Tulevissa vaaleissa taistellaan vallasta. Tässä asetelma:
1) KOKOOMUS
Ensisijaisesti työnatajien poliittinen etujärjestö. Kenttäjärjestöjä mm. Teollisuuden työnantajien keskusliitto (ent.puhj. Koroma, kohta kaltereiden takana) sekä Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA.
Päätavoitteet: Ajaa alas valtion omistus, paras saavutus tähän asti: Sonera sekä luonnollisesti suurpääoman vaikutusvallan kasvattaminen fuusioin ja kartellein. Kilpailu on jo aikaa sitten jätetty firmoista poispotkituille ja ns ulkoistetuille toimialoille. Tiedäthän, kun heität pullapalan puluparveen. Siinä näet itsesi - kilpailemassa.
Valtion omistuksen alasajolla tavoitellaan lisää yksityistämistä ja sitäkautta siis kokoomuksen kannatuksen kasvua (yrittäjä on pääsääntöisesti kokoomuslainen poislukien kohta 2). Muu kannattajakunta pääosin akateemisia esim. lääkärit, lakimiehet, biomanipulaattorit ja muut
kansan kusettajat. Poliisi setä kuuluu joukkoon, vaikkei koulutus korkealle ylläkään.
2) SUOMEN KESKUSTA.
Maataloustuottajien poliittinen etujärjestö. Tunnetuin kenttäjärjestö MTK ja Pellervon tutkimuslaitos.
Päätavoite: Ajaa Suomalaisen agribisneksen asiaa mm.karsimalla tuotantokustannuksia (t-reformi) ja vähentämällä tuottajien keskinäistä kilpailua. Tällä hetkellä varteen- otettavia uhkatekijöitä EU ja Lidl. Maajussien lisäksi kannattajia ovat elitarviketeollisuuden omistajakunta sekä akateemiset jälkeläisensä ts. osa-aikaviljelijät. Toimintatavat samanlaiset kuin kohdan 1) ryhmittymällä.
3) VASEMMISTO (Demarit, Komm. KTP)
Äätshipuhkii porukkaa. Tunnettuja kenttäjärjestöjä mm. SAK palkansaajien
tutkimuslaitos.
Päätavoite: Ensisijaisesti verojan maksu kohtien 2) ja 3) ryhmittymien TÄYSYLLÄPITO. Erikoisuutena mainittakoon, että sellaiset ammatilliset ryhmittymät, kuten poliisi, armeijan kantahenkilöstä, sairaanhoita-jistä noin puolet ja papisto kuuluvat kohdan 1) ryhmittymään.
4) VINREÄT
Sitoutumaton 'puberteeti-ikäisten' joukko. Ei laajempaa kenttä-järjestöä.
Päätavoite: Selvittää mihin kohtien
1), 2) vai 3) ryhmistä sitten 'isona'
kuuluisi.
5) MUUT: marginaaliryhmiä (lähinnä Kokoomuksen peiterykelmiä eri otsakkeilla). Tällaisia ovat
mm. Perussuomalaiset rp. ja erityisesti Kristilliset, mutta muitakin löytyy.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.