Suomalaiset ovat epäsosiaalisia ja alkukantaisia. Kun ollaan yhdessä, vallitsee aina sulkeutunut ilmapiiri. Toisilla on tapana käyttäytyä kuin muissa olisi jotakin vikana, kuin olisi jotain syytä epäluuloon, kuin olisi sattunut jotakin kauheaa. Seurauksena on se, että viihtymisen sijaan yksilöt menevät yhteisöihin toteuttamaan jotakin salaista sääntöä, jonka rikkomista kaikki pelkäävät, ja josta kaikki rankaisevat syrjimällä. Ei saa osoittaa mitään yksilöllistä, ja yksilöt saavat ymmärtää, että yhteisö epäilee jokaista sellaisesta, ja on valmis leimaamaan kaikki tämän kummallisen vaaran ilmapiirin rikkojat vihollisiksi.
Vakava naama ei merkitse aitoutta tai ihailtavaa pidättyväistä jäyhyyttä vaan se on sosiaalinen merkki, negatiivisuutta toista kohtaan.
Ei täällä tiedetä miksi sen pitää olla niin vaikeaa ja miksi ei saa näyttää tunteitaan toisille. Niin tehdään, koska se on sukupolvelta toiselle siirtynyt perinne. Jäyhyys ei ole merkki huonosta itsetunnosta vaan alamaisuuden harhasta.
Tavalliset ihmiset käyttäytyvät kuin paikalla olisi herra, joka läksyttää heitä. Monet elävät täällä herran nuhteessa, vaikka herroja ei ole. Maaherrojen tai monarkkien alaiset puhuvat vain kun heitä puhutellaan, he pitävät päätään maata kohti eivätkä katso herraansa silmiin. Nykyisin tämä perinne toteutuu sosiaalisen hyväksynnän muodossa, jonka rajat ovat samat kuin vanhanaikaiset piikojen ja renkien oikeudet, ja jota yhteisö ylläpitää sosialisoiden yksilöt kovalla ja varoittavalla käytöksellä.
Mieleeni tulee surrealistinen kuva tekokanoista, jotka eivät liiku luonnollisesti kukin omiin suuntiinsa, vaan tuijottavat paikoillaan ympärilleen peläten sitä, että jotain hirveää tapahtuu jos liikuttaa jalkaakaan.
Muualla maailmassa et taatusti löydä tällaista pakkoa olla vakava. Heilläkin on norminsa ja hierarkiansa, mutta heillä on myös tuhatvuotinen perinne yksilöllisyydessä. Muualla saa aina olla oma itsensä ja irtautua ruodusta tai työtilanteista, laulella tai ilmaista itseään jotenkin. Yhteisön rajat, velvollisuudet ja vakavat tilanteet on määritelty, eivätkä ne pullistele yksilöiden reviirille. Aina on tilaa ja aikaa tehdä niin kuin tuntuu. Yksilöiden annetaan tehdä mitä haluavat, onhan kyse heidän omasta elämästään, jota heillä on oikeus elää niin kuin haluavat.
Suomessa sosiaalinen kanssakäyminen on aina yhtä paha asia kuin jossain 1800-luvun rankassa sisäoppilaitoksessa, armeijan äksiisirivissä tai natsin kuulustelussa. Kun ulkomailla työelämässä merkitsee tulos, ei asenne työhön, niin Suomessa työstäkin voi saada asenteen takia potkut ilman varoitusta, työnantajan oman asenteen takia.
Maailmalla yleisesti vallitsee sellainen käsitys, että elämä on yksilön oma asia, ja hänen täytyy tehdä niin parhaaksi katsoo, eikä epäröidä tai jossitella. Suomessa asia on täysin päinvastainen: Yhteisö määrää mikä yksilö on, ja tekee sen totalitaarisesti ja armottomasti.
Kun Ulkomaalaiset tulevat Suomeen, he joutuvat noloihin tilanteisiin, koska he käyttäytyvät vapautuneesti. Suomalaiset töllöttävät heitä kuin heissä olisi jotakin vikaa. Suomalaiset rankaisevat normien rikkomisesta. Ulkomaalaiset oppivat pitämään kasvoillaan vakavaa ilmettä muiden lähellä, olemaan huomaamaton ja oikealla tavalla varauksellinen muita kohtaan. Silti he eivät koskaan lopeta käyttäytymästä vapautuneesti omassa rauhassaan tai omiensa parissa.
Suomalaisten käytöstavat askarruttavat koko muuta maailmaa. He ihailevat Suomea, koska täällä ollaan erilaisia heidän omaan arkeensa verrattuna. He pyrkivät irtautumaan individualistista ääripäistä, joita ei Suomessa ole. Mutta täällä ei ole individualismia ollenkaan. Se kiusaa heitä ja he tulevat kyllä kyllästymään yhteisön jäykkäniskaisuuteen ja nurkkakuntaisuuteen.
Kukaan ei varsinaisesti pidä siitä, että suomalaiset hyökkäävät itsenäistä ihmistä kohtaan. Se nähdään naivina. Suomalaiset vaikuttavat ulkomaalaisista äärimmäisen epävarmoilta teineiltä tai depressiivisiltä ja epävakailta sikäläisiltä naisia, jotka märehtivät ja rypevät itsesäälissä.
He ja jotkut harvat suomalaiset tietävät, että elämässä ei pidä murehtia vaan kulkea eteenpäin. Tapamme nyrpistää naamaamme näyttää kyvyttömyydeltä ohittaa elämän ongelmia. Vain Suomessa ei saa olla oma itsensä, ja muualta he olisivat kenties löytäneet sosiaalisen vaihtoehdon, jossa on vähemmän heidän kotimaansa turvattomuutta.
Miten suomalaiset saisi pois tästä illuusiivisesta vaaran vaikutelmasta ja äärimmäisestä suvaitsemattomuudesta, joka säilyy ennallaan vuosikymmenestä toiseen? Kyllä se vaatii mielestäni jonkinlaista rajojen rikkomista ja askelta tuntemattomaan. Yhteiskuntamme johtavat luokat, pääasiassa keski-ikäiset miehet, tulevat kimahtamaan ja ärisemään ja yhteiskunta kokee menettävänsä tarkoituksensa. Mutta mikä tahansa on parempi kuin elämää pelkäävä ja erilaisuutta vastaan sotiva yhdenmukaisuus.
Vakava naama ei merkitse aitoutta tai ihailtavaa pidättyväistä jäyhyyttä vaan se on sosiaalinen merkki, negatiivisuutta toista kohtaan.
Ei täällä tiedetä miksi sen pitää olla niin vaikeaa ja miksi ei saa näyttää tunteitaan toisille. Niin tehdään, koska se on sukupolvelta toiselle siirtynyt perinne. Jäyhyys ei ole merkki huonosta itsetunnosta vaan alamaisuuden harhasta.
Tavalliset ihmiset käyttäytyvät kuin paikalla olisi herra, joka läksyttää heitä. Monet elävät täällä herran nuhteessa, vaikka herroja ei ole. Maaherrojen tai monarkkien alaiset puhuvat vain kun heitä puhutellaan, he pitävät päätään maata kohti eivätkä katso herraansa silmiin. Nykyisin tämä perinne toteutuu sosiaalisen hyväksynnän muodossa, jonka rajat ovat samat kuin vanhanaikaiset piikojen ja renkien oikeudet, ja jota yhteisö ylläpitää sosialisoiden yksilöt kovalla ja varoittavalla käytöksellä.
Mieleeni tulee surrealistinen kuva tekokanoista, jotka eivät liiku luonnollisesti kukin omiin suuntiinsa, vaan tuijottavat paikoillaan ympärilleen peläten sitä, että jotain hirveää tapahtuu jos liikuttaa jalkaakaan.
Muualla maailmassa et taatusti löydä tällaista pakkoa olla vakava. Heilläkin on norminsa ja hierarkiansa, mutta heillä on myös tuhatvuotinen perinne yksilöllisyydessä. Muualla saa aina olla oma itsensä ja irtautua ruodusta tai työtilanteista, laulella tai ilmaista itseään jotenkin. Yhteisön rajat, velvollisuudet ja vakavat tilanteet on määritelty, eivätkä ne pullistele yksilöiden reviirille. Aina on tilaa ja aikaa tehdä niin kuin tuntuu. Yksilöiden annetaan tehdä mitä haluavat, onhan kyse heidän omasta elämästään, jota heillä on oikeus elää niin kuin haluavat.
Suomessa sosiaalinen kanssakäyminen on aina yhtä paha asia kuin jossain 1800-luvun rankassa sisäoppilaitoksessa, armeijan äksiisirivissä tai natsin kuulustelussa. Kun ulkomailla työelämässä merkitsee tulos, ei asenne työhön, niin Suomessa työstäkin voi saada asenteen takia potkut ilman varoitusta, työnantajan oman asenteen takia.
Maailmalla yleisesti vallitsee sellainen käsitys, että elämä on yksilön oma asia, ja hänen täytyy tehdä niin parhaaksi katsoo, eikä epäröidä tai jossitella. Suomessa asia on täysin päinvastainen: Yhteisö määrää mikä yksilö on, ja tekee sen totalitaarisesti ja armottomasti.
Kun Ulkomaalaiset tulevat Suomeen, he joutuvat noloihin tilanteisiin, koska he käyttäytyvät vapautuneesti. Suomalaiset töllöttävät heitä kuin heissä olisi jotakin vikaa. Suomalaiset rankaisevat normien rikkomisesta. Ulkomaalaiset oppivat pitämään kasvoillaan vakavaa ilmettä muiden lähellä, olemaan huomaamaton ja oikealla tavalla varauksellinen muita kohtaan. Silti he eivät koskaan lopeta käyttäytymästä vapautuneesti omassa rauhassaan tai omiensa parissa.
Suomalaisten käytöstavat askarruttavat koko muuta maailmaa. He ihailevat Suomea, koska täällä ollaan erilaisia heidän omaan arkeensa verrattuna. He pyrkivät irtautumaan individualistista ääripäistä, joita ei Suomessa ole. Mutta täällä ei ole individualismia ollenkaan. Se kiusaa heitä ja he tulevat kyllä kyllästymään yhteisön jäykkäniskaisuuteen ja nurkkakuntaisuuteen.
Kukaan ei varsinaisesti pidä siitä, että suomalaiset hyökkäävät itsenäistä ihmistä kohtaan. Se nähdään naivina. Suomalaiset vaikuttavat ulkomaalaisista äärimmäisen epävarmoilta teineiltä tai depressiivisiltä ja epävakailta sikäläisiltä naisia, jotka märehtivät ja rypevät itsesäälissä.
He ja jotkut harvat suomalaiset tietävät, että elämässä ei pidä murehtia vaan kulkea eteenpäin. Tapamme nyrpistää naamaamme näyttää kyvyttömyydeltä ohittaa elämän ongelmia. Vain Suomessa ei saa olla oma itsensä, ja muualta he olisivat kenties löytäneet sosiaalisen vaihtoehdon, jossa on vähemmän heidän kotimaansa turvattomuutta.
Miten suomalaiset saisi pois tästä illuusiivisesta vaaran vaikutelmasta ja äärimmäisestä suvaitsemattomuudesta, joka säilyy ennallaan vuosikymmenestä toiseen? Kyllä se vaatii mielestäni jonkinlaista rajojen rikkomista ja askelta tuntemattomaan. Yhteiskuntamme johtavat luokat, pääasiassa keski-ikäiset miehet, tulevat kimahtamaan ja ärisemään ja yhteiskunta kokee menettävänsä tarkoituksensa. Mutta mikä tahansa on parempi kuin elämää pelkäävä ja erilaisuutta vastaan sotiva yhdenmukaisuus.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mistä syystä sinut erotettiin sheriffin tehtävistä, ihanko vaan kiusantekoakoa, sekin?
erilaista elämäänsä,mutta kyllä se tässä yhteiskunnassa on melkoisen vaikeata
armeijan, jonka muinaiset metodit ja "turpa kiinni!" mentaliteetti opetti meidät tällaisiksi.
Siksi on aivan turha vanhemmalle liikkeenjohdolle puhua luovuudesta tai innofaatiosta.
Ja siksi meillä on ylikorostunut kansallistunne, sovinistinen ylempi keskiluokka ja vääristynyt arvomaailma.
ajattelisi omalla päällä. Miten käy väkivallan tekijän USA:n kauppakeskuksessa tai Venäjällä. Puhumattakaan Kiinasta. Et voi oikeistaan elää vapaassa maailmassa "minä" ruskeapäänä missään. Et edes eskimoiden joukossa, koska heilläkin on sääntönsä.
Jos lukisit säännöt,niin tietäisit.Tai ehkä olet piittaamaton.
niin tietäisit, että viimeiksi tänään hän on sheriffin kanssa asiasta keskustellut. Teemu on itse entinen(erotettu) sheriffi ja tuntee säännöt, vallan mainosti.
suomen henkinen ilmapiiri on suorastaan ahdistava
elä naura sillä ennen räkänokastakin mies tulee kuin tyhjän naurajasta tapasi vaarini sanoa ja samaa linjaa pitää moni muukin.
enhän mä tyhjää nauranut mutta hauska ei ilmeisesti auennut hälle no olen huomannut ettei suomalaisten enemmistö huomaa hauskaa oikein missään.
tämä on tämmöinen jurottavien junttien valtakunta jossa kaikki mielummin kielletään kuin että mistään osattaisi nauttia.
"Toisilla on tapana käyttäytyä kuin muissa olisi jotakin vikana, kuin olisi jotain syytä epäluuloon aihe, kuin olisi sattunut jotakin kauheaa."
Toiset nyt vaan eivät sopeudu joukkoon. Töykeää käytöstä, epäasiallisia tiukkauksia henkilökohtaisista asioista, toisen henkilön yksityiselämän aliarvostamista, ja muiden hengestä piittaamattomutta, omien virheiden myöntämättömyyttä... yms. Ja vielä kuitenkin tälläinen psykopaatti haluaisi väkisin roikkua mukana työyhteisössä. Muidenkin pitäisi kyetä viihtymään siellä.
"Toisilla on tapana käyttäytyä kuin muissa olisi jotakin vikana"
Sinäpä sen sanoit! Ilmeisesti katsot itse olevasi aivan erilainen ja kuvailet niitä muita suomalaisia.
Näyttää just siltä suomalaisten tilanne että ainoat jotka uskaltavat olla sellaisia kuin haluavat eivätkä välitä muiden ihmisten ajatuksista ovat pikkulapset ja räkäkänniset.
tituleeratut mielellään ryyppäävät ja paljon kerralla. He taas jotka katselevat noita ryyppääjiä pitkin nenänvarttaan, ovat muutenkin lapsellisia.