Haluaisin kysyä kaikilta EUn vastustajilta täällä Suomi24ssä, missä teidän perustelut kannallenne ovat?
En ole vielä kertaakaan nähnyt EUn vastustajien perustelevan kantaansa muulla kuin muka-populistisella propagandalla, kun taas EU-myönteiset perustelevat usein kantansa selkeästi ja rationaalisesti.
Onko Suomesta muovautumassa valtio jota johdetaan perstuntumalla tiedon ja viisauden sijaan?
En ole vielä kertaakaan nähnyt EUn vastustajien perustelevan kantaansa muulla kuin muka-populistisella propagandalla, kun taas EU-myönteiset perustelevat usein kantansa selkeästi ja rationaalisesti.
Onko Suomesta muovautumassa valtio jota johdetaan perstuntumalla tiedon ja viisauden sijaan?
Vastaukset 77
Vanhimmat
Perusteluni selkeällä Suomen kielellä:
1. Suomi ei ole enää Itsenäinen.
2. Suomeen on muodostettu business-oligarkia ala Nokia ja Fortum
3. Talouskasvu jyrää pienet yhtiöt jalkoihinsa EU:n toimesta. Eihän koskaan saa millään muotoa rajoittaa "vapaita" markkinoita.
4. Puoluetukea ei jaeta kunnolla ja oikeudenmukaisesti. Ei toki ääriliikkeille, mutta kaikille puolueilla tulisi jakaa tasapuolisesti puoluetukea.
5. Monikulttuurisuuden ja sen ruusunpunaisen verhon takana tapahtuva etninen kansanmurha suomaen kansaa kohtaa lopetettava.
6. Salaiset hyvä-veli organisaatiot pitävät korkeaa valtaa yhteiskunnassamme.
7. Ay-liike ja sen kohtuuton ylivalta on lopetettava.
8. Irtisanomiset ja työttömyys on lisääntynyt sen vuoksi että istumme EU:n riistäjävallan keskuudessa.
9. Suomalainen kulttuurimme ei saa kadota EU:n sulatusuunissa. Käytännössä tämä tarkoittaa loputno "AMERIIKAN MALLIIN" kulttuuria, jossa seksi, ilonpito ja mässäily korvaavat sivistyneisyyden ja kulttuurin.
10. Euroopan Unionin ylivalta yleisesti ottaen lopetettava.
1. Ikävä ja kylmä fakta on että pahimmillaan maailmassa on vain yksi todellisesti itsenäinen valtio, Yhdysvallat. Ja parhaimmillaankin Suomen todellinen itsenäisyys on ollut suurimmaksi osaksi illuusio. Mikään valtio maailmassa ei ole yksin, joten toisten mielipiteet ja asenteet vaikuttavat väkisin politiikkaan.
Ja mikäli Suomi ei enää ole itsenäinen, pyristely EUta vastaan on turha, koska emme voi asialle mitään, mikäli voimme Suomi on vielä itsenäinen. Niin kauan kun EUsta eroaminen on mahdollista ei Suomen itsenäisyys ole vaarassa.
2. & 3. Pienyritysten asemaa on parannettava, olen siinä samaa mieltä, mutta minun mielestäni EU voi toimia tässä aseman vahvistajana, heikentäjän sijaan.
4. Mielestäni rationaalisin kanta olisi standardisoida tuet per jäsen, sekä perus summa. Samaan tyyliin kuin esim, työttömyys ja toimeentulo tuet käsitellään.
5. & 9. Mitä tarkoitat etnisellä kansanmurhalla? Mikäli pelkäät että Suomen kansallinen identiteetti haihtuu pakolais- ja Islamin-uskoisten vähemmistöjen takia, olet mielestäni auttamattomasti väärässä. On pidettävä mielessä se että Suomalainen kulttuuri ja identiteetti on muovautunut jo kivikaudelta lähtien.
Suurempi uhka Suomalaiselle identiteetille on erinäisten tahojen tapa vähätellä Suomen varhaismytologian merkitystä Suomalaisen identiteetin ja kulttuurin muokkaajana.
Kalevala on hyvä alku, mutta mielestäni se ei ole tarpeeksi. Suomalaista historiaa ja mytologiaa on tuotava paremmin kansan tajuntaan, täten turvataan Suomalainen kulttuuri ja identiteetti paljon paremmin kuin yrittämällä eristää Suomi muusta maailmasta.
Myöskin on huomioitava että jo internetin takia multikulturaalisen vaikutuksen vastustaminen on tullut mahdottomaksi.
Myöskin, verrattuna Jenkkilään, Eurooppahan on tunnetusti korkeakulttuurinen manner. Myöskin en näe taaskaan EUta uhkana vaan pikemminkin hyötynä tässä asiassa. On vain saatava EUhun asenne että kulttuurisia eroja on vaalittava ja tuotava näitä positiivisina asioina kansan tietouteen. Jos Suomen kulttuuria juhlistetaan Eurooppalaisella tasolla, tuskin se on kuihtumassa mihinkään.
6. En tiedä mistä puhut, joten pyydän että tarkennat.
7. Olen eri mieltä, liitto-organisaatiot ovat välttämätön paha. Olen elämässäni nähnyt monta instanssia missä ilman liittoja työnantaja tai vähintään lähin esimies olisi kävellyt työntekijän ja hänen oikeuksiensa ylitse surutta...
8. Epäilen että oleminen osana EUta on todellinen syypää. Yleinen suurten yhtiöiden suosinta maailmanlaajuisella tasolla on pikemminkin syypää. Pienten yritysten asemaa on parannettava ja näen EUn hyvänä työkaluna tähän.
10. Määrätyllä näkökulmalla olen samaa mieltä, on varmistettava että EU ei rajoita jäsenvaltioiden itsemääräämis oikeutta.
Mielestäni kylläkin EUsta eroaminen ei ole kunnollinen ratkaisu. Vaan Suomalaisten on muistettava se meidän "Sisu" niminen ominaisuutemme ja työstää EUsta organisaatio mistä ei vain Suomi vaan kaikki jäsenvaltiot hyötyvät.
Mikäli suomalaiset vielä omaavat edes vähän sisua, se ei ole vain meidän oikeus varmistaa EUn hyvänlaatuinen kehittyminen, vaan myös meidän kansallinen velvollisuutemme.
Koska mikä muu kansa on niin voimakastahtoista ja jääräpäistä kuin suomalaiset? =oP
Mutta talouskasvu on pakko olla, koska muuten teette rikoksen suuryrityksen etuja vastaan. Hirviöt!
Toivottavasti EU:sta ei tulevaisuudessa enää voi erota. On aika poistaa valtioiden rajat ja siirtyä Euroopan uuteen suurkauteen, jossa loisto ja kunnia ovat arkipäivää.
Eläköön Uusi Eurooppa!
Rajat pitäisi todellakin poistaa - ja rajavalvonta. Onhan jotenkin naurettavaa puhua, että EU:n sisällä ei ole rajoja - ja samaan aikaan pitää aina vilautella passia tullissa!
Ei vaineskaan! Erotaan EU:sta, otetaan tiukka rajavalvonta takaisin ja tullimaksut aivan kuin ETA-sopimukseen aikaan!
Olen hieman silmäillyt Suomi24jän politiikka ja yhteiskunta foorumeita ja tullut siihen tulokseen että jos Suomi24 edustaa suomalaisen kansan mielipiteitä, niin sitten mitä pikemmin varmistetaan että valta on Suomessa muualla kuin kansan käsissä sitä parempi...
Hyvä veli organisaatio on epävirallinen(se on olemassa kuitenkin) "sulle mulle" tyyppinen liike-elämässä ja politiikassa vaikuttava asia. Siinä erinäiset henkilöt tekevät omia korruptoituneita päätöksiään, jotka hyödyttävät molempia yhtä paljon. Tällainen on periaattessa ja lain edessä kiellettyä, mutta koska hyvät veljet ulottavat valtaansa myös oikeuteen, tuomioista voi tulla lieviä. Koska kyseessä ei ole mikään viralline n "salaseura", sen kaavoittaminen on sitäkin vaikeampaa, puhumattakaan kiinnijäämisestä. Tällainen korruptoitunut yhteiskuta on erittäinkin hankala, ja hyvä-veli organisaatiota pitäisi käydä vastustamaan kovin asein.
Monikulttuurisuus, ja se mitä se tuo mukanaan on tavallaan puhdistus Suomen kansaa kohtaan. Alamme sekoittua maahanmuuttajiin, niin ettei uudella sukupolvella ole enää kansallista identiteettiä, vaan he kasvavat juurettomiksi "euro-neekereiksi".
On aivan ihana tehdä:) ja häpäistä suur-yrityksiä ja johtajia:) häpäise sinäkin:)
Unohtuneet läksyt lukematta?:)
Mikäli mitään hyvä-veli organisaatioita on Suomessa poliittisella tasolla, on ne heti kitkettävä pois. On Suomen kansan ylpeys olla tilastollisesti vähiten korruptoitunein maa, tämä tila on säilytettävä.
Mitä monikulttuurisuuteen tulee, enkos juuri paasannut Suomen vahvasta kansallisesta identiteetistä. Ja mitä rotuun tulee, no ei sillä ole mitään vaikutusta. Katsokaapas esim Brittilää tai Jenkkilää, ei sieltä kansallinen identiteetti maahanmuuttajien tultua ole mihinkään lähtenyt, päinvastoin.
Mikäli Suomen kansallinen identiteetti on niin heikko, että se sortuu pariin kymmeneen tuhanteen maahanmuuttajaan niin ei sitä silloin edes kannata varjella, se vain haittaa Suomen kansan edistystä.
Mikäli se ei sorru, niin sitä ei tarvitse varjella...
Suomessa ovat asiat paremmin kuin koskaan, kun EU hyödyntää meitä.
Jaahas ja mikä puolivillaisesti "ajateltu" tuon päätelmän takana on?
Yhden rivin viestit ovat yleisesti internetin mystillisessä maaimassa merkki huonosti konstruktoidusta mielipiteestä.
Pakkokasvu pilaa säälimättä kansantalouden. Se nähdään nyt myös todellisuudessa kun rahat on loppu jatkuvan elvytyksen vuoksi. Velaksi ei voida elää jatkuvasti vaan rahan eteen täytyy tehdä työtä .Kun ruokakin on vuosikymmeniä tuotettu maaperän ryöstöllä niin seurauksena on raaka-aineiden loppuminen ja kallistuminen. Jatkuva kasvu on illuusio jota piytävät yllä ahneet jotka eivät välitä muista eikä piittaa elämän jatkumisesta.
Syö oma paskasi!
ne selkeät ja realistiset perustelut puolesta ovat?
Mitä hyötyä EU:sta?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000000692489#22000000000692489
Mitä hyötyä...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000000171447#22000000000171447
Mitä hyötyä..
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000018997321#22000000018997321
>Niin että jos joku kysyy mitä hyötyä kansalle on EU:sta, niin voit aivan rehellisesti vastata että kansalaiset ovat rikastuneet aivan suunnattomasti. Sehän pitää paikkansa, kun kansan ulkopuolelle on rajattu n. neljä miljoonaa suomalaista, ja vain rikas yläluokka on jätetty jäljelle.>
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000019158520#22000000019158520
Hienoa, poika. On vielä hyvä, että riittää reippaita Kokoomusnuoria, että EU:n vastustus (epäasiallinen, häiriköivä, väärässä oleva) saataisiin kaadetuksi tässä maassa.
Onhan selvä asia, että EU on parasta mitä Suomelle on koskaan tapahtunut.
Meidän on oltava lujia nyt, kun EU-vastustus painaa päälle ja jyskyttää tykkejään. Kestäkäämme EU:n vastustajien iskut ja puolustakaamme EU:ta viimeiseen asti!
Ei ole mitään syytä vastustaa EU:ta, koska EU on EU. Kuitenkin meitä ylemmät ovat viisaina lahjoittaneet EU:n idean meille kuin kultakäkösen.
Moon kepulainen...
Sittenhän olet oivaltanut, kuinka tärkeää on saada Eurooppaan Vahva Johtaja, joka huolehtii kansan asioista. Tällainen johtaja voisi olla pääministeri Matti Vanhanen.
EU:n asialla EU:n puolesta!
Itseasiassa mun mielestä Masa on vähän liian vaisu...
Sinulle hyvää seuraa kumpikin paasaa asiasta josta ei tiedä yhtään mitään:)
Päässä kuten yleensäkin eun kannattajilla:)
Vaisu? Kaiken sen mieltänostattavan naisseikkailun jälkeen, mitä oma rakas ja meidän parastamme ajatteleva Matti Vanhasemme on kokenut?
Mitä jos Vanhanen värjäisi hiuksensa tummemmiksi ja kasvattaisi parran? Tai viikset? Eurooppaan tarvitaan todellinen johtaja.
Nomex, kun sinä olet kypsä, poimimme sinut kuin mädän EU-vastaisen omenan.
Siis, mikäli kysytään että kuka ajattelee esim. minun parastani niin ainoa oikea vastaus on minä itse.
Joten on loogista että minun on tultava Keskustan, Suomen ja EUn johtajaksi. Minun johdollani voidaan sitten agressiivisesti painostaa muu maailma valtaani ja sittenhän jo onkin utopia ulottuvilla...
Paha tietää mitä perusteluja EUn vastustajilla on kun harva jaksaa avata sanaista arkkuaan.
Ja mitä tulee EUhun, kuka teki sinusta asiantuntian? Jumalako? Tuli käymään oikein?
Paskaa sen eu mielisen ystäsi mikälien maosar hahahh:) ei tarvitse katsoa saippuasarjoja kun lukee eu mielisiä keskutelujanne saa naa nauraa ihan ilmatteksi hahaha:)miksi vastustat eusta eroamista? ajattele se sinullekin vain hyväksi saat puhdasta kotimaista ruokaa eikä niitä pilaantuneita eu elintarvikeita:) ajatuskin ällöttää...
Kuule nomex, ensinnäkin, mikäli osaisit käyttää välimerkkejä ja isoja kirjaimia, voisi viestejäsi sisältöä lukea vakavissaan. Tietenkin niitten sisältö myöskin johtaa siihen että ei mielipiteitäsi voi vakavissaan ottaa.
Juuri sinunkaltaisiesi ihmisten takia valta-eliitti ei ota EUn vastaisuutta vakavasti. Myös se että uskot Suomen maataloudella olevan edellytykset ruokkia kaikki suomalaiset, on selvä esimerkki sellaisesta yhteiskunnallisesta naiviteetista, joka viimeistään tekee sinusta epäpätevän arvostelemaan mielipiteitäni...
EU:n kannattaja tietää asioista aina enemmän kuin EU:n vastustaja.
Onko tuo mikälienee maosar sinun lapsesi?? huh..
EU-ruoka on puhtaampaa kuin suomalainen ruoka. Vapaa kilpailu on parempi kuin luonnonmukainen elämänrytmi. Talouskasvu on syy elää.
Miksi EU:n vastustuksen pitäisi olla vakavasti otettavaa? On vain EU:n etu, että suomalaiset saadaan leimattua typeriksi EU:n vastustajiksi.
Jokainen EU:n kannattaja on opetuslapseni.
Koska se on oppositiota ja rationaalinen oppositio on mielestäni demokratian elinehto...
Mikäli saataisiin rationaalisia EU kriittisiä poliitikkoja oppositioon, voisivat he huomioida EUn heikkouksia mitä EU myönteisiltä voi mennä ohi. Ja näin turvataan progressiivinen ja hyödyllinen kehitys niin Suomessa kuin EUssa...
Mielestäni tuo on vaarallinen generalisaatio. Vaikkakin tietämättömyys EUsta ja nykyisten ongelmien aiheuttamat paineet voivat ruokkia EUn vastustusta ei se ole ainoa syy siihen.
Ainoat opettajat mitä tarvitsen ovat klassisen ajan filosofit ja nykyiset piilo-filosofit Straczynski ja Pratchett, unohtamatta edesmennytta Roddenberryä...
Miten eurooppalainen ruoka on puhtaampaa kuin Suomalainen ruoka?
2 kahjua talollinen ja aosar siis 2 eu mielistä on vihdoin kohdanneet toisensa:)
Sivistyssanoja mutta et varmaan tiedä mitä ne tarkoittavat?
Että joka kerta kun ihminen väittää että toinen ei ymmärrä sivistyssanoja, hän useimmiten ei vain ymmärrä niitä itse.
Kuolet myrkytettyyn ruokaasi ennemmin tai myöhemmin.Elät uskossa ja sinulla ei ole mitään tietoa todellisuudesta.
Oletko tietoinen että yhdysvallat on hyvin kaukana vapaasta masta tällähetkellä. Oletko seurannut ulkopolitiikkaa ollenkaan viime aikoina.
Tässä hyvä esimerkki
http://www.informationliberation.com/index.php?id=16337
Tiesitkö että yhdysvallat on maailman ensimmäinen ja ainoa vapaamuurareiden perustama ja täysin hallitsema valta.
Tiesitkö että toisen maailmansodan jälkeen operaatio paperclip oli operaatio jossa nazi tiedemiehet otettiin yhdysvaltoihin töihin jatkamaan töitään, esim MK Ultrassa ja muissa ihmiskokeissa.
Tiesitkö että yhdysvaltoja pyörittävät tahot salaavat yleisöltä teknologiaa joka voisi korvata täysin kaiken fossiilisen polttoaineen, mutta eivät tuo sitä julkisuuteen koska samat tahot omistavat maailman suurimmat öljy-yhtiöt ja taloudellinen menetys olisi triljoonia dollareita.
Kohta kun Yhdysvallat hyökkää Iraniin näet että maailmassa tapahtuu muutoksia !!!
Yhdysvallat ja varsinkin CIA on ihmishistorian pahin ja julmin laitos joka jättää hitlerin ja kumppanit kevyesti varjoonsa.
Prescot Bush (George W. Bushin isoisä) oli suoraan tekemisissä nazien kanssa vallankaappausyrityksesä yhdysvalloissa jossa oli tarkoitus panna totalitarismi kukoistamaan.
EU on vain osa uusnazien/vapaamuurarien suurempaa suunnitelmaa johon kuuluvat myös YK ja NATO...
Ei TV-todellisuus ole edes lähellä sitä oikeaa todellisuutta, ei edes lähellä!
TV suoltaa disinformaatiota uskomattomia määriä, ja se on disinformaation lähteistä pahin. Alitajuntaan menee suuria määriä informaatiot kokoajan, eikä vastaanottaja huomaa mitään.
Elämme vankilassa ilman kaltereita, vähän niinkuin kultakala akvaariossa, luulee olevansa vapaa, mutta todellisuudessa asuu vankilassa joka muodostuu näkymättömista asioista kuten rahasta ja teknologiasta ym byrokratiasta. Ihmiset eivät ole vapaita, hyvin kaukana siitä.
The Matrix has you... Ja sitä rataa...
Salaliittoteoria foorumi on toisaalla, ehkä sinne kannattaisi suunnata tuon kaltaiset viestit.
Täällä politiikka foorumeilla seurataan pikemminkin sitä TV-Todellisuutta...
Tyypillistä tietämättömyyttä oli aika osuva ilmaisu jos pidät edellämainittua fiktiona!
Voit ihan itse valistaa itseäsi niin ei tarvitse käyttää loukkaavia termejä kuten "salaliittoteoria"
Se oli kaikki salaliittofaktaa!
Mikäköhän osa oli niin järkyttävää että on mahdotonta mieltää tosiasiaksi.
Ainoa fakta oli se että Yhdysvaltojen perustajissa oli monta vapaamuuraria...
Mutta suurinmalta osin, fiktiota se oli. Tai siis EUta tarkoittaneesta osasta ainakin. Tuskin vapaamuurareilla oli mitään tekemistä tämän kanssa. Se on vaan Bush ja hänen diktatuuri himonsa.
Mitä tulee fossiilisten polttoaineiden korvaavaan teknologiaan, tuskin öljy-pohatat mitään tällaista teknologiaa tietävät. Senhän tutkimiseen menee rahaa ja ei vielä ole aika käyttää sitä rahaa, kun kerran öljyä vielä on...
Mitä tulee CIAhan, sanoisin että ei se jätä Hitleriä varjoonsa. Hitler oli rasisti, CIA tappaa tasavertaisesti kaikkia, rotuun ja uskontoon riippumatta...
Tiedän kyllä että joka kerta kun Yhdysvalloissa puhutaan vapaudesta on kyseessä maailmanluokan tekopyhyyttä. Mutta EU ei todistettavasti ole Yhdysvaltojen nuorassa. Monet EU maathan vastustivat äänekkäästi Iraqin sotaa jne...
Joskus asiat ovat vain sellaisia miltä ne näyttävät...
Puheissa. Suomestakin on lähetetty kolme jäbaa kouluttamaan irakilaisia poliiseiksi.Tämä alkoi jo neljä viisi vuotta sitten komisarius Lipposen hallituskaudella. Minusta se kuulostaa lähinnä Usan perseennuolemiselta. Aika moni EU-maa taistelee Usan kanssa. Viro, Tanska ja Iso-Britannia. Espanja oli siellä, Italiassa mietitään jos lähettäis sieltä pois ja sitten jotkut entisen itä-blokin maat ovat siellä.
Jos tarkoitit, että EU:n kansalaiset vastustavat Irakin sotaa, olet oikeassa. Ainoastaan yhdessä entisen itäblokin maassa pieni enemmistö kansasta kannatti sotaa.
USA:n omistavat pankit. Joka omistaa Amerikan myös hallitsee sitä.
Linkkejä..Skeptikoille
Yhdysvalloissa tapahtuu:
lähes viisisataa hallituksen, CIA:n, armeeja ym korkeiden virkamiesten esiintuleminen, jossa he vannovat kunniansa kautta todistavansa kongressin edessä että hallitus salaa vierasta teknologiaa ym...
http://www.disclosureproject.org/
EU:n sisäisestä korruptiosta
http://www.justresponse.net/DougalWatt3Sep02.html
http://www.thesprout.net/004/graft/graft12.htm
Vaikka kongressi ei ole vielä hyväksynyt Iraniin hyökkäämistä, siellä on jo kohta kolme lentotukialusta, ja sinne tullaan hyökkäämään...
CIA, pulmuset tosiaan...Tässä pientä valistusta.
http://en.wikipedia.org/wiki/MKULTRA
http://en.wikipedia.org/wiki/CIA#History
http://www.channel4.com/news/special-reports/special-reports-storypage.jsp?id=1062
http://abcnews.go.com/WNT/Investigation/story?id=1322866
http://www.globalresearch.ca/articles/MCC409A.html
http://www.forbes.com/business/2005/11/17/cia-europe-EU-cx_1118oxford_terrorcamps.html
Tätä voisi jatkaa loputtomiin, mutta miksi? Skeptikot ovat aina oikeassa :)
Tietoa löytyy niin paljon kun jaksaa etsiä,
kyse on siitä mihin itse haluaa uskoa, on helppoa kääntää pää pois faktasta ja elää omassa mukavassa haavemaailmassan.
taloliselle sukua?:) hahahh
"Tätä voisi jatkaa loputtomiin, mutta miksi? Skeptikot ovat aina oikeassa :)"
Heh, olen hieman skeptinen asiasta...
"Tietoa löytyy niin paljon kun jaksaa etsiä,
kyse on siitä mihin itse haluaa uskoa, on helppoa kääntää pää pois faktasta ja elää omassa mukavassa haavemaailmassan."
Tuo on totta, mutta koska faktoja on monenlaisia ja totuus usein riippuu perspektiivistä, on myös sinun perspektiivisi minusta haavemaailmaa.
Sinänsä on irrelevanttia onko EU korruptoitunut vai ei, jokatapauksessa Suomen eroaminen EUsta toisi liikaa epävarmuutta talouteen ja diplomaattisiin suhteisiin. Ja mikäli EU on korruptoitunut, se luultavasti tahallisesti vaikeuttaisi silloin Suomen toimintaa, koska kun kerran on mafiaan menty, sieltä ei elossa lähdetä...
Ei en ole sukua talolliselle, ja minusta hän on hieman liian fanaattinen EUn puolustamisessaan. Fanaattisuus on pahasta, rationaalisuus on ainoa luotettava hyve...
Juuri näin. Minustakin rationaalisuus on ainut, johon EU:n tulee perustua. Ei millekään luonnon rytmille tai hämäräperäisten akkalaumojen tietotaidolle.
Talous on rationaalinen asia. Pysy siinä aina, niin menestyt.
eun kannatajista nyt yht äkkiä tullut rationalisteja? taivas meitä auttakoon!!
Olemme rationalisteja. Uskomme järjen käyttöön. On järkevää uskoa talouskasvuun hinnalla millä hyvänsä.
On mielestäni irrationaalista pyytää taivaalta apua poliittisissa asioissa. Jumala - mikäli kaltaista olentoa on - ei puolla asiossa vasempaan tai oikeaan, siispä Keskusta on looginen vaihtoehto!
Äänestä Keskustaa, se on Jumalan tahto! =oP
Talouskasvun on palveltava kansan etuja! Ihmisoikeuksien on tultava ensin!
Talouskasvun ylläpitäminen hinnalla millä hyvänsä on irrationaalista...
Tuo talouskasvu skeidasi jatkuu:)
Nyt ensiksi PÄÄTTÄÄ kumpaa oikein haluatte vai haluatteko kumpaakaan?
Sinä erehdyt luulemaan että olisin Talollisen kanssa samassa puolueessa tai että sittenkään olisimme asioista samaa mieltä.
Ei, jos ymmärtäisit politiikkaa ja demokratiaa, tietäisit että on olemassa monia eri näkökulmia ja mielipiteitä mihinkin asiaan. Mutta kai tuo on sinulle liian monimutkaista.
Kuulostat 60-luvun rauhanaktivistilta ja sosialistilta, jos et pian korjaa arvomaailmaasi. Taloushan on ihmisen etu sinänsä!
10 syytä irtautua EU:sta
1. Suomen valtiollisen itsenäisyyden palauttaminen.
Valtio on silloin itsenäinen kun se ei ole minkään muun valtion alainen. EU:n perustuslailla Unionista tulee liittovaltio ja Suomesta sen osavaltio.
2. Suomen kansan palauttaminen ylimmän vallan haltijaksi.
EU-Suomessa ylin valta on EU:n elimillä eikä Suomen kansalla. Eduskunnalla ei ole ollut oikeutta luovuttaa kansalle kuuluvaa valtiovaltaa kenellekään - ei myöskään EU:lle. Nyt Suomen valtiojohto aikoo uusia laittomuuden hyväksymällä EU:n perustuslain.
3. Aidon demokratian palauttaminen.
Demokratiassa eli kansanvallassa kansalaiset voivat päättää tulevaisuudestaan ja valita lainsäätäjät. EU-Suomen laeista säädetään valtaosa Brysselissä ja ne ovat Suomen omien lakien yläpuolella. EU ei ole demokratia vaan harvainvalta, jota ohjaavat suuryritysten ja suurten jäsenmaiden edut.
4. Sotien ja sotilasliittojen ulkopuolella pysyminen.
EU kokoaa taistelujoukkoja. Ne eivät ole puolustusvoimat vaan hyökkäysjoukot. EU-Suomi on mukana Unionin tulevissa sodissa ja myös sen ristiriidoissa muiden suurvaltojen kanssa. Puolueettomuuspolitiikka olisi paras turva Suomelle, sillä tosipaikan tullen suomalaiset joutuvat kuitenkin vastaamaan itse itsestään.
5. Oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan pyrkiminen.
EU:ssa rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Toisinkin voisi olla. Oikeudenmukaisempi yhteiskuntakehitys on mahdollinen, mutta ei EU:ssa. Kasvavat EU:n nettojäsenmaksut vievät niitä miljardeja, joilla voitaisiin parantaa peruspalveluita Suomessa.
6. Siirtyminen kiihkokapitalismista kohti tervettä markkinataloutta.
Pääomien, yritysten ja työpaikkojen rajoittamaton siirtely lisää työttömyyttä ja eriarvoisuutta. Keinottelua on hillittävä ja markkinoiden on palveltava kansalaisia eikä päinvastoin.
7. Oman talous- ja työllisyyspolitiikan palauttaminen.
Osana eurotaloutta Suomi imetään kuiviin pääomista kun ulkomaiseen omistukseen siirtyneiden yritysten voitot viedään pois maasta. Samalla putoaa pohja hyvinvointipalveluilta.
Kestävälle pohjalle voimme rakentaa taloutta ja tulevaisuutta kun meillä on oma talouspolitiikka ja oma raha.
8. Oman ruuantuotannon turvaaminen.
Puhdas kotimainen ruoka on perusihmisoikeus. Oma maataloustuotanto voidaan turvata vain itsenäisessä Suomessa.
9. Kansainvälinen yhteistyö.
Vain sellainen voi tehdä aitoa yhteistyötä, joka hallitsee itseään. EU-Suomi on sidottu EU:n politiikkaan, joka riistää köyhimpiä maita ja hyödyttää harvoja. Itsenäinen Suomi voisi olla edelläkävijä YK:ssa ympäristöasioissa ja rauhan rakentamisessa.
EU on kansainvälisessäkin politiikassa ongelma - ei ratkaisu.
10. Tulevien sukupolvien takia.
Emme saa pettää tulevia suomalaisia sukupolvia ja sitoa heitä EU:n liittovaltiokehitykseen. EU-jäsenyys ei ole tuonut Suomelle mitään sellaista hyvää, jota emme olisi saaneet EU:n ulkopuolella.
Luuletteko te EUn vastustajat oikeasti että EU on jotenkin vastuussa globalisaatiosta? Mikä on yleinen tietämys globalisaatiosta ja sen synnystä EUn vastustajien leirissä?
Myöskin, voisitteko selittää miten Suomi selviytyisi mahdollisista taloudellisista haittavaikutuksista mitä saattaa liittyä EUsta eroamiseen? Entäpä sitten diplomaattiset ja poliittiset haittavaikutukset, miten te niihin suhtautuisitte?
Miten te suhtaudutte globalisaatioon yleensä ja miten sitä pitäisi EUsta irrallisessa Suomessa suhtautua siihen?
Mikäli Suomea ei saada irti EUsta, millaisia asioita ajaisitte Suomessa ja EUssa?
Suomi on EU:hun liityttäessä annetuista lupauksista poiketen ollut nettomaksaja ensimmäistä jäsenyysvuottaan lukuun ottamatta.
Viime vuoden budjetoidut nettomaksut olivat 300 miljoonaa euroa, toteutuneet yli 620 miljoonaa. Ensi vuodelle on budjetoitu 500 miljoonaa, mihin tulee n. 100 miljoonaa lisää nk. 141-tukien leikkauksena.
Raskain taakka liittymisen seurauksista on jäänyt viljelijöiden harteille. Perheviljelmille on käynyt kaikista huonoimmin - ne ovat hävinneet jokseenkin täydellisesti. Samalla maaseudun autioituminen on vain kiihtynyt.
EU:n luvattiin myös tuovan investointeja ja työpaikkoja. Todellisuus on osoittautunut toisenlaiseksi: suomalaisten omatkin investoinnit ovat suuntautuneet suurimmalta osaltaan ulkomaille.
EU:n piti lisätä meidän ulkomaankauppaakin. Tilastoista sellaista ei ole havaittavissa.
EU:n talouspolitiikkaa on hoidettu suurten jäsenmaiden - Saksan, Ranskan, Italian - ehdoilla. Suomi on joutunut sopeutujan osaan. Sen näkyvimpinä ilmentyminä ovat toistuvat uutiset irtisanomisista ja YT-menettelyjen alkamisesta.
Korkotasokin riippuu lähinnä Aasian suurista markkinoista, ei EU:sta. Eikä sitä voi verrata suljetun talouden ja pankkien monopolin aikaan.
Jatkuvasti kohoaville EU-maksuille ei näy loppua. Uusina jäseninä unioniin otettujen itäblokin maiden infrastruktuurin kehittäminen unionin keskimääräiselle tasolle maksaa kohtuuttomasti. Länsi-Saksan resurssit eivät riittäneet edes Itä-Saksan nykyaikaistamiseen. Uusissa jäsenmaissa asukasmäärä on siihen nähden moninkertainen, samoin sen kustannukset.
Mitä EU:n tilalle?
Vaihtoehtona ei ole eristäytyminen, vaan suorat kauppa- ym. suhteet esimerkiksi Norjan ja Sveitsin tavoin.
EU:n sisällä ilman että se pystyisi mitenkään vastaamaan kuitenkaan halpatuontimaiden hintatasoon. Syö suomalaisten yritysten kannattavuutta. Esimerkkejä voi etsiä vaikka pörssilistoilta
Mutta tällähetkellä Suomen varsinainen talousmahti ei olekkaan missään tuotteissa mitä halpatuontimaista voidaan saada. Talousmahtimme on kiinni teknologiassa, tarkemmin elektroniikassa. Ainakin viennin osalta. Ja ilman pääsyä Euro-markkinoille, tuskin olisimme näin pitkällä.
Mutta juuri sen takia että emme olisi talouden osalta liikaa kytköksissä Nokiaan ja muihin isoihin firmoihin, meidän pitää auttaa pienyrittäjiä pääsemään kilpailukykyiseen asemaan Euro-markkinoilla. Voimmeko tehdä tämän ilman pääsyä näille markkinoille?
ETA-sopimuksesta!?
http://video.google.com/url?vidurl=http://www.youtube.com/watch?v=eHNISfg8uTs&docid=8679360389407619387&ev=v&esrc=sr1&usg=AL29H20yq9byB7Lax33Lvm8CvCO_izWWdQ
Mutta mitä tuolla taas on tekemistä EUn kanssa ja mikäli mainitsetkaan vapaamuurarit niin sitten menetit uskottavuutesi.
Tuollaiset asiat juuri saavat minut haluamaan että Suomi kuuluu vahvaan Eurooppaan, eikä seiso sivussa kunnes jenkit tulevat ja vähän poliittisesti painostavat Suomea...
EU YK NATO... Kaikkia näitä pitäisi vastustaa.
Suomalaisten pitäisi pysyä poissa kaikista liittoumista.
Kuinka ihanaa onkaan olla jälleen tekemisissä irrationaalisen sopulin kanssa...
Enkös juuri tämän ketjun aloittaessani pyytänyt perusteluja? Vai onkos sinulla ne hukassa? Ellet pysty selittämään pidän sinua sitten identiteetittömänä sopulina. Pahoittelen tätä loukkaavaa ja radikaalia johtopäätöstä, mutta se on ainoa mihin päädyn...
Sana mitä osaat edes sanoa..?
Ei, se on vain ainoa sana jonka voi liittää tuollaisiin... Ööh... "Väitteisiin..."
Ja myös sinuun. Olematta loukkaava ja siten vähentää asemansa uskottavuutta...
Oli ennen tätä viestiä 666 luku kertaa tällä viestillä, eli aika peto viestiksi... Heh heh...
Pyydän anteeksi turmiollisen huonoa sanan vääntelyäni, gomen!
On kaksi tapaa luoda neuvostoliittolainen "suunnitelmatalous", vallakumous tai EU
Kuule, on vaikea ottaa kantaasi tosissaan koska et perustele sitä mitenkään. Voisitkos selventää ja selittää kantaasi ja sen takana olevia syitä enemmän?
Maamme Itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden menetys.
EU on itsenäisten jäsenmaiden vapaaehtoinen valtioliitto.
EU-instituutioissa asiat sovitaan yksimielisyyteen pyrkien ja kaikkien edut huomioon ottaen.
EU-vihaajien ymmärrys ei riitä tällaiseen.
Suomalaisten enemmistöllä riittää.
Markka aikaan kaikki oli hyvin, täysipäiset ymmärtää kyllä ilman perustelujakin.