Viikunapuu

Olen käynyt vierailemassa palstallanne pikkuisen toista vuotta ja koko sen ajan, ovat samoilla nimimerkeillä kulkevat homot kirjoitelleet tänne ja olleet koko ajan puolustusasemissa uskovaisia vastaan.
Ja samoilla nimimerkeillä kulkevat uskovaiset ovat opettaneet heille lihanopetuksia, pelkäämättä Jumalaa.

Ei ole syntynyt todellista yhteyttä uskovaisten ja etsijöiden välille, sillä monet uskossaan itsensä viisaiksi tehneet ovat sanelleet miten homon tulee itse itsensä puhdistaa ennen, kuin on kelvollinen seurakuntaan ja monet uskovaiseksi tekeytyvät ovat kivitelleet täällä mielin määrin homoja.

Mikä on vialla.

Se, että "uskovaiset" eivät itsekään usko. Eli heillä ei ole Jumalaan sellaista suhdetta, että he tietäisivät Jumalan Itse puhdistavan Poikansa ristintyöhön uskovan, oli tämä homo, tai kuka tahansa. Ei ihminen kykene itse itseään vapauttamaan vaikeista ja hallitsevista kahleista, mutta Jeesus totisesti kykenee sen tekemään. Ihmisellä tulee olla tahto parannukseen ja lopun totisesti hoitaa Jeesus Kristus, lupauksensa mukaan.

Vialla on myös se, että homot puolustusasemissa ollessaan vesittävät Jumalan Sanan ja tahtovat uskoa omalla tavallaan, eli ihmisen lihan viisauteen. Vuosia täällä väittäessään Jumalan Sanaa vastaan, he hiljalleen paatuvat ja heille käy mahdottomaksi tulla parannukseen ja parannetuiksi. On olemassa vaara, että armonaika loppuu.

Molempien osapuolten on nyt viimeistään etsittävä se halko omasta silmästään ja tehtävä parannus, sillä Jumala antoi ainoan Poikansa koko maailman syntien edestä ja jokainen joka tahtoo parannukseen tulla, saa siihen oikeuden.
2146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Puhut taas silkkaa asiaa. Nyt olisi todellakin jo yhdestoista hetki tehdä sovinto ja myöntää tosiasiat. Eli kukaan ei voi itseään tukasta nostaa, eikä itseään parantaa, mutta JEESUS KRISTUS voi ja hän on kykenevä muuttamaan luonnottomuudenkin luonnolliseksi antamalla homo-miehille lisää miehekkyyttä, ja lesbo-naisille lisää menetettyä naisellisuutta. Mutta tämä prosessi ei ole nopea, vaan kestää vuosia. Siksi tarvitaan erittäin paljon pitkämielisyyttä ja nöyryyttä ja armoa langenneita kohtaan. Sekä kannustusta selibaattiin ei tuomion henkeä !

Aikanaan, kun olin maailmassa, niin siellä hyväksyttiin ihmiset sellaisina kuin he olivat, homoina tai heteroina tai minä hyvänsä. Olihan JEESUKSELLAKIN matkassaan entinen huora, Maria Magdaleena. Juuri tässä kohtaa JEESUS antaa meille esimerkin, miten langenneeseen ihmiseen pitää suhtautua. Häntä ei pidä hylätä, vaan häntä täytyy rakastaa ja antaa hänelle uusi mahdollisuus seurakunnan yhteydessä. Ja jos sitten tulee uusi lankeemus, niin, kuten tiedämme RAAMATUSTA, niin jos uskova kompastuu, hän nousee taas jaloilleen ja aloittaa synnit anteeksi JEESUKSELTA saatuaan taas alusta puhtaalta pöydältä.

Äänestä

Olen käynyt palstalla vasta n. 2 kuukauden aikana. Tuona aikana olen, samoin kuin sinäkin, pannut merkille palstan yllättävän 'homoaktiviteetin'.

Sinun kirjoituksessasi on erittäin myönteistä se, että korostat parannuksen teon merkitystä. Sitä parannuskehotusta me varmaan kaikki tarvitsemme. Näen itse oman köyhyyteni Jumalan Sanan valossa.

Minun toivoni perustuu siihen, että haluan olla kuuliainen Pelastajalleni Jeesukselle Kristukselle. Haluan, todella haluan lakata hellimästä mitään syntiä elämässäni, haluan ottaa joka päivä ristini ja seurata Herraani.

Se miten itse onnistun päivittäin seuraamaan Jeesusta, on lähinnä minun ja Jumalan välinen asia. Teen tiliä siitä yksin minun Herralleni. Joka tapauksessa haluan tehdä parhaani, olla uskollinen Herrani palvelija.

Vielä siihen homokirjoitteluun.

Olet oikeassa siinä, että myös uskovien taholla on annettu turhan äkkipikaisia 'parannusohjeita'. Mutta usko pois, sekin on PAREMPI kuin myötäilevä tyyli, josta voisi päätellä, "ettei se nyt niin tarkka se Jumalakaan ole".

Synti on ehdottomasti tuomittava, sen kanssa ei pidä harrastaa kompromisseja. Tämä koskee jokaisen omaa elämää, siis omaa syntiä omassa lihassa.
Myös varoituksen sana toisille - rakkauden hengessä annettuna - on paikallaan silloin, jos syntiä avoimesti puolustetaan.

Mutta summa summarum: Sanan mukaan me tarvitsemme armahtavaa laupeutta toisiamme kohtaan.
Ja kaikkein eniten me jokainen tarvitsemme Jumalan armahtavaa laupeutta oman elämämme ylle.

Jaak. 2:13
"Joka ei toista armahda, saa itse armottoman tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sai aikaa*** kirjoitti:

Olen käynyt vierailemassa palstallanne pikkuisen toista vuotta ja koko sen ajan, ovat samoilla nimimerkeillä kulkevat homot kirjoitelleet tänne ja olleet koko ajan puolustusasemissa uskovaisia vastaan.
Ja samoilla nimimerkeillä kulkevat uskovaiset ovat opettaneet heille lihanopetuksia, pelkäämättä Jumalaa.

Ei ole syntynyt todellista yhteyttä uskovaisten ja etsijöiden välille, sillä monet uskossaan itsensä viisaiksi tehneet ovat sanelleet miten homon tulee itse itsensä puhdistaa ennen, kuin on kelvollinen seurakuntaan ja monet uskovaiseksi tekeytyvät ovat kivitelleet täällä mielin määrin homoja.

Mikä on vialla.

Se, että "uskovaiset" eivät itsekään usko. Eli heillä ei ole Jumalaan sellaista suhdetta, että he tietäisivät Jumalan Itse puhdistavan Poikansa ristintyöhön uskovan, oli tämä homo, tai kuka tahansa. Ei ihminen kykene itse itseään vapauttamaan vaikeista ja hallitsevista kahleista, mutta Jeesus totisesti kykenee sen tekemään. Ihmisellä tulee olla tahto parannukseen ja lopun totisesti hoitaa Jeesus Kristus, lupauksensa mukaan.

Vialla on myös se, että homot puolustusasemissa ollessaan vesittävät Jumalan Sanan ja tahtovat uskoa omalla tavallaan, eli ihmisen lihan viisauteen. Vuosia täällä väittäessään Jumalan Sanaa vastaan, he hiljalleen paatuvat ja heille käy mahdottomaksi tulla parannukseen ja parannetuiksi. On olemassa vaara, että armonaika loppuu.

Molempien osapuolten on nyt viimeistään etsittävä se halko omasta silmästään ja tehtävä parannus, sillä Jumala antoi ainoan Poikansa koko maailman syntien edestä ja jokainen joka tahtoo parannukseen tulla, saa siihen oikeuden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu