Vl-röyhkeyttä

"Niin
Kirjoittanut: Juba, 3.3.2003 klo 13.36

Juu en jaksa enää käyttää aikaani sinunlaiseesi mitättömyyteen. Jos ei kaveri selvää suomea ymmärrä, niin kysymys on jo tyhmyydestä.
"Kaikki venäläiset ovat ortodokseja." -Niinköhän?
"Lestadiolaisuus on sama kuin Jumalan valtakunta." -Yhtä totta.

Jos vertaat akateemisia oppiarvoja ja isyyttä, niin sinulla on pieni yhteismitallisuuden ongelma. Lestadiolaisuudessa on muuten sellainenkin metka piirre, että elämän peukalointiin ei ole katsottu olevan varaa. Niinpä polulla saattaa olla yhtä aikaa jopa opiskelua ja lasten hoitoa, niin hullua kuin se saattaa ollakin. Polun loppupää on taivas eikä isyys."
567984
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

"Poju poju
Kirjoittanut: Tsaiga dai, 3.3.2003 klo 15.50

"Juu en jaksa enää käyttää aikaani sinunlaiseesi mitättömyyteen."

Tuosta voidaan olla monta mieltä.

"Jos vertaat akateemisia oppiarvoja ja isyyttä, niin sinulla on pieni yhteismitallisuuden ongelma."

Oletko tyhmä?

Tee nyt itsellesi ensin lisensiaatin tutkinto ja sen lisäksi kaksi muuta akateemista loppututkintoa ja tule vasta sen jälkeen esittämään "fiksuja" mielipiteistäsi minulle.

Silloin ollaan tutkinnoissa tasoissa.

On näköjään noussut vähän hattuun, kun lestadiolaissuvun yksi vesa on päässyt opiskelemaan ensimmäistä vuottaan oikein yliopistoon.

Olet surkea rääpäle!!!"

Äänestä

vl-Jubalta.

Seuroissa varmaankin opetettu.

Äänestä
  • sai ainakin kunnolla nenilleen.

    Äänestä

!!!

Äänestä

"Juu en jaksa enää käyttää aikaani sinunlaiseesi mitättömyyteen."

Juba = mitättömyys

Äänestä

"Juu en jaksa enää käyttää aikaani sinunlaiseesi mitättömyyteen."

paistaa erinomaisesti läpi sama vl-oppi, joka on pesiytynyt myöskin heidän hengelliseen elämäänsä:

"Me olemme ainoita oikeita..."

Nyt vain kävi niin, että Juba lensi oikein komeasti persiilleen, kun yritti nokkaansa nostella.

Äänestä

"Jos ei kaveri selvää suomea ymmärrä, niin kysymys on jo tyhmyydestä."

Arvaas kurillasi, kumpi teistä kahdesta on se tyhmä?

Pieni vinkki: Se ei ole se toinen kaveri.

Äänestä

"Haloo
Kirjoittanut: Juba, 27.2.2003 klo 14.31

Vaikka kristitty olenkin, niin murhanhimo kasvaa, kun luen moisia harhaluuloja.

Lestadiolaisuus ei ole koskaan liikkeenä nimennyt itseään Jumalan valtakunnaksi. Voit vaikka lukea Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen SRK:n kannanottoja vuosikirjoista. Tunnen liikkeen aika hyvin 24-vuotisen sisäryhmäläisyyden perusteella.

Onko liian fiksu ajatus ymmärtää, että vanhoillislestadiolaisuus ja Jumalan valtakunta eivät ole sama asia? Lestadiolaiset kyllä uskovat, että Jumalan valtakunta on heidän keskellään eikä missään muualla. Mutta tälläkin palstalla olen turhautumiseen saakka yrittänyt tolkuttaa, että ei liikkemme parissa todellakaan vannota minkään saarnaajan nimeen. Kumpa Jumalan valtakunta olisi vaikka liikkeessä jonka nimi olisi Christpeace, niin oltaisin mediaseksikkäitä. Eikä aina tarvitsisi katsoa, kun "vanhurskaitten" naama venähtää, kun mainitaan sana vanhoillislestadiolaisuus.

Siis ei liike eikä kukaan sen jäsen nimeä lestadiolaisuutta Jumalan valtakunnaksi. Ajatus on akateeminen, sen myönnän.

"Siinä karmeassa harhanimityksessä ei paljon sinun pyristelysi Porthanian kuppilassa auta."
Osoitit tuntevasi itäisen kantakaupungin maantiedettä. Aika hyvin sieltä landelta asti. Mutta lauseen informaatiosisältö jäi hieman epäselväksi. Kognitiossa häikkää?"

Huomaa erityisesti:

"Aika hyvin sieltä landelta asti".

Siinä meidän vl-jehu heittää, että "minäpä tässä olen stadissa - aika hyvin, että tekin siellä landella tiedätte jotakin"

tietämättä pisaraakaan, missä toinen osapuoli asuu.

Äänestä
  • "Onko liian fiksu ajatus ymmärtää, että vanhoillislestadiolaisuus ja Jumalan valtakunta eivät ole sama asia?"

    Ovatko veeällät sitten hyvin tyhmiä, koska he nimenomaan esiintyvät tälläkin palstalla ainoina "Jumalan valtakunnan" edustajina maan päällä? He ovat nimenomaan nimenneet herätysliikkeensä "Jumalan valtakunnaksi".

    Ei taida juppi-Juba paljon tuntea vl-liikettä.

    Äänestä

  • Jotku lestadiolaiset uskovat, että Jumalan Valtakunta on heidänKIN, keskellään. Ei pidä yleistää, Surfing. Lisäksi: Oppiarvot, l. loppututkinnot sivistävät niin kovin suppeasti, ettei niitä kännattane liittää tähän yhteyteen, missä kysymys on ns. "hengen" sivistyksestä.

    Äänestä

  • Realisti kirjoitti:

    Jotku lestadiolaiset uskovat, että Jumalan Valtakunta on heidänKIN, keskellään. Ei pidä yleistää, Surfing. Lisäksi: Oppiarvot, l. loppututkinnot sivistävät niin kovin suppeasti, ettei niitä kännattane liittää tähän yhteyteen, missä kysymys on ns. "hengen" sivistyksestä.

    "Lisäksi: Oppiarvot, l. loppututkinnot sivistävät niin kovin suppeasti, ettei niitä kännattane liittää tähän yhteyteen, missä kysymys on ns. "hengen" sivistyksestä."

    Eli seuraava on mielestäsi vl-hengen sivistystä, sillä kommentti on kirjoitettu Herätysliikkeet-palstalle, joka on yksi hengellinen palsta:

    ""Niin
    Kirjoittanut: Juba, 3.3.2003 klo 13.36

    Juu en jaksa enää käyttää aikaani sinunlaiseesi mitättömyyteen."

    Äänestä

"Juu en jaksa enää käyttää aikaani sinunlaiseesi mitättömyyteen."

Kuljetko Juba yliopiston käytävillä kädessäsi banderolli, jossa lukee:

"Tässä tulee ainoa oikea uskovainen. Pois alta mitättömyydet!"

???

Äänestä

who is really Mr. Mitättömyys?

Äänestä

"Juu en jaksa enää käyttää aikaani sinunlaiseesi mitättömyyteen."

Mistähän tämä nuorimies Juba on imenyt itseensä tuollaisen asenteen suhtautua muihin ihmisiin?

Onko tullut istuttua riittävän kauan vl-seuroissa ja kuunneltua pöntöstä kaikuvaa opetusta:

"Me olemme ainoita oikeita..."

???

Äänestä
  • ""Haloo
    Kirjoittanut: Juba, 27.2.2003 klo 14.31

    Voit vaikka lukea Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen SRK:n kannanottoja vuosikirjoista. Tunnen liikkeen aika hyvin 24-vuotisen sisäryhmäläisyyden perusteella."

    Äänestä

  • auringon alla.

    Äänestä

  • Älä nyt rupea yleistämään. Jos on jotain epäselvyyksiä, nii käypä paikanpäällä katsomassa.

    Äänestä

  • mä vaan kirjoitti:

    Älä nyt rupea yleistämään. Jos on jotain epäselvyyksiä, nii käypä paikanpäällä katsomassa.

    että Juballa virtaa keltaista nestettä päässä?

    Äänestä

  • Mä kans kirjoitti:

    että Juballa virtaa keltaista nestettä päässä?

    Eiköhän tuo selviä tästä lapsellisesta viestiketjusta ja viestitehtailusta, kellä sitä keltaista nestettä virtaa.

    Äänestä

  • Kerttu kirjoitti:

    Eiköhän tuo selviä tästä lapsellisesta viestiketjusta ja viestitehtailusta, kellä sitä keltaista nestettä virtaa.

    ""Niin
    Kirjoittanut: Juba, 3.3.2003 klo 13.36

    Juu en jaksa enää käyttää aikaani sinunlaiseesi mitättömyyteen."

    Kyllä tuolla tavalla Herätysliikkeet-palstalle kirjoittaa vain KUSIPÄÄ.

    Äänestä

  • Kerttu kirjoitti:

    Eiköhän tuo selviä tästä lapsellisesta viestiketjusta ja viestitehtailusta, kellä sitä keltaista nestettä virtaa.

    Juban äiti?

    Äänestä

  • Kerttu kirjoitti:

    Eiköhän tuo selviä tästä lapsellisesta viestiketjusta ja viestitehtailusta, kellä sitä keltaista nestettä virtaa.

    Juban äiti?

    Äänestä

  • Kerttu kirjoitti:

    Eiköhän tuo selviä tästä lapsellisesta viestiketjusta ja viestitehtailusta, kellä sitä keltaista nestettä virtaa.

    Juban äiti?

    Äänestä

"Juu en jaksa enää käyttää aikaani sinunlaiseesi mitättömyyteen."

"mitätön ihminen"

Tarkoittaako se kaikkia muita kuin vanhoillisia?

Äänestä

"Juu en jaksa enää käyttää aikaani sinunlaiseesi mitättömyyteen"

Tuon virkkeen ansiosta sinut Juba varmasti kukitetaan isolla ja kauniilla ruusukimpulla ensi kesän Suviseurojen pääjuhlassa.

Harva rohkenee lausua ääneen tuota yleistä vl-asennetta.

Sinussa on munaa!!

Äänestä
  • "Voit vaikka lukea Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen SRK:n kannanottoja vuosikirjoista. Tunnen liikkeen aika hyvin 24-vuotisen sisäryhmäläisyyden perusteella."

    vl-saarnaajan poika.

    Äänestä

Pystyykö lukijamääriä jotenkin "boostaamaan"? Vaikuttaa ainakin siltä, kun katselee esim. tämän otsikon saamia lukijamääriä ja joidenkin toisten otsikoiden lukijamääriä. Lukijamäärä saattaa muuttua puolessa tunnissa useita satoja. Luulisi, ettei "Harhan kylväjiä" ja "Vl-harhaa" olisi yhtään sen enemmän vetävämpiä otsikkoja kuin mitkä tahansa muut otsikot täällä.

Äänestä
  • miettimistä elämässä? Hanki elämä surkimus!!

    Äänestä

  • muuta kirjoitti:

    miettimistä elämässä? Hanki elämä surkimus!!

    .

    Äänestä

  • suosituimmissa olevat tietenkin keräävät enemmän käyntejä.

    Äänestä

.

Äänestä

jo 2 opintoviikkoa kasassa?

Tuskin.

Äänestä
  • Jotkut saavat psykoosin hasasta, jotkut Jubasta!!! Eli lopeta ihmeessä tuo lapsellinen pelleilysi. On aivan sama mitä joku Juba tai Haba sanoo tästä ja tuosta. Ja sekään ei muuta asia asiaa oli hän lesta tai laama, hellari tai pollari!

    Äänestä

  • Kieliasusta ja ilmaisutavasta päätellen yhtä ja samaa henkilöä JUBATUTTAA. Hän ei vain tiedä olisiko Tarkka kakara,!!!, vai Akateeminen vai ...

    Äänestä

  • Sivullinen perävaunu kirjoitti:

    Kieliasusta ja ilmaisutavasta päätellen yhtä ja samaa henkilöä JUBATUTTAA. Hän ei vain tiedä olisiko Tarkka kakara,!!!, vai Akateeminen vai ...

    Voisiko olla niin, että kyseinen henkilö tunsi hävinneensä keskustelun Juban kanssa, ja haluaa nyt jollaina tavalla vähän "kostaa" Juballe?

    Äänestä

  • el kirahwi kirjoitti:

    Voisiko olla niin, että kyseinen henkilö tunsi hävinneensä keskustelun Juban kanssa, ja haluaa nyt jollaina tavalla vähän "kostaa" Juballe?

    Puhut levottomia.

    Lue nyt alkajaiksi tämän ketjun kaksi ensimmäistä kommenttia.

    "Juu en jaksa enää käyttää aikaani sinunlaiseesi mitättömyyteen."

    Vl-heinähattu Juba, joka on ilmeisesti päässyt kaukaiselta varasijalta yliopistoon opiskelemaan ja kuvittelee, että tällä palstalla kukaan muu ei ole edes nähnyt eläessään yliopistorakennusta, esiintyy Euroopan omistajan elein ja nimittelee toista keskustelijaa "mitättömyydeksi".

    No pelikaveri näkyy avanneen yliopiston oven "hieman" Jubaa useamman kerran ja näyttää vähän polttavan hihoja Juban antamasta "mitättömyys" -kunnianimestä.
    Niin olisin minäkin polttanut.

    Edelleen Juba puhuu puuta heinää siitä, miten vanhoilliset käyttävät "Jumalan valtakunta" -nimikettä.

    Tavallisella lautamiesjärjellä ajatellen tuollaisia "mitättömyys"-nimikkeitä käyttävä henkilö on nimenomaan se hävinnyt osapuoli ja häviönsä huomattuaan siirtyy mainitulle "mitättömyys" -linjalle.

    Äänestä

  • Niinpä kirjoitti:

    on aika onnistunut nimike.

    Äänestä

"Juu en jaksa enää käyttää aikaani sinunlaiseesi mitättömyyteen."

Oletko Juba imenyt itseesi tuon oksettavan suhtautumisen lähimmäisiin

a) kotikasvatuksesta
b) riittävän pitkäkestoisesta vl-seuroissa istumisesta?

Vai tuliko sinusta kusipää vasta, kun pääsit opiskelemaan yliopistoon?

Vastaathan pian.

Kiitos.

Äänestä

-

Äänestä

eduskuntaan!

Äänestä
  • Toni Halme kuin omahyväisyyteensä tukehtuva vl-Juba.

    Äänestä

  • ""Niin
    Kirjoittanut: Juba, 3.3.2003 klo 13.36

    Juu en jaksa enää käyttää aikaani sinunlaiseesi mitättömyyteen."

    äänestäkää Jubaa.

    Juba hoitaa teidän asianne suurella vanhoillislestadiolaismitättömyysasiantuntemuksella.

    Äänestä

ensi maanantaina 10.3. klo 13.00 Porthanian kahvilaan.

Me tekisimme sinusta mielellämme neljän sivun jutun otsikolla:
"Suoraselkäinen vanhoillislestadiolainen".

Laita päällesi vaikka se valkoinen collegepusero, jossa lukee rinnassa "Pois alta mitättömyydet - täältä tulee ainoa oikea uskovainen".
Siitä meidän toimittaja tunnistaa sinut helposti.

Tapaamisiin!

Äänestä

On helppoa ottaa hampaisiinsa jonkun yhden ihmisen ajatuksenjuoksu tai teksti ja tehdä hänestä koko hänen viiteryhmäänsä värittäviä yleistyksiä.
Juuri tällaiset Surfingin kaltaiset matalamieliset kirjoittajat ovat häpeäksi kaikille uskoville - edustivat he mitä suuntaa hyvänsä. Ainakin minä olen tätä palstaa lukiessani lähes alkanut inhota sitä uskovaisuutta, joka täällä on leimallista monelle kirjoittajalle.
Surfing ei edes yritä keskustella tai ymmärtää, mistä Juban reaktiot johtuvat, että tämä kirjoittaa niin kuin kirjoittaa, koska hän ilmeisesti luulee jo luonnostaan ja etukäteen tietävänsä kaiken tarkalleen.
Siinä vain Surfing röyhkeästi kusii toisen kirjoittajan päälle ja luulee kai uskovana (?) saavansa montakin papukaijamerkkiä napinläpeensä muilta palstanseuraajilta. Ja varmaan saakin. Mutta ei minulta.

Äänestä
  • "Siinä vain Surfing röyhkeästi kusii toisen kirjoittajan päälle ja luulee kai uskovana (?) saavansa montakin papukaijamerkkiä napinläpeensä muilta palstanseuraajilta. Ja varmaan saakin. Mutta ei minulta."

    En ole toki keräämässä sinun enkä kenenkään muunkaan papukaijamerkkejä tällä palstalla. Unohda koko se juttu.

    Halusin vain ottaa esille erään vl-nousukkaan tavan keskustella täällä.
    Tyyppi kertoo vielä kuuluneensa vl-sisäpiiriin 24 vuotta. Tästä voimme itse kukin vetää tietyt johtopäätökset.

    Äänestä

  • muita uskovaisia silmille väittämällä olevansa ainoita oikeita uskovaisia maailmassa.

    No eihän tuollaista väitettä tosin kukaan järkevä ihminen todesta ota.

    Äänestä

  • "On helppoa ottaa hampaisiinsa jonkun yhden ihmisen ajatuksenjuoksu tai teksti ja tehdä hänestä koko hänen viiteryhmäänsä värittäviä yleistyksiä."

    "Haloo
    Kirjoittanut: Juba, 27.2.2003 klo 14.31

    Voit vaikka lukea Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen SRK:n kannanottoja vuosikirjoista. Tunnen liikkeen aika hyvin 24-vuotisen sisäryhmäläisyyden perusteella."

    Äänestä

  • "Poju poju
    Kirjoittanut: Tsaiga dai, 3.3.2003 klo 15.50

    Tee nyt itsellesi ensin lisensiaatin tutkinto ja sen lisäksi kaksi muuta akateemista loppututkintoa
    ...
    Silloin ollaan tutkinnoissa tasoissa."

    "Stoi
    Kirjoittanut: Juba, 5.3.2003 klo 14.26

    Onnittelen siitä, että olet onnistunut luomaan CV:si kaunistukseksi noin vakuuttavan listan tutkinnoistasi. Äkkinäinen luulisi niitä olevan kolme."

    Silmiini tarttui sieltä toisaalta myöskin oheinen Juban kommentti.

    Eli nimimerkki "Tsaiga dai" kertoo, että hänellä on kolme akateemista loppututkintoa.
    Tähän nimimerkki "Juba" kuittaa: "Äkkinäinen luulisi niitä olevan kolme."

    Juba siis osoittaa tietävänsä henkilöä itseään paremmin, kuinka monta tutkintoa tällä on.

    Tässä toteutuu mielestäni erittäin hyvin sama analogia, joka vallitsee vanhoillislestadiolaisten hengellisessä elämässä ja suhtautumisessa käsitteisiin "uskovainen" ja "uskovaisuus".

    Vanhoilliset väittävät olevansa ainoita oikeita uskovaisia maailmassa eli he väittävät tietävänsä Jumalaa paremmin, kuka on uskovainen.

    Juba väittää tietävänsä paremmin kuin henkilö itse - vanhoilliset väittävät tietävänsä paremmin kuin Jumala.

    Mielenkiintoista...

    Äänestä

  • Huomasin tämänkin kirjoitti:

    "Vanhoilliset väittävät olevansa ainoita oikeita uskovaisia maailmassa eli he väittävät tietävänsä Jumalaa paremmin, kuka on uskovainen.

    Juba väittää tietävänsä paremmin kuin henkilö itse - vanhoilliset väittävät tietävänsä paremmin kuin Jumala.

    Mielenkiintoista..."

    nuorena oppii, sen vanhana taitaa.

    Äänestä

-

Äänestä

,

Äänestä

mikä juttu tää oikein on??

Äänestä
  • sitä.

    Äänestä

Jätetään nää pellet tänne, kyllä ne paikkansa tietää, EI HELMIÄ SIOILLE!

Äänestä
  • KUSIPÄITÄ!!

    Äänestä

Juba,lähetään kahville, tai jotain........

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Surfing kirjoitti:

"Niin
Kirjoittanut: Juba, 3.3.2003 klo 13.36

Juu en jaksa enää käyttää aikaani sinunlaiseesi mitättömyyteen. Jos ei kaveri selvää suomea ymmärrä, niin kysymys on jo tyhmyydestä.
"Kaikki venäläiset ovat ortodokseja." -Niinköhän?
"Lestadiolaisuus on sama kuin Jumalan valtakunta." -Yhtä totta.

Jos vertaat akateemisia oppiarvoja ja isyyttä, niin sinulla on pieni yhteismitallisuuden ongelma. Lestadiolaisuudessa on muuten sellainenkin metka piirre, että elämän peukalointiin ei ole katsottu olevan varaa. Niinpä polulla saattaa olla yhtä aikaa jopa opiskelua ja lasten hoitoa, niin hullua kuin se saattaa ollakin. Polun loppupää on taivas eikä isyys."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu