Saa nyt nähdä,

kelpaako tälle foorumille. Eräälle toiselle ei kelvannut:

Joh. 8:42
Jeesus sanoi heille: "Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut, vaan hän on minut lähettänyt.

En jaksa ymmärtää sellaista jumaluutta ”täydeksi Jumalaksi”, jonka pitää rukoilla päätöksilleen jonkun muun Jumalan hyväksymistä,
[Room.8:34, Hepr.7:25].

Toisista en tiedä, mutta minä olen huomannut
kolminaisuusopissa ne selvät varoituksen merkit joista Jeesus ja apostolit varoittivat jonka kaltaisia pitää varoa: "Olkoon teidän puheenne »on, on» tahi »ei, ei», mitä siihen lisätään, se on pahasta." (Mt.5:37, 2.Kor.1:17-19).

Mutta joka on tutustunut kolminaisuusoppiin, huomaa sen olevan kokonaan "on mutta ei kuitenkaan ole" -oppia, joka on sekavaa ja velhomaista sekasotkua jota sen tekijät itsekään eivät tunnusta ymmärtäneensä. (IRT). Sekin todistaa kolminaisuusopin kelvottomaksi opetukseksi, sillä Paavali paheksuu sellaisia opettajia, jotka opettavat "vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat, ja minkä varmaksi väittävät", (1.Tim.1:7).

Kolminaisuusoppi on vaatimusoppi ja edustaa paljon enemmän väkivaltaa kuin rakkautta ja vaatii "käsky käskyn päälle" uskomaan enemmän kuin mitä Jumalan sana ilmoittaa. Kolminaisuusoppi asettaa itsensä jopa edelle Jumalan sanan ja Jumalan sanan asemaan ja tuomariksi - "joko uskot siihen tai et ole pelastettu" - asenteella!

"Harhaopinen teksti poistettu * ReijoR"
13382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

poistettiin:

Ällahista en tiedä, mutta minulla on täysin sama Jumala ja Isä kuin Herrallamme Jeesuksella Kristuksella on:

2. Kor. 1:3
"Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala",

Ef. 1:3
"Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa",

1. Piet. 1:3
"Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta",

"Teksti poistettu * ReijoR"

Äänestä

Tuolle palstalle täytyy olla oma kaava,
liian riippumaton/itsenäinen tulkitsija
joutuu ulos. Täytyy noudattaa auktoriteetteja,
vaikka onkin saman kirjan tulkinnoista kyse.

Äänestä
  • allekirjoituksestakin selvästi "Nettmission"! Ja olen iloinen, että siellä pidetään totuudesta kiinni, jota tietenkään tällä plastalla ei voisikaan, koska "auktoriteetit" jotka palstaa valvoo, eivät valvo sitä Raamatun valossa, vaan Eniron sääntöjen ja tietenkin maan lakien mukaan.

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    allekirjoituksestakin selvästi "Nettmission"! Ja olen iloinen, että siellä pidetään totuudesta kiinni, jota tietenkään tällä plastalla ei voisikaan, koska "auktoriteetit" jotka palstaa valvoo, eivät valvo sitä Raamatun valossa, vaan Eniron sääntöjen ja tietenkin maan lakien mukaan.

    Netmissioni ei ota ihmistä vastaa, vain oman totuutensa.

    Kuitenkin meillä jokaisella on oma historiamme, koulutuksemme ja maailmankatsomuksemme. Oma identiteettimme. Sen vuoksi myös Raamattua voidaan tulkita eri muodoin. Insinööri tutkii Jumalan voimavirtoja suurjännitteenä, kauhakoneen kuljettaja taas näkee voiman kolmiyhteisenä. Raamatusta voidaan ammentaa kullekin säädylle..

    Äänestä

  • "Myös tämä" -kirjoitukseni otin tänne esimerkiksi siitä, että ei edes pelkkiä raamatunlauseita sallita, jotka todistavat myös Jeesuksella Kristuksella olevan yläpuolellaan "yksin totinen Jumala ja Isä", mutta Isällä Jumalalla ei ole yläpuolellaan yhtään Jumalaa!

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    allekirjoituksestakin selvästi "Nettmission"! Ja olen iloinen, että siellä pidetään totuudesta kiinni, jota tietenkään tällä plastalla ei voisikaan, koska "auktoriteetit" jotka palstaa valvoo, eivät valvo sitä Raamatun valossa, vaan Eniron sääntöjen ja tietenkin maan lakien mukaan.

    paikassa eivät pidä koko Raamatun totuudesta kiinni vaan vain siellä olevien auktoriteettien valitsemista Raamatun "valituista paloista".

    Sen sijaan sellaiset kohdat kuin: "Jumala on yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä", (Ef.1:10) sekä "Isäni, joka on minut lähettänyt, on suurempi kaikkia", (Joh. 10:29) siellä leimataan harhaopiksi ja poistetaan! RitariOlevainen, onko se mielestäsi oikein?

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    allekirjoituksestakin selvästi "Nettmission"! Ja olen iloinen, että siellä pidetään totuudesta kiinni, jota tietenkään tällä plastalla ei voisikaan, koska "auktoriteetit" jotka palstaa valvoo, eivät valvo sitä Raamatun valossa, vaan Eniron sääntöjen ja tietenkin maan lakien mukaan.

    kiinni vain osatotuudesta ja esille saa tuoda Raamatusta vain "valittuja paloja", ei koko totuutta. Esimerkiksi Joh.17:21-23, 1.Kor.15:25-28 ja Ef.1:10 kohdat järjestelmällisesti "harhaoppisena" poistetaan!

    Äänestä

avauksen loppuun saisi panna tuon saman, että "teksti poistettu harhaoppisuuden takaia"!

Kun et sinä "ekivaari" mitenkään tajua sitä, että Jeesus oli ihminen, Hän otti orjan muodon, ja oli yksi meistä, kuitenkin vain ilman syntiä.

Siksi Hän puhuttelee ja tarvitsee Isää Jumalaa samalla tavalla kuin ihmisetkin, Jeesus on toisessa peroonassa olleessaan Ihmisenä , Jumalana Hän ei tarvitse kenenkään apua, sillä Hän on Jumala kolmiyteisessä Jumalassa, mutta Ihmisenä on riippuvainen Jumalasta , omasta vapaasta tahdostaan.

Hän on kuolleista nousuut esikoisena, että olisi ensimmäinen kaikessa, IHMISENÄ, ei Jumala ristillä kuollut, vaan Ihminen Jeesus Kristus, Jumala oli Hänessä Hänen synnittömyytensä tähden, ja sovitti maailaman itsensä kanssa, Ihminen Jeesus kuoli ristillä, Jumala herätti kuolleista Ihmisen Jeesuksen, ei Jumalaa, Jeesus on Jumala kolmiyhteisessä Jumalassa ollut iankaiken, Hänen toinen persoonansa oli Jeesuksessa Ihmisessä, Jumala on mysteeri, et koskaan voi selittää omilla aivoillasi Jumalaa ,kolmiyhteistä Jumalaa.

Ei Jumalan Poika rukoillut Isältä mitään, vaan Jeesus Kristus Jumalan poika, Ihminen Jeesus tarvitsi Jumalaa.
Jumala on käsittämätön kolminaisuus, jota me ei ekivaari koskaan tässä ajassa täysin pysty selittämään, eikä Hän Jumala olisikaan, jos Hän olisi meidän ymmärryksen tasolla selitettävissä, Hänen ajatuskensa eivät ole meidän ajatuksiamme, eikä Hänen tiensä ole meidän teitämme, ne kun ovat niin PALJON korkeammat !

Jumala kunnioittaen tunnustamme kolmiyhteisen Jumalan, Isän Pojan ja Pyhän Hengen, kaikki ovat tasavertaisia Jumaluudessa, kukaan Heistä ei toimi ilman kahta muuta, eikä kaksi ilman kolmatta Persoonaa.
Uskolla on hyvä omistaa tämä totuus, koska ei minun eikä sinun eikä ainoankaan ihmisen ymmärrys riitä tutkimaan Jumalaa ja Hänen HENKENSÄ SYVYYKSIÄ!

Jeesus on esikoisena herätetty kuolleista meidän vanhurskauttamiseksemme, ei Jumala Jumalaa hertäänyt kuolleista herättäessään Jeesuksen kolmantena päivänä, vaan ihmisen, aivan samanlaisen kuin menkin, kuitenkin ilman syntiä muuta eroa Hänessä ei ollut meihin muihin verrattauna, siksi Hänen uskonsakin Jumalaan oli täyellinen, koska ei ollut Aadamin jälkeläinen.

Ihmisenä Hän oli kiusattuna erämaassa, missä Saatana yritti Häntä langettaa, ei Jumalaa vaan Ihmistä, Jeesus voitti Saatanan Jumalan sanlla, ei jumaluudellaan, esimerkiksi meille, kun taistelemme pahuudenvoimia vastaan. Jumalan sana on aseemme,.

Jeesus on vanhin Veljemme aina ja iankaikkisesti uudessa Jerusalemissa missä Hän on kaikkemme, aurinkonakin. Ihmisenä, yhtenä meistä, mutta on samalla yksi Jumalan kolmesta persoonasta ja on Jumala siellä missä Jumalakin on.
Ihmeellistä mutta totta !

Äänestä
  • jospa yrittäisit ymmärtää, että Herran palvelijoiden ei sovi herroina hallita toisia ihmisiä, sillä se on epäkristillistä:

    1.Piet. 5:3
    "ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina."

    Nyt kuitenkin uskonnollisten järjestöjen hierarkia ei antaisi sananvapautta edes sen vertaa kuin muu tämän maailman media!

    Meillä ihmisillä ei ole minkäänlaista oikeutta rajoittaa jumaluutta kolmeen persoonaan, koska Jumalan sana ilmoittaa Jumalan olevan kaikessa läsnä eikä vain kolmessa persoonassa; "Jumala on kaikki kaikissa", ja tahtoo olla yhtä kaikkien ihmisten kanssa, (Efeso. 1:10, Joh. 17:21-23)!

    Tietosanakirja Encyclopædia of Religion and Ethics sanoo kolminaisuudesta: ”Aluksi kolminaisuus ei kuulunut kristilliseen uskoon — Se ei kuulunut siihen apostolisena eikä heti sitä seuranneena aikana, kuten käy ilmi Uudesta testamentista ja muista varhaiskristillisistä kirjoituksista.”

    Apostolit opettivat Isän Isänä, Pojan Poikana ja Pyhän Hengen Pyhänä Henkenä, ja sanoivat katoamattoman Jumalan kirkkauden vertaamisen katoavaisen ihmisen, lintujen, ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi (Rm.1:22,23) johtuvan ajatuksiltaan turhistuneiden pimentyneestä ymmärryksestä.

    Jos Jumalan sanan konteksti unohdetaan, Raamatusta voi rakennella loputtoman määrän erilaisia oppeja. Sen vuoksi siihen on kielletty lisäämästä mitään ja samoin kielletään pois ottamasta mitään, vaan opettamaan vain sitä, minkä Jeesus ja apostolit opettivat,

    1. Timot. 6
    3 "Jos joku muuta oppia opettaa eikä pitäydy meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen terveisiin sanoihin eikä siihen oppiin, joka on jumalisuuden mukainen,
    4 niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään, vaan on riitakysymyksien ja sanakiistojen kipeä, joista syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, pahoja epäluuloja",

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    jospa yrittäisit ymmärtää, että Herran palvelijoiden ei sovi herroina hallita toisia ihmisiä, sillä se on epäkristillistä:

    juuri Yhteen Jumalaan, kolmiyhteiseen kaikkivaltiaaseen Isä Poika ja Pyhä Henki, Hän on Jumala, vaikka onkin kaikkialla läsnäoleva, ja kaikissa, mutta Persoonana Hän on Yksi Jumala, älä pidä muita jumalia MINUN rinnallani, MINÄ OLEN, Jumala on yksi, kolmessa Persoonassa, siitä ei voi poiketa eikä yli/ali mennä,
    Jumalan olemus on ja pysyy iankaikkisesti ISÄ POIKA ja PYHÄ HENKI, mihinkäs panet yhdenkään noista kolmesta, erottamaton koliyhteys, jokaisella oma toiminta sektori saumaton yhtesityö, kukaan ei tee toisen tietämättä eikä jokaisen läsnäoloa yhtään mitään, Jeesus Ihmisenä on Jumalan Pojan toinen persoona, kolmiyhteisenä Jumalana Hän on aina yhtä Isän ja Pyhän Hengen kanssa!

    Emme me voi hyvä veli tätä Jumalan mysteriaa omilla käsityksillä tyhjentävästi milloinkaan selvittää, ja onko se edes tarpeellistakaan, uskotaan vaan, että Jumala on kaikkivaltias, on kaikkialla läsnäolevana, sielläkin maailmojen avaruuksisissa, missä ei ole mitään muuta, niin sielläkin on Jumala kolmessa Persoonassaan, Jumala on KAIKKi mitä on, siellä iankaikkisuuksissakin, siellä missä mikään ei lopu mihinkään Jumala on loppumaton iankaikkisuus, Hänellä ei ole alkua eikä loppua, voisimmeko siis Hänet käsittää?

    Emme voi, emme koskaan, ehkä sitten kun vajavaisuus päättyy ja täydellisyys alkaa Hänen luonaan, joa on Ikankaikkin koliyhteinen suuri Majesteteettinen Jumala Isä Poika ja Pyhä Henki, tuosta kolinaisuudesta emme irti pääse Jumalan olemusta määritellessämme omilla pienillä aivoillamme Jumalan kaikkiteitävään täydellisyyteen verratessa!

    että minä uskon kolminaisuusoppia enemmän Jumalan sanaa, joka vakuuttaa Jumalan olevan "kaikki kaikissa" (Joh. 17:21-23, Room.15:28, Efes. 1:10) eikä vain kolmessa persoonassa!

    Äänestä

Jos olet todella paneutunut Jumalan Sanaan, niin tiedät, että Jeesus Kristus on Jumala. Tähän viittaa Herran nimi yli 6000 kertaa, että nimittäin Jeesus Kristus on Herra.

Joka voi ottaa sen vastaan niin tietäköön, että Jeesus Kristus on Jahve.

Äänestä
  • jukka.finland! Jeesus Kristus on Jumalaa niin kuin auringon säteily on osa aurinkoa (Vertaa Hepr.1:3)! Jeesus opetti, että Isä yksinkin on totinen Jumala, (Joh. 17:3), mutta hän itse ei ilman Isää voi mitään tehdä:

    Joh. 5:30
    "En minä itsestäni voi mitään tehdä. Niinkuin minä kuulen, niin minä tuomitsen; ja minun tuomioni on oikea, sillä minä en kysy omaa tahtoani, vaan hänen tahtoaan, joka on minut lähettänyt".

    On ilo kuitenkin todeta että Sinä vielä kutsut minua veljeksi, vaikka katsotkin ehkä harhaoppiseksi! Tottakai Poika käyttää sitä nimeä, jonka Isä on hänelle antanut:

    Joh. 17:12
    "Kun minä olin heidän kanssansa, varjelin minä heidät sinun nimessäsi, JONKA SINÄ OLET MINULLE ANTANUT, ja suojelin heitä, eikä heistä joutunut kadotetuksi yksikään muu kuin se kadotuksen lapsi, että kirjoitus kävisi toteen."

    Mutta nimen vastaanottaja ei voi kerskata nimestään samalla tavalla kuin sen antaja, joka on vastaanottajaa suurempi:

    Job 41:11
    (41:2) "Kuka on minulle ensin antanut jotakin, joka minun olisi korvattava? Mitä kaiken taivaan alla on, se on minun."

    Room. 11:35
    "Tai kuka on ensin antanut hänelle jotakin, joka olisi tälle korvattava?"

    1. Kor. 4:7
    "Sillä kuka antaa sinulle etusijan? Ja mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut? Mutta jos olet sen saanut, niin miksi kerskaat, ikäänkuin se ei olisi saatua?"

    Nimen vastaanottaja on vain sen haltija, mutta nimen antaja on kaiken omistaja! Josko teet selväksi itsellesi, mikä ero on omistaa jotakin verrattuna sen haltijaan:

    Hepr. 3:6
    "mutta Kristus on uskollinen Poikana, HÄNEN HUONEENSA HALTIJANA; ja hänen huoneensa olemme me, jos loppuun asti pidämme vahvana toivon rohkeuden ja kerskauksen."

    Huomaatko, että Jeesus Kristus ei omista meitä vaan se on Isä Jumala, joka meidät omistaa ja jolle Kristus Jeesus joutuu luovuttamaan meidät, kukistettuaan kaiken vääryyden vallan ja voiman, (1.Kor.15:28).

    "Yksin totinen Jumala" ei tarvitse ketään rukoilla eikä keneltäkään anella, mutta Kristus Jeesus vielä tänäkin päivänä ylösnousemuksensa jälkeenkin rukoilee Isää meidän puolestamme, (Room. 8:34, Hepr.7:25)!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ekivaari kirjoitti:

kelpaako tälle foorumille. Eräälle toiselle ei kelvannut:

Joh. 8:42
Jeesus sanoi heille: "Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut, vaan hän on minut lähettänyt.

En jaksa ymmärtää sellaista jumaluutta ”täydeksi Jumalaksi”, jonka pitää rukoilla päätöksilleen jonkun muun Jumalan hyväksymistä,
[Room.8:34, Hepr.7:25].

Toisista en tiedä, mutta minä olen huomannut
kolminaisuusopissa ne selvät varoituksen merkit joista Jeesus ja apostolit varoittivat jonka kaltaisia pitää varoa: "Olkoon teidän puheenne »on, on» tahi »ei, ei», mitä siihen lisätään, se on pahasta." (Mt.5:37, 2.Kor.1:17-19).

Mutta joka on tutustunut kolminaisuusoppiin, huomaa sen olevan kokonaan "on mutta ei kuitenkaan ole" -oppia, joka on sekavaa ja velhomaista sekasotkua jota sen tekijät itsekään eivät tunnusta ymmärtäneensä. (IRT). Sekin todistaa kolminaisuusopin kelvottomaksi opetukseksi, sillä Paavali paheksuu sellaisia opettajia, jotka opettavat "vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat, ja minkä varmaksi väittävät", (1.Tim.1:7).

Kolminaisuusoppi on vaatimusoppi ja edustaa paljon enemmän väkivaltaa kuin rakkautta ja vaatii "käsky käskyn päälle" uskomaan enemmän kuin mitä Jumalan sana ilmoittaa. Kolminaisuusoppi asettaa itsensä jopa edelle Jumalan sanan ja Jumalan sanan asemaan ja tuomariksi - "joko uskot siihen tai et ole pelastettu" - asenteella!

"Harhaopinen teksti poistettu * ReijoR"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu