Muutama prosentti ihmisistä ei äänestä oman mielipiteen mukaan vaan haluaa olla äänestämässä voittajaksi arvelemaansa. Näin niin poliittisissa vaaleissa kuin viihdeäänestyksiss. Jos tuo kohde sitten voittaa, niin pääseepä sanomaan kavereille äänestäneensä voittajaa!
Tätä ryhmää voivat siis ohjata Ninan, Askon ja Jonen mielipiteet kappaleista. Sekä Panun voitto Juhasta että Kristiinan voitto Miasta voi johtua tästä näistä mielipiteistä.
Asko se veijari oli kun lähetteli Kristiina finaaliin kuulematta kolmannen ja neljännen esiintyjän laulua. Tätä ei kannata puolustella viittaamaalla aiempien esitysten perusteella syntyneiseen käsityksiin kun kerran Kristiinankin surkea teatteriviikonloppu oli juuri muuttunut hienoksi esitykseksi.
Tuomariston motiiveja sopii arvailla.

Vastaukset 2
Vanhimmat
kun sillä lipsahti Kristiinalle, että sä MENET finaaliin siis siinä vaiheessa tosiaan, kun osa ei viel ollu ees esiintynyt. Sälvinnäkijä vai etukäteen asioista informoituko?
Tuomaristo haluaa ns. parempien perheiden muksut finaaliin, Juha ja Mia oli selvästi parempia kuin valitut.
Selvää peliä.
Tuomaristo kehuu nämä mamikset jo ennen kuin kansa voi äänestää, voi olla että kansa äänestääkin sitten näitä tuomariston suosikkeja?
Tai sitten...äänet tulee jostain muualta?