Kuka on mielestänne kaikkien aikojen suurin venäläinen sotilashenkilö?
Kaksi ensimmäisenä mieleen tulevaa nimeä ovat ainakin mulla ilman muuta Georgi Zhukov ja Mihail Kutuzov.
Zhukov oli Suuren Isänmaallisen sodan voittoon eniten vaikuttanut yksilö. Hänen johdollaan puna-armeija torjui natsit Leningradissa, Moskovassa ja Stalingradissa. Lisäksi Zhukov johti Kurskin taistelua ja operaatio Bagrationia, jotka molemmat vaikuttivat suuresti natsien tappioon. Kaiken kukkuraksi Zhukov johti puna-armeijan marssia kohti Berliiniä, ja hän myös vastaanotti natsien virallisen antautumisilmoituksen Berliinissä.
On mahdollista, että Zhukovin johtamat armeijat olisivat aiheuttaneet jopa 70% Saksan kaikista tappioista II maailmansodassa!
Zhukov on ilman muuta edelleen eräs venäläisten suurista kansallissankareista siitäkin huolimatta, että hän oli kommunisti.
Mihail Kutuzov oli tsaarin armeijan menestyksekkäin komentaja sodassa Napoleonin Ranskaa vastaan 1800-luvun alussa. Kutuzovilla on vähän samankaltainen maine kuin Zhukovilla; hänen ansiokseen luetaan yleisesti voitto Napoleonista ja jopa Venäjän pelastaminen. Venäläiset kutsuvat sotaa natseja vastaan Suureksi Isänmaalliseksi sodaksi, ja sota Napoleonin Ranskaa vastaan kulkee nimellä Isänmaallinen sota. Molemmissa tapauksissa läntiset kolonialistit yrittivät valloittaa Venäjän ja sen rikkaudet. Onneksi eivät onnistuneet, vai mitä?
IP: Logge
Kaksi ensimmäisenä mieleen tulevaa nimeä ovat ainakin mulla ilman muuta Georgi Zhukov ja Mihail Kutuzov.
Zhukov oli Suuren Isänmaallisen sodan voittoon eniten vaikuttanut yksilö. Hänen johdollaan puna-armeija torjui natsit Leningradissa, Moskovassa ja Stalingradissa. Lisäksi Zhukov johti Kurskin taistelua ja operaatio Bagrationia, jotka molemmat vaikuttivat suuresti natsien tappioon. Kaiken kukkuraksi Zhukov johti puna-armeijan marssia kohti Berliiniä, ja hän myös vastaanotti natsien virallisen antautumisilmoituksen Berliinissä.
On mahdollista, että Zhukovin johtamat armeijat olisivat aiheuttaneet jopa 70% Saksan kaikista tappioista II maailmansodassa!
Zhukov on ilman muuta edelleen eräs venäläisten suurista kansallissankareista siitäkin huolimatta, että hän oli kommunisti.
Mihail Kutuzov oli tsaarin armeijan menestyksekkäin komentaja sodassa Napoleonin Ranskaa vastaan 1800-luvun alussa. Kutuzovilla on vähän samankaltainen maine kuin Zhukovilla; hänen ansiokseen luetaan yleisesti voitto Napoleonista ja jopa Venäjän pelastaminen. Venäläiset kutsuvat sotaa natseja vastaan Suureksi Isänmaalliseksi sodaksi, ja sota Napoleonin Ranskaa vastaan kulkee nimellä Isänmaallinen sota. Molemmissa tapauksissa läntiset kolonialistit yrittivät valloittaa Venäjän ja sen rikkaudet. Onneksi eivät onnistuneet, vai mitä?
IP: Logge
Vastaukset 32
Vanhimmat
mista kana pissii!
Kaikkien aikojen Venäläiset sotilaat eivät eläneet enään Toisen maailmansodan aikoihin, kiitos Stalinin puhdistuksien..
Sodan johtamiseksi voittoon vaaditaan kahdenlaista lahjakkuutta, sotilaallista ja poliittista.
Sotilaallisesti lahjakkain on ollut mielestäni Tsuikov, Stalingradin sankari. Peräänantamaton ja voimakas taistelija. Erittäin suuressa stressitilanteissa kykeni tekemään oikeita johtopäätöksiä ja pystyi luomaan alun kaaoksen keskeltä armeijastaan yhteen hitsatun taistelujoukon. Ei mielestäni kuitenkaan kyennyt hahmottamaan sodan poliittista kokonaiskuvaa. Stalingrad on mielestäni maailmanhistorian rajuin ja armottomin taistelu.
Zukov oli lähes Tsuikovin veroinen tahtojohtaja. Oli valmis kokeilemaan silloin tällöin myös uutta taistelutapaa josta mainittamoon yöllä valonheittimien valaistuksessa suoritettu hyökkäys Seelowin kukkuloilla. Tsuikov piti tätä kuitenkin järjettömänä sotatoimena koska tykkien nostattama savu vei kuitenkin näkyvyyden ja sotilaat käytännössä taistelivat sumussa jossa näki vain parikymmentä metriä.
Stalin. Sotilaspoliittinen nero. Voitti kaiken mihin koski.
Tiesi jo 30-luvun alussa että Saksa hyökkää Neuvostoliittoon. Ensimmäisessä maailmansodassa Venäjä ajautui vallankumoukseen ja sisällissotaan Saksalle tulleiden jatkuvien tappioiden jälkeen. Nyt ei olisi varaa sellaiseen, kysymys olisi valloitus ja tuhoamissota rotujen kesken.
Stalin suoritti puhdistukset armeijassa 30-luvun lopussa ja vain kaikkein luotettavimmat komentajat jätettiin joukko-osastojen komentajiksi.
Stalinin virheeksi on katsottava kuitenkin joustamattomuus kesällä 1941 - ei askeltakaan taaksepäin. Tämä johti satojen tuhansien miesten motteihin ja lopulta heidän vankeuteensa ja useimmiten nälkäkuolemaan.
Stalin kuitenkin oppi virheistään. "Kertokaa minulle totuus joukkojen todellisista taisteluarvoista. En niinkään paheksu huonoja uutisia mutta minun on tarkalleen tiedettävä oikeat tappioluvut ja joukkojen oikea jäljelle jäänyt taisteluarvo."
Stalin näki ajoissa syttyvän suursodan ja teki oikeat johtopäätökset. Hän kykeni liittoutumaan Venäjän vallankumouksen vihollisen, Englannin, kanssa ja lisäksi sai liittolaisekseen Yhdysvallat.
Käydä ohraasesti.Berliinin kukistuttua Stalin aloitti pelinsä.Eihän se sopinut että hän olisi kaiken kunnian itselleen saanut.Karkotus oli palkinto saavutuksista.
Nerohan se Stalin oli.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000151&posting=22000000023186044
Siinä miehiä joilla Stalin pyyhitytti persettään.
Tuntematta tarkemmin Stalinin tai Zhukovin sotilaallisia operaatioita uskon, että heillä oli yksi vahva etu: massojen dialektiikka!
Ainakin Karjalan kannaksen taisteluissa Zhukov uhrasi hyökkäyksissään ja valehyökkäyksissään säälimättä miehiään; Govorovin, Gusevin ja Tserepanovin miestappiot olivat valtavat hyökkäyksessä kesällä 1944.
- Esimerkiksi Viipurin valtauksen jälkeisissä valehyökkäyksissä Marttisen surullisen kuuluisan sextiettan asemiin Tienhaarassa tykistömme tuhosi ainakin pari komppaniaa venäläisiä Sorvalin saarelle.
Tsaarin Venäjällä tai Neuvostoliitossa ihmisen arvostus ja ihmishenki ei merkinnyt mitään venäläisen upseerin operaatioissa, eikä sillä ole paljon merkitystä Venäjällä vieläkään.
Zhukov muistelmissaan kertoo että sellaista kenraalia ei maailmassa olekaan joka ehdoin tahdoin tapattaisi hyökkääviä sotilaitaan.
Suomen silloinen johto kieltäytyi rauhanehdoista keväällä -44. Paljonko suomalaisia sotilaita tapatettiin tämän vuoksi?
Ilman eduskunnan päätöstä (yleensäkään informointia) päästettiin saksalaiset Suomeen syksyllä 1940. Myös sotilaalliset neuvottelut ja yhteistoiminta saksalaisten kanssa operaatio Barbarossaan liittyen pidettiin eduskunnalta salassa. Paljonko tapatettiin suomalaisia sotilaita?
Stalin pelasti neuvostokansat "yli-ihmisten" suorittamalta kansanmurhalta. Hengissä selvinneet olisivat joutuneet orjatyöhön.
Uhreja olisi tullut ainakin SUOMESSA, MONIN VERROIN ENEMPI kuin itse sodassa.Ehdoton antautumisvaade piti sisällään, jopa satoihin tuhansiin nousseissiin, ihmisten siirtoihin härkävaunuilla SIPERIAAN.Näin kävi VIROSSA.Näin ei käynyt Suomessa,arvaa miksi??
Ilmeisesti sinua huolettaa ruskiboin tappiot jatkosodassa,valitan niitä tuli.
N.liittolaisethan tänne tuli -40 keväällä.Hangon niemelle heitä meni,ainakin DIVISIOONAN verran.Tykistöä,panssareita ym.virvokkeita muassaan.Mitäs tähän sanot?????
"Zhukov muistelmissaan .. kenraali .. tapattaisi hyökkääviä
sotilaitaan."
Muistelmat yleensäkään ja Zhukovin muistelmat varsinkaan
eivät ole mikään historillisen totuuden lähde!
"Massojen dialektiikka" on Venäjän/ Neuvostoliiton sotilaallisten
operaatioiden hieman hauska, mutta kuvaava termi hyökkäykselle,
eikä ainoastaan Kannaksella, vaan varmastikin myös itärintamalla.
Joidenkin suomalaisten sotapäiväkirjojen mukaan hyökkäävä vihollis-
sotilas haisi viinalle, toisen sanoen punasotilaalle oli annettu oikein
mojova rohkaisuryyppy ennen KUOLEMAANSA!
Paasikivi ei saanut mitään ehdottoman antautumisen vaatimusta keväällä -44, hei haloo. Puna-armeija tarjosi apuaan, jos tarvis, saksalaisten karkoittamisessa. Myöhemmin tuhansien kuolleitten jälkeen kuitenkin Molotovin rauhantarjous ja sen ehdot hyväksyttiin.
Baltian kohtaloksi muodostui maantiede. He toimivat omista lähtökohdistaan parhaan kykynsä mukaan. Stalin kuitenkin ehti ennen saksalaisia Baltiaan ja lopultakin pääsyy niiden miehitykseen oli Saksan tuleva hyökkäys.
Baltia - Suomi - Ruotsi ... maantieteelle emme mitään voi.
Valitan, Saksa hävisi sodan ja erityisesti natsismi. Suomikin lopulta vaihtoi suuntaa, onneksi.
Puna-armeija tuli 1944 Porkkalaan. Lähdettiin tekemään suur-Suomea ja saatiin tynkä-Suomi. Mitäs tähän sanot?
Miksi näin kävi,hoitiko N.liitto alusmaitaan jotensakin huonosti.Miksi nato tuli VENÄJÄN RAJOILLE.Baltit oppivat,siperia opetti.
Tämä on vain kuvitteellinen natsi-länsimielisesti kirjoitettu keskustelu:
Stalin: "Toveri Zhukov, mitäs jos tapattaisimme koko puna-armeijan saksalaisten konekiväärituleen?"
Zhukov: "Hyvä ajatus, toveri Stalin. Osoittaisi että olemme rohkeita."
Tosiasiassa Zhukov kertoo että vihollisdivisioonan kaistalle keskitettiin niin armoton tykistökeskitys että noin 10 - 15 000:sta miehestä 20 % kuoli. Tällöin haavoittuneita oli 60 % ja niin koko divisioonan taisteluarvo läheni käytännössä nollaan.
Silloin panssarit ensimmäisenä aaltona aloitettiin hyökkäys jossa mentiin eikä meinattu.
Saksalaiset aloittivat salamasotataktiikan jossa puhkaistiin vihollisen rintamalinja mutta sodan kestäessä venäläiset osoittautuivat oppi-isiään paremmiksi.
Tässäpä tämä taas,on tainnut jo unohtua,kannatta tutustua,mitäs sanot??
Saksan-kortti ja talvisodan rauha
(Muokattu Heikki Ylikankaan 7.3.2001 pitämästä jäähyväisluennosta)
Historioitsijoiden keskuudessa on käyty suhteellisen kiivasta keskustelua talvisodan rauhasta. Ongelmana on, mikä oli Saksan osuus siinä, kun Suomi torjui sille suorastaan tyrkytetyn länsiavun ja teki mieluimmin ranskaan rauhan Neuvostoliiton kanssa 13.3.1940. Minun vastaukseni on ollut se, että Suomi menetteli näin viime kädessä sen vuoksi, että hallituksen johtavat ministerit otaksuivat Saksan voittavan suursodan.
Tulkintoja on runsaasti muitakin. Kiistaa niiden paremmuudesta ei voi ratkaista tarkastelemalla tutkijain määrällistä jakautumista eri selitysvaihtojen kesken. Jokainen yleiseksi muodostunut selitys on lähtöjään yhden ainoan tutkijan luomus. Sitä paitsi opponenttieni ponnistuspohjaa heikentää melkoisesti se, että heidän selityksensä sointuu yhteen aikalaispäättäjien selitysten kanssa. Se on ylen harvinaista. Päättäjät puolustavat ratkaisujaan viisaina päätöksinä tai ainoina vaihtoehtoina välttääkseen kielteisen arvostelun. On todella poikkeuksellista, jos tutkijat ja aikalaispäättäjät päätyvät yhteen ja samaan tulkintaan. Yleensä muistelmia ja vastaavia jälkikäteisselontekoja pidetään niin epäluotettavina lähteinä, että ne sijoitetaan tutkimusten lähde- ja kirjallisuusluetteloissa omaksi ryhmäkseen kirjallisuusosaston loppuun.
Mutta voidaanko historiassa ylipäätään todistaa oikeaksi jokin tulkintavaihtoehto? Kyllä voidaan, voidaanhan tuomioistuimessakin. Tuomioistuimessa ei näytöksi riitä, että syytetty tunnustaa teon. Myös asianhaarain on tuettava tunnustusta. Palojen on loksahdettava kaikilta osin paikoilleen. Sama pätee historiantutkimukseen. Tulkinnan päälähteen on aina sovittava monien lähteiden kattamaan tapahtumakentän kokonaisuuteen. Palasten on loksahdettava paikalleen.
Minun talvisodan rauhaa koskevan tulkintani avain on Saksan valtakunnanmarsalkan, Adolf Hitlerin lähimmän miehen, Herman Göringin viesti Suomen entiselle pääministerille professori ja kansanedustaja Toivo Mikael Kivimäelle 22.2.1940. Göringhän kehoitti suomalaisia tekemään rauhan millä ehdoilla hyvänsä, kunhan vain armeija säästyisi. Kun Saksa hyökkäisi pian Neuvostoliittoon, Suomi saisi kaiken menettämänsä korkoineen takaisin.
Mistä tämä viesti kertoo ja todistaa? Jotta saataisiin palaset paikoilleen, vastausta on lähdettävä hakemaan kysymällä, miksi juuri Göring ja miksi juuri 22.2.1940. Miksei joku toinen ja minkä tähden ei ennemmin taikka myöhemmin.
Edellinen osa kysymyksestä - miksi juuri Göring - selviää helposti. Göring oli elänyt vuosia Ruotsissa, hänen ensimmäinen vaimonsa oli ruotsalainen Karin von Rosen ja hän tunsi henkilökohtaisesti Suomen johtajia, mm. Mannerheimin. Oli luonnollista, että hänet pantiin toimittamaan viestejä Suomeen. Viestejä oli tosiaan useampia, osa niistä kirjallisia. Jo ennen sotaa, Moskovan neuvottelujen aikaan 1939, Göring lähetti Suomeen ainakin kaksi tärkeää kirjettä - toisen ylipäällikkö Mannerheimille, toisen ulkoministeri Eljas Erkolle. Niiden sanoma oli suurin piirtein se sama kuin hänen suusanallisessa viestissään professori T.M. Kivimäelle 22.2.1940. Göring neuvoi suomalaisia suostumaan Neuvostoliiton aluevaihtovaatimuksiin, koska muussa tapauksessa Neuvostoliitto aloittaisi sodan, jonka Suomi tietysti häviäisi. Toisekseen Suomi saisi kyllä myöhemmin kaiken takaisin. Suomalaisten ei pitänyt millään muotoa lähteä toivottomaan aseelliseen mittelöön suurvallan kanssa.
Göringin silloisia neuvoja ei noudatettu, koska sotaan ylipäätään ei uskottu. Sosialistinen neuvostomaa ei silloisen ulkoministerin Eljas Erkon käsityksen mukaan edes voisi hyökätä. "Jallitus jatkuu ehkä kevääseen saakka", arveli ulkoministeri Erkko kaksi viikkoa ennen sodan syttymistä. Göringin viestit tulkittiin Moskovan avustamiseksi, olivathan Saksa ja Neuvostoliitto sitten elokuun 1939 liittolaisia keskenään ja Suomi kuului Neuvostoliiton etupiiriin. Göringin otaksuttiin vain painostavan Suomea suostumaan.
Kun sitten sota suomalaisten ällistykseksi todella alkoi, Göringin kirjeet joutuivat kokonaan toisenlaiseen valoon. Nyt ne näyttivät Saksan yritykseltä kertoa suomalaisille, että Neuvostoliiton ja Saksan välinen ns. Ribbentrop-sopimus elokuulta 1939 oli suurstrategian sanelema väliaikainen ratkaisu kahden rintaman sodan estämiseksi. Tähän suuntaan viittaavia viestejä tuli muitakin (mm. kenraali Rüdiger von der Goltz J.K.Paasikivelle). Pääministeri Risto Ryti otti heti joulukuun 1939 alkupäivinä yhteyden ruotsalaiseen Eric von Roseniin, Göringin ensimmäisen vaimon veljeen, ja tiedusteli tämän kautta, mitä mahdollisuuksia Suomella olisi saada Saksasta aseapua tai peräti väliintulo sodan lopettamiseksi. Aselähetyksetkin Saksan ja Ruotsin kautta Suomeen - ne eräs ruotsalaislehti paljasti - oli Moskovan vaatimuksesta sodan ensipäivinä pysäytetty. Rosenin näytettyä jotenkin vihreää valoa, Ryti lähetti T.M. Kivimäen Tukholman kautta Berliiniin.
Ja toden totta, Kivimäen asia näytti aluksi luonnistuvan, vaikka Kivimäki joutui neuvottelemaan vain Joseph Veltjensin, Suomessa vuonna 1918 taistelleen everstiluutnantin kanssa. Veltjens oli kuitenkin yhteydessä Göringiin, lentäjätoveriinsa maailmansodan ajoilta ja Göring taas Hitleriin.
Välityssysteemi - diktatuureissa tavallinen - toimi. Hitler hyväksyi 21.12.1939 idean, jonka mukaan saksalaisia aseita toimitettaisiin vaivihkaisesti Kremlin haukankatseiden ohi Ruotsiin ja sieltä käsin myytäisiin tai lähetettäisiin aseapuna Suomeen. Kivimäki jo ehti riemuissaan soittaa ilouutisen Rytille Suomeen. Se oli ennenaikaista. Päivää myöhemmin eli 22.12. Kivimäki sai niskaansa kylmän suihkun. Hitler ei kieltänyt ainoastaan Saksan aseitten kuljetusta Ruotsin kautta Suomeen vaan pysähdytti edelleen Saksaan myös italialaisten matkalla olevat sotakalut. Syynä oli aikaisempi vuoto sekä uuden vuodon pelko ja sen myötä vaara, että Moskova irtautuisi vuoden 1939 paktista, jonka piti säästää Saksan kahden rintaman sodalta ja joka salli Saksan valmistella yllätyshyökkäystä Neuvostoliittoon.
Näille sijoilleen Suomen ja Saksan suhteet lukkiutuivat juuri joulun alla 1939. Tammikuussa 1940 Kivimäki koetteli Berliinissä jäätä kepillään toistamiseen, mutta sekin yritys katkesi alkuunsa. Kivimäki ei päässyt kenenkään vaikutusvaltaisen henkilön puheille. Silti joulukuun 1939 epäonnistuneet neuvottelut vihjasivat siihen suuntaan, että Suomi merkitsisi Saksan suunnitelmissa jotakin sellaista, mistä olisi Suomelle hyötyä.
Hetken tilanne säilyi ennallaan. Sitä ei muuttanut edes Ranskan ja Englannin virallinen avuntarjous Suomelle 5.2.1940. Länsivallat lupautuivat auttamaan Suomea sotilaallisesti, jos vain Suomi pyytäisi Kansainliiton peruskirjaan vedoten apua. Länsivaltain tarkoitus oli edetä Suomeen Ruotsin malmikenttien kautta ja miehittää ne. Ruotsin malmista meni yli puolet Saksaan, jossa se tyydytti runsaan kolmanneksen Saksan raudan tarpeesta. Suomen hallituksen enemmistö ja erityisesti sen johtohahmot Ryti ja ulkomisteri Väinö Tanner eivät kuitenkaan erityisemmin uskoneet länsivaltain menestykseen suursodassa. Tanner piti lännen korttia kolmantena vaihtoehtona. Ensiksi piti selviytyä omin voimin, sitten turvautumalla Ruotsin apuun. Vasta näiden keinojen pettäessä oli vuorossa vetoaminen länsivaltoihin. Tämä ohjelma oli vielä helmikuun 1940 alussakin jotenkin realistinen; olihan Suomi toistaiseksi yhtä yllätyksellisesti kuin menestyksellisesti torjunut vihollisen rajoiltaan.
Sitten Summa murtui. Se tapahtui 11.-12.2. ja johti pian syvään sisäänmurtoon. Mannerheim-linja, suomalaisten vahvin turva, linkoutui länsipäästään kannattimiltaan ja sen puolustajat joutuivat kohtapäätä uhkaavaan saarrostusvaaraan. Sisäänmurron syvennyttyä linjasta oli luovuttava. Joukkojen siirtyminen heikosti varustettuun väliasemaan alkoi jo 15.2. ja jatkui koko linjan pituudelta 17.2. Voitonvarma Neuvostoliitto vuodatti hirvittävät rauhanehtonsa Ruotsin kautta Tannerin tietoon.
Väinö Tanner esitti pessimistisen raportin koko hallituksen istunnossa 15.2.1940. Saksa oli Helsingin-lähettiläänsä antaman tiedon mukaan kieltäytynyt välitystehtävästi, Ruotsi myöntämästä lisää tukea niin dipolmaattisella kuin sotilaallisellakin tasolla. Pohjoismaidenkin pettäessä niihin asetetut toiveet "ei ole muuta keinoa kuin antaa asiain mennä länsivaltojen haluamaan suuntaan". Näin totesi Tanner alakuloisesti. Tämä tarkoitti sitä, että hallitus valmistautui vastahakoisesti mutta valmistautui kuitenkin aikaisemmin sovittua ohjelmaansa noudattaen pyytämään lännen apua.
Koska Tanner oli antanut lausuntonsa koko hallituksen istunnossa ja koska muutenkin oli selvää, että Suomen oli tehtävä lopullisia ratkaisuja, huhut Suomen myöntymisestä lännen avuntarjoukseen alkoivat kiertää maailmaa. Se lienee ollut Rytin ja Tannerin tarkoituskin. He nimittäin näkyvät päättäneen ulosmitata länsikortista sen poliittisen arvon, ei Neuvostoliiton vaan ennen kaikkea Saksan suuntaan.
Ensinnäkin Ryti lähetti Kivimäen puolivälissä helmikuuta 1940 vielä kerran Berliiniin. Tarkoituksena oli ilmoittaa saksalaisille Suomen aikeista pyytää länsivaltain apua ja katsoa sitten, mihin tämä johtaisi. Toisekseen Tanner suostui muutaman päivän viivyttelyn jälkeen 17.2. tapaamaan Saksan Helsingin-lähettilään Wipert von Blücherin, joka kiihkeästi yritti tavoittaa Tanneria. Lähettiläs totesi tunnustellen, että Suomi ei voisi enää pitää puoliaan ja että ulkomaiset aseet ja vapaaehtoisapu eivät riittäisi. Mikään valtio ei asettuisi Suomen puolelle tai ryhtyisi edes välittäjäksi. Näillä argunmenteilla von Blücher koetti taivutella Suomea suostumaan välittömään rauhaan ja poistamaan näin Saksan päältä uhkan, että länsivallat Suomen virallisen avunpyynnön oikeuttamina tunkeutuisivat Skandinaviaan. "Melankolinen" Tanner myönsi asiain olevan surkuteltavalla kannalla mutta ei puhunut rauhan solmimisesta mitään. Tanner antoi sen kuvan, että suomalaiset olivat epätoivoissaan, mikä Saksan kannalta oli vaarallista. Se saattoi johtaa länsivaltain avuntarjouksen hyväksymiseen. Lähettiläs sähkötti kiireesti eli jo 17.2. keskustelun tulokset Berliiniin. Sähke saapui Saksan pääkaupunkiin klo 22 illalla.
Berliinissä sähke vaikutti siihen, että Kivimäki kutsuttiin 19.2. peräti ulkoasiainministeriön kansliapäällikön Franz Weizsäckerin puheille. Kivimäki tarttui härkää sarvista ja sanoi Ruotsin kielteisiin ratkaisuihin ja lännen avuntarjoukseen viitaten, "että nyt kun muut tiet näyttävät meiltä tukkeutuvan, meillä ei nähtävästi ole muuta mahdollisuutta kuin pyytää apua sieltä, mistä sitä voi olla saatavissa." Pelästynyt Weizsäcker vastasi, "että nykyinenkin sota Suomen ja Venäjän välillä on Saksalle vahingollinen ja että Saksa on huolestunut siitä ajatuksesta, että sotatoimet länsivaltojen taholta mahdollisesti siirretään Pohjoismaihin."
Weizsäckerin ja Kivimäen keskustelu tapahtui ilmeisesti aamupäivällä 19.2., koskapa Kivimäki ehti samana päivänä selostaa tapaamista pitkässä kirjeessä Rytille. Weizsäcker tietysti toimitti hälyttävän tiedon heti korkeimmalle johdolle. Se ei jäänyt vaikutuksitta. Kenraali Jodlin päiväkirjan mukaan Hitler "vaati kiihkeästi" jo samana päivänä eli 19.2. Tanskan ja Norjan miehityksen valmistelujen kiirehtimistä. Operaation nopeuttamiseksi ja tehostamiseksi päätettiin perustaa erityinen suoraan Hitlerin alainen esikunta sitä valmistelemaan ja nimittää joku kyvykäs upseeri sen johtoon.
Seuraavana päivänä eli 20.2. Saksan Suomen-lähettiläs von Blücher kysyi suoraan Tannerilta, aikoiko Suomi, niin kuin eri tahoilta tihkuvat huhut kertoivat, tosiaan ottaa vastaan apua Saksan vihollisilta. Tanner ilmoitti ovelasti, ettei hän voinut vastata asetettuun kysymykseen. Lähettiläs odotti, että Tanner jotenkin selventäisi lausuntoaa, mutta tämä pysyi vaiti. Se oli tehokasta vaitinoloa. Lähettiläs päätteli, että Suomen avunpyyntö oli mitä todennäköisimmin valmisteilla, niin kuin se aivan ilmeisesti olikin. Lähettiläs jatkoi raportissaan:
"Ratkaisu tapahtuu pian, koska paine rintamilla voimistuu ja Saksan sotilaallinen paino Pohjolassa ei ole kuukausiin Itämeren jäätymisen vuoksi tuntuva. Huhut tietävät jo kertoa, että ulkoministeri ja Mannerheimin luottamusmies kenraali Walden lentävät näinä päivinä Lontooseen."
Itämeren jäätymisen vuoksi Saksan ylivoimaisia maavoimia ei saatu Skandinaviaan millään keinoin. Jäljelle jäivät ainoastaan lentovoimat, jotka saattoivat toimia vain päivisin ja hyvällä säällä. Sitä paitsi koneita - hyviä koneita - oli myös länsivalloilla. Laajalti käsitettiin, että Suomen virallinen avunpyyntö todella toisi länsivaltain joukot Ruotsiin, josta niitä olisi vaikea myöhemmin karkoittaa. (Norjan ei odotettu edes tekevän vastarintaa, Ruotsinkin korkeintaan hetken ja laimeasti). Berliini sai tämän von Blücherin viestin aamuyöllä 21.2. Se tuntui vahvistavan täysin sen, mitä Kivimäki oli 19.2. paljastanut Weizsäckerille.
Sitä ennen oli huolestuneessa Berliinissä jo toimittu. Kenraali Jodl luki 20.2. päämajan viestistä, että kenraali Nikolaus von Falkenhorst oli kutsuttu kiiruusti sähkeellä Reiniltä Führerin päämajaan ja kutsuttiin nimenomaan "Suomen tuntijana" (als Finnland-Kenner). Tämä muotoilu paljastaa, että Falkenhorst haluttiin aluksi Hitlerin puheille nimenomaan keskustelemaan siitä, miten estettäisiin suomalaiset esittämästä avunpyyntöä länsivalloille. Ohimennen mainittakoon, että keskustelussa Hitler sai kenraalista niin hyvän käsityksen, että päätti tehdä tästä Norjan ja Tanskan miehityssuunnitelman valmistelijan ja toteuttajan. Falkenhorst, joka tapasi Hitlerin 21.2. klo 12, sai viisi tuntia aikaa valmistella oma luonnoksensa miehityksestä ja esittää se Hitlerille. Falkenhorst ei tiennyt Norjasta, joka tässä oli pääasia, käytännöllisesti katsoen mitään. Pöllämystynyt kenraali meni ulos ja asteli parempaakaan keksimättä lähimpään matkatoimistoon. Sieltä hän osti Norjan turistioppaan perehtyäkseen edes jollakin tavoin tulevaan tehtäväänsä. Samana päivänä klo 17 hän sitten käskyn mukaan esitti alustavan suunnitelmansa. Hitler oli tyytyväinen ja nimitti von Falkenhorstin sekä Norjan miehityksen suunnittelijaksi että sen toteuttajaksi.
Syy siihen, miksi Falkenhorst alun perin kutsuttiin päämajaan, näyttää jääneen historioitsijoilta huomaamatta. Syy - Suomen lännelle suuntaaman avunpyynnön estäminen - on peittynyt Falkenhorstin saamaan suuren tehtävän - Tanskan ja Norjan miehityksen - varjoon. Saksalainen sotahistorioitsija Kurt von Tippelskirch on kuitenkin oikeilla jäljillä. Hän kirjoittaa II maailmansodan historiassaan tavalla, joka sointuu yhteen sen kanssa, että Falkenhorst kutsuttiin päämajaan nimenomaan "Suomen tuntijana". Tippelskirch kirjoittaa:
"Falkenhorstin valinta [Tanskan ja Norjan miehityksen valmistelijaksi ja toteuttajaksi] on saattanut johtua siitä, että että jo tällöin ajateltiin Suomea, joka parhaillaan taisteli Neuvostoliittoa vastaan ja jonka suhteen Hitlerin mielipide näihin aikoihin alkoi muuttua Suomen osoittaman taistelutahdon ja -taidon takia. Falkenhorst oli nimittäin Suomessa tunnetumpi kuin kukaan toinen aktiivipalveluksessa olevista kenraaleista. Hän oli ollut taistelemassa Suomessa vuonna 1918, oli ollut vastaanottamassa marsalkka Mannerheimia Leipzigin taistelun 300-vuotisjuhlassa ja käynyt Saksan sotavoimien edustajana onnittelemassa marsalkkaa tämän täyttäessä 70 vuotta ja vuonna 1938, jolloin hän oli pitänyt puheen Messuhallissa."
Falkenhorstin nimi liittyykin Barbarossa-suunnitelman - Saksan hyökkäykseen Neuvostoliittoon - varhaisimpiin konkreettisluontoisiin esivaiheisiin. Lokakuun puolimaissa 1940 hän toimitti Mannerheimille tarkan kyselyn tieoloista ja sotilaallisista valmisteluista Pohjois-Suomessa. Hämmästynyt Mannerheim myöntyi pyydetyn selonteon antamiseen saatuaan siihen luvan poliittiselta johdolta.
Sitten takaisin analyysimme pääuralle. Falkenhorstin nimittäminen tapahtui siis 21.2. Silloin hän - tapaamisen aluksi - keskusteli myös Hitlerin kanssa siitä, miten olisi viisainta menetellä Suomen kanssa. Keskustelun lopputuloksen me tiedämme. Seuraavana päivänä eli 22.2. Herman Göring kutsui Kivimäen luokseen ja antoi tälle kuuluisan lausuntonsa. Lausunto liittyi näin Saksan pyrkimykseen pitää länsivallat loitolla Skandinaviasta ja ilmeisesti myös Saksan aikeisiin hyökätä itään. Kiperässä tilanteessa, erityisesti Ruotsin malmin menettämisen pelossa, Saksa - Hitler - paljasti Suomelle korttinsa.
Näin ainakin asian käsittivät - ja sehän tässä on ratkaisevaa - Suomen hallituksen johtavat hahmot Väinö Tanner ja Risto Ryti. He ryhtyivät voimalla ruhjomaan rauhaa läpi heti, kun olivat saaneet selon Göringin viestistä. He eivät tosin tehneet hallitukselle selkoa Göringin viestistä tämän itsensä nimissä vaan tekivät sen omissa nimissään. He ilmoittivat päätyneensä siihen, että Saksan ja Neuvostoliiton ystävyys ei olisi kestävää ja että Suomen tulisi olla valmiina näiden keskeisen sodan varalta valtaamaan menetetyt alueet takaisin. Se edellytti rauhaa, välirauhaa, niin kuin Ryti sanoi. Länsivaltain avun, jota hallitus oli aikeissa virallisesti pyytää, he torjuivat nyt päättävästi määrältään liian vähäisenä ja ajoitukseltaan liian myöhäisenä. Nämä argumentit siirtyivät sittemmin muistelmiin ja muistelmista tutkimuksiin.
Se seikka, että Ryti ja Tanner puhuivat omissa nimissään, juuri osoittaa, että he ottivat Göringin viestin vakavasti. Jos he olisivat pitäneet sitä toisarvoisena, he olisivat maininneet Göringin nimen. (Sotaa ennen Göringin vietejä ei ollut erityisemmin salattu.) Nyt he pelosta, että tieto tuosta valtavasta salaisuudesta vuotaisi jotenkin vihollisen korviin, ilmoittivat arvionsa omina päätelminään. Asiallisesti heidän repliikkinsä sisälsivät kuitenkin juuri sen, mitä Göring oli äskettäin Kivimäelle sanonut.
Monet myöhemmät tapahtumat tukevat edellä muotoiltua tulkintaa. Talvisodan jälkeen Suomi pyysi (28.3.) ja sai Saksalta luvan myydä metsätaloustuotteitaan Englantiin. Uudeksi ulkoministeriksi tuli 27.3. Rolf Witting, äidinkieleltään saksalainen. Ryti suojasi hallituksen aikaisemmat ja tulevat ratkaisut ankaralla sensuurilla (1.4.), vaikka maa ei ollut sodassa. Göringin viestin merkitys Suomen valinnalle tulee lähteissä esille myös expressis verbis. Kenraali Paavo Talvela lausui 18.12.1940 puheessaan Herman Göringille:
"Kuten Teille, Herra Valtakunnanmarsalkka, on tunnettua, Suomi joutui viime talvena raskaaseen taisteluun Venäjän kanssa. Sota päättyi kuitenkin ajoissa ja rauha solmittiin, ei vähiten sen neuvon ansiosta, jonka Te, Herra Valtakunnanmarsalkka, välititte meille ministeri Kivimäen kautta."
Näin osaset loksahtavat paikalleen, eritasoiset lähdetiedot saavat yhtenäisen selityksensä. Kun Summa petti, Suomen kohtalo ratkesi. Se ei ratkennut yksin sen kautta, että Suomi lähti vierimään kohden sotilaallista katastrofia, jota jokainen päivä toi lähemmäksi. Sotilaallinen tilanne pakotti Suomen tekemään valinnan Saksan ja länsivaltain kesken. Hallituksen keskeiset ministerit tekivät sen Saksan hyväksi, koska uskoivat Saksan voittavan suursodan. Valinta toteutui rauhan solmimisen muodossa.
Tärkeä merkitys tähän ratkaisuun päätymiselle oli Saksan toimenpiteillä. Saksan poliittinen johto pelästyi mahdollisuudesta, että länsivallat Suomen avunpyynnön valtuuttamina vyöryisivät Skandinaviaan, ja paljasti tulevat aikeensa Suomelle. Lupaus kaiken menetetyn saamisesta takaisin edessä olevan Saksan ja Neuvostoliiton välisen sodan seurauksena helpotti ja joudutti Suomessa rauhan tekoa. Suomi pani toivonsa Saksaan ja sen menestymiseen.
Se on minun tulkintani.
En ole kommunismin ihailija. Se oli kuitenkin pienempi paha kuin natsismi.
Nyt Viro, Latvia ja Liettua ovat itsenäisiä. Venäjä on jonkinmoinen demokratia ja kapitalistinen.
Itse toivoisin että baltit seuraisivat Suomen esimerkkiä ja EU riittäisi heille turvatakuiksi.
Jos haluamme terrorismin pelkoa ja sotilaitamme tuotavan paluupostissa sinkkiarkuissa, niin sitten pitää liittyä NATOon.
Me otaisiin nyt NATOSSA (jos)Tali-Ihantala olisi pettänyt.Näin kävi Baltiassa.
Olen lukenut aikaisemmin tuon Heikki Ylikankaan kirjoituksen. Pidän Ylikangasta parhaimpana historioitsijanamme. Everstit sun muut "pikkunatsit" katsovat liikaa palkkansa puolesta sinivalkoisten silmälasien läpi.
Mutta asiaan. Stalinin toimia Suomessa ja Baltiassa on katsottava valmistautumisena tulevaan suursotaan.
On mielipideasia olisiko Suomi pysynyt suursodasta ulkona suostumalla Stalinin vaatimuksiin.
Itse uskon että Viipuri olisi tänä päivänä suomalainen kaupunki suostumalla aluevaihtoihin.
Operaatio Barbarossa olisi joka tapauksessa vyörynyt Petsamon yli. Taitavuutta ulkopolitiikassa olisi tarvittu jos siitä olisi haluttu pienin sotilastappioin selvitä.
Sotaan lähdettiin sillä verukkeella ettei kommunistisen Venäjän kanssa voinut elää rauhassa. Kuitenkin tulevat vuosikymmenet osoittivat tämän luulon vääräksi.
Oletko Jumala?
Jos olisimme suostuneet aluevaihtoihin -39 olisimme NATOssa.
Jos emme olisi päästäneet saksalaisia maahamme 1940, olisimme NATOssa.
Jos emme olisi osallistuneet "erillissotaamme" osana Barbarossaa, olisimme NATOssa.
Jos olisimme hyväksyneet Molotovin rauhanehdot keväällä -44, olisimme NATOssa.
Siis Talin-Ihantalassa torjuttiinkin NATO-jäsenyys!
Itsenäisyys on lunastettava.Viipuri oli kauppatavaraa,onneksi meillä oli karjala.
Suomi olisi NYT Natossa.Suomi OLISI vapautunut N.liiton ikeestä,samalla tavalla kuin Baltit.
MUTTA,se Tali ja Ihantala.Kunniakkaat taistelut,
ratkaisi itsenäisyyden meille.
Taidatpa olla hieman naiivi Venäjän ja Neuvostoliiton suhteen.
Kuinka joku voi täysin unohtaa, että Romanovien Venäjä oli
despoottisesti hallittu äärimmäisen takapajuinen maa, jossa
maaorjuuskin lakkautettiin vasta vuonna 1862.
Ja kuinka joku voi olla täysin tietämätön sellaisesta maasta kuin
Neuvostoliitto - käsittämätöntä lapsellisuutta!
Eikä Venäjä ole noista sairauksistaan vieläkään parantunut; sen
kansa on yhtä yksinkertaista ja typerää kuin aikaisempina vuosi-
satoina. Koko maa on tänään kuin valtava Potjomkinin kulissi
jonka takaa paljastuu kauppojen ja sikäläisten markettien krääsä
sekä kaupunkien ja ympäristön lika ja saasta - ja hajut.
- Venäläisen tai Venäjällä juoksentelevan bisnes-miehen haistaa
metrien päästä Turunkin kaduilla.
Tästä olemme varmaan yhtä mieltä.Stalin sitten "vapautti"vielä kerran nämä jo vapautetut.Vankileirit kutsui,ja niskalaukaus päätti miljoonien kulakkien elämän.Tähän tsaari ei pystynyt.
Neuvostoliitto voitti Stalinista huolimatta. Stalinin onneksi vastapuolella oli aatu.
...ettei kapitalistisen Suomen kanssa voida elää' rauhassa.
Kuluneet vuosikymmenet osoittivat, että tämä luulo oli väärä.
Kuten kaikki muukin mihin kommari uskoo.
perseennuolemisintoa.
Marsalkka Tuhatsevski oli pelottavan kuuluisa upseeri.Hitler pelkäsi hänen pääsevän valtaan,ja teetätti Gestapolla moniulotteisen juonen,joka johti mm.Tuhatsevskin teloittamiseen.Samassa Hitlerin suunnittelemassa operaatiossa, Stalin teloitutti myös tuhansia muita upseereitaan.
Tuntematon punasankari
Kirjoittanut: Juhani Torvinen 10.9.2006 klo 19.22
Näistä neuvostoliiton kamikazelentäjistä on sangen vähän painettua tietoa. Juttuja sitäkin enemmin.
Kuuluisin punakamikaze oli kuitenkin kaartinluutnantti Viktor Kornilov(7.11.1917 - 21.8.1991)
Hän pudotti 12.9.1941 - 28.5.1942 välisenä aikana törmäyskurssilla 8 kpl He 111, 4 kpl Do 17, 2 kpl Tante Ju 52 ja yhden Fw 200 Condor sekä yhden Fi 165 Storch koneen.
Lisäksi tuli ilmataisteluissa vahvistettuja pudotuksia 4 kpl ja vahvistamattomia alun toistakymmentä. (3kpl Me 109, 1 kpl Do 12 Libelle III)
Korlinov joutui hyppäämään 14 kertaa ja teki kahdesti mahalaskun vaurioitunneella koneella.
Näistä jälkimmäinen oli tuhoisa hänen lentäjän uralleen.
K toipui hitaasti Tulan sotasairaala numero kolmessa ja oli takaisin rivissä ilmavoimien huolto-organisaatioon sijoitettuna vasta 15.2.1944 toinen käsi pysyvästi vammautuneena.
Neuvostosysteemille tyypilliseen tapaan K joutui sodan jälkeen epäillyksi useasta yksin teoin tehdystä vihollisen auttamisesta tuhottuaan niin monta konetta.
Asiaa vatvottiin ja tutkittiin monta vuotta ja K menetti upseerin arvonsa. Ja olipa viikon pidätettynä ja melkein kolme vuotta valvotussa arestissa.
Vuoden 1953 suojasäiden alettua K sai arvonsa yliluutnantiksi korotettuna takaisin ja samalla hänen maineensa puhdistettiin.
Yhtäkään kunniamerkkiä hän ei kuitenkaan näistä toimistaan saanut.
Vuoden -53 jälkeen K työskenteli raitiovanunkuljettajana ainakin Kirovissa ja siirtyi 1955 avioiduttuaan vaimonsa kotiseudulle Saratovin liepeille jossa toimi alkuun jokilaivan HOBA III:n lempparina ja jäi jokiluotsiaseman esimiehen tehtävistä ansaitulle eläkkeelle 1977.
Hän kuoli keuhkokuumeeseen kotonaan kesällä 1991.
Lähde:
Anna Kornilovan haastattelu
Historia ja Tiede-lehdessä 3/1992. s. 3-4.
Koneiden pudotus ja tyyppitiedot Punasiipien keskusmuseon asiakirjoista.
Venäjän kielestä kääntänyt Aki Tolvanen. Hamina, 1998.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000019408497#22000000019408497
Havainnollistetaan tätä nyt vaikka sillä, että käydään kaksintaistelu haulikkomiehen ja ilmakiväärimiehen kanssa. Ilmakivääri on maailman hienoimmalla kiikarilla varustettu mutta haulikkomies on katkaissut piipun ja ensin varpaille paukautettuaan tyhjentää toisen piipun ilmakiväärimiehen suuntaan. Kumpi voitti. Oletetaan, että ilmakiväärissä oli Tarzan ja haulikolla ampui Matahari. Mataharilla on vielä ritsa jolla ammutaan käsikranaatteja.
http://tappis.freehostinn.com/Lew_Kopelev.htm
Mutta hän joutuikin viettämään 10v. Gulagissa!
Onko Suomen kohtalo jossain vaiheessa sama kuin Georgian.
Jos Suomen vähemmistö venäläiset kasvaa lukumääräisesti kovasti(" mökkipalstojen myynti ym muiden kiinteistöjen ")Jos he jossain vaiheessa alkavat vaatia oikeuksia,
Ollaanko silloin yksin, Todennäköisesti suomen hallitus myöntyy kaikkiin vaatimukssiin.