Satanismi!

Ateistit eivät tietysti usko henkimaailmaan, eikä siten myös pahoihin henkiin. Olen lukenut monia kirjoja satanisteista, jotka ovat siitä pois kääntyneet. Kääntymättömät ovat poikkeuksetta kuolleet nopeasti. Kymmenet nuoret ihmiset kertovat samanlaisia kauhutarinoita kokemuksistaan. Mitä mieltä te olette näistä ihmisistä? Ovatko he hulluja vai huijareita?
171103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Onhan hirmuisia iltasatuja kerrottu historiassa aina. Suomessa on NÄKKEJÄ muita maahisia, joilla peloteltiin tyhmät lapset uskomaan asioihin ja näin lapsosia voitiin helpommin HALLITA.

Ihmisten tyhmyyden takia uskonto on kaikkein tehokkain HALLINTA keino, jonka avulla ihmistä voi rajattomasti manipuloida, viitaten tonne irak/iran linjaan.

Jokainen ihminen uskoo aina johonkin, jos on terve. Se uskooko asiaoin mitä ei ole koskaan todennettu ns. vakio ympäristössä... On kiinni hyvin monesta asiasta, kuten miten on lapsuutensa viettänyt. Mm lestadiolaiset ovat hyviä AIVOPESEMÄÄN lapsensa ja sitä tehoa VALVOTAAN, jotta ei pääse irti ihan vahingossa.

Se, että on kuulunnut johonkin saatanan -palvonta porukkaan... Lataamo reissu saattaa olla edessä, kun iskee skitsot fiilikset. Hommaa edesauttaa, kun vanha saatanan palvoja "kaveri" soitta, varjostaa tai tulee ihan käymään ja uhoaa pahoilla voimilla.

Heikot sortuu AINA!

Onko maapallo PANNUKAKKU? Miti sitä samalla, niin kristillinen uskontokin on ihan samaa kastia.

Äänestä
  • Monet satanismin uhreista puhuvat omalla nimellään. On jopa perustettu keskuksia, joihin voi ottaa yhteyttä. Mielestäni heidän asiaton leimaaminen on edesvastuutonta ihmisyksilöiden ja heidän kokemustensa halveksuntaa. Kannattaa tutustua alan kirjallisuuteen ja pohtia asiaa kauan. Vasta sitten voi ottaa jyrkemmän kannan.

    Äänestä

  • Teisti kirjoitti:

    Monet satanismin uhreista puhuvat omalla nimellään. On jopa perustettu keskuksia, joihin voi ottaa yhteyttä. Mielestäni heidän asiaton leimaaminen on edesvastuutonta ihmisyksilöiden ja heidän kokemustensa halveksuntaa. Kannattaa tutustua alan kirjallisuuteen ja pohtia asiaa kauan. Vasta sitten voi ottaa jyrkemmän kannan.

    Ensinnäkin sinä sotket nyt iloisesti keskenään saatananpalvonnan ja satanismin, jotka eivät ole samoja asioita (sinä tarkoitat ilmeisesti saatananpalvontaa, vaikka puhut koko ajan satanismista). Väitteistä tulee edes pikkaisen uskottavampia, jos käyttää oikeita termejä.

    Toisekseen on myös paljon jäseniä omaava yhdistys nimeltään "Uskontojen uhrit", joilla on ihan oma keskustelupalstansa näillä Suomi24:n sivuillakin. Joten eiväpä ne uskonnotkaan näytä aina niin automaattista auvoa tarjoavan...

    Äänestä

  • aina vaan kirjoitti:

    Ensinnäkin sinä sotket nyt iloisesti keskenään saatananpalvonnan ja satanismin, jotka eivät ole samoja asioita (sinä tarkoitat ilmeisesti saatananpalvontaa, vaikka puhut koko ajan satanismista). Väitteistä tulee edes pikkaisen uskottavampia, jos käyttää oikeita termejä.

    Toisekseen on myös paljon jäseniä omaava yhdistys nimeltään "Uskontojen uhrit", joilla on ihan oma keskustelupalstansa näillä Suomi24:n sivuillakin. Joten eiväpä ne uskonnotkaan näytä aina niin automaattista auvoa tarjoavan...

    Saatananpalvonnan ja satanismin erottaminen on lapsellista ja edesvastuutonta. Tulella leikkimisestä on molemmissa kysymys. On vain luotu uusi käsite satanismi, joka on muka harmittomampaa ja älyllisempää. Arvatkaapa erotteleeko Saatana palvojansa?

    Äänestä

  • Teisti kirjoitti:

    Saatananpalvonnan ja satanismin erottaminen on lapsellista ja edesvastuutonta. Tulella leikkimisestä on molemmissa kysymys. On vain luotu uusi käsite satanismi, joka on muka harmittomampaa ja älyllisempää. Arvatkaapa erotteleeko Saatana palvojansa?

    että pidät meitä ateistejakin saatanan omina. Niin ja eskimoitakin, nehän palvovat omiaan, ja kommunisteja, ja materialisteja, ja kapitalisteja, ja, tuota, ai mutta militaristejahan te suorastaan palvotte kun ne on niin hyviä levittämään Sanaa :)

    Äänestä

  • Teisti kirjoitti:

    Saatananpalvonnan ja satanismin erottaminen on lapsellista ja edesvastuutonta. Tulella leikkimisestä on molemmissa kysymys. On vain luotu uusi käsite satanismi, joka on muka harmittomampaa ja älyllisempää. Arvatkaapa erotteleeko Saatana palvojansa?

    Kun otetaan huomioon että saatana on mielikuvitusolento:

    1) Satanismi on filosofia
    2) Saatananpalvonta on mielikuvitusmörön palvontaa

    Siinä on iso ero.

    Äänestä

  • Teisti kirjoitti:

    Saatananpalvonnan ja satanismin erottaminen on lapsellista ja edesvastuutonta. Tulella leikkimisestä on molemmissa kysymys. On vain luotu uusi käsite satanismi, joka on muka harmittomampaa ja älyllisempää. Arvatkaapa erotteleeko Saatana palvojansa?

    Kristinuskolla on enemmän yhteistä saatananpalvonnan kanssa kuin satanismilla. Yritä nähdä vähän asioita harhamaailmasi ulkopuolelta.

    Äänestä

Kääntyneet pois satanismista? Jaa, en ole kuullut että siihen voisi alunperin kääntyäkään. Et kai vain viittaa 80-luvun hysterian aikaisiin teorioihin valtavasti saatanallisesta salaliitosta joka todistettiin moneen kertaan vääräksi?

Äänestä

"Mitä mieltä te olette näistä ihmisistä? Ovatko he hulluja vai huijareita?"
Kukaan ei tarkoituksella sotke elämäänsä, joten tokkopa he kaikki huijareita ovat. Kuitenkin on niin, että hengellinen todellisuus ei kuulu naturalistisen todellisuuskäsityksen sisältöön, joten sen puitteista asiaa ei yritetä tutkia. Yliluonnollinen kun ei ole luonnollista, tai ainakaan naturalistista.

"Kääntymättömät ovat poikkeuksetta kuolleet nopeasti."
Tämä on tietenkin rajunpuoleinen väite ja ajattelinkin surffata muutaman hieman iäkkäämmän, tai iäkkäämpänä kuolleen satanistin. Toisaalta aina voi sanoa, että minuuttia ennen veivin heittoa kaverilla oli vielä kääntymismahdollisuus.

Äänestä

Satanismi on individualistinen uskonto ja filosofia, jonka Anton Szandor LaVey määritteli 1960-luvulla Yhdysvalloissa. Hänen pääteoksensa, The Satanic Bible, esittelee saatanallisen elämäntavan perusteet, jotka ovat synteesi LaVeyn omista kokemuksista ja ajatuksista sekä erilaisista satanismia edeltävistä filosofioista ja muodostavat uuden kokonaisuuden: satanismin.

LaVey näki omien sanojensa mukaan tarpeen elämänkatsomukselle, joka hyväksyisi ihmisen sellaisena kuin hän todella on. Kaikki tavanomaiset uskonnot vaativat ihmistä muuttumaan vaikka väkisin ja kieltävät hänen todellisen luontonsa. Satanismi arvostaa ihmisen lihallisuutta ja näkee elämän tässä ja nyt ainoana todellisuutena. LaVeyn eri kulttuurien lähteistä syntetisoima filosofia on hyvin lähellä biologista maailmankatsomusta: ihminen nähdään eläimenä muiden eläinten joukossa. Satanismi ei myöskään sisällä uskoon pohjautuvaa näkemystä elämän jatkumisesta kuoleman jälkeen.

Satanismi on kaukana kristillisen kirkon ja sensaatiohakuisten journalistien paljon puhumasta saatananpalvonnasta, joka on puolestaan perua kristillisestä demonologiasta ja kauhuelokuvien synkästä maalailusta. Saatana on satanistille metafora, joka edustaa häntä, hänen ajatusmaailmaansa ja hänen elämäntapaansa. Saatana ei ole mikään elävä olento tai jumala, vaan saatanallisten julkilausumien mukainen kielikuva; symbolinen nimitys luonnon voimille ja ihmisen perimmäiselle olemukselle. Satanisti ei "palvo" Saatanaa, vaan näkee, että ihminen on itse keksinyt kaikki jumalat ja uskonnot. Saatana on näin ollen satanistille vapauden, aistillisuuden, älykkyyden ja kaiken kehityksen arkkityyppi.

Satanismi on avoimen elitistinen filosofia. Se painottaa erityisesti luovuutta, älykkyyttä, voimaa ja yksilöllisyyttä. Luonnollisuuteen ja nautintoihin pyrkivä filosofia ei ole kuitenkaan kaiken moraalin hylkäämistä. Useimmat satanistit ovat itse asiassa hyvin kohteliaita ja mukavia ihmisiä. LaVey, sekä useat nykyajan satanistit, kirjoittavat myös lain ja järjestyksen puolesta eikä minkäänlainen lainvastainen toiminta kuulu satanismiin.

Satanismin filosofiassa on myös osana magia. Skeptikolle tämä on ehkä vaikein asia muuten niin realiteetteja painottavan filosofian opeissa. LaVeyn mukaan ihminen tarvitsee myös fantasiaa, siirtymisriittejä ja vastaavia seremonioita. Satanismin "magia" ja "satanistiset rituaalit" ovat ennen kaikkea psykodraamaa sekä itsen ja ympäristön säätelyä, jonka avulla ihminen voi symbolisten tekojen välityksellä toteuttaa itseään; purkaa aggressioita tai nostaa esiin myönteisiä, positiivisia ominaisuuksiaan, joita arjen elämässä voi sitten hyödyntää.

Satanismin on sanottu olevan ei-hengellinen uskonto ja totalitaarinen vapauden ja individualismin doktriini. Sen filosofia sisältää kyynistä romantiikkaa, film noir-elokuvista tuttua estetiikkaa sekä mustaan huumoriin verhottua elämäniloa. Kyseenalaistaminen on osa satanismia samoin kuin rehellisyys itselleen. Itsekritiikki ja peiliin katsominen ovat olennaisia asioita itsensä parantamisen ja hyväksymisen kannalta. Älä usko kaikkea mitä luet, vaan tutki. Satanismi on oppimisen ja opiskelun, EI sokean uskon, filosofia.

Kuka tahansa ei ole satanisti, eikä kenestäkään voi tulla satanistia. Joko olet, tai et ole. Satanistit syntyvät, heitä ei tehdä. Ketään ei voida käännyttää satanismiin, emmekä harrasta lähetystyötä. Satanismi ei ole lähetysuskonto, vaikka tarjoamme informaatiota ja yhteystietoja. Satanistinen kirjallisuus on vapaasti kenen tahansa luettavissa, tai jätettävissä lukematta. Se on valintakysymys.

Kukaan ei väitä, että ollaksesi satanisti, sinun olisi kuuluttava Saatanan Kirkkoon. Jos elät Saatanallisen raamatun määrittelemän elämäntavan mukaisesti, olet satanisti, kutsuit itseäsi sellaiseksi, tai et. Samoin myös ennen Saatanan Kirkkoa ja LaVeyta satanisteja on ollut (ns. de facto-satanistit), vaikka vasta LaVey määritteli filosofian toimivaksi ja koherentiksi kokonaisuudeksi.

Äänestä

Samasta kirjasta ne ovat molemmat, Jumala ja Saatana. Sekaisin on moni mennyt kummasta vain. Pitäkää siis koko paketti.

Ja enkelit ja demonit ja vedenpaisumukset ja ruumiiden ylösnousemukset ja viimeiset tuomiot ja helvetit.

Äänestä

Jehovan todistajien pikku vihkosia ei oikein voi luokitella kirjoiksi.

Äänestä

Jaa ei löydy vai, kuinka oletettavaa. Suomessakaan ei ole kymmenittäin kuollut nuoria satanismista tai edes saatananpalvonnasta erotessaan. Vai onko joku salaliitto kätkenyt näistä faktat?

Äänestä
  • Useita on Suomessa kuollut saatananpalvojia. Olen lukenut muutaman suomalaisen kirjan aiheesta. Ne olivat dokumentteja. Useimmiten he ajautuivat itsemurhaan, jopa alle parikymmppisiä. Paloittelusurman toki kaikki muistaa. Rikollisuus ja seksuaalinen hyväksikäyttö ovat olennainen osa kulttia.

    Äänestä

  • Teisti kirjoitti:

    Useita on Suomessa kuollut saatananpalvojia. Olen lukenut muutaman suomalaisen kirjan aiheesta. Ne olivat dokumentteja. Useimmiten he ajautuivat itsemurhaan, jopa alle parikymmppisiä. Paloittelusurman toki kaikki muistaa. Rikollisuus ja seksuaalinen hyväksikäyttö ovat olennainen osa kulttia.

    Satanismi ei ole kultti vaan filosofia. Saatananpalvonta taas on typerää leikkimistä ja aivan yhtä sairasta kuin jumalanpalvonta.

    Äänestä

  • panteisti kirjoitti:

    Satanismi ei ole kultti vaan filosofia. Saatananpalvonta taas on typerää leikkimistä ja aivan yhtä sairasta kuin jumalanpalvonta.

    Riku Rinne kirjoittaa propagandaa, kirkolla on omat lyhytkatseiset näkemykset ja media tykkää kirjoittaa kohujuttuja. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että satanistit kuolisivat erotessaan tai tappaisivat koiria ja kissoja, tai polttaisivat kirkkoja.
    Eikä ole mitään muutakaan uskontoa, johon nuo asiat kuuluisivat.
    Satanismi on uskonto, jossa palvotaan Saatanaa.
    Kuitenkaan satanismiin ei kuulu vandalismi eikä mikään muukaan idiostismi.

    Äänestä

siis perehtynyt Riku Rinteen jo kumppanien hourumaailmaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Teisti kirjoitti:

Ateistit eivät tietysti usko henkimaailmaan, eikä siten myös pahoihin henkiin. Olen lukenut monia kirjoja satanisteista, jotka ovat siitä pois kääntyneet. Kääntymättömät ovat poikkeuksetta kuolleet nopeasti. Kymmenet nuoret ihmiset kertovat samanlaisia kauhutarinoita kokemuksistaan. Mitä mieltä te olette näistä ihmisistä? Ovatko he hulluja vai huijareita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu