Jumala siis tietää ne henkilöt ennen kuin he syntyvät että kuuluvatko he kuoleman jälkeen helvettiin vai taivaaseen.
Tällöin vapaata tahtoa ei ole olemassa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Determinismi
Myös Buddhalaisuudessa on olemassa syyn ja seurauksen suhde jota myös Karmaksi kutsutaan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Karma
Näkeekö tässä joku muukin yhteneväisyyden?
Tällöin vapaata tahtoa ei ole olemassa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Determinismi
Myös Buddhalaisuudessa on olemassa syyn ja seurauksen suhde jota myös Karmaksi kutsutaan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Karma
Näkeekö tässä joku muukin yhteneväisyyden?
Vastaukset 24
Vanhimmat
Minkä yhteneväisyyden?
Jumalan olemus johtaa ihmisen kannalta determinismiin. Buddhalaisuuden syyn ja seurauksen laki voi johtaa tai sitten ei. Ei syyn ja seurauksen suhde välttämättä johda determinismiin. Varsinkaan karman tapauksessa.
Syyn ja seurauksen suhteessa voidaan mennä taakse päin niin kauan kuin tekijöitä riittää.
Toiseen suuntaan ajatelutuna "mikä liikutti ensimmäistä dominonappulaa"?
Keu keu
"Syyn ja seurauksen suhteessa voidaan mennä taakse päin niin kauan kuin tekijöitä riittää."
Niinpä kai, mutta se ei tarkoita sitä, että jokin syy ei voisi johtaa useanlaiseen seuraukseen. Tarkoitan siis sitä, että yhdestä asiasta ei välttämättä ole aina ennustettavissa yksi ja ainoa tietty seuraus vaan rajattu joukko seurauksia eli aito satunnaisuus voi silti olla olemassa vaikka tapahtumat noudattavaisivat tiettyjä lainalaisuuksia.
Ei tiedä! Sitä ei tiedä kukaan. Jokaisen teot ratkaisevat ja oma usko.
Ei niissa ole yhteneväisyyttä. Kaksi erilaista oppia
täysin.
"Determinismin mukaan kaikki mikä tapahtuu tapahtuu välttämättä eikä mikään voisi tapahtua toisin. Vastaavasti indeterministit sanovat, että todellisuudessa on satunnaisuutta eivätkä kaikki tapahtumat seuraa valttävättä edellisistä.
Usein determinismiin kuuluu myös niin sanottu ennalta määrättävyys eli joku tai jokin on määrännyt etukäteen kaikkien tapahtumien lopputuloksen. "
En ota kantaa buddhalaisuuteen, mutta pientä käsitteen selvennystä kristinuskon piiristä kylläkin.
Kristinuskon piirissä erotetaan pre-kognitio (ennalta tietäminen) ja pre-destinaatio (ennalta määrääminen).
Tarkoittamasi determinismi kuuluu pre-destinaation piiriin. Siinä on ajatuksena, että koska Jumala jo tietää miten eri ihmisille käy, Hän määrää jo ennalta toiset helvettiin ja toiset taivaaseen.
Pre-kognition ajattelutavan mukaan Jumalalle kaikki aika ja tapahtumat ovat tällä hetkellä olemassa. Eli hän tiesi jo ennen maailman luomista kaikki mahdolliset tapahtumasarjat (joista yksi oli syntiinlankeemus) ja osaa sen vuoksi vastata jokaiseen mahdolliseen kehityskulkuun. Mikään ei ole kontrollin ulkopuolella, mutta koska mahdollisia kehityssuuntia on huikeasti, on tilaa myös ihmisen vapaalle tahdolle. Ihminen on vapaa valitsemaan koko elämänsä aikana, mutta hän ei myöskään pääse pois valintojensa rajoista. Yksi tällainen raja on Jumalan tarjoaman pelastuksen (=Jeesus) vastaan ottaminen tai hylkääminen.
Jokainen valinta luo uusien mahdollisuuksien verkoston. Tämä verkosto on Jumalalla koko ajan kontrollissa, mutta valinnat ovat ihmisen.
mitä ne ovatkin: Huonoja ja arkielämälle vieraita selityksiä, joita on tarvittu, kun usko kaikkivaltiaaseen johtaa hassuihin tai epätoivoisiin lopputulemiin.
Kaikkivaltias, mutta koomassa makaava Jumala vaatisi myös selitystä, mutta onneksi meillä ateisteilla se jo onkin:)
en ymmärrä.
Tietysti tiedän, että ateistit kieltävät aktiivisesti jumalan / yliluonnollisen /jumaluuksien olemassa olon. Mutta joskus minusta tuntuu, kuin ateistit (väärin yleistää tietysti...olen arvostanut esim. Jori M:n kirjoituksia) rakentelisivat jonkinlaista olkinukkea, jota he sitten iloisesti repisivät.
Olen törmännyt (ja ollut itse) ihmisiin, jotka katsovat asioita vain "naturalistiselta" kannalta. Lähtökohtana se on kuitenkin suljettu systeemi. Se antaa vain valmiiksi rajattuja vastauksia, tai jättää jo valmiiksi rajattuja kysymysmerkkejä.
Kun itse kysyy ja itse vastaa, saa mieleisensä vastauksen aina.
Jumala vaatii enemmän. Hän vaatii seurustelua, kokonaisvaltaisuutta. Miten voin tietää Jumalan olemassa olosta tai olemattomuudesta mitään? Samalla tavoin kuin voin tietää jonkin ihmisen olemassa olosta tai olemattomuudesta. Olen esimerkiksi kuullut, että Brunei on sulttaanikunta, ja että Brunei on öljyvaltio, ja että Brunein sulttaani on yksi maailman rikkaimmista henkilöistä.
En ole koskaan tavannut Brunein sulttaania, olen vain kuullut muiden kertovan hänestä. Onko hän totta vai tarua? Onko koko Bruneita olemassa? Riittääkö minulle jonkin tuttuni väite asiasta, vai alanko ottaa itse selvää? Mikä määrä todisteita ja minkä laatuiset todisteet tarvitaan?
Parasta olisi tietysti olla jollain tasolla tekemisisä bruneilaisten ja erit. sulttaanin kanssa.
minusta tuo oli loistava kirjoitus siitä millaisiin älyllisiin ongelmiin taikauskot johtavat. Alunperin rikkinäinen tarina vaatii sitä jeesusteippiä laastariksi yhä vain enenevin määrin.
Tietysti olet siinä oikeassa, että joillekin asioille ihminen vaatii henkilökohtaiset todisteet.
Harhaan menet siinä, että rinnastat Jumalan ja tavallisen ihmisen. Jos joku väittää, että Suomessa muutamalla ihmisellä on punainen Ferrari Testarossa ja joku toinen väittää, että hänellä on ystävinä saunatonttuja, niin kumpaa pidät todennäköisemmin oikeana väitteenä, sitä, että niitä autoja on Suomessa vai sitä, että saunatonttuja on olemassa?
Naturalistinen näkökanta ei ole siinä mielessä suljettu systeemi, että se oletusarvoisesti kieltäisi ei-naturalistiset asiat. Ihminen voi muuttaa mieltään ja niin tapahtuukin.
"Mikä määrä todisteita ja minkä laatuiset todisteet tarvitaan? "
Tuo on se oleellinen kysymys. Ikävä kyllä kokemukseni on se, että oman uskontonsa sisältä katsova henkilö asettaa usein paljon löysemmät rajat oman uskontonsa uskon kohteelle vaikka voikin olla kriittinen muissa asioissa. Epäilen, että kyseessä onb usein sama asia kuin siinä tapauksessa, kun äiti ei voi nähdä vikaa omassa lapsessaan. Henkilö on emotionaalisesti niin sitoutunut Jumalaan/uskoon/lapseen, että tuota utopiaa ravisteleva todellisuus aiheuttaa tunteista kumpuavan vastareaktion ja krittinen ajattelu väistyy tieltä.
"Olen törmännyt (ja ollut itse) ihmisiin, jotka katsovat asioita vain "naturalistiselta" kannalta. Lähtökohtana se on kuitenkin suljettu systeemi. Se antaa vain valmiiksi rajattuja vastauksia, tai jättää jo valmiiksi rajattuja kysymysmerkkejä."
Ja kuten jo itse sanoitkin, kaikki ateistit eivät toki ole naturalisteja. Vaikka en varsinaisesti usko Jumalan olemassaoloon, en pidä itseäni naturalistina, joka tarkoittaisi, että kaikki voitaisiin selittää materian eri muunnoksilla. En puhu kuitenkaan henkisestä tasosta, sanonpahan vain, että metafysiikka on hieman liian runneltu ja hylätty filosofian ala, jolla olisi vielä sanottavaa.
"Kun itse kysyy ja itse vastaa, saa mieleisensä vastauksen aina."
Toki, mutta tämä ongelma lopulta löytyy kaikkien ajattelusta. Kyse on intuitioista: "minusta nyt vain tuntuu, että Jumala on/Jumalaa ei ole olemassa". En väitä, ettäkö ateismi kykenisi sen suurempaan teoreettiseen väittämään. Henkilökohtaisesti ratkaisen ongelman sillä, että ateismi on mielenkiintoisempi ja mielekkäämpi lähtökohta kuin uskonnollinen vakaumus.
"Jumala vaatii enemmän. Hän vaatii seurustelua, kokonaisvaltaisuutta. Miten voin tietää Jumalan olemassa olosta tai olemattomuudesta mitään?"
Otit esimerkiksi vielä Brunein olemassaolon, mutta en viitsinyt copypasteta koko lainausta. Edelleenkin, voimmehan me epäillä selkämme takana olevan todellisuuden olemassaoloakin, mutta tosiasiassa ei kuitenkaan löydy sellaista skeptikkoa, joka käyttäisi kerrostalon ikkunaa ulospääsytienään ja tippuisi viisi kerrosta alas vain siksi, että ei usko ikkunan takana olevan todellisuuden (perkeleen pitkän pudotuksen) olevan olemassa. Ei. Me käytämme ovea ja rappusia, niin tekee myös tiukin skeptikkokin. Enkä ole vielä kuullut marttyyrimaisista skeptikoista, jotka hyppivät ikkunoista.
Voimme matkustaa Bruneihin, ja tavata sulttaanin, vaikka se ei helppoa olisikaan. On siinä kuitenkin pieni ero taivaasen matkustamisen ja Jumalan tapaamisen sijaan.
Oikeastaan ateismin ainoa hyvä perustelu löytynee siitä, että vaikka emme tietäisikään Jumalan olemassaolosta mitään, ja myöntäisimme, ettemme tiedä, onko olemassa jokin toinen todellisuus, ei tämän toisen todellisuuden olemassaolo vielä todistaisi juuri Jumalan olemassaoloa.
Loistava esimerkki siitä, kun ajattelu pysähtyy ja sama single pyörii loputtomiin.
Myös itse ateistina pyydän anteeksi Nasse.:n puolesta, kaikkien ateistien jokaiseen lauseeseen ei kuulu termit "hihhuli", "uskislogiikka", "uskispäättely" jne.
"Myös itse ateistina pyydän anteeksi Nasse.:n puolesta, kaikkien ateistien jokaiseen lauseeseen ei kuulu termit "hihhuli", "uskislogiikka", "uskispäättely" jne"
No, kipi kapi lukemaan viestini johon annoit vastineesi. Tulet huomaamaan että valehtelit.
Siinä viestissä ei noista sanoista ole käytetty kuin yhtä ja lauseitakin taisi senttä olla useita.
"No, kipi kapi lukemaan viestini johon annoit vastineesi. Tulet huomaamaan että valehtelit.
Siinä viestissä ei noista sanoista ole käytetty kuin yhtä ja lauseitakin taisi senttä olla useita."
Totta, minä valehtelin, sinä et käytä noita termejä jokaisessa lauseessasi. Enemmän minua surettaa se, että sinä ajattelet jokaisessa ei-ateistisessa lauseessa olevan "hihhuloinnin" ainekset.
että tiedät mitä minä ajattelen.
Olenkin Jeesuksen ja hänen Isänsä Herra, joten sinun suhteesi heihin nousee näin ollen ylivertaiseksi, onhan sinulla takaportti ohi Jumalan.
Voi toki olla niin että annan Jumalalle sen likaisen työn, kuten Jumalakin delegoi eräät tehtävät arkkienkelilleen.
Oliko tarpeeksi hihhulia nyt?
Hehee, Nasse.:lla on kuin onkin sarkasmin tajua, hienoa.
Yksi plussapointsi Nasse.:lle. Papukaijanmerkkiin on vielä yhdeksän jäljellä!
rapsahti sulle jo aiemmin propsit, nyt bonuksena rävähti papukaijamerkin luovutusidea.
Ah. Hell-und-die
Onko tuo määrityksesi hihhulismille?
Mukavaa, kun tulee ajateltua tekstiä vastaan.
Tätyy myöntää, että Ertert on aivan oikeassa emotionaalisen sitoutumisen suhteen. Mikäli tunnet (ehkä tässä yhteydessä "kun ajattelet tuntevasi" :-) kiinnittyneesi johonkin toiseen "Persoonaan", on se aina myös tunneperäistä eikä vain älyllistä.
En siis kiistä tätä puolta.
Rerha sanoi: "Oikeastaan ateismin ainoa hyvä perustelu löytynee siitä, että vaikka emme tietäisikään Jumalan olemassaolosta mitään, ja myöntäisimme, ettemme tiedä, onko olemassa jokin toinen todellisuus, ei tämän toisen todellisuuden olemassaolo vielä todistaisi juuri Jumalan olemassaoloa." Minusta tässä on enemmän kyse agnostisismista. Olen ehkä ymmärtänyt väärin ateismin sisäisen olemuksen. Olen pitänyt ateismin edustajia lähinnä kolmeen ryhmään kuuluvina ihmisinä:
1) Ideologiset materialistit...Marx, Lenin etc.
2) Naturalistit...luonnontiede uber alles.
3) Taistelevat ateistit, joiden yhtenä käyttövoimana on vastenmielisyys uskontoa ja uskomiseen perustuvaa maailmankäsitystä ja ihmiskuvaa kohtaan. Dawkins ilmeisesti edustaa tätä suuntaa joko uskontoja kohtaan tuntemansa vastenmielisyyden vuoksi, tai sitten koska hän uskoo ateistisen ajattelutavan pelstavan maailman.
Aikaisemmin mainitsemani kiinnittyminen näkyy tietenkin myös siinä minkä uskonnon "valitsee". Sekin prosessi muistuttaa jossain määrin seurustelua. Itse olen kulkenut tien naturalistista lähes muslimiksi ja lopulta luterilaiseksi....Mutta "seurustelun" ei tarvitse olla sokeaa. On hyvä joutua mittaamaan luotettavina pitämiään asioita muiden mielipiteitä ja todisteita vastaan. Vasta silloin oma usko (oli sitten yliluonnolliseen tai luonnonlakeihin!) on läpiajatellulla pohjalla. Muutoin se lepää vain auktoriteettiuskon pohjalla. Itselleni se on samantekevää katsotaanko auktoriteetiksi jokin uskonnollinen järjestelmä ja ns. tiedemaailma.
siinäpä himmeäkuuppaisen dilemma.
Mielestäni tuo jaottelu kolmeen ryhmään on aika vajaa.
Eiköhän suurinta osaa ateisteja yhdistä se, että mitään esitettyjä jumalia ei pidetä uskottavina. Turha asiaan on aina liittää jotain toista filosofiaa, kuten naturalismia, marxismia tai antiteismia. Mhin aina unohtuu empirismi? Se ei taida olla yhtä helposti uskonnon vastaiseksi, joten uskovan kannalta on mukavampi aina liittää jokin tietty filosofia ateismiin, jonka voi sitten nähdä vastakohtana.
Kun täällä useimmiten jumalaväitteiden kohdalla pyydetään todisteita ja perusteluja väitteiden tueksi, niin eikö silloin juuri olla tekemisissä empiirisyyden kanssa? Miksi asiaan pitää väkisin yrittää tunkea naturalismia, marxismia tai antiuskontoa?
"Rerha sanoi: "Oikeastaan ateismin ainoa hyvä perustelu löytynee siitä, että vaikka emme tietäisikään Jumalan olemassaolosta mitään, ja myöntäisimme, ettemme tiedä, onko olemassa jokin toinen todellisuus, ei tämän toisen todellisuuden olemassaolo vielä todistaisi juuri Jumalan olemassaoloa." Minusta tässä on enemmän kyse agnostisismista. Olen ehkä ymmärtänyt väärin ateismin sisäisen olemuksen."
Toki kyse on tarkasti ottaen agnostisesta näkemyksestä, mutta se komppaa lähinnä ateistisen ajattelutavan kanssa: koska emme voi tietää, onko toista todellisuutta olemassa, on järkevää ottaa annettuna ainakin se todellisuus, jonka voimme hyvillä perustein olettaa olevan olemassa. Ateisti suuntaa katseensa tämänpuoleiseen, ja niin tekee myös agnostikko.
"Olen pitänyt ateismin edustajia lähinnä kolmeen ryhmään kuuluvina ihmisinä:
1) Ideologiset materialistit...Marx, Lenin etc.
2) Naturalistit...luonnontiede uber alles.
3) Taistelevat ateistit, joiden yhtenä käyttövoimana on vastenmielisyys uskontoa ja uskomiseen perustuvaa maailmankäsitystä ja ihmiskuvaa kohtaan. Dawkins ilmeisesti edustaa tätä suuntaa joko uskontoja kohtaan tuntemansa vastenmielisyyden vuoksi, tai sitten koska hän uskoo ateistisen ajattelutavan pelstavan maailman."
Niin, Ertert taisikin jo huomauttaa, että ateisteja ei varsinaisesti yhdistä mitkään doktriinit, tai edes ideologiset tai filosofiset ajattelusuunnat. Mielestäni parempi erottelu voisi olla esimerkiksi seuraavanlainen:
1) Ateistit, jotka pitävät ateismin olevan asioiden tila ja todellisuuden muoto on siis maallinen, kaikki oleva on sitä mitä se on ja kykenisimme siihen ainakin periaatteessa olemaan empiirisessä yhteydessä aistikykyjemme kautta. Ateismi on osa ideologioiden ja filosofioiden perustaa, ei niiden johtotulos. Ateismi otetaan tällaisessa mielessä annettuna.
--> Kysytään ja vastataan samalla
2) Ateistit, jotka ovat päätyneet ateistiseen näkemykseensä erinäisten maailmankatsomuksellisten käsitystensä kautta. Tämä viittaa paremminkin siihen, että Jumalan olemassaolo vaikuttaa epäuskottavalta, ja tällainen ateismi onkin lähempänä agnostismia: Jumala on jotakin ylimääräistä, ja se on lähinnä turha oletus. Ateismi on erinäisten näkemyksien sivussa syntynyt johtopäätös, jota ei oteta annettuna, mutta sitä pidetään ainakin mielekkäämpänä ja hyödyllisempänä lähtökohtana maallista elämäämme ymmärrettäessä ja sitä myös muutettaessa.
--> Kysytään, mutta ei vastata (ei olla kiinnostuneita)
Kiitos tästä vastauksesta. Mielestäni tässä edelleen ollaan "naturalistisen laatikon" sisällä, mutta jos se olisi ainoa tosioleva, niin silloin tietysti ateismi on luonteva sivutuotos.
..."kaikki oleva on sitä mitä se on ja kykenisimme siihen ainakin periaatteessa olemaan empiirisessä yhteydessä aistikykyjemme kautta."...(Hiukan Wittgensteinilainen lausahdus..pidän siitä:-)
Olen tietenkin itse eri mieltä, joten ei ehkä ihme, että koen ko. ajattelumallin lähtökohtaisesti vääräksi. Wittgenstein muuten oli sitä mieltä, että kriittisimmätkin tieteelliset tutkimukset sisältävät oletuksia, joihin uskotaan lähtökohtaisesti, ilman perusteluja, koska juuri ne vasta mahdollistavat perustelemisen ja todistamisen.
Olen tätä keskustelua käydessäni ajatellut tätä W:n ajatusta monta kertaa. Ilmeisesti sekä ateismipuolella että uskispuolella on omat lähtökohtaiset oletuksensa, jotka mahdollistavat perustelut niistä lähtökohdista käsin, mutta juuri nuo lähtökohtaiset oletukset myös pitävät keskustelun hyvin ulkokohtaisena.
..."Jumala on jotakin ylimääräistä, ja se on lähinnä turha oletus."... Tähän on turha tuoda mukaan jumalatodistuksia, mutta toisaalta henkilö, joka on vakuuttunut Jumalan olemassa olosta (en ota kantaa uskontojen keskinäisiin totuussuhteisiin), kokee jumaluuden todelliseksi lähtökohdaksi, eikä miksikään ylimääräiseksi.
Mikä on siis tietoa? Syvä vakuuttuminen? Korrespondenssin, koherenssin ja pragmaattisuuden ehtojen täyttyminen? Mutta eikö se mitä me pidämme näiden ehtojen täyttymisenä kuitenkin lopulta riipu lähtökohtaisista olettamuksistamme?
Näitä tuumailen, ja koska en voi nähdä ateismia (ja naturalistista maailmankuvaa) muuta kuin yhtenä mahdollisena ajattelutapana monien muiden mahdollisten ajattelutapojen joukossa, en pääse irti siitä tunteesta, että ateismiin sisältyy (ainakin kun sitä julistetaan ainoana totuutena) suurta arroganssia....Tämähän on se sama syyte joka kohdistuu uskonnolliseen totuudentorveiluun:D
Kiitos asiallisista vastauksista. Niitä on ollut mukava lukea ja tuumailla niissä esitettyjä asioita.
Hyvää jatkoa.
"Kiitos tästä vastauksesta. Mielestäni tässä edelleen ollaan "naturalistisen laatikon" sisällä, mutta jos se olisi ainoa tosioleva, niin silloin tietysti ateismi on luonteva sivutuotos.
..."kaikki oleva on sitä mitä se on ja kykenisimme siihen ainakin periaatteessa olemaan empiirisessä yhteydessä aistikykyjemme kautta."...(Hiukan Wittgensteinilainen lausahdus..pidän siitä:-)
Olen tietenkin itse eri mieltä, joten ei ehkä ihme, että koen ko. ajattelumallin lähtökohtaisesti vääräksi. Wittgenstein muuten oli sitä mieltä, että kriittisimmätkin tieteelliset tutkimukset sisältävät oletuksia, joihin uskotaan lähtökohtaisesti, ilman perusteluja, koska juuri ne vasta mahdollistavat perustelemisen ja todistamisen.
Olen tätä keskustelua käydessäni ajatellut tätä W:n ajatusta monta kertaa. Ilmeisesti sekä ateismipuolella että uskispuolella on omat lähtökohtaiset oletuksensa, jotka mahdollistavat perustelut niistä lähtökohdista käsin, mutta juuri nuo lähtökohtaiset oletukset myös pitävät keskustelun hyvin ulkokohtaisena."
Niin, kuten jo mainitsinkin, esitin kaksi erilaista ajattelutapaa ateismiin päädyttäessä, ja kerran mainitsit Wittgensteinin, mukavinta onkin, että hän oli itse asiassa kumpaakin mieltä eri aikoina. Varhaisemmassa tuotannossa hän esitteli historiattoman naturalistisen näkökohdan (ei kuitenkaan varsinaisesti paneutunut ateismi-kiistaan, otti lähinnä sen annettuna), jonka mukaan juuri olevaa on kaikki se mikä on. Sen sijaan myöhemmässä filosofiassaan (relativistiseksikin kuvatun) hän hylkäsi Tractatuksensa, ja esitti juuri mainitsemasi erilaiset lähtökohtaiset oletukset, joita jokainen ajattelutapa implisiittisesti pitää sisällään. Tämä merkitsisi toisin sanoin sitä, että on varsin hyödytöntä kiistellä siitä, onko Jumalaa olemassa vai ei, sillä jokaisen rakennelman lähtökohta lopulta joko vain olettaa sen tai hylkää sen.
"Tähän on turha tuoda mukaan jumalatodistuksia, mutta toisaalta henkilö, joka on vakuuttunut Jumalan olemassa olosta (en ota kantaa uskontojen keskinäisiin totuussuhteisiin), kokee jumaluuden todelliseksi lähtökohdaksi, eikä miksikään ylimääräiseksi."
Tämä ei ole varsinaisesti tiukkaa naturalismia, koska se juuri myöntää, että kaikkea ei voida selittää naturalistisesti, ja se vain ilmoittaa lähtökohtaisesti olevan MIELEKKÄÄMPÄÄ tutkia sitä, mistä meillä kaikilla on ainakin periaatteessa mahdollisuus ottaa selvää. Se siis hylkää uskonnollisen Ilmoituksen tiedon lähtökohtana, koska kukaan ei kykene todistamaan, onko Ilmoituksen takana ihmisen kautta puhunut Jumala vai ihminen itse. Ilmoitus on aina ennen kaikkea intuitiivista, ja meidän on asetettava uskomme varaan, uskommeko tätä Profeettaa vai emme.
En tietenkään siis hylkää Jumalan olemassaoloa suoraan, se vaikuttaa vain epäuskottavalta ja mielenkiinnottomalta alueelta.
MUTTA, jotta tästä kirjoituksesta ei tulisi vain perinteinen "jokainen saa olla mitä mieltä haluaa"-väittämä, on todettava Nietzschen tavoin, että kiitos Kantin, usko ja tieto eivät voi enää koskaan kohdata, sillä Kanthan esitti sen kivan näkökulman, että uskoa ei voida todistaa tiedon avulla, koska se ei tällöin olisi enää uskoa, vaan juuri tietoa. Tämän voisi sanoa olevan epäreilu argumentti, sillä tällä tavalla kaiken voi lopulta todistaa olevan uskon varassa, ja se on perimältään hyvin nihilistinen ja skeptinen näkökulma sen negatiivisessa mielessä.
Arroganssi johtunee siis siitä harmistuksesta uskoa kohtaan, joka suvaitsee lopulta kaikki mahdolliset tulkinnat, jotka valtaa käyttämällä on nostettu esille, ja toisaalta myös torjuttukin. Uskontojen doktriineja ei voi repiä erikseen näistä valtasuhteista, sillä myös kristinuskossakin on ollut paljon tulkintoja, jotka lopulta on hylätty väkivaltaisestikin (kirkon alkuaikoina mm. gnostilaisuus).