Luterilaisen Joulun aattona kaikkein typerimmällä nettifoorumilla Suomessa oli puhjennut vakavalta tuntuva väittely. Minä itse en välitä niistä ihmisistä, jotka ovat rohjenneet asettaa väitteeni ja toimeni epäilyksen alaisiksi, koska en katso tarpeelliseksi sortua siihen, että osallistuisin pikkumaisiin selvityksiin ja selittelyihin.
Valitettavaa on, että eräät muut ovat alkaneet menetellä toisin. He ovat rohjenneet keskustella sallimattomassa sävyssä toista kansallisuutta olevan heille tuntemattoman ihmisen kanssa, solvata häntä ja väitellä. Eräs heistä on jättänyt hävyttömiä ja perustelemattomia lausumia valokuvastooni. Luuletteko, että Antti olisi mielissään saatuaan tietää, minkälaisia ovat hänen uskolliset ihailijattarensa todellisuudessa? Hyvät tytöt, tehän häpäisette kansakuntaanne ja maatanne. Nähdessään teitä voi kuka tahansa toki tulla siihen ajatukseen, että suomalaiset, etenkin nuoret, ovat ilkeitä, typeriä, töykeitä, sivistymättömiä ja henkistämättömiä ihmisiä. Te nauratte minusta etta en tietaa suomea, mutta minun en taytyy tietaa suomea. Minun oma kieli on venäläinen. Mutta te itse puhutte slangilla. Te osatte vain heittaa stringit lavalle (Vigin Oil, 01.02).
Teidän rakkautenne Anttia kohtaan ei ole muuta kuin vain alhaista himoa. Jäsennätte valokuvissanne hänen kehonsa aivan kuin vainajan ruumiin. Pylly, nännit, maha... Onko se todella rakkauttanne? Te luotte tyhmiä nettiyhteisöjä - Tuisku on TÖRKEEN SEKSIKÄS, Antti Tuiskulla on KYMPIN peppu, antti tuiskulla on luksus perse, Antti Tuiskulla on hyvä perse ja se on tosi söpö. Ette pidä niistä Antin lauluista, jotka todella ansaitsevat rakkautta – Sydameeni joulun teen, Vieraat kasvot.
Teitä kiihdyttää laiha lapsenkeho, ajattelette vain seksiä. Puhumattakaan kyseisillä foorum-sivuilla sellaisten aiheiden olemassaolosta, kuten Mikä antissa ärsyttaa ja muiden luonteenpiirteistä saavat teidät ärtymään. Sehän on epäkunnioitusta Anttia kohtaan laulajana ja persoonana. Mutta ketä yleensä te rakastatte ja pidätte arvossa, kun valokuvastoissanne ei ole edes vanhempienne kuvia. Pidätte tietysti eläimistä, mutta ihmisiin nähden teillä on ongelmia.
Ette pidä hyvistä Anttia kuvaavista kirjoituksista, joissa toimittajat esittelevät häntä persoonana. Teille on tärkeää vain kuvien mukanaolo lehdessä ja itse lehden hinta. Onko euromäärä rakkauden mittapuuna?
Onneksi tragedia ”paita pois” on jo menneisyyttä. Olette edelleen käsittämättä, että Antti harjoittaa sitä pakon edessä vastoin omaa tahtoaan, ja tämä ei ole tuottanut hänelle mielihyvää. Olette huonompia kuin ne tyhmyrit, jotka kutsuvat Anttia homoksi, koska vain kateelliset nuoret voivat kutsua häntä näin, mutta te sittenkin kuvittelette itseänne aikuisiksi. Joku teistä on lausunut olevani sairas, vaikka todellisuudessa sairaita olette te itse. Kyllä olette naurettavia. ”Mika antissa ihanita? – Peppu!” Missa te nähdatte peppu? Miksi ei kuulutte ääneä? Se on sivistymättömästi.
Ette ole yrittäneetkään syventyä Antin sisäiseen maailmaan, koska se ei ole teille tarpeen. Ette edes tarvitse hänen musiikkiaan ja hänen lahjakkuuttaan. Kiittäkää Jumalaa, että Antti rakastaa teitä edelleenkin, koska hän on hyväntahtoinen ja jalomielinen ihminen. Mutta voi tapahtua joskus niinkin, kuten suuri venäläinen runoilija Lermontov oli kirjoittanut:
”Heräätkö sinä profeetta, jolle oli naurettu,
Vaiko koskaan koston ääntä kuullessasi
Et vetäise kultahuotrasta esiin terääsi,
Jonka pinta on halveksunnan ruosteessa”.
Maailmalle olet vaan joku, jollekin koko maailma
alondra
2
667
Vastaukset
- Jaretc.....
Kiitos äärimmäisen hyvästä ja terävästä kannanotosta. Toivon, että 20.2 Galaksita olis paremmpi meiniki. Ja että sieltä olis parempaa kerottavaa.
T: Jaretc - Susku-81
Kuka sinä oikein olet..? Luulin, että tekstisi sisältö aukesi minulle, muttei ehkä sittenkään. En jaksa kirjoittaa mitä mieleeni tuli, mutta sen sanon, että jokin ongelma täytyy ihmisellä olla, jos tuollaista kirjoittaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin2293259Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.3552923Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,141939Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.781836Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e601748Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?591632MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,121473- 1221436
Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4591344Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee171330