Suuri taistelu

Ilm.12:12.

""Ne jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon, saavat tuntea lohikäärmeen ja hänen joukkonsa vihan. Saatana pitää maailmaa alaisenaan, sillä hän on saanut valtaansa luopiokirkot; mutta tässä on pieni joukko, joka vastustaa hänen ylivaltaansa. Jos hän pystyisi hävittämään heidät maailmasta, hänen voittonsa olisi täydellinen. Samalla tavalla kuin hän yllytti pakanakansoja muinoin tuhoamaan Israelin, samalla tavalla hän on lähitulevaisuudessa kiihottava maan pahuuden voimia tuhoamaan Jumalan kansan. Heidän ainoa toivonsa on Jumalan armo ja heidän ainoa voimansa rukous.

Esterin päivien Jumalan kansan koettelevat kokemukset eivät olleet ominaisia vain sille aikakaudelle. Ilmestyskirjan Johannes on seuratessaan katseellaan historian kulkua ajan loppuun asti lausunut: "Lohikäärme vihastui vaimoon ja lähti käymään sotaa muita hänen jälkeläisiänsä vastaan, jotka pitävät Jumalan käskyt ja joilla on Jeesuksen todistus" (Ilm.12:17). Jotkut nykyään elävät saavat nähdä näiden sanojen täyttyvän.

Saatanan viha lisääntyy hänen aikansa lyhetessä, ja hänen eksyttämis- ja hävittämistyönsä on saavuttava huippunsa ahdistuksen aikana.

Pelottavia, yliluonnollisia näkyjä tulee pian esiintymään taivaalla pahojen henkien ihmeitä tekevän voiman merkkeinä. Riivaajien henget menevät maan kuningasten luo ja kaikkeen maailmaan, kietoakseen ihmisiä petoksiinsa ja yllyttääkseen heitä liittymään saatanaan hänen viimeisessä taistelussa taivaan hallitusta vastaan. Näiden välikappaleiden kautta tulevat sekä hallitsijat että alamaiset petetyiksi.

Ne, jotka etsivät totuutta voidakseen noudattaa sitä rakkaudesta totuuteen, saavat saatanan yltymään pahuudessaan ja kiihtymään vihansa vimmoihin. Mutta hän ei pysty koskaan heikentämään heitä niin kauan kuin he pysyttelevät lähellä Jeesusta.""
1103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lisää käsittämätöntä opetusta.

Varmaan tämän Whiten antamien silmälasien läpi suodatettua opetusta, mutta saman tyylinen opetus on tosin leviämässä muihinkin uskontokuntiin ja on saastuttamassa kaikkea, niin ettei kohta ole montaa puhdasta paikkaa, mihin istua opetusta kuuntelemaan.

Ei tämän Whiten sepustukset tosin paljon eroa juuri Suomessa käyneen Chuck Piercen profetioista. Jäljet johtavat samaan osoitteeseen.

Tunnut niin vilpittömältä, että sinua käy sääli. Olet niin syvällä valheessa, etten ymmärrä, miten sinut saisi siitä eroon. Luet Raamattua, mutta et näe mitään, koska pimeys on sokaissut silmäsi.

Mutta sellainen lääkekuuri varmaan purisi, että jätät Whiten kirjat ja luet vuoden yksin Raamattua ja rukoilet Jumalalta johdatusta ja että luet kuin lapsi, uskoen jokaisen sanan juuri niin kuin se on kirjoitettu. Silloin Jumala voi puhua sinulle sanansa kautta, ei muuten. Jos haluat uskoa Whiteä, niin saat rauhassa uskoa, ei päätäsi tulla väkisin kääntämään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kolme-enkeliä kirjoitti:

Ilm.12:12.

""Ne jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon, saavat tuntea lohikäärmeen ja hänen joukkonsa vihan. Saatana pitää maailmaa alaisenaan, sillä hän on saanut valtaansa luopiokirkot; mutta tässä on pieni joukko, joka vastustaa hänen ylivaltaansa. Jos hän pystyisi hävittämään heidät maailmasta, hänen voittonsa olisi täydellinen. Samalla tavalla kuin hän yllytti pakanakansoja muinoin tuhoamaan Israelin, samalla tavalla hän on lähitulevaisuudessa kiihottava maan pahuuden voimia tuhoamaan Jumalan kansan. Heidän ainoa toivonsa on Jumalan armo ja heidän ainoa voimansa rukous.

Esterin päivien Jumalan kansan koettelevat kokemukset eivät olleet ominaisia vain sille aikakaudelle. Ilmestyskirjan Johannes on seuratessaan katseellaan historian kulkua ajan loppuun asti lausunut: "Lohikäärme vihastui vaimoon ja lähti käymään sotaa muita hänen jälkeläisiänsä vastaan, jotka pitävät Jumalan käskyt ja joilla on Jeesuksen todistus" (Ilm.12:17). Jotkut nykyään elävät saavat nähdä näiden sanojen täyttyvän.

Saatanan viha lisääntyy hänen aikansa lyhetessä, ja hänen eksyttämis- ja hävittämistyönsä on saavuttava huippunsa ahdistuksen aikana.

Pelottavia, yliluonnollisia näkyjä tulee pian esiintymään taivaalla pahojen henkien ihmeitä tekevän voiman merkkeinä. Riivaajien henget menevät maan kuningasten luo ja kaikkeen maailmaan, kietoakseen ihmisiä petoksiinsa ja yllyttääkseen heitä liittymään saatanaan hänen viimeisessä taistelussa taivaan hallitusta vastaan. Näiden välikappaleiden kautta tulevat sekä hallitsijat että alamaiset petetyiksi.

Ne, jotka etsivät totuutta voidakseen noudattaa sitä rakkaudesta totuuteen, saavat saatanan yltymään pahuudessaan ja kiihtymään vihansa vimmoihin. Mutta hän ei pysty koskaan heikentämään heitä niin kauan kuin he pysyttelevät lähellä Jeesusta.""

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu