lähde:
http://tuuli-blogi.blogspot.com/2006/12/miksi-nainen-valitsee-patriarkaatin.html
Ulkonäkö voi pettää. Ikuiselta anarkistilta näyttävä Vilma Schlizewski (ent. Hantta Krause) paljastui jo vuosia sitten yllättäen hyvin isänmaalliseksi. Naisellinen Lenita Airisto taas jaksaa esineellistää miehiä ja vetää superfeminististä linjaansa. Aivan erityisesti mieleeni on jäänyt useita vuosia sitten televisiossa käyty keskustelu, jossa Krohnin sisaruksista Katja? Krohn ilmoitti usein lyövänsä saamatonta miestään. Keskustelusta jäi sellainen kuva, että on ihan ok huitaista nyrkillä miestä, jos tämä ärsyttää. Keskustelu käsitteli naisen padottua vihaa ja tasa-arvoa. Keskustelussa mukana ollut Vilma Schizewski oli kuunnellut Krohnin höpinää selvästi ärsyyntyneenä ja totesi lopulta tiukasti. "Nainen haluaa palvoa miestään - koska mies on naiselle kuningas." Siihen keskustelu taisi sitten loppuakin. Herttileijaa, eihän nyt noin saa sanoa! Haastattelija ja Krohn olivat aivan ihmeissään Vilman kommentista.
Ellei mies osoita päätöksentekokykyä ja jää suosiolla sivustaseuraajaksi niin ongelmia on varmasti luvassa. Kaikki naiset eivät onneksi suosi väkivaltaa, mutta naisilla näyttäisi olevan monta tapaa kostaa miehelle tämän passivisuus. Jotkut katselevat muiden miesten perään, jotkut pitävät puhelakkoa ja jotkut alistavat miehensä solvaamalla tätä jatkuvasti ja jopa lyömällä miestään. Näyttää siis siltä, että nainen haluaa olla oikeassa ja alistaa miehen. Mutta asia ei ole sentään näin yksinkertainen. Todellisuudessa nainen yrittää muuttaa miestään. Ja hän haluaa saada hiukan vastusta miehestään. Hän haluaa saada miehensä osallistumaan päätöksiin, muutoin hän kokee olonsa turvattomaksi. Ja turvattomuus kanavoituu naisella monenlaisena käyttäytymisenä. Toiset itkevät ja toiset raivoavat.
Feministit ovat tulleet siihen virheelliseen johtopäätökseen, ettei biologisia ja luontaisia käyttäytymisen eroja ole lainkaan miehellä ja naisella. Kyllähän parisuhde voi toimia niinkin, että mies hoitaa kotityöt ja nainen makaa sohvalla tehden kaikki päätökset. Toisin päin tämä on aivan yhtä väärin. Mutta onko sellaisessa parisuhteessa intohimoa ja oikeaa rakkautta - vai onkohan kyseessä lopulta vain ystävyyssuhde? On itsestään selvää, että mies tekee nykyisin osuutensa kotitöissä, mutta minua hämmästyttää kun kuulen joidenkin naisten sanovan, että he eivät pese miehensä pyykkejä eivätkä laita miehelleen ruokaa kotona. Onko pyykkikopassa kaksi osaa, jossa on eroteltu miehen ja naisen vaatteet, etteivät ne vahingossakaan päädy samaan koneeseen? Jos mies kotiin tullessaan heittää vaattensa pitkin huonetta eikä suostu imuroimaan, vaikka vaimolla on kädet täynnä töitä kahden lapsen kanssa niin ei ole yllätys, jos nainen siitä hermostuu. Jos nainen ei missään olosuhteissa suostu laittamaan miehelleen ruokaa eikä pesemään tämän pyykkiä, hän ei kykene huomioimaan toista ihmistä - ainoastaan itsensä.
Naisellisuus on aina ollut muodissa. Naisten lehtien kannessa on lähes aina nainen, sillä on todettu lehden myyvän silloin paremmin. Naiset ihailevat kauniita naisia, sillä he haluavat samaistua heihin. Nuorille tytöille naisidolit ovat tärkeitä roolimalleja. Alle 20-vuotiaat naiset ihailevat eniten meikattuja poikamaisia ja voimakkaan identiteetin omaavia rock-tähtiä. Joillekin naisille tämä teini-ihailu jää päälle. Olen kuullut 40-vuotiaan naisen sanovan Mikko Leppilampea Suomen seksikkäimmäksi mieheksi. No, niin mukava ja komea kuin Leppilampi onkin, niin kyllä miehessä vetoavat aivan muut asiat kuin kauniit kasvot ja iloisuus.
Jotain hyvin olennaista patriarkaalisuuden uudesta nousemisesta kertoo se, että vielä 80- ja 90-luvulla miessankareista kertovat elokuvat olivat pääsääntöisesti komedioita, sillä miehisyys oli niin vaikea ja hävettävä asia. Taru Sormusten herrasta-trilogia irtisanoutui rohkeasti feminismistä ja esitti vanhanaikaisen sankaritarinan erinomaisesti filmattuna. Supernaisia kuvaavat elokuvat ovat nyt menossa pois muodista ja tilalle tulee hyvin konservatiivisia elokuvia. Miksi? Koska ne myyvät paremmin. Suomessa tullaan tässä asiassa jälleen jälkijunassa. Meillä homo-juontajat ovat yhä muodissa. En tarkoita tällä että homot olisivat huonompia juontajia. Mutta kun jokaisessa sisustus-, muoti- tai ruokaohjelmassa alkaa olla homo-juontaja niin sitä alkaa jo epäillä, että me heterot emme enää ymmärrä näistä asioista mitään. Luodaan samalla mielikuvaa, ettei heteromies voi tuntea viinejä, osata sisustaa tai pukeutua tyylikkäästi olematta hiukan homo.
Tarvitsemme muutosta tähän kukkaiskulttuuriimme, sillä kyse ei ole naisten vallasta tai tasa-arvosta. Kyse on aina lopulta seksistä. Syömishäiriöt ja halu hallita miehiä eivät todellakaan johdu tasa-arvon puuttumisesta tai yhteiskunnan luomasta naiskuvasta vaan seksuaali- ja itsetunto-ongelmista. Ellei tästä asiasta voida keskustella ja tilalle tarjotaan naisille yhä enemmän vastuuta, loputtomia vaatimuksia ja laihuusihannetta, kierrämme vain kehää. Jokaisesta tuutista kyllä toitotetaan seksuaalisuutta kyllästymiseen saakka, mutta luontaista seksuaalista valintaa ei tulla saavuttamaan feminismillä ja matriarkaatilla yhteiskuntajärjestelmällä, jossa mies esineellistetään pelkäksi sivustaseuraajaksi.
Modernissa patriarkaatissa annetaan tilaa miesten luonteelle. Mies voi nimittäin johtaa monellakin eri tavalla, mutta tämä ei onnistu elleivät naiset anna siihen todellista mahdollisuutta. Tarkoitan tällä myös niitä äitejä, jotka takertuvat liikaa omiin poikiinsa ja haluavat määrätä heidän elämäänsä aikuisenakin. Miehen voi olla hyvin vaikeaa aikuisena luottaa omiin kykyihinsä, jos äiti ei ole suostunut antamaan hänelle vastuuta eikä ole kunnioittanut häntä. Moni äiti heittäytyy marttyyriksi, jos poika hangoittelee vastaan ja hallitsee poikaansa sitä kautta. Tällaisessa tilanteessa ainoa vaihtoehto on mielestäni napanuoran katkaiseminen - välien poikki menemisen uhallakin. Johtaa täytyy ainakin omaa elämäänsä. Perheessä miehen johtaminen voi olla näkyvää, kunhan se on rakentavaa ja kunnioittavaa muuta perhettä kohtaan. Miehen vastuunotto voi olla myös taustalla olevaa ja passiivisempaa. Länsimaisessa kulttuurissa pahin ongelma on tällä hetkellä miesten asettaminen perhe-elämässä kolmanneksi osapuoleksi äidin ja lapsen jälkeen.
Äiti on perinteisesti lapsille luotettavin henkilö, mutta poikkeuksiakin tästä toki löytyy ja saakin löytyä. Eräässä amerikkalaisessa tutkimuksessa todettiin konservatiivisen, vastuuta ja päätöksentekoa kaihtamattoman isän olevan tyttärelle paras mahdollinen roolimalli. Tällaisessa perheessä kasvaneella tyttärellä oli keskimääräistä parempi itsetunto ja vähemmän masennusta. Isän roolimalli on lapsille erittäin tärkeä. Mutta ei pidä unohtaa ettei tämä toimi, jos perheen isä omaksuu sovinistisen käytöksen. Sovinismin liittäminen osaksi konservatiivisuutta ja patriarkaalisuutta on feministien keino mustamaalata miesten valtaa. Sovinismia ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa löytyy nimittäin yhtä lailla vasemmistolaisesta kulttuurista. En haluaisi laittaa sovinismia osaksi mitään kulttuuria, sillä sitä voi ilmeta aivan missä tahansa poliittisessa kulttuurissa ja kaikista oivin kasvualusta sille on feministinen yhteiskunta, joka lietsoo vastareaktiona vihaa naisia kohtaan.
Ei sovinismia ole edes se, että miesten klubeilla tai harrastuksissa tehdään vaikeaksi naisten osallistuminen niihin. Missä miehet nykyisin voivat puhua vapaasti leimautumatta heti sovinisteiksi tai naisten ahdistelijoiksi? Työpaikalla nainen voi sanoa, että miehellä on hyvä perse, mutta mies ei voi sanoa niin naisesta. Tämä on vain yksi esimerkki naisten erioikeuksista. Monet naiset eivät kertakaikkiaan näe tätä. He ovat juuttuneet niin totaalisesti miesten syyllistämiseen ja omaan marttyyriuteensa, että mikä tahansa miesten kokoontuminen ja kommentti naisen ulkonäöstä on sovinismia.
Naisten palkkataso on miesten palkkatasoa alempi. On mielenkiintoista huomata, että konservatiivisissa EU-maissa palkkaerot ovat pienemmät kuin vasemmistohenkisissä. Palkkaerot eivät voi selittyä täysin sillä, että naisille ei haluta maksaa yhtä hyvää palkaa kuin miehille. Naiset ovat aivan yhtä koulutettuja ja heillä on sama työkokemus, mutta naiset eivät uskalla vaatia parempaa palkkaa. Tämä johtuu naisten sovittelevammasta luonteesta. Näen syyn palkkaeroon johtuvan myös perinteisestä asenteesta, jossa naiset ovat pienipalkkaisemmissa työtehtävissä. Nyt kun naiset toimivat samoissa tehtävissä miesten kanssa, edelleen pitäydytään vanhoissa palkkaustavoissa. Tämä ei ole modernia patriarkaalisuutta vaan vanhoillinen epäkohta, joka tulee pikaisesti korjata. Joissakin Keski-Euroopan maissa naisista 50% tekee osa-aikatyötä, koska heidän palkkatasonsa on Suomeen verrattuna paljon parempi - tai vaihtoehtoisesti miehen palkka kompensoi tilannetta.
On muitakin vanhoolliseen patriarkaalisuuteen liittyviä piirteitä, jotka eivät enää sovi moderniin yhteiskuntaan. Ehkäisyn ja abortin kieltäminen eivät ole enää tätä päivää. Ei myöskään sellainen kulttuuri, jossa kirkko tulee ohjastamaan pariskuntien seksielämää. Homous- tai lesbous ovat myös luonnollisia asioita, joista ei tarvitse yrittää parantua. Olen usein miettinyt, miksi Suomessa on niin paljon perheväkivaltaa vaikkapa Ruotsiin verrattuna. Tässäkin näen umpivasemmistolaisen itseinhoisen ja pohjamudissa olevan itsetunnon vaikutuksen. Ja tällainen kulttuuri on omiaan synnyttämään päihderiippuvuutta ja mielenterveysongelmia. Suomen kulttuuri-ilmasto pitäisi saada viimein tuulettumaan. Tuulettaminen täytyy tehdä vauvasta vaariin, päiväkodista vanhainkotiin.
Kuinka on mahdollista, että korkean elintason Suomessa ihmiset kulkevat kaduilla masentuneina tai juovuksissa ja itsemurhatilastot ovat huippuluokkaa? Jossain ollaan menty pahasti pieleen kun iloisuus ja hyvä itsetunto nähdään pelkästää tyhjän nauramisena tai ylpeilynä. Kuten aiemmin kirjoitin vasemmistolaisuuden pyhästä kolminaisuudesta: kateus, itsesyyllistäminen ja varautuneisuus voivat hyvin Suomessa. Suomalainen rehellisyys ja sinnikkyys ovat puolestaan hyviä kansallisia piirteitä monien muiden hyvien piirteiden joukossa. Kun Dalai Lamalta kysyttiin, miten itsetuntoa voisi kohottaa? hän ei ymmärtänyt kysymystä vaikka se esitettiin monta kertaa. Mm. Buddhalaisuudessa ei nimittäin tunneta käsitettä huono itsetunto. Ihmiset hyväksyvät itsensä eivätkä piehtaroi jatkuvissa itsesyytöksissä, jotka sulkevat tien kehittää itseään ja oman yhteisönsä hyvinvointia. Jatkuva itsesyyllistäminen ja arvottomuuden tunne voivat olla piilossa itsevarman ulkokuoren takana. Eikä henkisen epätasapainon ja stressin vaikutusta terveyteen onneksi enää nykyään aliarvioida.
Kaarina Dromberg (kok.) keräsi suomalaisuuteen liittyviä hyviä ominaisuuksia säilytettäväksi jälkipolville. Metro-lehden kolumnisti Kaarina Hazard näki tässä heti kauhean epäkohdan ja pyrkimyksen isänmaallisuuden ja äärioikeiston nousuun. Hän ihmetteli, mitä niin ihmeellistä on suomalaisessa kulttuurissa, että siitä pitäisi keskustella? Hän luetteli Sibeliuksen, Aleksis Kiven, Alvar Aallon ja mainitsi, että kaikkihan jo tietävät, keitä suomalaisuuden puolestapuhujat ovat. Hazard kertoi näkevänsä suomalaisuuden juoppojen, kateuden riivaamien ihmisten ja junttien kulttuurina, jossa ei puhuta eikä pussata. Katsoin asiakseni kirjoittaa vastineen Metro-lehden päätoimittajalle. Suomalainen kulttuuri ei nimittäin ole mitään Matti Nykäs-kulttuuria. Junttikulttuuri on vain lieveilmiö yhteiskuntamme pahoinvoinnista, joka seuraa vääränlaisesta politiikasta ja arvoista. Ei suomalainen kulttuuri ole mitään Alvar Aaltoa tai Sibeliusta. Se on paljon enemmän kuin materiaa ja kauniita lauluja.
Suomalaisuudessa on hyvä muistaa myös kristilliset perusarvot sekä lukematon määrä muita hyviä ominaisuuksia kuten periksiantamattomuus, rehellisyys ja rauhallisuus. Kulttuuri täytyy osata irroittaa materialismista ja nähdä henkisenä voimavarana. Kulttuuri on sitä kuinka suomalaiset ajattelevat ja mihin me uskomme. Kulttuuri on perinteitä, historiaa ja niiden kunnioittamista. Kulttuuri on oman perheen ja oman kansan suojelemista sitä kohtaavilta uhilta. Kulttuuri on myös suomalaista isänmaallisuutta. Jos me hylkäämme oman kulttuurimme ja perinteemme, emmekä kunnioita toisiamme, voimme myydä maamme eniten tarjoavalle ja antaa luontomme ja kaupunkimme muiden kulttuurien asutettaviksi ja katsella kuinka ne muuttuvat toisenlaiseksi kuin haluamme.
Moderni patriarkaatti on monisäikeinen asia, jota kansallismielisyyden nouseminen kaikissa Länsimaissa tukee. Sille ei pidä lyödä ennenaikaisia leimoja eikä tarkkaa kaavaa. Biologisena järjestelmänä se toimii ihan luontaisesti, ilman tuhat-sivuista lakipykäläviidakkoa. Tasa-arvolakeja tarvitaan, mutta liiallisuuksiin ei pidä mennä.
http://tuuli-blogi.blogspot.com/2006/12/miksi-nainen-valitsee-patriarkaatin.html
Ulkonäkö voi pettää. Ikuiselta anarkistilta näyttävä Vilma Schlizewski (ent. Hantta Krause) paljastui jo vuosia sitten yllättäen hyvin isänmaalliseksi. Naisellinen Lenita Airisto taas jaksaa esineellistää miehiä ja vetää superfeminististä linjaansa. Aivan erityisesti mieleeni on jäänyt useita vuosia sitten televisiossa käyty keskustelu, jossa Krohnin sisaruksista Katja? Krohn ilmoitti usein lyövänsä saamatonta miestään. Keskustelusta jäi sellainen kuva, että on ihan ok huitaista nyrkillä miestä, jos tämä ärsyttää. Keskustelu käsitteli naisen padottua vihaa ja tasa-arvoa. Keskustelussa mukana ollut Vilma Schizewski oli kuunnellut Krohnin höpinää selvästi ärsyyntyneenä ja totesi lopulta tiukasti. "Nainen haluaa palvoa miestään - koska mies on naiselle kuningas." Siihen keskustelu taisi sitten loppuakin. Herttileijaa, eihän nyt noin saa sanoa! Haastattelija ja Krohn olivat aivan ihmeissään Vilman kommentista.
Ellei mies osoita päätöksentekokykyä ja jää suosiolla sivustaseuraajaksi niin ongelmia on varmasti luvassa. Kaikki naiset eivät onneksi suosi väkivaltaa, mutta naisilla näyttäisi olevan monta tapaa kostaa miehelle tämän passivisuus. Jotkut katselevat muiden miesten perään, jotkut pitävät puhelakkoa ja jotkut alistavat miehensä solvaamalla tätä jatkuvasti ja jopa lyömällä miestään. Näyttää siis siltä, että nainen haluaa olla oikeassa ja alistaa miehen. Mutta asia ei ole sentään näin yksinkertainen. Todellisuudessa nainen yrittää muuttaa miestään. Ja hän haluaa saada hiukan vastusta miehestään. Hän haluaa saada miehensä osallistumaan päätöksiin, muutoin hän kokee olonsa turvattomaksi. Ja turvattomuus kanavoituu naisella monenlaisena käyttäytymisenä. Toiset itkevät ja toiset raivoavat.
Feministit ovat tulleet siihen virheelliseen johtopäätökseen, ettei biologisia ja luontaisia käyttäytymisen eroja ole lainkaan miehellä ja naisella. Kyllähän parisuhde voi toimia niinkin, että mies hoitaa kotityöt ja nainen makaa sohvalla tehden kaikki päätökset. Toisin päin tämä on aivan yhtä väärin. Mutta onko sellaisessa parisuhteessa intohimoa ja oikeaa rakkautta - vai onkohan kyseessä lopulta vain ystävyyssuhde? On itsestään selvää, että mies tekee nykyisin osuutensa kotitöissä, mutta minua hämmästyttää kun kuulen joidenkin naisten sanovan, että he eivät pese miehensä pyykkejä eivätkä laita miehelleen ruokaa kotona. Onko pyykkikopassa kaksi osaa, jossa on eroteltu miehen ja naisen vaatteet, etteivät ne vahingossakaan päädy samaan koneeseen? Jos mies kotiin tullessaan heittää vaattensa pitkin huonetta eikä suostu imuroimaan, vaikka vaimolla on kädet täynnä töitä kahden lapsen kanssa niin ei ole yllätys, jos nainen siitä hermostuu. Jos nainen ei missään olosuhteissa suostu laittamaan miehelleen ruokaa eikä pesemään tämän pyykkiä, hän ei kykene huomioimaan toista ihmistä - ainoastaan itsensä.
Naisellisuus on aina ollut muodissa. Naisten lehtien kannessa on lähes aina nainen, sillä on todettu lehden myyvän silloin paremmin. Naiset ihailevat kauniita naisia, sillä he haluavat samaistua heihin. Nuorille tytöille naisidolit ovat tärkeitä roolimalleja. Alle 20-vuotiaat naiset ihailevat eniten meikattuja poikamaisia ja voimakkaan identiteetin omaavia rock-tähtiä. Joillekin naisille tämä teini-ihailu jää päälle. Olen kuullut 40-vuotiaan naisen sanovan Mikko Leppilampea Suomen seksikkäimmäksi mieheksi. No, niin mukava ja komea kuin Leppilampi onkin, niin kyllä miehessä vetoavat aivan muut asiat kuin kauniit kasvot ja iloisuus.
Jotain hyvin olennaista patriarkaalisuuden uudesta nousemisesta kertoo se, että vielä 80- ja 90-luvulla miessankareista kertovat elokuvat olivat pääsääntöisesti komedioita, sillä miehisyys oli niin vaikea ja hävettävä asia. Taru Sormusten herrasta-trilogia irtisanoutui rohkeasti feminismistä ja esitti vanhanaikaisen sankaritarinan erinomaisesti filmattuna. Supernaisia kuvaavat elokuvat ovat nyt menossa pois muodista ja tilalle tulee hyvin konservatiivisia elokuvia. Miksi? Koska ne myyvät paremmin. Suomessa tullaan tässä asiassa jälleen jälkijunassa. Meillä homo-juontajat ovat yhä muodissa. En tarkoita tällä että homot olisivat huonompia juontajia. Mutta kun jokaisessa sisustus-, muoti- tai ruokaohjelmassa alkaa olla homo-juontaja niin sitä alkaa jo epäillä, että me heterot emme enää ymmärrä näistä asioista mitään. Luodaan samalla mielikuvaa, ettei heteromies voi tuntea viinejä, osata sisustaa tai pukeutua tyylikkäästi olematta hiukan homo.
Tarvitsemme muutosta tähän kukkaiskulttuuriimme, sillä kyse ei ole naisten vallasta tai tasa-arvosta. Kyse on aina lopulta seksistä. Syömishäiriöt ja halu hallita miehiä eivät todellakaan johdu tasa-arvon puuttumisesta tai yhteiskunnan luomasta naiskuvasta vaan seksuaali- ja itsetunto-ongelmista. Ellei tästä asiasta voida keskustella ja tilalle tarjotaan naisille yhä enemmän vastuuta, loputtomia vaatimuksia ja laihuusihannetta, kierrämme vain kehää. Jokaisesta tuutista kyllä toitotetaan seksuaalisuutta kyllästymiseen saakka, mutta luontaista seksuaalista valintaa ei tulla saavuttamaan feminismillä ja matriarkaatilla yhteiskuntajärjestelmällä, jossa mies esineellistetään pelkäksi sivustaseuraajaksi.
Modernissa patriarkaatissa annetaan tilaa miesten luonteelle. Mies voi nimittäin johtaa monellakin eri tavalla, mutta tämä ei onnistu elleivät naiset anna siihen todellista mahdollisuutta. Tarkoitan tällä myös niitä äitejä, jotka takertuvat liikaa omiin poikiinsa ja haluavat määrätä heidän elämäänsä aikuisenakin. Miehen voi olla hyvin vaikeaa aikuisena luottaa omiin kykyihinsä, jos äiti ei ole suostunut antamaan hänelle vastuuta eikä ole kunnioittanut häntä. Moni äiti heittäytyy marttyyriksi, jos poika hangoittelee vastaan ja hallitsee poikaansa sitä kautta. Tällaisessa tilanteessa ainoa vaihtoehto on mielestäni napanuoran katkaiseminen - välien poikki menemisen uhallakin. Johtaa täytyy ainakin omaa elämäänsä. Perheessä miehen johtaminen voi olla näkyvää, kunhan se on rakentavaa ja kunnioittavaa muuta perhettä kohtaan. Miehen vastuunotto voi olla myös taustalla olevaa ja passiivisempaa. Länsimaisessa kulttuurissa pahin ongelma on tällä hetkellä miesten asettaminen perhe-elämässä kolmanneksi osapuoleksi äidin ja lapsen jälkeen.
Äiti on perinteisesti lapsille luotettavin henkilö, mutta poikkeuksiakin tästä toki löytyy ja saakin löytyä. Eräässä amerikkalaisessa tutkimuksessa todettiin konservatiivisen, vastuuta ja päätöksentekoa kaihtamattoman isän olevan tyttärelle paras mahdollinen roolimalli. Tällaisessa perheessä kasvaneella tyttärellä oli keskimääräistä parempi itsetunto ja vähemmän masennusta. Isän roolimalli on lapsille erittäin tärkeä. Mutta ei pidä unohtaa ettei tämä toimi, jos perheen isä omaksuu sovinistisen käytöksen. Sovinismin liittäminen osaksi konservatiivisuutta ja patriarkaalisuutta on feministien keino mustamaalata miesten valtaa. Sovinismia ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa löytyy nimittäin yhtä lailla vasemmistolaisesta kulttuurista. En haluaisi laittaa sovinismia osaksi mitään kulttuuria, sillä sitä voi ilmeta aivan missä tahansa poliittisessa kulttuurissa ja kaikista oivin kasvualusta sille on feministinen yhteiskunta, joka lietsoo vastareaktiona vihaa naisia kohtaan.
Ei sovinismia ole edes se, että miesten klubeilla tai harrastuksissa tehdään vaikeaksi naisten osallistuminen niihin. Missä miehet nykyisin voivat puhua vapaasti leimautumatta heti sovinisteiksi tai naisten ahdistelijoiksi? Työpaikalla nainen voi sanoa, että miehellä on hyvä perse, mutta mies ei voi sanoa niin naisesta. Tämä on vain yksi esimerkki naisten erioikeuksista. Monet naiset eivät kertakaikkiaan näe tätä. He ovat juuttuneet niin totaalisesti miesten syyllistämiseen ja omaan marttyyriuteensa, että mikä tahansa miesten kokoontuminen ja kommentti naisen ulkonäöstä on sovinismia.
Naisten palkkataso on miesten palkkatasoa alempi. On mielenkiintoista huomata, että konservatiivisissa EU-maissa palkkaerot ovat pienemmät kuin vasemmistohenkisissä. Palkkaerot eivät voi selittyä täysin sillä, että naisille ei haluta maksaa yhtä hyvää palkaa kuin miehille. Naiset ovat aivan yhtä koulutettuja ja heillä on sama työkokemus, mutta naiset eivät uskalla vaatia parempaa palkkaa. Tämä johtuu naisten sovittelevammasta luonteesta. Näen syyn palkkaeroon johtuvan myös perinteisestä asenteesta, jossa naiset ovat pienipalkkaisemmissa työtehtävissä. Nyt kun naiset toimivat samoissa tehtävissä miesten kanssa, edelleen pitäydytään vanhoissa palkkaustavoissa. Tämä ei ole modernia patriarkaalisuutta vaan vanhoillinen epäkohta, joka tulee pikaisesti korjata. Joissakin Keski-Euroopan maissa naisista 50% tekee osa-aikatyötä, koska heidän palkkatasonsa on Suomeen verrattuna paljon parempi - tai vaihtoehtoisesti miehen palkka kompensoi tilannetta.
On muitakin vanhoolliseen patriarkaalisuuteen liittyviä piirteitä, jotka eivät enää sovi moderniin yhteiskuntaan. Ehkäisyn ja abortin kieltäminen eivät ole enää tätä päivää. Ei myöskään sellainen kulttuuri, jossa kirkko tulee ohjastamaan pariskuntien seksielämää. Homous- tai lesbous ovat myös luonnollisia asioita, joista ei tarvitse yrittää parantua. Olen usein miettinyt, miksi Suomessa on niin paljon perheväkivaltaa vaikkapa Ruotsiin verrattuna. Tässäkin näen umpivasemmistolaisen itseinhoisen ja pohjamudissa olevan itsetunnon vaikutuksen. Ja tällainen kulttuuri on omiaan synnyttämään päihderiippuvuutta ja mielenterveysongelmia. Suomen kulttuuri-ilmasto pitäisi saada viimein tuulettumaan. Tuulettaminen täytyy tehdä vauvasta vaariin, päiväkodista vanhainkotiin.
Kuinka on mahdollista, että korkean elintason Suomessa ihmiset kulkevat kaduilla masentuneina tai juovuksissa ja itsemurhatilastot ovat huippuluokkaa? Jossain ollaan menty pahasti pieleen kun iloisuus ja hyvä itsetunto nähdään pelkästää tyhjän nauramisena tai ylpeilynä. Kuten aiemmin kirjoitin vasemmistolaisuuden pyhästä kolminaisuudesta: kateus, itsesyyllistäminen ja varautuneisuus voivat hyvin Suomessa. Suomalainen rehellisyys ja sinnikkyys ovat puolestaan hyviä kansallisia piirteitä monien muiden hyvien piirteiden joukossa. Kun Dalai Lamalta kysyttiin, miten itsetuntoa voisi kohottaa? hän ei ymmärtänyt kysymystä vaikka se esitettiin monta kertaa. Mm. Buddhalaisuudessa ei nimittäin tunneta käsitettä huono itsetunto. Ihmiset hyväksyvät itsensä eivätkä piehtaroi jatkuvissa itsesyytöksissä, jotka sulkevat tien kehittää itseään ja oman yhteisönsä hyvinvointia. Jatkuva itsesyyllistäminen ja arvottomuuden tunne voivat olla piilossa itsevarman ulkokuoren takana. Eikä henkisen epätasapainon ja stressin vaikutusta terveyteen onneksi enää nykyään aliarvioida.
Kaarina Dromberg (kok.) keräsi suomalaisuuteen liittyviä hyviä ominaisuuksia säilytettäväksi jälkipolville. Metro-lehden kolumnisti Kaarina Hazard näki tässä heti kauhean epäkohdan ja pyrkimyksen isänmaallisuuden ja äärioikeiston nousuun. Hän ihmetteli, mitä niin ihmeellistä on suomalaisessa kulttuurissa, että siitä pitäisi keskustella? Hän luetteli Sibeliuksen, Aleksis Kiven, Alvar Aallon ja mainitsi, että kaikkihan jo tietävät, keitä suomalaisuuden puolestapuhujat ovat. Hazard kertoi näkevänsä suomalaisuuden juoppojen, kateuden riivaamien ihmisten ja junttien kulttuurina, jossa ei puhuta eikä pussata. Katsoin asiakseni kirjoittaa vastineen Metro-lehden päätoimittajalle. Suomalainen kulttuuri ei nimittäin ole mitään Matti Nykäs-kulttuuria. Junttikulttuuri on vain lieveilmiö yhteiskuntamme pahoinvoinnista, joka seuraa vääränlaisesta politiikasta ja arvoista. Ei suomalainen kulttuuri ole mitään Alvar Aaltoa tai Sibeliusta. Se on paljon enemmän kuin materiaa ja kauniita lauluja.
Suomalaisuudessa on hyvä muistaa myös kristilliset perusarvot sekä lukematon määrä muita hyviä ominaisuuksia kuten periksiantamattomuus, rehellisyys ja rauhallisuus. Kulttuuri täytyy osata irroittaa materialismista ja nähdä henkisenä voimavarana. Kulttuuri on sitä kuinka suomalaiset ajattelevat ja mihin me uskomme. Kulttuuri on perinteitä, historiaa ja niiden kunnioittamista. Kulttuuri on oman perheen ja oman kansan suojelemista sitä kohtaavilta uhilta. Kulttuuri on myös suomalaista isänmaallisuutta. Jos me hylkäämme oman kulttuurimme ja perinteemme, emmekä kunnioita toisiamme, voimme myydä maamme eniten tarjoavalle ja antaa luontomme ja kaupunkimme muiden kulttuurien asutettaviksi ja katsella kuinka ne muuttuvat toisenlaiseksi kuin haluamme.
Moderni patriarkaatti on monisäikeinen asia, jota kansallismielisyyden nouseminen kaikissa Länsimaissa tukee. Sille ei pidä lyödä ennenaikaisia leimoja eikä tarkkaa kaavaa. Biologisena järjestelmänä se toimii ihan luontaisesti, ilman tuhat-sivuista lakipykäläviidakkoa. Tasa-arvolakeja tarvitaan, mutta liiallisuuksiin ei pidä mennä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
"On muitakin vanhoolliseen patriarkaalisuuteen liittyviä piirteitä, jotka eivät enää sovi moderniin yhteiskuntaan. Ehkäisyn ja abortin kieltäminen eivät ole enää tätä päivää. Ei myöskään sellainen kulttuuri, jossa kirkko tulee ohjastamaan pariskuntien seksielämää. Homous- tai lesbous ovat myös luonnollisia asioita, joista ei tarvitse yrittää parantua. Olen usein miettinyt, miksi Suomessa on niin paljon perheväkivaltaa vaikkapa Ruotsiin verrattuna. Tässäkin näen umpivasemmistolaisen itseinhoisen ja pohjamudissa olevan itsetunnon vaikutuksen. Ja tällainen kulttuuri on omiaan synnyttämään päihderiippuvuutta ja mielenterveysongelmia. Suomen kulttuuri-ilmasto pitäisi saada viimein tuulettumaan. Tuulettaminen täytyy tehdä vauvasta vaariin, päiväkodista vanhainkotiin."
Miesten ehkäisymenetelmät ovat laahanneet jäljessä, mutta nyt on miesten e-pilleri suunnitteilla. Miehellä ei ole oikeutta kohdunvuokraukseen,adoptioon tai aborttiin (tällä ei tarkoiteta että miehen pitäisi saada tuhota lapsi vaan miehen pitäisi saada kieltäytyä vastuusta aivan kuten nainen tekee adoption tai abortin kautta), eli miehillä ei ole mitään lisääntymisoikeuksia.
Mielestäni 80-luvun elokuvissa oli vielä kovasti maskuliinisuutta ellei jopa maskulismia, vaikka kaikki miehiä alentavat jutut olivat kyllä jo enemmän tai vähemmän paikallaan.
"Feministit ovat tulleet siihen virheelliseen johtopäätökseen, ettei biologisia ja luontaisia käyttäytymisen eroja ole lainkaan miehellä ja naisella. Kyllähän parisuhde voi toimia niinkin, että mies hoitaa kotityöt ja nainen makaa sohvalla tehden kaikki päätökset. Toisin päin tämä on aivan yhtä väärin. Mutta onko sellaisessa parisuhteessa intohimoa ja oikeaa rakkautta - vai onkohan kyseessä lopulta vain ystävyyssuhde? On itsestään selvää, että mies tekee nykyisin osuutensa kotitöissä, mutta minua hämmästyttää kun kuulen joidenkin naisten sanovan, että he eivät pese miehensä pyykkejä eivätkä laita miehelleen ruokaa kotona. Onko pyykkikopassa kaksi osaa, jossa on eroteltu miehen ja naisen vaatteet, etteivät ne vahingossakaan päädy samaan koneeseen? Jos mies kotiin tullessaan heittää vaattensa pitkin huonetta eikä suostu imuroimaan, vaikka vaimolla on kädet täynnä töitä kahden lapsen kanssa niin ei ole yllätys, jos nainen siitä hermostuu. Jos nainen ei missään olosuhteissa suostu laittamaan miehelleen ruokaa eikä pesemään tämän pyykkiä, hän ei kykene huomioimaan toista ihmistä - ainoastaan itsensä."
Orjuudeksi feministien kutsuma avioliitto ennen vanhaan saattoikin olla aika luksusta naisille. Naiset tekivät jotain kotihommia ja mies raati töissä. Jos nainen haluaa aivan tasa-arvoa, niin sitten ei tarvitse valita miestä elatuskyvyn mukaan, mutta sillä on valtava vaikutus.