Kuinka ihmeessä pystyy äiti pienten lasten kanssa viettämään seesteisen sapatin rentoutuneena ja toimettomana? En ole adventisti, mutta
pyörittelin vaan mielessäni miten tämänhetkisessä elämäntilanteessa sapatin asianmukainen vietto onnistuisi...Taapero ja uhmaikäinen kun tuhoavat kämppää heti kun silmä välttää ja kyllä siinä pakko 7 päivää viikossa siivota vaan tukka putkella ja säheltää oli sapatti tai ei! Koskeeko tuo sapattilaki käytännössä vain miehiä...vai eikö lastenhoitoa edes mielletä työksi tai että se tuottaa työtä JOKA PÄIVÄ aamusta iltaan? Ei minulla ole viikossa omaa aikaa juuri yhtään tällä hetkellä...Ai että sapatti vaan maittaisi!
Entäs jos sattuu olemaan työssä(esim. palomiehenä/sairaanhoitajana/poliisina)jossa joutuu lauantainakin työkomennukselle? Saavatko adventistit valita edes semmoisia ammatteja joissa tuo "riski"?
Aina ei vaan olosuhteet ole niin suotuisat että pääsisi kirkkoon, vaikka haluaisikin...Joillakin ei todellakaan ole niitä lepopäiviä juurikaan. Puhutaanko Raamatussa noista olosuhteista mitään ja annetaanko ihmisille poikkeusoloissa lupa puurtaa jos ei muuta vaihtoehtoa?
pyörittelin vaan mielessäni miten tämänhetkisessä elämäntilanteessa sapatin asianmukainen vietto onnistuisi...Taapero ja uhmaikäinen kun tuhoavat kämppää heti kun silmä välttää ja kyllä siinä pakko 7 päivää viikossa siivota vaan tukka putkella ja säheltää oli sapatti tai ei! Koskeeko tuo sapattilaki käytännössä vain miehiä...vai eikö lastenhoitoa edes mielletä työksi tai että se tuottaa työtä JOKA PÄIVÄ aamusta iltaan? Ei minulla ole viikossa omaa aikaa juuri yhtään tällä hetkellä...Ai että sapatti vaan maittaisi!
Entäs jos sattuu olemaan työssä(esim. palomiehenä/sairaanhoitajana/poliisina)jossa joutuu lauantainakin työkomennukselle? Saavatko adventistit valita edes semmoisia ammatteja joissa tuo "riski"?
Aina ei vaan olosuhteet ole niin suotuisat että pääsisi kirkkoon, vaikka haluaisikin...Joillakin ei todellakaan ole niitä lepopäiviä juurikaan. Puhutaanko Raamatussa noista olosuhteista mitään ja annetaanko ihmisille poikkeusoloissa lupa puurtaa jos ei muuta vaihtoehtoa?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kanssa, kun lapset olivat pieniä, jätin siivoamiset vähemmälle, siivosin ja pesin pyykit sunnuntaina.
Sapattina luimme lasten kanssa ikuisia kertomuksia, kuuntelimme kasetilta lasten hengellisiä lauluja, rukoilimme yhdessä, ulkoilimme olimme mahdollisimman paljon yhdessä, ajattelin että vain olennainen on tärkeää. Pidin mielessä sanan MUISTA älä unhoita.
On töitä kuten mainitsit välttämättömiä, jotka on tunnollisesti tehtävä sapattinakin.
Töiden lomassa voi laulaa kiitoslaulua sydämessään
Jumalalle sapatista ja pelastuksesta.
SILLOIN SAAT TILAISUUDEN IRROTTAUTUA KOTIASKAREISTA.KIRKOSSAMME ON LAPSILLE OMAT TILAT,JOISSA HEILLE JÄRJESTETÄÄN OMAA LAPSILLE SOPIVAA OHJELMAA,ÄIDIT JA ISÄT VOIVAT SILLÄ AIKAA KUUNNELLA JA OSALLISTUA RAAMATUN TUTKISTELUUN.SIELLÄ SAA UNOHTAA ARJEN KIIREET.JOISSAKIN SEURAKUNNISSAMME esim:(OULU) ON MYÖS YHTEINEN RUOKAILU JÄRJESTETTY JUMALAN PALVELUKSEN JÄLKEEN.JOTEN VOIT JÄTTÄÄ MYÖS NE HUOLET POIS MIELESTÄSI.TERVETULOA.
vain vanhempiesi pilalle hemmettolema tyär?Kotonani oli kuusi lasta,kaksi lehmää ja sikapossu.
Ei ollut mitään mukavuuksia,vedetkin piti kantaa sekä ihmisille ja eläimille.Isäni oli matkatöissä useimmiten.Eli Äiti ja me lapset yhdessä tehtiin kaikki hommat.
Minä en jaksa ymmärtää näitä nyky nuoria,mitenkä ne jaksaa valittaa ja olla tyytymättömiä,vaikka on kaikki koneet ja vehkeet.Kertakäyttö vaippoja myöten.
Meillä ei ollut mittään,jopa kahvikin piti itse paahtaa ja jauhaa,sitten kun sitä alkoi saada sodan jälkeen.
Silti meillä OLI kerran viikossa PYHÄPÄIVÄ,ei tosin sapatti,vaan sunnuntai.Ei silloin kukaan edes tiennyt mistään sapatista.
Kaikki muut työt tehtiin valmiiksi,ettei PYHÄNÄ tarvinnut kuin aivan välttämättömät ja äitillekkin jäi aikaa käydä jopa päivälevolle pikkulasten ja isän viereen.
Eläimet tietenkin täytyi hoitaa,samoin lapset,mutta EI SITTEN mitään,mikä ei ollut aivan välttämätöntä.
Vieläkin muistan sen PYHÄN TUNNUN,kun isäkin oli pukeutunut pyhä vaatteisiin ja veisasi virttä Luojan kunniaksi radion Jumalanpalveluksen säestyksellä.
Niin että kyllä se paljon riippuu omasta halusta ja järjestelykyvystä.Kokeileppa kerran?
Tulet näkemään että sinä jaksat paljon paremmin.Ei ihminen ole ropotti,vaan se tarttee huoltoa ja lepoa välillä!
kahden kilometrin päässä,jossa piti käydä polkupyörällä tai jalkaisin.
Puut piti itse hommata pystymetsästä.
Sukat ja ja lapaset ym. piti itse kutoa kotona.Lasten vaatteet ommella ja käsin pestä pyykki,isoja lakanoita myöten,ja silti täytyy äitini kunniaksi sanoa että oli AINA järjestys.
Jokaisella esineelläkin oli oma paikka,niin ei koskaan tarvinnut mitään hakea.Siihen lisäksi äiti hoisi isäni liikuntakyvytöntä isää,joka hänkin oli siinä jossain nurkassa sijoitettuna.(tosin tätä vain lyhyen jakson)
Niin että mitähän nämä nyky tytöt sanoisi tällaisesta naisen roolista?Kunnioitan tavattomasti näitä ennen ajan NAISIA.(naisia isolla N.llä)Äitinikään en kuullut KOSKAAN VALITTAVAN.
Jotka, ovat sapatin huomanneet.
Ei pidä paikkaansa, ettei sapatia olisi huomattu.
Äitini ennen vanhaan uskontotunnilla huomasi sapatin, että sehän on lauantai kun almanakassa oli siihen aikaan seitsemäntenä päivänä.
Nykyään on toisin on muutettu ajat ja lait.
tavallisista ihmisistä ei sitä edes ymmärtänyt ajatellakkaan.En minäkään ,vaan yhdessä ihmeteltiin yhtä sukulaista joka vietti silloin meidän mielestä väärää lepopäivää,eli lauantaita.Kyllä äitinikin sitä siunaili ja paheksui!
Totean vaan etten minä valitettavasti lasten kanssa tällä hetkellä pysty kovinkaan nauttimaan vapaahetkistä...en siis ole mikään superäiti, anteeksi olemassaoloni hyvät sisaret! Esikoispoika on mm. tosi levoton ja tempperamenttinen luonne ettei hänen kanssaan oikein voi kovin pitkiä kirkkoreissuja tehdä. Pari kertaa ollaan kokeiltu ja ihan kaaosta ja temppuilua ollut ja sain hävetä silmät päästäni sitä karjumista, raivoamista ja temppuilua! Sai juosta pojan perässä pitkin kirkkoa samalla kun vauva huutaa vaunussa..ihanaa. Kunnioitan kyllä suuresti niitä perheitä joilla helpot lapset joiden kanssa voi reissata vaivatta missä vaan. Meillä ei ole mennyt asiat kovin helpon kautta. En vaan väsyneenä viikon jälkeen jaksa lisää syyllistämistä muilta ja epäilen ettei pyhäkoulutäditkään jaksa kauaa kahta rasavilliä poikaa vahtia jotka vievät kaiken huomion. Sitä sopii yrittää.
Täten koti ollut ainoa rauhallinen paikka lapsille ja kun mies viikon reissuluontoisessa työssä niin viikonloppuna sysään lapset suosiolla hänelle ja vaadin OMAN AJAN taideharrastuksille yms. Jos se on syntiä niin ihme homma. Sen verran itsekäs pakko olla muuten en jaksaisi tätä rumbaa...niin paljon kuin lapsia rakastankin. Ja kyllä pyhänä mieleni herkistyy vaikken kirkossa olisikaan. Minulle itselleni on tärkeää että saan hetken levähtää omien ajatusten parissa ja vahvistaa uskoani väsymyksen keskelläkin. En ole koskaan viihtynyt isoissa ihmisjoukoissa joten kirkkoon meneminen ei mieltä sinänsä rentouta. Minusta on omituista olettaa automaattisesti että kaikki ihmiset ovat niin yltiösosiaalisia että tottakai he menevät sinne minne muutkin. Minä vaan olen aina ollut vetäytyvämpi, mutta kai minullakin on silti oikeus uskoa Jumalaan?
itselläni oli kolme rasavilliä poikaa kasvamassa yhtä aikaa.
Vanhin neljä sitä seuraava kaksi ja puoli ja sitten vauva,siitä kun sitten meni vajaa vuosi niin oli tämä nuorinkin jo jaloillaan.
Mutta ihmettelen silti,että miten ne ennen selvisivät?
Siunausta sinulle,yritä jaksaa,kyllä ne siitä kasvaa ja sitten saat korvauksen vaivannäöstäsi,kun alkavat tuoda niitä lapsenlapsia hoitoon.
Niitä jo sitten hoitaakin ihan mielellään kun se ei ole pakollista eikä jokapäiväistä.Vaan heitä SAA joskus hoitaa,eikä niin,että PITÄÄ.