psykologille olen ajatellut mennä mutta ujona ihmisenä kynnys tuntuu korkealta. Olen tullut uskoon viime aikoina. Tuntuu vain että Jumala käskee käsittelemään vanhat asiat pois mieltä kuormittamasta ennen kuin voin aloittaa uuden elämän puhtaalta pöydältä.
Vastaukset 14
Vanhimmat
että tuo adventisti-vanhempani on käyttäytynyt aina muiden ihmisten ilmoilla todella mallikkaasti ja on kaunispuheinen, lempeä ja ystävällinen, mutta perheen sisällä tullut aina tyranni esiin. Viime aikoina minulle oli kolaus kun vanhempani pisti välit poikki veljeensä ja hänen vaimoonsa(jotka myös adventisteja)...He eivät olleet tienneet koskaan vanhempani tyranniluonteesta kun vanhempani on aina taitavasti piilottanut ne piirteensä ja purkanut vain perheeseen. "Monia minä olen itkettänyt elämässäni, mutta yksikään ei ole ylitseni kävellyt" olivat nuo sanat jolla vanhempani sai välit poikki. Minusta ei ole ihan tervettä. :( Vanhempani vaatii aina muilta anteeksipyyntöä muttei osaa useinkaan itse pyytää anteeksi. Mieluummin laitetaan välit poikki. Surullista.
että vanhemmallasi on todennäköisesti jossain lapsuudessaan joku tosi paha kolhu omissa lapsi-vanhempi-suhteissa, jota hän on purkanut sinuun ja puolisoonsa. Surullista. Hoitoon hänet pitäisi saada.
yx advari
se ei ole mitenkään sidoksissa johonkin eri uskon lahkoon.Tunnen toisinkin päin olevia tapauksia,että juuri se adventisti vanhempi on tosi ihana ja välittävä vanhempi,jolle lapset uskaltavat avautua ja puhua asioistaan.
Meitä on moneksi,kaikissa on kaikkeksi!Siksi olikin aivan turhaa tuoda tuollaista leimaavaa tekstiä äidistäsi tälle palstalle.Täälä pitäisi psyykisten häiriöiden palsta löytyä erikseen?
olen tullut miettineeksi että onko tuolla "lahkolla" jotakin tekemistä noiden mielenhäiriöiden syntymisen kanssa. Tuntuu että vanhempaani piinaa juuri lakihenkisyyden kahle mitä sitten purkaa muihin tahtomattaankin ja välillä osoittaa katkeruutta ihmisiä kohtaan jotka uskaltavat olla oma itsensä. En voi sille vaan mitään että olen muodostanut adventismista vanhempani kautta hieman negatiivisen kuvan. Toki se näkemys laajentunut ajan mittaan kun olen jutellut ihan asiallistenkin adventistien kanssa.
vaikka sanoit,ettet mainitse!
"Pystyn nyt ymmärtämään paremmin äitini toiminta-motiiveja ja hallitsemattomia purkauksia."
Että jos haluat poistaa tämän kirjoituksesi tämän vuoksi,niin ilmoita ylläpidolle heti,ennekuin hän saa lukea tämän täältä,tunnistaen siitä itsensä ja uusi riita siitä taas edessä!
mutta noh, äitini siis kyseessä. Äitini tuskin näitä palstoja lukee kun ei nettiä käytä...mutta joo, väsyneenä ja kuumeisena ajatus ja oikoluku pettää.
Tosiaan mielenterveyshäiriöitä on monessa.
Sanotaanhan niiden lopun aikana lisääntyvän.
Itse tiedän ihan päinvastaisia tapauksia, että on toinen, joka ei ole adventtikirkkoon kuuluva kärsinyt kyseenlaisista mielen terveyshäiriöistä, tai ehkä vielä pahemmistakin ja siitä saaneet kärsiä, niin toinen puoliso, kuin lapset.
Tämmöiset ongelmat ei tosiaan kuulu tänne!
ettei adventisti-piireissä puhuta pahemmin mistään henkisistä-ongelmista...Ne pidetään jokaisen omana tietona ja ongelmana kunnes kupla saattaa puhjeta. Enemmän tai vähemmän olen törmännyt tuohon negatiivisten asioiden lakaisemiseen maton alle. Toki seurakunta toivoisi kaikkien jäsentensä olevan iloisia ja tasapainoisia, muttei se ole mahdollista kaikkien kohdalla ennenkuin todellinen avoimuus toteutuu ja asioita uskaltaa kuka tahansa lähestyä. On mielestäni enemmän leimaavaa ja loukkaavaa että mielenterveys-ongelmainen hyssytellen ohjataan seurakunnasta pikaisesti mielenterveystoimistoon tyyliin"Käy jossain muualla hoitamassa nuo ongelmasi kuntoon"ja hymähdetään perään...Jos ihminen on koitenkin uskossa, ongelmista huolimatta niin mielestäni pastorien tehtäviin kuuluu myöskin jollain tasolla ymmärtää myös ihmisen psyykkisiä ongelmia...asiantuntemusta ja psykologista koulutusta tarvittaisiin enemmän sillä puolella kun puhutaan sielunhoidosta. Mielestäni väärin että seurakunta sysää sivuun ongelmat ja heittää ne muiden vastuulle kun todellista vastuuta olisi hoitaa asioita osin myös seurakunnan sisällä, jotta ihminen tuntisi olevansa todella ymmärretty. Psyykkisiä ongelmia kun ei voi ohittaa. Muiden on mietittävä omaa suhtautumista ongelmaisiin ja lisättävä tietämystään vain siten ymmärrys toteutuu.
Itse hoidan vaan niitä ihmisiä, jotka eteeni annetaan. En toimi missään kirkossa.
että sielunhoito ei auta henkisesti sairasta ihmistä. Se yleensä päinvastoin pahentaa tilannetta. Henkisesti sairas ihminen tarvitsee psykiatrista hoitoa. Sielunhoito auttaa ns. normaalia ihmistä hänen ongelmavyyhtiensä selvittämisessä.
että sielunhoito ei auta henkisesti sairasta ihmistä. Se yleensä päinvastoin pahentaa tilannetta. Henkisesti sairas ihminen tarvitsee psykiatrista hoitoa. Sielunhoito auttaa ns. normaalia ihmistä hänen ongelmavyyhtiensä selvittämisessä.
seurakunnan johtajien erityisesti tulisi hankkia tietoa erilaista psyykkisistä ongelmista ihan vain laajentaakseen ymmärrystään monenlaisia ongelmia kohtaan. Se ei tarkoita sitä että pastorien pitäisi muuttua psykologeiksi. Kyse on vain sivistyksestä ja ymmärryksestä josta lisähyötyä sielunhoitotyöhön. Varsinaisen psykologisen terapian hoitaa tietenkin aina siihen erikoistunut asiantuntija.
Jos ajatellaan vanhempia maassamme, niin voimme vanhemmuuden tyylit jakaa karkeasti komeen pääkategoriaan:
1. Määräilevät eli autortaariset
2. Sallivat: hemmottelevat ja laiminlyövät
3. Vastuulliset eli auktoriatiiviset
Adventistien keskuudessa esiintyy varmasti kaikkia näitä vanhemmuuden tylejä. Diana Baumrind on esitellyt juuri nämä tyylit.
Määräilevälle vanhemmalle on ominaista se, että siinä on kontrollia eli hallintaa, mutta rakkaus puuttuu. Vanhemman sana on laki ja tottelevaisuus on hyve. Tällainen ilmapiiri ei edistä itsenäistymistä, sosiaalisten eikä kognitiivisten taitojen hyvää kehittymistä. Joillekin ahdasmielisille uskovaisille tai poliittisesti orientoituville on tämä vanahemmuuden tyyli ominaisempi.
Sallivan vanhemman kohdalla on rakkautta ja hyväksyntää, mutta rajat eli kontrolli puuttuu. Lapsi helposti alisuoriutuu ja on virran vietävissä. Hänen kohdallaan arvokasvatus on laiminlyöty.
Vastuullinen vanhemmuus pitää sisällään riittävästi rakkautta ja sopivasti rajoja. Vanhempi keskustelee asioista kasvavan lapsen kanssa. Tällainen koti myötävaikuttaa sosiaalisten ja kognitiivisten taitojen kehityksessä. Yksilöstä kasvaa itsenäinen ja omilla jaloillaan seisova yksilö. Tämä vanhemmuuden tyyli edustaa sitä, jota pidetään tällä hetkellä arvostetuimpana vanhemmuuden tyylinä.
sanan varsinaisessa merkityksessä. Hän ei todellakaan hyväksynyt minua lapsekseen ja oli ankara. Silloinkin, kun muut tekivät väärin, minä sain rangaistuksen.
Tästä johtuuen esim. lastenvirren säkeen: ...sä annoit mulle rakkaat vanhempani... oli hyvin vaikeata laulaa, enkä tainnut laulaakaan. Hänene kunnioittamisensa oli myöskin vaikeaa, ja avioiduttuani, poistuin kota ja melkein myös hänen elämästään.
Sitten muutama vuosi uskoontuloni jälkeen minua alkoi asia mietityttää. totesin, että niin kauan, kun minun puoleltani on anteeksi pyytämättä, minä ole Jumalan edessä heikoilla. Siis käsky kuului: mene ja sovi asia.
Keitin ruokaa, ja lähdin sen kanssa yksinäisen miehen luo. Pyysin anteeksi, ja hänkin pyysi anteeksi. Hän oli oikein iloinen käynnistäni ja myös ruoasta, jota vein sitten myöhemminkin, koska oli heti sisarpuolelleni soittanut ja kertonut käynnistäni.
Tuon jälkeen hän eli vain vajaa kaksi vuotta, joten olin todella onnellinen, että otin tuon askeleen. Tänään syyttäisin itseäni, ellen olisi sitä tehnyt. Ehkä sinä et vielä aivan kokonaan ole antanut anteeksi itsellesi tunteitasi tai hänelle hänen tekojaan, kun näitä mietit. Kun todella jätät asian Herralle, se poistuu ajatuksistasi ja vain kiität, kiität ja vielä kiität Häntä avusta. Anteekisantoa seuraa kiitollinen mieli.