Läskikapina

Voi hemmetti mitä kaikkea jotkut keksii saadakseen muut laihtumaan. Jo pelkkä nimitys saa minut vihaiseksi. Se on ihmisarvoa halventava nimitys.

Entäs viellä tämä että lihavat joutuisivat maksamaan enemmän terveyskeskus maksuja kuin muut. Törkeetä sanon minä.

Tätini esimerkiksi on aktiivinen liikkuja kesät talvet, pyöräilee kilometri tolkulla päivittäin, kesäisin on metsä savotassa ja marjastaa syksyisin, silti hänen painoindeksi on melkein 30.
Ei tupakoi eikä käytä alkoholia, niin pitäisikö hänen maksaa korotettua maksua. Ikää hänellä on jo 70 silti aktiivinen liikkuja.
26995
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

vaivat omaan piikkiin, kuten liikennevahingoissakin.

Äänestä
  • sinulla on varaa, mutta mites sitten jos jäätkin pienelle eläkkeelle ja läskisi ei ole itse aiheutettuja. Eikä mielestäni auton vakuutusta pitäisi verrata ihmiseen.

    Äänestä

  • animattiN kirjoitti:

    sinulla on varaa, mutta mites sitten jos jäätkin pienelle eläkkeelle ja läskisi ei ole itse aiheutettuja. Eikä mielestäni auton vakuutusta pitäisi verrata ihmiseen.

    itse aiheutettua, edes eläimiä ei saa pakkosyöttää.

    Varmaan tuon käytännön mukana tulisi tupakoiville, juopoille ja ylensyöjille tarjolle yksityisiä vakuutuksia jotka korvaisivat ottajilleen osan kuluista, vähän autokaskojen tapaan.

    Äänestä

  • on aina kirjoitti:

    Miten sekin katsotaan. Onko nainen läski painoindeksiin nähden kun verrataan samanlaista miestä joka on vaikka nyrkkeilijä.
    Eli miehen indeksillä katsottuna hän ei ole lihava vaan lihaksikas kun taas nainen on läski.

    ei ole olemassa miesten ja naisten painoindeksejä erikseen :)

    Sairaalloisen ylipainon indeksi on 40 ja siitä yli ja siihen saa olla joa aika lihava. Painoindeksin ollessa alle 30 mutta yli 25 puhutaan lievästä ylipainosta joka ei ole edes terveydelle vaarrallinen, ainoastaan esteettinen epäkohta.

    Äänestä

  • nyt horiset kirjoitti:

    vaan yritin kertoa että jos naisen indeksi on vaikka se 30 häntä sanotaan lihavaksi, mutta jos niehellä on sama niin eipä sitä haukuta, mieshän on vain roteva.

    Äänestä

  • animattiN kirjoitti:

    vaan yritin kertoa että jos naisen indeksi on vaikka se 30 häntä sanotaan lihavaksi, mutta jos niehellä on sama niin eipä sitä haukuta, mieshän on vain roteva.

    ja johtuu vääristyneistä naisihanteista joita langanlaihat anorektiset mallit ja missit edustavat. Jenkeistä tullut sairas malli.

    Äänestä

  • kyllä totta kirjoitti:

    ja johtuu vääristyneistä naisihanteista joita langanlaihat anorektiset mallit ja missit edustavat. Jenkeistä tullut sairas malli.

    mallitoimisto....Tai muistelisin ainakin, että joku kieltäytyi enään palkkaamasta näitä malleja omaan toimistoonsa.

    Äänestä

  • animattiN kirjoitti:

    vaan yritin kertoa että jos naisen indeksi on vaikka se 30 häntä sanotaan lihavaksi, mutta jos niehellä on sama niin eipä sitä haukuta, mieshän on vain roteva.

    rakenteesta. Kaitaluinen ja kapeaharteinen mies on kyllä lihava jos indeksi on 30. Näkee tavan päästä noita lippusalkoja joissa on kaljamaha puolitangon paikkeilla.

    Äänestä

normaalipainoisen, terveet elämäntavat omaavan henkilön tulisi saada alennusta.

Läski tulee syömällä liikaa ja väärin.
Jokainen ihminen laihtuu jos muuttaa ruokavalion oikeaksi, ellei sitten liikalihavuus aiheudu jostain sairaudesta.

Äänestä
  • tälläinen henkilö on muuten terve ja nyt joutuisi esimerkiksi umpisuolen leikkaukseen, veloitettaisiinko häneltä nyt indeksin mukainen maksu, vai miten se hoidettaisiin.

    Äänestä

  • animattiN kirjoitti:

    tälläinen henkilö on muuten terve ja nyt joutuisi esimerkiksi umpisuolen leikkaukseen, veloitettaisiinko häneltä nyt indeksin mukainen maksu, vai miten se hoidettaisiin.

    näissä terveyskeskusmaksu ehdoituksissa ollut kysymys ylipainon aiheuttamista vaivoista ?

    Äänestä

  • vaikos kirjoitti:

    näissä terveyskeskusmaksu ehdoituksissa ollut kysymys ylipainon aiheuttamista vaivoista ?

    mutta miten sekin katsotaan oletko itse syyllinen ylipainoosi vai onko se perinnöllistä taikka lääkkeistä johtuvaa. Kalliksihan sekin tulee jos kaikki potilaat testattaisiin näitten tulosten saamiseksi.

    Äänestä

  • animattiN kirjoitti:

    mutta miten sekin katsotaan oletko itse syyllinen ylipainoosi vai onko se perinnöllistä taikka lääkkeistä johtuvaa. Kalliksihan sekin tulee jos kaikki potilaat testattaisiin näitten tulosten saamiseksi.

    jos oikeat sairaudet löytyvät ajoissa, tosin kyllä yleensä tiedetään onko ylipainon takana jokin sairaus, kyllähän meidän kaikkien tiedot on sinne tallennettuna,

    Äänestä

  • ei perinnölistä läskiä ole kirjoitti:

    jos oikeat sairaudet löytyvät ajoissa, tosin kyllä yleensä tiedetään onko ylipainon takana jokin sairaus, kyllähän meidän kaikkien tiedot on sinne tallennettuna,

    kuinka vanha olet, mutta jotenkin ajatuksesi ovat naivia. Vai oletko ehkä lääketieteen kandi taikka ihan oikea lääkäri. Uskotko muuten että KAIKKIEN sairauskertomukset ovat kirjattuna tietokoneelle.

    Äänestä

  • animattiN kirjoitti:

    kuinka vanha olet, mutta jotenkin ajatuksesi ovat naivia. Vai oletko ehkä lääketieteen kandi taikka ihan oikea lääkäri. Uskotko muuten että KAIKKIEN sairauskertomukset ovat kirjattuna tietokoneelle.

    uskon asioista kysymys. Tiedän kaikkien kunnallisia terveyspalveluita käyttäneiden tietojen olevat saatavissa. Potilaan luvalla voidaan myös yksityispuolen tiedot saada käyttöön.

    Äänestä

  • sopivan ikäinen kirjoitti:

    uskon asioista kysymys. Tiedän kaikkien kunnallisia terveyspalveluita käyttäneiden tietojen olevat saatavissa. Potilaan luvalla voidaan myös yksityispuolen tiedot saada käyttöön.

    todellakin nuori ja luulet että kaikki mitä on netistä saatavilla pitävät paikkansa. Uskonnolla ei todellakaan ole mitää merkitystä koko asiaan.
    Etkä muuten saa, niinkuin kerroit potilaan tietoja itsellesi ilman lupaa. Joten miten muka sitten voit määrittää jollekkin asiakkaallesi potilasmaksuja.

    ettet halua ymmärtää tai sitten tahallasi haluat vain väännellä asioita, miksi?
    Eihän toki kukaan niitä tietoja mistään netistä hae, vaan potilastiedostoista, kyllähän sen nyt pitäisi ymmärtää olet sitten minkä ikäinen tahansa.

    Äänestä

  • mikä on todella nuori? kirjoitti:

    sunkin kanssa. En jaksa väännellä ja käännellä kanssasi päivänselvää asiaa.

    Äänestä

  • ei tarvitse lääkäriä mutta joutuu veroinaan kustantamaan muille nyt noiden itseaiheutettujenkin sairauksien kalliit hoidot.

    Sairauden aiheuttama liikalihavuus on tavattoman harvinaista. Lihavat syövät aina liikaa kun suostuvat puolueettomaan seurantaan.

    Äänestä

  • animattiN kirjoitti:

    mutta miten sekin katsotaan oletko itse syyllinen ylipainoosi vai onko se perinnöllistä taikka lääkkeistä johtuvaa. Kalliksihan sekin tulee jos kaikki potilaat testattaisiin näitten tulosten saamiseksi.

    mutta läskit vanhemmat opettavat lapsilleen väärän ruokavalion ja löhöilyn liikunnan sijasta.

    Äänestä

  • animattiN kirjoitti:

    kuinka vanha olet, mutta jotenkin ajatuksesi ovat naivia. Vai oletko ehkä lääketieteen kandi taikka ihan oikea lääkäri. Uskotko muuten että KAIKKIEN sairauskertomukset ovat kirjattuna tietokoneelle.

    vaan ihan suora totuus! Jokainen terveyskeskuksessa ja muillakin lääkäreillä käynti tallennetaan tietokoneelle sairaskertomuksiin! Sinä tässä olet naivi, tai sitten kuvittelet että olemme täällä ajatuksesi lukijoita, eli kirjoitat muuta kuin tarkoitat. Olet tosi kyllästyttävä ihminen.

    Äänestä

  • mikä on todella nuori? kirjoitti:

    ettet halua ymmärtää tai sitten tahallasi haluat vain väännellä asioita, miksi?
    Eihän toki kukaan niitä tietoja mistään netistä hae, vaan potilastiedostoista, kyllähän sen nyt pitäisi ymmärtää olet sitten minkä ikäinen tahansa.

    animattiN kirjoituksiin? Hän ei halua ymmärtää ja kun huomaa että on ollut väärässä sittenkin, alkaa hän haukkumaan ja nimittelemään. Raukka ihminen.

    Äänestä

  • ennen törmännyt kirjoitti:

    animattiN kirjoituksiin? Hän ei halua ymmärtää ja kun huomaa että on ollut väärässä sittenkin, alkaa hän haukkumaan ja nimittelemään. Raukka ihminen.

    kun huomaa jääneensä alakynteen.Sitten esittää tietämätöntä.Ihan ajanhaaskausta keskustella hänen kanssaan mistään asiasta.

    Äänestä

  • pikaisesti aloituksensa kirjoitti:

    kun huomaa jääneensä alakynteen.Sitten esittää tietämätöntä.Ihan ajanhaaskausta keskustella hänen kanssaan mistään asiasta.

    sinä sen sanoit. Minä en viitti enää vastata sen aloituksiin mitään.

    Äänestä

sinullekkaan näköjään pahitteeks olis. ilmeisesti et ole tullut "tätiisi"?
Se että vapaaehtoislihavat joutuisivat maksamaan enemmän terveyskuluja, on ihan oikein. Hittojako meidän liikkuvaisten hoikkien teidän terveydenhoitomaksujanne verorahoistamme tulis maksaa? Maksakaa itse itsellenne aiheuttamanne vahingot!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

animattiN kirjoitti:

Voi hemmetti mitä kaikkea jotkut keksii saadakseen muut laihtumaan. Jo pelkkä nimitys saa minut vihaiseksi. Se on ihmisarvoa halventava nimitys.

Entäs viellä tämä että lihavat joutuisivat maksamaan enemmän terveyskeskus maksuja kuin muut. Törkeetä sanon minä.

Tätini esimerkiksi on aktiivinen liikkuja kesät talvet, pyöräilee kilometri tolkulla päivittäin, kesäisin on metsä savotassa ja marjastaa syksyisin, silti hänen painoindeksi on melkein 30.
Ei tupakoi eikä käytä alkoholia, niin pitäisikö hänen maksaa korotettua maksua. Ikää hänellä on jo 70 silti aktiivinen liikkuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu