Itsenäisyyden harha

Itsenäisyytemme on harhaa. Omaa rahaa, markkaa ei enää ole. Kansallislaulusta poistetaan Suomi? Virolaiset ovat esittävät Maamme-laulua omanaan päästyään vanjan vallasta.

Suomen siniristi-lipun risti loukkaa islamin-uskoisia, eli risti poistetaan seuraavaksi?

Venäläiset ostavat rahalla Etelä-Karjalaa kun eivät sodissa saaneet. Kylpylät ja uimahallit ovat täynnä venäläisiä. Kaupoissa on enemmän vierasmaalaisia kuin syntyperäisiä suomalaisia. Ruotsalaisia ja ruotsinkielisiä kumarrellaan.

Miksi muuten Ruotsinkielisten puolue esittelee itsensä 'Ruotsalainena Kansanpuolueena'ja puhekielessä *ruotsalaisina*. Miksi *Ruotsalaiset* ovat aina hallituksessa ja miksi vieraskielisille on oma puolue?

Mitä tarkoittaa syyksi annettu 'historialliset syyt'? Eikö Ruotsi luovuttanut Suomen Venäjälle?

Tällä perusteella Venäjäkin voisi esittää *Venäläisten puoluetta* Suomen hallitukseen. Historiallisista syistä.

Ps. venäläistyttö on vahvoilla Miss SUOMI kilpailussa.
5237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Suomalaisia emme enää ole.
Ruåtsalaisiksi emme 'kelpaa'.
Venäläisiksi emme halua.

Äänestä

Okei, tämä siis on näkemyksesi, kerron omani.

Olen suht nuori, 22-vuotias, en ollut palkkatöissä kun vasta vuonna 05, eli en koskaan oppinut käyttämään markkarahaa, joten se ei ole minulle edes mikään Suomalaisuuden merkki.

Ja mitä Islamin-uskoisten loukkaantumiseen lipustamme tulee, niin uskoisin että suurin osa Suomalaisista loukkaantuisi lipun muuttamisesta, joten demokraattisessa maassa sitä tuskin tapahtuu.

Venäläisistä en edes viitsi sanoa mitään, koska ensinnäkin en tiedä mistä tuo Etelä-Karjalan ostamisessa on kyse(pitänee selvittää) ja kylpylöiden ja uimahallien Venäläiset ovat luultavasti turisteja joten se kasvattaa kansantaloutta ja on hyvä juttu.

Ruotsinkieli nyt vaan sattuu olemaan osa itsenäistä Suomea ja Suomihan on kaksikielinen maa, joten kyse ei ole edes sinänsä vieraasta kielestä, vain vähemmistö kielestä.

Mitä Miss Suomi kilpailuun tulee, onkos kyseinen venäläistyttö, venäjänsukuinen, venäjänsyntyinen vai Venäjän kansalainen? Mikäli kyseinen tyttö on Suomen kansalainen ei asiassa pitäisi olla mitään valittamista.

Äänestä
  • "Ruotsinkieli nyt vaan sattuu olemaan osa itsenäistä Suomea ja Suomihan on kaksikielinen maa, joten kyse ei ole edes sinänsä vieraasta kielestä, vain vähemmistö kielestä."

    Ruotsin kieli on virallinen kieli koko Suomessa, suomi taas ainoastaan osassa Suomea. Millaista kaksikielisyyttä se on?

    Äänestä

  • Fennomaani kirjoitti:

    "Ruotsinkieli nyt vaan sattuu olemaan osa itsenäistä Suomea ja Suomihan on kaksikielinen maa, joten kyse ei ole edes sinänsä vieraasta kielestä, vain vähemmistö kielestä."

    Ruotsin kieli on virallinen kieli koko Suomessa, suomi taas ainoastaan osassa Suomea. Millaista kaksikielisyyttä se on?

    Mistäs tuon mielenkiintoisen väitteen repäisit?

    Poislukien Ahvenanmaan, joka on autonominen valtio Suomen alaisuudessa, kyllä Suomi on ihan virallinen kieli koko Suomessa, joissain paikoissa ruotsi on vain selkeämmin esillä tai sitten väestöstä sen verran suuri osa on ruotsia puhuvia että se on vakiona käytössä.

    Myös on muistettava että vaikka ruotsi on koko Suomessa virallinen kieli, sitä ei silti puhuta kovinkaan laajalti.

    Äänestä

  • Fennomaani kirjoitti:

    "Ruotsinkieli nyt vaan sattuu olemaan osa itsenäistä Suomea ja Suomihan on kaksikielinen maa, joten kyse ei ole edes sinänsä vieraasta kielestä, vain vähemmistö kielestä."

    Ruotsin kieli on virallinen kieli koko Suomessa, suomi taas ainoastaan osassa Suomea. Millaista kaksikielisyyttä se on?

    Eiköhän se suomenkieli ole 99%:sesti suomalaisten kieli.
    Joka muuta väittää puhuu paskaa!
    V.1809 Ruotsi luovutti Suomen Venäjälle, eli viimeinen vieras hallitsija oli Venäjä.
    Mieluummin venäjän kieltä pakolla kuin ruotsin mongerusta!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rth kirjoitti:

Itsenäisyytemme on harhaa. Omaa rahaa, markkaa ei enää ole. Kansallislaulusta poistetaan Suomi? Virolaiset ovat esittävät Maamme-laulua omanaan päästyään vanjan vallasta.

Suomen siniristi-lipun risti loukkaa islamin-uskoisia, eli risti poistetaan seuraavaksi?

Venäläiset ostavat rahalla Etelä-Karjalaa kun eivät sodissa saaneet. Kylpylät ja uimahallit ovat täynnä venäläisiä. Kaupoissa on enemmän vierasmaalaisia kuin syntyperäisiä suomalaisia. Ruotsalaisia ja ruotsinkielisiä kumarrellaan.

Miksi muuten Ruotsinkielisten puolue esittelee itsensä 'Ruotsalainena Kansanpuolueena'ja puhekielessä *ruotsalaisina*. Miksi *Ruotsalaiset* ovat aina hallituksessa ja miksi vieraskielisille on oma puolue?

Mitä tarkoittaa syyksi annettu 'historialliset syyt'? Eikö Ruotsi luovuttanut Suomen Venäjälle?

Tällä perusteella Venäjäkin voisi esittää *Venäläisten puoluetta* Suomen hallitukseen. Historiallisista syistä.

Ps. venäläistyttö on vahvoilla Miss SUOMI kilpailussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu