Rukoilu ja uni

Katselin 3.4 missionin lähetystä ja pappi kertoi siinä jostain henkilöstä ketä halusi tietää ketä on tuleva vaimonsa ja pyysi herraa kertomaan tämän hänelle unessa ja Hän näki unen jossa
on laiva ja siellä oli hänen tuleva vaimonsa.

Vaikka ihan piruuttaan pyytäkää herraa kertomaan seuraavana yönä unessa miten kuoletta,pääsettekö taivaaseen,ketä tuleva vaimosi,mikä on tuleva työpaikkasi ja jne.

Ja kirjoittakaa sitten tänne mitä tapahtui?
2337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei!
Haluan kertoa tässä eräästä rukouksesta ja unesta. Jumalan kunniaksi.

Erään kerran työpaikallani oli nuori mies joka ihaili ääneen kaikkea,mitä olin ja tein,kaikkien kuullen.

Hän oli kaikin puolin mallikelpoinen,mutta halusin kuitenkin tietää oliko Jumala tarkoittanut hänet minulle.Joten rukoilin,että Jumala voisi jotenkin ilmoittaa minulle asiasta.

Tapahtui sitten eräänä yönä,että näin unta. Tämä poika kävelee erään keltaisen rakennuksen luota polkua pitkin toiseen rakennukseen,jonka portailla seisoin. Hänen vierellään käveli eräs tuntemani tyttö.

Tuli seuraava päivä. Tämä sama tapahtuma tapahtui minun silmieni nähden samassa paikassa samalla tavalla ja minä seisoin samalla paikalla kuin unessa.

Kiitin taivaan Isää siitä,että sain tietää että nämä kaksi nuorta kuuluu yhtaan ja poika ei ole tarkoitettu minulle.He ovat olleet naimisissa n. 30 v.

Minullekin ,löytyi sitten puoliso,rukousvatauksena,hyvin erikoisella tavalla.Olemme ensikesänä olleet naimisissa 20v. Olemme onnellisia yhdessä.Leikkimieltä,huumoria, hellyyttä ja toisen kunnioitusta löytyy.

Joskus Jumala näköjään vastaa unissakin.

Äänestä

alitajuntamme tuotetta ja alitajunta prosessoi elämän tapahtumia, erityisesti lähiaikoina tapahtuneita asioita, mutta kukaan ei todellakaan tiedä miksi valitsemme juuri ne unet "katsottaviksi". Voi olla, että Jumalallinen kaitselmus voi hyvin vaikuttaa uniin, sillä kristittyhän ei elä itselleen vaan Jumalalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


dizzy455 kirjoitti:

Katselin 3.4 missionin lähetystä ja pappi kertoi siinä jostain henkilöstä ketä halusi tietää ketä on tuleva vaimonsa ja pyysi herraa kertomaan tämän hänelle unessa ja Hän näki unen jossa
on laiva ja siellä oli hänen tuleva vaimonsa.

Vaikka ihan piruuttaan pyytäkää herraa kertomaan seuraavana yönä unessa miten kuoletta,pääsettekö taivaaseen,ketä tuleva vaimosi,mikä on tuleva työpaikkasi ja jne.

Ja kirjoittakaa sitten tänne mitä tapahtui?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu