Taistolaisuus voi vielä jatkua Suomessa, mutta ulkopolitiikassa alkaa pää häämöttään.
Onko edes Venäjä enään mielissään Neuvostoliiton aikaisesta Suomen jäänne kommunismista.
Kuitenkaan USA:ssa ei tuota politiikkaa kunnioiteta, Onko Tuomioja ja halonen valmiita vaihtoon, tuskimpa, Taistolaiset yleensä ovat tottuneet sinniin
Onko edes Venäjä enään mielissään Neuvostoliiton aikaisesta Suomen jäänne kommunismista.
Kuitenkaan USA:ssa ei tuota politiikkaa kunnioiteta, Onko Tuomioja ja halonen valmiita vaihtoon, tuskimpa, Taistolaiset yleensä ovat tottuneet sinniin
Vastaukset 4
Vanhimmat
Fakta on se, etta Suomen merkitys USA:n politiikassa on nolla. Bush voisi kayda Nato-Suomessa solidaarisuusvisiitilla syomassa Kauppatorilla paistettuja muikkuja, mutta muuten tuskin uhraisi aikaa ja energiaa pohjolan pimeaan maahan.
taistolaisia? Ymmärrän kyllä, että ihmiset eivät välttämättä pidä Halosesta ja Tuomiojasta. Demaripuolueessahan on jäljellä vain häivähdys pinkkiä. Eli hitunen työväenaatetta. Taistolaisuutta siellä ei ole ollut koskaan. Sehän oli aikanaan SKDL:ssa, jonka sisällä oli vasen siipi (SKP) ja siinä vasemmassa siivessä oli tuo mainitsemasi taistolaisporukka.
Minä taas en pidä Halosesta siksi, että hän vääristelee historiaa, aivan kuten moni muukin. Hänen mukaansa Suomi kävi erillissotaa jatkosodan aikaan. Sitä taas on vaikea käsittää kun saksalaisia sotilaista oli Pohjois-Suomessa yli 200 000! Pitää muistaa, että samaisesta syystä muun muassa Iso-Britannia julisti Suomea vastaan sodan.
Taistolaista ehdokasta.Tuleeko käsky Venajältä. Koska suomettuminen loppuu.
Tuskin. Terkkuja Venäjältä.