Väärän rytmin ansa

Olemme oppineet täällä että rock-rytmi on saatanallinen. (kuten myös jazz)

Ajatellaan tilanne missä uskovaiset ihmiset ovat harjoitelleet useita Jumalaa koroittavia ja evankelioivia lauluja. Sitten ennen esiintymistään he yhdessä rukoileva Jumalaa käyttämään heidän lahjojensa tuotoksia valtakuntansa työssä.
Jumala vastaa: "en voi teitä käyttää, teillä on väärä rytmi. Minun evankeliumini voima katoaa soittimienne taakse. Aloittakaa muuttamalla rytmi musiikissanne ja minä alan toimia musiikkinne kautta."

Tässäpä dogmi, minkä tältä foorumilta (huom. ei raamatusta) olen ottanut. Onko se mielestänne raamatun linjan mukainen?
12370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Raamatulta. Rock on 1950- luvun tuote. Jazzkin taitaa olla 1800- luvun loppupuolelta lähtöisin.

Olisiko Raamatussa ennustus rockin synnystä ja musiikkilaji olisi etukäteen kielletty.:)

Eihän se mitään. Nuorisomusiikin, esim. hevirock, synnillistäminen vieraannuttaa loputkin nuoret herätysliikkeistä ja hyvä niin.

Kaikki musiikki vaan pannaan. Itkuvirret tietenkin sallitaan.

Äänestä
  • liikaa vaadittu.
    Jeesus sanoi että "tutkikaa puun hedelmät niin tiedättekö onko puu ´paha vai hyvä´"
    Rytmi josta on kerrottu olevan saatanallinen lienee peräisin ajalta jolloin 66 ei ollut vielä kassassa.

    Äänestä

  • herramrks kirjoitti:

    liikaa vaadittu.
    Jeesus sanoi että "tutkikaa puun hedelmät niin tiedättekö onko puu ´paha vai hyvä´"
    Rytmi josta on kerrottu olevan saatanallinen lienee peräisin ajalta jolloin 66 ei ollut vielä kassassa.

    Kaikki mikä korottaa Kristusta on hyvää!!!
    Lähtekäämme siitä.

    Äänestä

  • herramrks kirjoitti:

    liikaa vaadittu.
    Jeesus sanoi että "tutkikaa puun hedelmät niin tiedättekö onko puu ´paha vai hyvä´"
    Rytmi josta on kerrottu olevan saatanallinen lienee peräisin ajalta jolloin 66 ei ollut vielä kassassa.

    lainauksesti musiikkiin liittyy?

    Yleensäkin raamatun jakeilla perustellaan melkein asiaa kuin asiaa ja maallikko ei monesti näe mitään yhtäläisyttä perusteltavan asian ja perustelun välillä.

    No. Tulkintaahan Raamatun "ymmärtäminen" vaatii ja tulkintoja on yhtä montaa laatua kuin tulkitsijoitakin. Kukin tarpeensa mukaan.

    Siis rokki on saatanasta koska "tutkikaa puun hedelmät niin tiedättekö onko puu ´paha vai hyvä´"
    :?

    Maistakaa puun hedelmää, niin tiedätte onko se myrkyllinen vai ei. Parasta olisi tosin antaa jonkun naisen ensin maistaa, niin ei tulisi niin suurta vahinkoa.

    Kuunnelkaa rokkia ja jos ruumiinne alkaa nytkähtelemään musiikin tahdissa ja jalka polkemaan lattiaa, niin saatanasta on. Se on varma. Virret kun eivät aiheuta vastaavaa.

    Marssilaulut vasta perkeleestä ovatkin.

    Äänestä

  • Miten tuo kirjoitti:

    Jeesus opetti miten "tutkia" mikä on hyvä ja mikä paha. Jeesus opetti ettei hyvä tee pahaa ja paha hyvää hedelmää.
    Jos haluamme katsoa niin näemme. Vieläkö tarkennusta?

    Äänestä

Mulle ei nyt ihan auennut, ts. musta tuntuu, että tässä on nyt jotenkin
sisäistä ristiriitaisuutta sun kommentissa: "Minun evankeliumini voima
katoaa soittimienne taakse." -Vai oliko tuon
tarkoitus olla jotenkin vertauskuvallista?

Minusta juuri ns. "hengellisessä rock-musiikissa" käy yleisemmin niin, ettei
sitä "sanomaa", sikäli jos sitä on siellä
sanoituksissa, edes erota sieltä räimeen keskeltä...

Äänestä
  • Tämä oli ikäänkuin Jumalan suulla sanottua, pohjautuen siihen väitteeseen että jokin rytmi olisi saatanallinen.
    Tarkoitan sitä että niin hieno ja voimaa täynnä oleva evankeliumi muka kuolisi tai ei voisi toimia, jos taustalla soi jokin tietty rytmi; aika hassua.

    Rock ja räime.
    Ymmärrätkö kiinaa? Jos kiinalainen helluntaiseurakunta laulaa laulujaan niin saatko sanoista selvää? (tämä näin kärjistettynä. monet ovat sitä mieltä että musiikki on kieli. Kielikin pitää oppia.)

    En usko että laulun sanoista tarvitsee aina edes saada selvää. Mortification niminen loistava orkesteri on soittanut monilla satanisti clubeilla huolimatta heidän avoimesta evankelioimisestaan. (Musiikkityyliltään ovat grind-/ deathmetallia, joten laulu on örinää.)
    Laulujen välissä julistavat evankeliumia ja keikkojen jälkeen jäävät juttelemaan ja kertomaan Jeesuksesta.
    En tarkoita että sinun tai kenenkään tarvitsisi tykätä jostain musiikkityylistä, mutta häveksyvä asenne on aika kurja.

    Tapasin laulajan vuosia sitten enkä nöyrempää Jumalan seuraajaa ole tavannut. Kertoo avoimesti syövän kanssa taistelemisestaan ja miten Jumala on antanut voimaa ja uskoa.
    http://www.soundmass.com/rowe/

    Äänestä

Tuohan kertoisi Jumalan kovin persoonallisesta musiikki -ja rytmimausta, joka tietenkin on kulttuurimme luoma kuva, siitäkin huo,imatta että New Orleansiin osui taivaalta täsmäisku. Kuitenkin aivan samoin Allahin musiikki- ja rytmikorvan oletetaan pitävän vain itämaisesta musiikista ja rytmiikasta.

Ehkä Jumalaa sitten pitäisi arvostelijoiden mielestä kuvata musiikissa luomistyön rytmissä, hitaasti ja kunnioittavasti, maestosomaisesti, juhlallisesti. Oletettavasti kirjoittajien oma musikaalisuus ja musikaalisuudettomuus kuitenkin muovaavat mielipiteitä eri suuntiin. Musikaalisuus antaa mielestäni vapauksia ajatella hieman liberaalisemmin asioita musiikin ja rytmin synnillisyydestä

Äänestä

pitkät tovit jonkun henkiolennon kanssa. Lienee Pyhä Henki.

Juuri äsken tuo PH mainitsi erikoisesti pitävänsä hevistä ja varsinkin Lordista. Sanoi olevansa oikea Lordi fani.

Perusteli, että kunnon rokki irrottaa vaikun korvista ja saa hilseen pölisemään. Kuulee sitten paremmin ihmiseläinten jatkuvan valituksen ja täitkään eivät niin vaivaa.

Kerran harrastin kadulla kielilläpuhumista, mutta poliisit veivät putkaan. Ymmärtämättömät.

Äänestä

mieltä, että kaikki musiikin lajit käyvät jumalanpalvelukseen, kunhan esittämisessä on tyyliä ja tasoa, tarkoitan, että musiikki palvelee hartautta. Rakastan vanhaa jazzia .

Musiikin monipuolisuus ja nouseva polvi ovat Helluntain suuri rikkaus.

Äänestä
  • Itse uskon että musikaalisuus on lahja Jumalalta jolla voi häntä palvella.

    Mitäs ajattelet semmoisesta että kokouksessa/ jumalanpalveluksessa musiikillisessa vastuussa olevat tekisivät musiikkia teemoittain. Jazz-kokous, blueskokous(oma suosikkini)...

    Äänestä

  • herramrks kirjoitti:

    Itse uskon että musikaalisuus on lahja Jumalalta jolla voi häntä palvella.

    Mitäs ajattelet semmoisesta että kokouksessa/ jumalanpalveluksessa musiikillisessa vastuussa olevat tekisivät musiikkia teemoittain. Jazz-kokous, blueskokous(oma suosikkini)...

    olen itse ollut järjestämässä seurakunnassa jazz-jumalanpalvelusta. Tosin nimellä "jumalanpalvelus se ei ollut", pikemminkin musiikkijumalnpalvelus, jolla oli ko. sarjaansa kuuluva nimi, jota en nyt tässä voi paljastaa (!).
    Tilaisuudessa vieraili eräs tunnettu gospel-muusikko, joka veti varsin mukiinmenevän jazzpitoisen ohjelmiston.

    Olen tässä juuri juuri veivaamassa tännepäin Päivi Sini Ristimäkeä, jolta irtoaa tasokas jazz. Voimme taas pitää kunnon jazz-iltamat, jotka kiinnostavat myös paikallisia jazzin harrastajia.

    Muuten..kirjoittelin tuonne toiselle sivulle kääntyneessä ketjusi viestissä "itikalle" mielipiteeni nuorten aikuisten mahdollisuuksista vaikuttaa yhä selkeämmin srk musiikkielämään(KIN).
    Tunnetustihan helluntaipiireissä musiikin tyylilajit eivät ole jääneet koraalien varaan, vaan esim. humppa ja isklemä ovat suosittuja tyylilajikkeita eritoten vanhemman väen keskuudessa.
    Nuoret ovat viimeaikoina keskittyneet harmittavan kokonaan ylistysmusiikkiin. Näyttää kuitenkin siltä, että paluu esittävään musiikkiin on jo näköpiirissä.
    Ylistystä ei tietenkään pidä unohtaa. Seurakunnissa tarvitaan edelleen tasokkaita ylistyksenjohtajia; kun ollaan kerta "vauhtiin" päästy..
    Siis, nuoret aikuiset, come on!

    Musikaalisuus on tosiaan lahja, jolla voi srk palvella. Myös ne laulu- ja soittotaidottomat, jotka kuuntelevat sujuvasti musiikkia, olisivat kuuntelijanlahjallaan iso tekijä, jos vain heitä käytettäisiin. Moni heistä on taatusti innolla järjestämässä teema-jumalanpalveluksia. Näin on marjat (ja sienet)!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

herramrks kirjoitti:

Olemme oppineet täällä että rock-rytmi on saatanallinen. (kuten myös jazz)

Ajatellaan tilanne missä uskovaiset ihmiset ovat harjoitelleet useita Jumalaa koroittavia ja evankelioivia lauluja. Sitten ennen esiintymistään he yhdessä rukoileva Jumalaa käyttämään heidän lahjojensa tuotoksia valtakuntansa työssä.
Jumala vastaa: "en voi teitä käyttää, teillä on väärä rytmi. Minun evankeliumini voima katoaa soittimienne taakse. Aloittakaa muuttamalla rytmi musiikissanne ja minä alan toimia musiikkinne kautta."

Tässäpä dogmi, minkä tältä foorumilta (huom. ei raamatusta) olen ottanut. Onko se mielestänne raamatun linjan mukainen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu