Tempusta ja miten se tehtiin
Noin kuusi vuotta sitten todistimme erästä maailmanhistoriallista tapahtumaa omin silmin omista televisioistamme. Tapahtumaako? Ei, vaan vakain tuumin ja harkiten tehtyä tekoa, hirmutekoa.
Mutta mitä oikeastaan näimme? Vaikka “koko maailma” katseli samaa katastrofia, miljoonatkaan silmät eivät kertoneet, mitä tapahtui todella, saati miksi. Sitä ei mediakaan kertonut.
En ihmettele enää heidän motiivejaan, jotka kyseenalaistavat maailmalle kerrotun tarinan. Eikö totuuden etsiminen sinänsä riitä perusteluksi? Kiinnostavampia kuin niiden motiivit, jotka kysyvät, ovat niiden perustelut, jotka eivät halua vastata. Mitkä ovat syyt esittää totena sellainen teoria, joka vähänkin lähempää tarkasteltuna osoittautuu äärimmäisen epäuskottavaksi?
Haluammeko uskoa fysikaalisiin mahdottomuuksiin? Käsittämättömiin yhteensattumiin ja selittämättömiin erehdyksiin? Lähes rikollisiin leväperäisyyksiin ja ällistyttävään ammattitaidon puutteeseen samoilla kriittisillä hetkillä monilla eri hallinnon tasoilla?
Totuus voi olla – ja usein on – epätodennäköinen ja uskomattomalta vaikuttava, mutta se ei voi olla mahdoton. Kun epätodennäköisyyksiä kasaantuu tarpeeksi monta, niiden yhdistelmä muuttuu mahdottomuudeksi. Niin juuri on käynyt yleisölle kerrotun tarinan kohdalla.
Tiedämmekö syyskuun tapahtumasta enempää kuin katutaikurin esitystä seuraava satunnainen yleisö, joka haluaakin tulla petetyksi?
Paras illusionisti on se, jonka temppua ei uskota tempuksi ja joka häivyttää myös oman tekijyytensä.
Taikurin kolme perussääntöä ovat: Tee temppusi vasta kun se on valmis. Älä koskaan näytä heille, että hikoilet. Säilytä salaisuutesi.
Noin kuusi vuotta sitten todistimme erästä maailmanhistoriallista tapahtumaa omin silmin omista televisioistamme. Tapahtumaako? Ei, vaan vakain tuumin ja harkiten tehtyä tekoa, hirmutekoa.
Mutta mitä oikeastaan näimme? Vaikka “koko maailma” katseli samaa katastrofia, miljoonatkaan silmät eivät kertoneet, mitä tapahtui todella, saati miksi. Sitä ei mediakaan kertonut.
En ihmettele enää heidän motiivejaan, jotka kyseenalaistavat maailmalle kerrotun tarinan. Eikö totuuden etsiminen sinänsä riitä perusteluksi? Kiinnostavampia kuin niiden motiivit, jotka kysyvät, ovat niiden perustelut, jotka eivät halua vastata. Mitkä ovat syyt esittää totena sellainen teoria, joka vähänkin lähempää tarkasteltuna osoittautuu äärimmäisen epäuskottavaksi?
Haluammeko uskoa fysikaalisiin mahdottomuuksiin? Käsittämättömiin yhteensattumiin ja selittämättömiin erehdyksiin? Lähes rikollisiin leväperäisyyksiin ja ällistyttävään ammattitaidon puutteeseen samoilla kriittisillä hetkillä monilla eri hallinnon tasoilla?
Totuus voi olla – ja usein on – epätodennäköinen ja uskomattomalta vaikuttava, mutta se ei voi olla mahdoton. Kun epätodennäköisyyksiä kasaantuu tarpeeksi monta, niiden yhdistelmä muuttuu mahdottomuudeksi. Niin juuri on käynyt yleisölle kerrotun tarinan kohdalla.
Tiedämmekö syyskuun tapahtumasta enempää kuin katutaikurin esitystä seuraava satunnainen yleisö, joka haluaakin tulla petetyksi?
Paras illusionisti on se, jonka temppua ei uskota tempuksi ja joka häivyttää myös oman tekijyytensä.
Taikurin kolme perussääntöä ovat: Tee temppusi vasta kun se on valmis. Älä koskaan näytä heille, että hikoilet. Säilytä salaisuutesi.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.