Kävin kirjastossa, ja käteeni sattui kirja joka selvitti ortodoksi uskoa.
Siinä sanottiin että perimätieto ihmiseltä ihmiselle
on yhtä pätevää kuin raamattu, ja että perimätieto on raamatun rinnalla yhtä arvokas.
Käsitin että ortodoksiusko perustuu perimätietoon ja raamatun sanaan ja vielä johonkin kaanoneihin.
Minä olen kuitenkin siinä uskossa että perimätieto,
olipa kysymys mistä asiasta hyvänsä, ei ole pätevää
jos se on kulkenut ihmiseltä ihmiselle, sillä jokainen käsitää vähän eri tavalla ja painottaa eri asioita.
Jos lasken liikkeelle jonkun jutun ja se menee 50 ihmisen kautta ja kuulen sen taas niin varmasti se on muuttunut paljon.
Minusta tämä on alkeellinen virhe, tallaisella "perimätiedolla" voidaan vesitää ja vääristää Jumalan sanaa haluamaansa suuntaan ja lopulta se ei olekaan Jumalan sanaa.
Ei millään pahalla mutta tämä on minun mielipiteeni.
Raamattu sanoo ei yli sen mikä on kirjoitettu.
Nostaisin Raamatun ainoaksi ohjeeksi millä on se auktoriteetti millä arvostellaan henget ja kirjoitukset ovatko ne Jumalasta vai ei.
Siinä sanottiin että perimätieto ihmiseltä ihmiselle
on yhtä pätevää kuin raamattu, ja että perimätieto on raamatun rinnalla yhtä arvokas.
Käsitin että ortodoksiusko perustuu perimätietoon ja raamatun sanaan ja vielä johonkin kaanoneihin.
Minä olen kuitenkin siinä uskossa että perimätieto,
olipa kysymys mistä asiasta hyvänsä, ei ole pätevää
jos se on kulkenut ihmiseltä ihmiselle, sillä jokainen käsitää vähän eri tavalla ja painottaa eri asioita.
Jos lasken liikkeelle jonkun jutun ja se menee 50 ihmisen kautta ja kuulen sen taas niin varmasti se on muuttunut paljon.
Minusta tämä on alkeellinen virhe, tallaisella "perimätiedolla" voidaan vesitää ja vääristää Jumalan sanaa haluamaansa suuntaan ja lopulta se ei olekaan Jumalan sanaa.
Ei millään pahalla mutta tämä on minun mielipiteeni.
Raamattu sanoo ei yli sen mikä on kirjoitettu.
Nostaisin Raamatun ainoaksi ohjeeksi millä on se auktoriteetti millä arvostellaan henget ja kirjoitukset ovatko ne Jumalasta vai ei.
Vastaukset 45
Vanhimmat
"Minä olen kuitenkin siinä uskossa että perimätieto, olipa kysymys mistä asiasta hyvänsä, ei ole pätevää jos se on kulkenut ihmiseltä ihmiselle"
Vai niin. Siinä tapauksessa alkuseurakunta oli siis pätemätön, koska juuri perimätiedon muodossa kristillisyys levisi heidän keskuudessaan - kirjoitettu uusi Testamentti syntyi vasta vähitellen.
Tämä unohtuu aina mm. protestanteilta. Ehkä siksi, että heiltä puuttuu perimätiedon traditio. ;)
on perinätietoa.
Uusitestamentti on osittain lääkäri Luukaksen kirjoittama Esim; Luukaan evankeliumi ja apostolien teot on Luukkaan kirjoittamia.
Luukas oli itse läsnä kun asiat tapahtuivat. Jeesuksen opetuslapsena, samoin Matteus, Markus, ja Johannes.
Että silleen kysymys ei suinkaan ollut lukuisilta ihmiseltä ihmisille ketjusta.
Paavalikin oli tekemisissä Jeesuksen kanssa olleitten opetuslasten kanssa.
Sitäpaitsi raamattu ei ole ristiriidassa itsensä kanssa vaan selittää itse itseään Esim; jo vanha testamentti selitää uutta, neitsyt tulee raskaaksi ja synnytää pojan.
On ihan eri asia jos joitain taruja sirretään ihmiseltä toiselle niin taruja niistä todellakin tulee.
Sitten kun olet tarpeeksi vanha menemään kouluun, niin siellä sinulle opetetaan oikeinkirjoitusta.
Lue vain lisää kirjoja, asiat selviävät pikku hiljaa. :)
loppupuolella ja kaanoniksi eli ohjeellisten kirjojen kokoelmaksi ne kerättiin vasta 300-luvulla. Kirkko oli ollut olemassa jo pitkään ennen Uutta Testamenttia. Lisäksi UT ei sisällä kaikkea, vaan apostolit jättivät osan asioista seuraajilleen suullisena perimätietona. Perimätieto täydentää UT:n sanomaa ja selittää sitä, mutta ei koskaan puhu sitä vastaan. Itse asiassa Raamatun oikea kristillinen ymmärtäminen on mahdotonta ilman perimätietoa!
Älä puhu paskaa Raamattussa lukee: minä luukas kirjoitan omin käsin mitä olen nähnyt ja omin korvin kuullut mitä Jeesus teki.
Joten älkää puhuko paskaa niitten kaanoneittesi kanssa.
Olette ihan samaa porukkaa jehovien kanssa ramattu ei riitä vaan pitää olla kaikenmaailman kirjoja valheittenne tueksi.
virheisiin kirjoitan niinkuin haluan, mutta se tiedä
valehtelemaan en rupea niinkuin eräät joilla pitää olla kaikenmaailman tarukirjoja harhojensa tueksi.
Huom: Ei yli sen mikä on kirjoitettu raamattu yksin
riittää kun pysytään totuudessa.
eläväksi ja avaa sanan muita selittäjiä ei tarvita
jos ei ole Pyhäähenkeä niin onhan se pakko yrittää
turvautua ihmisten sepustuksiin.
sinuna enää yrittää valehdella uuttatestamenttia perimätiedoksi.
Huom; he kirjoittivat minkä itse näkivät.
"Olette ihan samaa porukkaa jehovien kanssa ramattu ei riitä vaan pitää olla kaikenmaailman kirjoja valheittenne tueksi. "
Harhaanjohdetut protestanttiset lahkolaiset rienaavat Kristuksen kirkkoa! Kuunnelkaa!!
Protestanttisessa ajattattelussa p Raamattu (joka on osa Kirkon traditiota) on mystinen taikakalu ja talismaani, joka on ilmestynyt tyhjästä sellaisenaan ja jota voidaan sana sanalta käyttää minkä tahansa harhaopin perusteluun. Varokaa tällaista opetusta!
kirjoittelevat lahkooppiensa tueksi.
Ortodoksikirkko on pienen pieni lahkokirkko.
ort. kirkko on helluntaikirkoon verrattuna joka kasvaa ympäri maailmaa eniten siellä nääs julistetaan evankeljumia parannukseksi eikä perissäissääntöjä.
Totuutta ei mitata kannattajaluvuilla. Valitettavasti pimeys on niin syvää, että kaikenlaiset harhaopit saavat jalansijaa. Jumala meitä armahtakoon!
"helluntaikirkoon verrattuna joka kasvaa ympäri maailmaa eniten"
Miljoonat kärpäset eivät voi olla väärässä: sonta on hyvää.
"Pyhähenki tekee eläväksi ja avaa sanan muita selittäjiä"
Hedelmistään puu tunnetaan!
suurin kirkko heti katolisen kirkon jälkeen. Mistä olet oikein saanut "tietosi"?
Hän on saanut ne samasta lähteestä kuin muutkin "tietonsa". So. Perkeleeltä.
Ortodoksi kirkkoon kuuluu 300 miljoonaa ja helluntaiseurakuntaan 500 miljoonaa. Helluntaiseurakunta olisi isompi kuin katolinen kirkko tällä hetkellä jos se koko olemassa olon aikana olisi kastettu myös vauvat. Helluntaiseurakunnassa 90 kasteelle menijöistä on uskossa. Katolisessa seurakunnassa on uskovia varmaan saman verran kuin helluntaiseurakunnassa on väkeä maailman laajuisesti. Katolisessa kirkossahan vallitsee sama tilanne kuin luterilaisessa kirkossa että pientä osaa kiinnostaa uskonasiat ja sitten isompi osa elää synti elämää eikä välitä Jumalasta...
helluntailaisia ole kuin 300 miljoonaa. Luku on sitä paitsi todennäköisesti vahvasti paisuteltu. En ole löytänyt luotettavaa uutta tilastoa asiasta. Englanninkielisen Wikipedian mukaan helluntailaisia on vuonna 2000 ollut 150 miljoonaa. Tuskin jäsenmäärä on 6-7:ssä vuodessa kaksinkertaistunut.
Helluntailaisten kaksoisjäsenyys muissa kirkoissa ja helluntailiikkeessä vaikeuttaa asian tutkimista. Esim meillä Suomessa virallisesti helluntailaisia ovat vain Suomen helluntaikirkon jäsenet, eivät muut.
Aikoinaan on ollut muitakin suuria harhaoppisia kirkkoja esim. areiolaiset, joten kannattajien suuri lukumäärä ei takaa oikeata uskoa. Lopun aikana harhaopit lisääntyvät.
Lisäksi on erittäin kyseenalaista ovatko helluntailaiset ym sakramenttien kieltäjät edes kristittyjäkään. Ehkä kysymyksessä on samanlainen kristinuskon pohjalta syntynyt uususkonto kuin esim jehovantodistajat ja adventistit?
luettavia seurakuntia ja seurakuntalaisia on eniten maailmassa, ja se kasvaa eniten.
Kun on kysymyksessä joku hihhulilahko on peräti vaikea saada selville jäsenistön lukumäärää. Erityisen vaikea tehtävä on juuri karsimaattisten protestanttisten yhteisöjen sielujen inventaarion laatimisessa.
Tässä nettiosoite, joka antaa osviittaa itsekunkin vapaalle pohdiskelulle:
http://www.uskonnot.fi/uskonnot/view?religionId=28
Esityksestä voimme tehdä sen johtopäätöksen, että ko. lahko koostuu kolmesta eri yhteisöstä (jotka sulautuvat joskus lopullisesti yhdeksi, tai sitten hajoavat taivaan tuuliin:
1) Klassiset helluntailaiset (noin 165.000 sielua)
2) Karismaattiset helluntailaiset(noin 180.00 sielua)
3) Uuskarismaattiset helluntailaiset (noin 300.000 sielua)
Tämä elvistely helluntailaisten keskuudessa yli puolen miljoonan kannatuksella on ristiiriitainen jopa heidän omiensa keskuudessa, syystä että he sanoutuvat irti uuskarismmatikoista (esim. Benny Hinn, Torontolaisuus). Kun nämä uuskarismaattiset liikkeet vähennetään inventaariostamme pois puolesta miljoonasta, jää huomattavasti pienempi sielujen joukko jäljelle.
Toinen, vieläkin suurempi ristiriita helluntalaisten keskuudessa tulee olemaan oman alkuperäisen identiteetin ja uskottavuuden säilyttäminen. Jo nyt näyttää olevan valtavan suuret paineet luopua klassisesta ajattelusta ja keskittyä kokonaan uuskarismaattisuuteen ja sen tuomiin mitä mielettömimpiin telttapelleilyihin hengen nimissä.
lienee jopa pienempi lahko, kuin vapaakirkko helluntailaisista puhumattakaan.
Muuten monet vapaat suunnat, voidaan lukea helluntailaisiks, joten heitä lienee moninkertainen määrä ortodokseihin verrattuna.
(helluntailainen käsitys Pyhästähengestä) jopa monilla luterilaisilla joilla on armolahjoja.
Kuulutko itse muuten hinniläisiin, torontolaisiin, saarikallelaisiin, jalovaaralaisiin, nokiamissiolaisiin vai mihin uuskarismaattiseen sekoilija porukkaan? Oletko muuten armolahjoinesi vieraillut taivaassa yöuniesi aikana? Jos olet, mitäpä siellä näit?
"joilla on armolahjoja"
Mitä armolahjoja?
perinnäissääntö. On teillä hellareillakin omat perinteenne ja sääntönne. Silläkö perusteella ne ovat parempia kun ne ovat erilaisia kuin ort.kirkossa??
minkä näkivät. Aivan oikein! Mutta milloin kirjoittivat? Muutama vuosikymmen Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen. Siihen asti pärjättiin suullisen julistuksen eli perimätiedon varassa. Kuinka paljon kirjoittivat? Erittäin todennäköisesti vähemmän kuin mitä suullisesti julistivat.
tarvitse kaanonia eli tässä asiayhteydessä UT:n kirjojen ohjeellista luetteloa et tiedä mitä Uuteen testamenttiin kuuluu ja mitä ei. Jospa Sinun Uuteen Testamenttiin kuuluu myös gnostilaisia evankeliumeja ja kirjeitä?
Tämä on näköjään sitä kristittyjen välistä rakkautta josta meidät tunnetaan.
Voi meitä, tuomiomme on oleva suuri.
likaiseksi.
Kirkon opetukselle vieraat harhaopit ovat tosiaan likaisia!
ovat vieraita Jumalan sanalle.
mitä teet palstallamme? Emme mekään mene helluntailaisten palstalle mesomaan, vaikka olemmekin sitä mieltä, että heidän oppinsa ovat Raamatun ja Kirkon tradition vastaisia! Ortodoksinen kristillisyys ja helluntailaisuus ovat kaksi eri uskontoa. Näin on aina ollut ja tulee olemaan.
joka perustuu Jumalan sanaan raamattuun.
En ole ollenkaan varma mihin ihmisoppeihin ortodoksisuus perustuu, raamatusta en pajjonkaan tukea käsityksillenne saa.
Onhan se tietysti selvää, kun se on koottu perimätiedoista ,(taruista)ja otettu vanhanliiton puolelta juutalaisuudesta, suitsutuksia, sun muuta kummallista, mitä ei uudenliiton kristillinen seurakuntaelämä, uudessatestamentissa tumme ollenkaan.
Ihmettelen myös sitä, ettei minkäänlaisia armolahjoja,jotka on tarkoitettu seurakunnan rakennukseksi, esiinny ort.kirkossa. Herääkin kysymys, toimiiko siellä ollenkaan Pyhähenki?
Meedioista ja selvännäkiöistä jotka on kuuluneet ort.kirkkoon on koultuaan tehty pyhimyksiä ja niitä rukoillaan.
Raamattu ei tunne kyseisiä "armolahjoja" kristillisen seurakunnan elämässä päinvastoin varoittaa niistä.
Minua ainakin hirvittää moinen touhu.
Tässä mielipiteeni, toivon vaan, kääntykää Jumalan puoleen älkää menkö mystiikan perässä.
En jatka tästä enempää......
Minua ainakin hirvittää moinen touhu
lahkoja kristillisinä, jotka kieltävät sakramentit. Kysymys on aina määrittelystä. Miksi helluntailaiset hyökkäävät aina meidän kimppuumme, ei koskaan mitkään muut ryhmät? Siinä on teille miettimisen aihetta.
... puuttuu huumorintaju.
sen enempää kuin muutkaan uudestisyntyneet.
Kysymys on rakkaudesta, kaliita ihmissieluija kohtaan, jotka ovat menossa kohti tuhoa.
Yritystä pelastaa niitä jotka surmapaikalle hoippuvat.
Hengellisestä kateudesta teidän hyökkäyksenne johtuvat, eikä mistään muusta!
niin ymmärrettäis paremmin teitä humoristeja.
on iloa, ei huumoria.
Itse asiassa Uusi Testamentti itse on kirjoitettu tuon epäilemäsi perimätiedon pohjalta. Sitä ei kirjoitettu Jeesuksen eläessä tai heti Jeesuksen kuoleman jälkeen. Tuohon aikaan oli juutalaisten keskuudessa sellainen ammattikunta, joka säilytti suullisesti tätä perimätietoa. He kertoivat näitä tarinoita ihmisille ja säilyttivät tarinat sanasta sanaan eli tarinat eivät kulkeneet 50 ihmisen kautta muuttuen kuten esität. Tämä juutalainen perimätiedon traditio säilyi myös kristityillä. Tarinat eivät saaneet muuttua. Muista, että kun kirjoja ja lukutaitoa ei ollut, niin ihmiset olivat enemmän muistinsa varassa ja muistia harjoitettiin jo pienestä. Ulkoaoppimismuisti oli paljon harjaantuneempaa kuin sinulla.
Paavali osasi ainakin kirjoittaa, kirjoittihan hän kirjeet, jotka on talletettuna uudessa testamentissä.
Niin ja samoin teki Pietari ja Juuda, Jaakob,eiks vaan.
Jos muut ei osannut kirjoitaa niin ei se ainakaan kovin montaa vuosisataa mennyt muistista toiseen.
Luukas kirjoitaa: Koska monet ovat ryhtyneet tekemään kertomusta meidän keskuudessamme tosiksi tunnetuista tapahtumista, sen mukaisesti kun meille ovat kertoneet ne, jotka alusta asti ovat omin silmin ne nähneet ja olleet sanan palvelioita, niin minäkin, Tarkkaan tutkittuani alusta asti kaikki päättänyt kirjoittaa ne,----
Pitäisin kuitenkin raamattua tärkeimpänä oppaana,
onhan siinä myös ensikäden tietoa.
Niin ja kaikki uudentestamentin kirjoitukset tukevat toisiaan.
Raamattua on pidettävä Jumalan sanana,ja hyljättävä moiset muut sepustukset, jotka eivät ole
ollenkaan luotettavia.
Raamattu on hyvä opas, jonka Kirkko on meille Pyhän Hengen johdatuksesta antanut.
On aina muistettava, että pyhä apostolinen Kirkko valitsi, mitkä kirjat Raamatun kaanoniin kelpaavat.
Niinpä te lahkolaisetkin saatte lukea katolisen uskon teille tarjoamia hedelmiä, vaikka ette itse sitä ymmärräkään.
onkin näissä yhteyksissä se avaintermi. Varsinkin luetun ymmärtäminen. Rohkenen näet väittää, että ort.uskoa arvostelevat eivät ymmärrä lukemaansa. Eivät Raamattua eivätkä muutakaan ort.kirjallisuutta. Ennakkoluulot ovat paha este ymmärtämiselle.
Pyhänhengen ääni, sen helposti tajuaa että niissä puhuu pelkkä liha.
Jumalan sanalle vieraita lihan jorinoita, en sano tätä pilkaten vaan murheellisella mielellä.
eli Jumalalle vieras ihminen. Olette käsittäneet evankeliumin täysin väärin.
... kuuluu Raamattu.
>>>Jumalan sanalle vieraita lihan jorinoita