Tekopyhyys

Adventistit ovat huolestuttavan ylipainoista porukkaa ainakin USA:ssa ja Uudessa Seelannissa.
13254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Määrittelikö Ellen White ne ihmiset jotka kadotukseen joutuvat?

Äänestä

Adventistit eivät edusta maassamme sairaampaa kansanosaa, vaan pikemminkin ovat sieltä terveemmästä päästä. Mistä moinen mahtaa johtua? Osaakohan tällä palsalla kukaan ilmiötä selittää? Luultavasti Pekka Puska Kansaneläkelaitosesta osaisi antaa hyvän ja luotettavan selityksen tälle ilmiölle.

Äänestä
  • Adventistien ylipaino on jo ruman näköistä katseltavaa. Melkein on jo niin, että saa epäillä henkilöä adventistiksi, jos näkee ylipanoisen ihmisen. Arvaan, että niin on tällä kuhilaallakin oleva!

    Äänestä

  • ja vähärasvaista, ja se on sorkkaeläin. Sitä ei löydy kuitenkaan sieltä VT:n menusta, koska esimerkiksi hirvasta ei ole koskaan tavattu Siinain erämaassa. Vai mitä Kuhilas?

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    ja vähärasvaista, ja se on sorkkaeläin. Sitä ei löydy kuitenkaan sieltä VT:n menusta, koska esimerkiksi hirvasta ei ole koskaan tavattu Siinain erämaassa. Vai mitä Kuhilas?

    Meillä oli poron lihaa jouluna. Mielellämme syömme poroa, jos satumme sellaista saamaan. Luultavasti sitä köytyy täältä kauppahallista. Poro on vähärasvaista ja hyvää lihaa. Älä sinä hirvas tee minusta niin vanhatestamentillista kristittyä! Olen ihan tavallinen suomalainen kristitty veli. Juureni ovat syvällä Keski-Suomessa eikä missään Lähi-Idässä.

    Äänestä

  • kuhilas kirjoitti:

    en tiedä millainen huumorintaju sinulla on, mutta sellainenkin tietysti rajoissa sallitaan ?
    Näihin puiseviin juttuihin pitää saada joskus hieman huumoriakin, eikähän se ole kiellettyä??
    Mitä arvelet veliseni..?

    Äänestä

  • ylensyöjiä kirjoitti:

    Adventistien ylipaino on jo ruman näköistä katseltavaa. Melkein on jo niin, että saa epäillä henkilöä adventistiksi, jos näkee ylipanoisen ihmisen. Arvaan, että niin on tällä kuhilaallakin oleva!

    sitten nähnyt. Suurin osa on normaalipainoisia.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    en tiedä millainen huumorintaju sinulla on, mutta sellainenkin tietysti rajoissa sallitaan ?
    Näihin puiseviin juttuihin pitää saada joskus hieman huumoriakin, eikähän se ole kiellettyä??
    Mitä arvelet veliseni..?

    Toisista on helpompi heittää huulta ja tehdä toinen naurunalaiseksi. Mutta kun toisten iva tai vaikkapa nyt sitten leikillinen huumori, toisten mielestä, sattuu itseen, niin sitten on jo aivan eri juttu! Olen yleensä huumoria ymmärtävä, mutta tällä palstalla tapaa ani harvoin henkilön, joka laskee hyväntahtoista huumoria. Täällä yleensä rienataan toista ihmistä, olipa hän sitten kuka tahansa.

    että kyllä vakavistakin asioista voidaan keskustella aivan letkeästi - ilman että itse asiaa tai asianomaista loukataan. Ymmärsit varmaan tuosta aiemmasta poronliha jutustani, että kirjoitin sen huumorilla.. Näin pitäisi joskus ollakin...

    Haluan vain sanoa sen, että en ole ollenkaan mikään ravintokiihkoilija. Poron liha sopii minulle. Huomenna vaimoni tarjoaa hyvää lohta. Saamme vieraita ja hyvää ruokaa on tarjolla. Lohen kanssa on hunajaa ja suolakurkkua ja mitä muuta lieneekään siinä lohipaistoksessa, mutta hyvää on!

    Tällä palstalla mielestäni aivan turhaan korostetaan tai väitetään korostettavan kasvisravintoa pelastukseen kuuluvana vaatimuksena. Olen aina mieltänyt asian niin, että ruoka, liikunta ja lepo ovat terveysasioita. Niistä muodostuu hyvä terveys ja hyvä kunto, joista kristitynkin kannattaa olla kiinnostunut.

    Huumori kuuluu elämään. Se on aivan luonnollinen asia. Sanotaanhan sitä niin, että nauru pidentää ikää. Irvailu ja asioiden vääristely ovat aivan eri juttuja kuin huumori.

    Äänestä

  • adventistia kirjoitti:

    sitten nähnyt. Suurin osa on normaalipainoisia.

    kuhilas ainakin on ylensyöneen näköinen.ja matti!

    Äänestä

  • kuhilas kirjoitti:

    Haluan vain sanoa sen, että en ole ollenkaan mikään ravintokiihkoilija. Poron liha sopii minulle. Huomenna vaimoni tarjoaa hyvää lohta. Saamme vieraita ja hyvää ruokaa on tarjolla. Lohen kanssa on hunajaa ja suolakurkkua ja mitä muuta lieneekään siinä lohipaistoksessa, mutta hyvää on!

    Tällä palstalla mielestäni aivan turhaan korostetaan tai väitetään korostettavan kasvisravintoa pelastukseen kuuluvana vaatimuksena. Olen aina mieltänyt asian niin, että ruoka, liikunta ja lepo ovat terveysasioita. Niistä muodostuu hyvä terveys ja hyvä kunto, joista kristitynkin kannattaa olla kiinnostunut.

    Huumori kuuluu elämään. Se on aivan luonnollinen asia. Sanotaanhan sitä niin, että nauru pidentää ikää. Irvailu ja asioiden vääristely ovat aivan eri juttuja kuin huumori.

    "Huomenna vaimoni tarjoaa hyvää lohta. Saamme vieraita ja hyvää ruokaa on tarjolla. Lohen kanssa on hunajaa ja suolakurkkua ja mitä muuta lieneekään siinä lohipaistoksessa, mutta hyvää on!"

    Uskon, että on hyvää. Bon apetit!

    Äänestä

  • kuhilas kirjoitti:

    Haluan vain sanoa sen, että en ole ollenkaan mikään ravintokiihkoilija. Poron liha sopii minulle. Huomenna vaimoni tarjoaa hyvää lohta. Saamme vieraita ja hyvää ruokaa on tarjolla. Lohen kanssa on hunajaa ja suolakurkkua ja mitä muuta lieneekään siinä lohipaistoksessa, mutta hyvää on!

    Tällä palstalla mielestäni aivan turhaan korostetaan tai väitetään korostettavan kasvisravintoa pelastukseen kuuluvana vaatimuksena. Olen aina mieltänyt asian niin, että ruoka, liikunta ja lepo ovat terveysasioita. Niistä muodostuu hyvä terveys ja hyvä kunto, joista kristitynkin kannattaa olla kiinnostunut.

    Huumori kuuluu elämään. Se on aivan luonnollinen asia. Sanotaanhan sitä niin, että nauru pidentää ikää. Irvailu ja asioiden vääristely ovat aivan eri juttuja kuin huumori.

    Ryhmä oli vierailulla strutsitarhalla. Ensimmäisenä esittelijä varoitti mukana olevia, etteivät missään nimessä laita mitään omaisuuttaan strutsien ulottuville, koska nämä syövät kaiken, mihin ulottuvat.
    Takaa kuului huokaus: "Olisipa meillä kotonakin sellainen!"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ellen porkkana kirjoitti:

Adventistit ovat huolestuttavan ylipainoista porukkaa ainakin USA:ssa ja Uudessa Seelannissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu