Venäjän etu

Venäläisestä (moskovan) näkökulmasta on aivan oikein, että venäläiset ajavat omaa asiaansa. Putin kivenkovana patrioottina ajaa venäläisten etua kaikkialla maailmassa, mikä nähdään valtapyrkimyksinä mm. ajaa kaasuputki lähellä Suomen merialuetta, varustaa se vakoilulaittein. Venäjän johto on yhä kummallisen hiljaa mm. Tsetsenian sodasta, Anna Polikovskajan ja Litvinenkon murhista,nehän ovat vain osa niistä poliittisista murhista jotka nousevat edes Suomessa esille. Silti herkkäuskoisimmat suomalaiset jopa uskovat, että kyseessä on itseasiassa venäjän vastainen salaliitto, mikä tosiasioiden valossa on lähes käsittämätöntä.

Miten sitten venäläiset ulkovähemmistöt ovat toimineet kulttuureina lähialueillamme? Lähes jokainen Viron kansalainen tuntee sukulaisensa joka on karkoitettu Siperiaan. Miehityksen vuosina karkoitettiin 600.000 balttia, ja lähes jokainen virolainen tuntee sukulaisen joka on murhattu. Venäläinen vähemmistö on balttiassa ongelma koska venäläiset eivät halua integroitua oikeasti yhteiskuntaan. Pysymällä venäjänkielisenä vähemmistöt kasvavat lopulta jos ei enemmistöiksi, niin ainakin niin suuriksi, että venäjä voi lopulta helposti hallita ja poliittisesti neutralisoida maita.

Tämä on selkeä tavoite jota maamme poliittinen johto ei tahdo sinisilmäisenä tunnustaa. Venäjä ei ole muuttunut neuvostoliitosta juurikaan, mutta näennäinen vapautuminen ja taloudellinen nopea kehitys ja häikäilemätön ja älykäs poliittinen johto on vahvistanut sitä entisestään.

Toivon hiljaa, että Suomen polittiinen johto ymmärtäisi tämän tosiasian, ja ajattelisi omilla aivoillaan mantrojen hokemisen sijasta.
056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Cajander kirjoitti:

Venäläisestä (moskovan) näkökulmasta on aivan oikein, että venäläiset ajavat omaa asiaansa. Putin kivenkovana patrioottina ajaa venäläisten etua kaikkialla maailmassa, mikä nähdään valtapyrkimyksinä mm. ajaa kaasuputki lähellä Suomen merialuetta, varustaa se vakoilulaittein. Venäjän johto on yhä kummallisen hiljaa mm. Tsetsenian sodasta, Anna Polikovskajan ja Litvinenkon murhista,nehän ovat vain osa niistä poliittisista murhista jotka nousevat edes Suomessa esille. Silti herkkäuskoisimmat suomalaiset jopa uskovat, että kyseessä on itseasiassa venäjän vastainen salaliitto, mikä tosiasioiden valossa on lähes käsittämätöntä.

Miten sitten venäläiset ulkovähemmistöt ovat toimineet kulttuureina lähialueillamme? Lähes jokainen Viron kansalainen tuntee sukulaisensa joka on karkoitettu Siperiaan. Miehityksen vuosina karkoitettiin 600.000 balttia, ja lähes jokainen virolainen tuntee sukulaisen joka on murhattu. Venäläinen vähemmistö on balttiassa ongelma koska venäläiset eivät halua integroitua oikeasti yhteiskuntaan. Pysymällä venäjänkielisenä vähemmistöt kasvavat lopulta jos ei enemmistöiksi, niin ainakin niin suuriksi, että venäjä voi lopulta helposti hallita ja poliittisesti neutralisoida maita.

Tämä on selkeä tavoite jota maamme poliittinen johto ei tahdo sinisilmäisenä tunnustaa. Venäjä ei ole muuttunut neuvostoliitosta juurikaan, mutta näennäinen vapautuminen ja taloudellinen nopea kehitys ja häikäilemätön ja älykäs poliittinen johto on vahvistanut sitä entisestään.

Toivon hiljaa, että Suomen polittiinen johto ymmärtäisi tämän tosiasian, ja ajattelisi omilla aivoillaan mantrojen hokemisen sijasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu