lasketaan ja mitä tuo luku merkitsee adventeille?
Paljon kiitokisia, hänelle joka vastaa.
Paljon kiitokisia, hänelle joka vastaa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
alkaa kohta selviämään.
http://www.uskontojenuhrientuki.fi/advent7.html
kirjoituksen.
Tuo tieto perustuu johonkin uskontojen uhrien tietoon, osoitteesta päätellen.
Tuosta sai aika huonon kuvan adventien uskonnon opetuksesta. Jos tuo kirjoitus pitää paikkansa, niin silloin heidän uskonsa perustuu tienaamiseen, eikä armoon ja kirjaimeen, eikä Henkeen.
Toivoisin, jonkun adventistin osallistuvan keskusteluun ja kertovan omasta uskostaan.
Kiitos, jos kerrot.
Adventtisanoma on pelastuksen sanomaa ja aiheuttaa ainoastaan uskoa ja pelastusta. On ihmisiä joilla on mielenterveysongelmia. he hakeutuvat monesti jonkin pienen seurakunnan piiriin jotta he saisivat huomiota. sitten kun heidän tahtoansa ei noudateta kaikessa, he loukkaantuvat ja katkeroituvat. nämä ihmiset ravaavat uskontojen uhrien järjestössä, vaihtaen jopa usean kerran vuodessakin seurakuntaa ja yhteisöä, saamatta missään omia näkemyksiään tai tahtoaan läpi. heidän oikea paikkansa olisi mielisairaala olllut jo alusta. seurakunnat tuskin voivat mielisairaita ihmisiä miellyttää!
oppi, jossa kerrotaan heidän käsityksensä tuosta vuosiluvusta:
http://www.adventtikirkko.fi/opetus/pyhakko.htm
linkin, joka kertoi seitsemännen päivän adventisteista ja sen kirjoittaja oli kyllä kirjoittanut Pyhässä Hengessä, niin kirkas ja selkeä oli Jumalan tuntemus.
Sapatin kohta on ainoa, joka perustuu tuossa kirjoituksessa kirjaimeen, sillä kymmenessä käskyssä Jumala käski vain pyhittää lepopäivän, eikä määrännyt noita tarkkoja rajoja, milloin se tulisi tehdä. Pääasia, että me pyhitämme viikossa yhden päivän Jumalan kunniaksi ja annamme silloin aikaamme Jumalalle ja itsellemme ja lähimmäisellemme. Lepäämme siis työstä ja iloitsemme yhteisöstä, jonka Jumala on meille antanut.
tulla Jeesuksen luokse parannettavaksi. Ei ole pakko olla mieleltään järkkynyt hänen, joka saa tuota kirjoittamaasi hämminkiä aikaan, vaan paremminkin he ovat ihmisiä, jotka eivät ikinä mihinkään tyydy ja he jäävät ulkopuolisiksi nöyrtymättömyyden tähden, sillä eivät he etsi Jeesusta, vaan lihan tyydytystä. Usein uskovaisia syytetään heidän takiaan, vaikka uskovaiset kertovat heille vain totuuden.
Toisaalta on olemassa suuri joukko uskonnollisia, jotka saavat pahaa aikaan. Heitä on joka lahkossa.
Englanninkielinen Raamattuni "The Holy Bible" living bible version sanoo näin:
"Remember to observe the Sabbath as a holy day." 2. Moos. 20:8 (Muista viettää sapatin päivää pyhänä päivänä.)
Siinä muistutetaan juuri sapatin päivästä, joka on launatai. Jumalan siunausta ja pyhitystä ei tuolta seitsemänneltä päivältä voi siirtää mille tahansa päivälle, joten on turha ajatella, että muut päivät voisivat olla "pyhiä" päiviä.
Suomessa keskiviikkokin näyttää nykyään, että vinossa ollaan. Ensimmäinen päivä on siirretty seitsemänneksi, jotta se näyttäisi oikealta lepopäivältä.
on annettu meidän parhaaksemme, ei Jumala sitä antanut sen takia, että kaikki pysähtyisivät Häntä sinä päivänä kiittämään ja viettäisivät sen lainalaisesti määrättyyn aikaan, vaan sen takia, että yhden päivän lepo palauttaa voiman kuudelle päivälle, tehdä työtä ja rakastaa ja tämä pätee ihmisen ja eläimen osalta.
Jumalaa me kiitämme joka hetki, ei vain lepopäivänä, vaan alati.
Yleensä sunnuntaipäivää vietetään kaikkialla maailmalla samana päivänä ja uskovaiset viettävät sen Jumalan kunniaksi.
En tiedä miten he, jotka tahtovat viettää sapatin lauantaina, ovat siihen tulokseen tulleet, että se kuuluu silloin viettää, mutta sen tiedän, että sapatti ei ole ihmisen Herra, vaan Herramme on Jeesus ja senkin tiedän, että ihmistä ei luotu sapattia varten, vaan sapatti luotiin ihmistä varten. Jos ihminen jää kirjaimeen kiinni ja Henki puuttuu, saa hän oikeuden itseltään, vaatia jokaista kunnioittamaan jonkun yhteisön lakeja, mutta jolla Henki on, kuuntelee vain Jumalan tahtoa ja pysyy Hänen laissaan, eli rakkaudessa.
Vanhan Testamentin aikana Sapatilla oli aivan eri vaatimukset, kuin uudessa liitossa, jonka välimies Jeesus on.
Älkää tehkö Jumalaa ahdaskatseiseksi, sillä Hän ei edes muistuta ihmisen säädöksiä, vaan on kaiken yläpuolella ja täysin vapaa rakkaudessaan.
Täydellinen rakkaus karkoittaa pelon ja tekee ihmisestä vapaan.
luku 2300 esiintyy kerran Raamatussa Danielin 8:14. profeetallinen päivä vastaa yhtä vuotta. Tuona vuonna 1844, johon 2300 vuotta vie, alkoi pelastushistoriassa uusi vaihe, toista adventtia edeltävä tuomio. tuomio käydään taivaassa ja se koskee uskovia ihmisiä. tutkitaan kuka on todellinen kristitty vaelluksessaan tai on ollut.
Vuosien laskeminen aloitetaan Jerusalemin rakentamiskäskyn vuodesta 457 eKr. Tähän 2300 vuoteen sisältyy myös siitä leikattu 70 (490 vuotta) vuosiviikkoa Israelin kansan etsikkoajaksi. se ennustaa tarkan ajankohdan Jeesuksen ensimmäiselle tulemukselle. Juutalaiset hylkäsivät Messiaan ja heidän tarinansa Jumalan kansana päättyi siihen.
on merkitys Jumalan suunnitelmissa, mutta onko se juuri tuo, minkä adventistit sanovat sen olevan ei taida olla aivan varmaa.
Jotakin tuosta vuodesta saamme alkaa laskemaan ja toivon, että se meille kirkastetaan.
Amerikkalainen maanviljelijä William Miller (1782-1849) tuli 1800-luvun alkupuolella Raamattua tutkiessaan siihen käsitykseen, että Kristuksen toinen tuleminen ja seurakunnan ylöstempaaminen tapahtuisi 1843-1844.
Tätä koskevissa laskelmissaan hän otti lähtökohdakseen Dan. 8:14 olevat sanat: Kaksituhatta kolmesataa iltaa ja aamua; sitten pyhäkkö puhdistetaan. Hänen käyttämänsä engl. Raamatussa sanat olivat näin.
Suom. Raamatussa tässä on: Asetetaan jälleen oikeuteensa. Miller ymmärsi tässä mainitut 2300 iltaa ja aamua näin moneksi vuodeksi. Hän selitti niiden alkaneen v. 457 eKr., jolloin Esra sai valtuudet järjestää Jerusalemin pyhäkön ja seurakunnan asiat. Tästä ajankohdasta 2300 vuotta eteenpäin vei aikaan 1843-44. Miller odotti Kristuksen tulevan silloin maan päälle puhdistamaan seurakunnan (kirkon) pyhäkköä ja saattamaan sen yleismaailmalliseksi tuhatvuotisessa valtakunnassa.
Milleriin ja häneen liittyneiden suullinen ja kirjallinen julistus sai aikaan suuren kansanliikkeen. Kun Kristus ei tullutkaan odotettuna aikana, Hiram Edson -nimiselle Millerin ystävälle juolahti mieleen (hän itse piti sitä Jumalan ilmoituksena), että odotuksessa oli tapahtunut erehdys: pyhäkkö olikin taivaassa eikä maan päällä. Kristus meni laskettuna aikana 22.10.1844 taivaallisen pyhäkön kaikkeinpyhimpään suorittamaan siellä tutkivaa tuomiota, jossa hän määrää kunkin kohtalon ja palkan, ja tulee tämän työnsä suoritettuaan toisen kerran maan päälle panemaan tuomion täytäntöön ja antamaan omilleen taivaassa sen kirkkauden, mikä kullekin kuuluu.
Pian tämän jälkeen ent. merikapteeni Joseph Bates julkaisi pari kirjaa, joissa hän selitti, että Ilm. 14:9-12 ennustetut kolmen enkelin julistukset olivat alkaneet toteutua. Niistä ensimmäinen, peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, oli alkanut täyttyä milleriläisessä liikkeessä. Siinä oli alkanut toteutua myös toisen enkelin julistus suuren Babylonin kukistumisesta ja käskystä lähteä siitä ulos. Kolmannen enkelin julistus sisälsi Batesin mukaan sapattikäskyn. Se on Ilm. 7. luvussa mainittu elävän Jumalan sinetti, joka erottaa Hänelle uskollisen kansan niistä, jotka eivät ole Hänen todellista kansaansa.
Pastori James White ja hänen puolisonsa Ellen G. White (1827-1917) omaksuivat nämä Edsonin ja Batesin tulkinnat. Ellen G. White sai niille tukea profetioiden ja ilmestysten kautta, joiden hän uskoi olevan Jumalalta, ja hänestä tuli liikkeen huomattavin johtaja. Se otti itselleen v. 1860 Battle Creekissä, Michiganissa, pitämässään kokouksessa nimen Seitsemännen päivän adventistit. Ellen G. Whiten mukaan tämä nimi on jatkuva syyte protestanttiselle maailmalle; se julistaa erotusta toisaalta Jumalan palvelijain ja toisaalta pedon palvelijain ja sen merkin ottavien (=sunnuntain viettäjien) välillä. Kirkkokunnaksi seitsemännen päivän adventismi järjestäytyi v. 1863.
Uuras Saarnivaara: Adventismi Raamatun ja historian valossa
äkisti Temppeliinsä (Malakia 3) ja puhdistus on menneillään.
Tämä Herran äkillinen Temppeliin tulo ei tapahtunut vielä tuolloin 1844, vaan myöhemmin.
Kun kysyit että mitä adventistit itse ajattelevat, sinulle vastasivat ne, jotka kiihkeästi vastustajat adventisteja. Ei tänne kannata mitään kysymystä oikeasti laittaa.
ystävällinen ja kertoisit omasta uskostasi ja Jumalan tuntemuksestasi.
Mielestäni tuo seitsemän päivän adventeista kertova kirjoitus, jonka sain ensimmäisen vastaajan linkistä, oli samaa opetusta, mitä Jeesus on minulle antanut ja uskon, että alkuperäinen sanoma on Jumalan opetuksen mukainen. Sitä en tiedä, miten Jumalan Ilmoitus täällä tunnetaan.
adventistit ajattelevat, niin käy lukemassa adventtikirkon virallisilta webbisivuilta. http://www.adventtikirkko.fi/opetus/
Itse olen aina uskonut Jumalaan ja elämäni Jeesukselle antanut jo teini-iässä.
Kyllä tällä palstalla on hyvä totuuttakin tuoda esille. Ei siitä sovi ketään moittia.
Perusopinkohdat lyhyesti:
Oppi Jumalasta
Oppi ihmisestä
Pelastus
Seurakunta
Kristillinen elämä
Viimeiset tapahtumat
Luin nämä, mutta muut kohdat jätin vielä lukematta. Näitä kannattaa jokaisen lukea, sillä näistä käyt selvästi ilmi kirjoitusten olevan Pyhästä Hengestä, muilta osin, mutta tuossa "viimeiset tapahtumat" on vielä keskeneräisyyttä ja se ei ole vielä selvinnyt kirjoittajille täysin.
Jumala on avaamassa Ilmestyskirjaa ja siksi meidän tulee sitä tutkia. Ei meidän tarvitse olla oppineita ja pappeja koulutukseltamme, mutta meidän tulee olla Jumalan opettamia ja Hänen ystäviään saadakemme tietoon sen, "mitä monet profeetat ovat ennen meitä halunneet tietoonsa saada, mutta eivät ole saaneet."
pysyä ja sen mukaan vastata, mutta jos elää noiden opetusten mukaan, mitä adventisteille opetetaan Jumalasta, Hänen Pojastaan ja Pyhästä Hengestä ja ihmisen kuulumisesta Jumalan yhteyteen ja tahdosta olla kuuliainen Jumalalle, ei voi olla eksyksissä, eikä voi eksyä.
Eksyä voi, jos ei usko Jeesukseen, eikä ole kuuliainen Hänen Sanalleen.
Lukiessani täällä olevia viestejä, olen saanut todeta monen olevan eksyksissä, sillä he etsivät lihallista mielenkiintoa elämäänsä jopa täältä.
"Lukiessani täällä olevia viestejä, olen saanut todeta monen olevan eksyksissä, sillä he etsivät lihallista mielenkiintoa elämäänsä jopa täältä."
Johan sinua Freudkin kadehtisi.
saanut opetusta lihantahdon ja Jumalan Hengen toiminnoista.
Liha, joka on tietenkin jokaisessa ihmisessä, kadehtii, on omaa etsivä, kerskailee, vihaa, eli on anteeksiantamaton, ja on yleensä joka asiassa Jumalan Hengen vastainen. Tätä lihantahtoa uskovainen saa vastustaa Jumalan tahdolla ja hän saa siihen voiman Jumalalta.
Tästä opettaessani otan yleensä esimerkiksi anteeksiantamattomuuden.
Anteeksi anto itselle ja lähimmäisille on välttämätön, jos tahtoo saada rukouksensa kuulluksi. Ihminen vain on niin lihantahdon orja, että hänkin, joka luulee uskovansa Jeesukseen, väittää tämän opetuksen kohdalla usein, että en kykene antamaan anteeksi tai jos pahantekijä tulee ja pyytää anteeksi, niin ehkä sitten annan anteeksi ja kaikkea mahdollista muuta.
Mutta Jumalan Sana käskee antaa anteeksi ja lupaa voiman antaa anteeksi ja se on totta ja jokainen Hengestä syntynyt tietää sen.
Matt. 18:35
Niin myös minun taivaallinen Isäni tekee teille, jollette kukin veljellensä teidän sydämistänne anna anteeksi heidän rikoksiansa.
Lihanhenki taistelee kaikessa Jumalan Henkeä vastaan, mutta koska meille annetaan taivaasta Puolustaja, neuvonantaja, lohduttaja ja uskon yllä pitäjä, eli Pyhä Henki sisimpäämme uudesti syntymisen yhteydessä, emme me elä lihassa, vaan Hengessä ja siksi olemme kuuliaisia Jumalan tahdolle, jonka Hän Sanassaan ilmaisee ja siksi olemme vapaita ja rauhamme on ylitse ymmärryksen käyvä.