Taivaan Pyhäkkö saastui

synnistä ensimmäisen kerran kun Aatami otti killetyn hedelmän.Herra aloitti sovitusuhripalvelun taivaan pyhäkössä ja antoi Aatamille synnin anteeksi.
Tästä vuosi eteenpäin taivaallinen pyhäkkö puhdistettiin synneistä ensimmäisen kerran ja taivaan kirjoihin tehdyt syntimerkinnät poistettiin.

3 Moos.16

30 Sillä sinä päivänä toimitetaan teille sovitus teidän puhdistamiseksenne; kaikista synneistänne te tulette puhtaiksi Herran edessä.

Kysymys kuuluu: Millä ilveellä ja oikeuksilla adventistit kielsivät ennen vuotta 1844 eläneiltä mahdollisuuden saada syntinsä anteeksi?
13384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Taivaan Pyhäkkö ei voi saastua. Koska ei mitään epäpyhää voi taivaaseen päästä. Ei edes väkivalloin. Joten äläpäs yritä valheiden turvin sinne.

Äänestä
  • kaikki maailman synnit ja vei ne mukanaan taivaan pyhäkköön,Jeesus syntiuhrin veri oli saastaisinta mitä ikinä pyhäkköön on viety.

    Äänestä

  • minun ja kirjoitti:

    kaikki maailman synnit ja vei ne mukanaan taivaan pyhäkköön,Jeesus syntiuhrin veri oli saastaisinta mitä ikinä pyhäkköön on viety.

    Tuo on sitä Ellen Whiten ja adventistien kammottavaa Jeesuksen alentamista, että veri ei ristillä ollutkaan täydellinen uhri, vaan se on vaan kuljetusväline, jolla synnit viedään taivaaseen.

    Raamatun mukaan taas Jeesus kantoi synnit ristinpuuhun ja sinne ne jäi:

    "joka "itse kantoi meidän syntimme" ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen "haavainsa kautta te olette paratut." (1 Piet 2:24)

    Mutta on tuommoisille verenvääristelijöillekin sana Raamatussa:

    ”kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!” (Heb 10:29)

    Uriah Smith, yksi adventistiuranuurtaja, jota naisprofeettaansa häpeilevät adventistimiehet yrittävät aina tuoda esiin ilmoitti vuonna 1877: ”Kristus ei suorittanut sovitusta, kun hän vuodatti verensä ristillä. Antakaa tämän tosiasian pureutua ikuisiksi ajoiksi mieleen.”

    (http://www.macgregorministries.org/seventh_day_adventists/investigative_judgment.html )

    Äänestä

  • uskova_1 kirjoitti:

    Sananl. 6:23

    Sillä käsky on lamppu, opetus on valo, ja kurittava nuhde on elämän tie,

    Lyhyt ja ytimekäs ohje.

    Äänestä

  • minun ja kirjoitti:

    kaikki maailman synnit ja vei ne mukanaan taivaan pyhäkköön,Jeesus syntiuhrin veri oli saastaisinta mitä ikinä pyhäkköön on viety.

    Eikö tosiasioissa pysyminen riitä?

    Adventistit eivät saarnaa tuollaista oppia,vaan että Kristus teki TÄYDELLISELLÄ UHRILLAAN TÄYDELLISEN SOVITUKSEN!

    HÄN SOVITTI KOKO MAAILMAN SYNNIT!

    Nyt onkin vain kiini siitä,että otatko sinä VASTAAN PELASTUKSEN hänen VERENSÄ KAUTA?

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    Sananl. 6:23

    Sillä käsky on lamppu, opetus on valo, ja kurittava nuhde on elämän tie,

    Lyhyt ja ytimekäs ohje.

    Niinhän se on.

    Äänestä

  • omia provojasi? kirjoitti:

    Eikö tosiasioissa pysyminen riitä?

    Adventistit eivät saarnaa tuollaista oppia,vaan että Kristus teki TÄYDELLISELLÄ UHRILLAAN TÄYDELLISEN SOVITUKSEN!

    HÄN SOVITTI KOKO MAAILMAN SYNNIT!

    Nyt onkin vain kiini siitä,että otatko sinä VASTAAN PELASTUKSEN hänen VERENSÄ KAUTA?

    kirkkosi oppia on sinun paras erota siitä

    Äänestä

  • Hepr. 9:23, että taivaan pyhäkkö täytyy puhdistaa. Lue jos et usko.

    Äänestä

kielläkään. Mistä olet tuollaista saanut päähäsi?

Äänestä
  • >>Profeetallisen 2300 päivää käsittävän ajanjakson lopussa vuonna 1844 hän ryhtyi suorittamaan sovittavan palvelutyönsä toista ja viimeistä vaihetta. Tämä työ liittyy taivaalliseen oikeudenkäyntiin, tutkivaan tuomioon, joka on osa kaiken synnin lopullisesta hävittämisestä, mistä muinaisen heprealaisen pyhäkön puhdistaminen suurena sovituspäivänä oli vertauskuva.

    Äänestä

  • karkoittaja kirjoitti:

    >>Profeetallisen 2300 päivää käsittävän ajanjakson lopussa vuonna 1844 hän ryhtyi suorittamaan sovittavan palvelutyönsä toista ja viimeistä vaihetta. Tämä työ liittyy taivaalliseen oikeudenkäyntiin, tutkivaan tuomioon, joka on osa kaiken synnin lopullisesta hävittämisestä, mistä muinaisen heprealaisen pyhäkön puhdistaminen suurena sovituspäivänä oli vertauskuva.

    kuin syntien anteeksiantaminen. Lue VT:stä, kuinka päivittäinen palvelus takasi anteeksiannon, mutta lopullisesti synnit kumottiin vasta vuosittaisen palveluksen yhteydessä. Samoin tuossa. Ei pyhäkköoppi sitä tarkoita, että syntejä ei saa anteeksi ennen vuotta 1844. Se tarkoittaa, että ne anteeksi saadut synnit lopullisesti kumotaan. Se on eri asia kuin mitä luulet.

    Äänestä

  • sama asia kirjoitti:

    pitää tietysti olla muotoa; saada syntinsä sovitetuksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

karkoittaja kirjoitti:

synnistä ensimmäisen kerran kun Aatami otti killetyn hedelmän.Herra aloitti sovitusuhripalvelun taivaan pyhäkössä ja antoi Aatamille synnin anteeksi.
Tästä vuosi eteenpäin taivaallinen pyhäkkö puhdistettiin synneistä ensimmäisen kerran ja taivaan kirjoihin tehdyt syntimerkinnät poistettiin.

3 Moos.16

30 Sillä sinä päivänä toimitetaan teille sovitus teidän puhdistamiseksenne; kaikista synneistänne te tulette puhtaiksi Herran edessä.

Kysymys kuuluu: Millä ilveellä ja oikeuksilla adventistit kielsivät ennen vuotta 1844 eläneiltä mahdollisuuden saada syntinsä anteeksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu