Adventistit näkevät mielellään itsensä "Hengellisenä Israelina" ja haluavat uskoa, ettei ns. lihallisella Israelilla ole enää mitään tekemistä Jumalan kanssa.
On myöskin sanottu, että jäljellä on vain Juudan heimo, ja ehkä osa Benjaminia, mutta että muut heimot olisivat lopullisesti kadonneet ja hävinneet.
Elämme kuitenkin aikoja, jolloin Jumala on alkanut voimakkaasti toteuttaa Vanhan Testementin profeettojen, kuten Jesajan ja Jeremian kautta antamiaan lupauksia oman kansansa, Israelin kokoamisesta takaisin omaan maahansa.
Myöskin ns. kadonneita heimoja on alkanut löytyä, kuten oheisesta rovasti Seppo Seppälän tarkastelusta voimme todeta:
Israelin kadonneet sukukunnat
Artikkeli on Karmel- lehdestä 11/98. Se on julkaistu kirjoittajan, rovasti Seppo Seppälän luvalla.
" Herra hajottaa sinut kaikkien kansojen sekaan maan ääreltä toiseen,
ja sinä palvelet siellä muita jumalia, joita sinä et tunne,
ja joita sinun isäsi eivät tunteneet, puuta ja kiveä" ( 5. Moos. 28:64 ).
Seuraavassa- ja muutamissa seuraavissa- kirjoituksissa pyrin valottamaan Israelin "kadonneiden " sukukuntien löytymistä ja heidän taustojaan. Asia tuntuu itsestäni aivan liian suurelta ja mahtavalta, ja sitä valaisevaa kirjallisuutta tutkiessani olen monesti joutunut asettamaan itselleni kysymyksen: Voiko tämä olla totta? Tekee kuitenkin mieli uskoa Raamatun ilmoitukseen kaikkien Israelin sukukuntien löytymisestä ja toisaalta niitäkin, jotka kertovat meille jo löytäneensä näitä kadonneita. Siksi rohkenen kirjoittaa luettavaksesi seuraavat rivit.
Raamatun historia kertoo meille hyvin selkeästi, kuinka Pyhää Jumalaa kohtaan osoitetun tottelemattomuuden tähden ensin Salomon jakautuneen valtakunnan pohjoisen perillisen, Israelin ns. kymmenen sukukuntaa joutuivat Assurin hyökkäyksen kohteeksi ja heidät vuoden 719 eKr. aikana ja sen jälkeen siirrettiin pois maastaan. Samasta syystä ja saman kohtalon koki vajaa puolitoista vuosisataa myöhemmin eteläinen Juudan valtakunta, Juudan ja Benjaminin heimot sekä heidän parissaan asustaneet simeonilaiset ja leeviläiset. Heidän kohtalokseen tulivat Nebukadnessar ja Babylonia länteen suuntautuvine laajentumispyrkimyksineen. Hyvin tyypillistä meidän ja myös monien nykyisten israelilaistenkin ajattelulle on, että nuo kadonneet heimot unohdetaan ja puhutaan vain juutalaisesta kansasta, kun tarkoitetaan koko Israelin kahtatoista sukukuntaa. Abba Eban käsittelee kirjassaan "Moreshet " Israelin kahden huoneen tuhoutumista ja vertaa peräti Raamatun sanan suhtautumista niihin. " Raamatussa ei ole yhtään kirjaa, joka itkisi Israelin kuningaskuntaa ja tämän juutalaisen kansan osaa niin kuin Valitusvirret itkee Juudan kuningaskunnan tuhoutumista. "
Raamatun historiakertomusten mukaan tiedämme myös, että Juudan heimon Baabelin vankeutta kesti 70 vuotta; varsinaista maan rajojen ulkopuolella suoritettua vankeutta vain 50 vuotta, jonka jälkeen halukkaat saivat palata takaisin Persian Kooreksen alistettua Babylonian vuonna 539 eKr. ja annettua mahtikäskynsä Juudan kansan palauttamiseksi rakentamaan Jerusalemiin Jumalan temppeliä. Mutta pohjoisen valtakunnan kymmenestä heimosta ei juuri ole yleisessä historiassa, ei edes Raamatun historiassa puhuttu muuta kuin että " pohjoisen valtakunnan kymmenen heimoa ovat kadonneet kansojen mereen ". Tämä lienee useimmin heistä ilmaistu toteamus. Kuitenkin Herra, Israelin Jumala on luvannut koota kansansa takaisin kaikkialta, maailman ääristäkin. Noissa lupauksissaan Jumala ei ole kertaakaan rajoittunut puhumaan vain juutalaisesta heimosta tai kansasta, vaan on jokaisessa kohdassa sanonut palauttavansa koko Israelin, siis kaikki kaksitoista heimoa.
Israelissa vuonna 1975 perustettu Amishav- yhdistys on ottanut tehtäväkseen tutkia, onko mahdollista löytää ja tunnistaa noita kadonneita heimoja ja kansoja, ja kuinka heidät voidaan palauttaa takaisin Israelin kansan yhteyteen. Tässä mielessä on jo tehty paljon työtä ja sitä tehdään edelleen. Seuraavassa yritän kertoa eräistä operaatioista, joihin olen koettanut paneutua asiasta kirjoitettujen teosten valossa. Toivon saavani keskustella joidenkin asiassa mukana olevien kanssa.
Pashtut
Eräs Amishav- yhdistyksen aktiivisimmista jäsenistä, rabbi Elijahu Avichail mainitsee Afganistanin ja Pakistanin rajaseudulla elävien afgaanien eli pashtujen parissa tehdystä tutkimustyöstä. Hänen mukaansa se on koko yhdistyksen työn " huippusaavutus". Tällä muslimiuskoisella pashtu- kansalla on perinteessään monia todisteita, jotka viittaavat Israelin kadonneiden sukukuntien suuntaan. Tätä kansanosaa kutsutaan useilla nimillä; " pashtut " ( pashtot ), " afgaanit ", " pataanit ". Itse he kuitenkin käyttävät itsestään arabiankielistä ilmausta " bnei Israil ", israelilaiset. Pashtuja sanotaan olevan Afganistanissa noin yhdeksän miljoonaa ja Pakistanin puolella noin 10 -11 miljoonaa. ( Lukumäärät tuntuvat suurilta, eikä ole kaukana epäilys liioittelustakaan ). Pashtut asuvat Afganistanin pääkaupungin Kabulin ja Pakistanin puolella virtaavan Indus- joen välisellä alueella. Afganistanissa heillä on ollut hyvin merkittävä asema, jopa maan hallinto on ollut joskus heidän hoidossaan. He työskentelevät pääasiassa maanviljelyksen ja karjanhoidon parissa. Afganistanin puolella heistä noin kaksi miljoonaa on vaeltavia paimentolaisia.
Pakistanissa, jossa asustaa yli puolet pashtu- kansasta, heidän olonsa ovat olleet huonommat ja aiheuttaneet ajoittain suuriakin levottomuuksia. Afganistan on eräs Aasian ja koko maailmankin kehittymättömimmistä maista. Suuri osa väestöstä on luku- ja kirjoitustaidotonta. Koko väestöstä yli 90 % on sunnimuslimeja. Maassa on useitten viime vuosien ajan vallinnut sotatila, joka tällä hetkellä on suurimmaksi osaksi muodostunut uskonnollisten näkemyserojen sodaksi. Mutta aikaisemmin, rauhallisemman kauden vallitessa hallituksen pyrkimyksenä on ollut väestön siirtäminen kaupunkeihin ja jonkinasteinen maan kehittäminen. Pashtu- kansa on kuitenkin halunnut jäädä asumaan maaseudulle perinteisiin oloihinsa ja siksi se on jäänyt vuosisatojen takaiseen kehitysvaiheeseensa. Afganistan on myös yksi harvoista maailman maista, joissa oikeudenkäyttö suoritetaan muslimiuskonnon lakien mukaan. Elämän modernisointi- mikäli sellaisesta enää ollenkaan voidaan puhua Afganistanin sotaisissa oloissa- ei juuri ole koskettanut syrjäisten vuoriseutujen pashtuja, jotka edelleen elävät heimoyhteiskunnan asteella, kuten esi- isät vuosisatoja aikaisemmin. Heimon päämies on yksiomainen hallitsija. Pienemmissä puitteissa suvun vanhin nauttii ehdotonta kunnioitusta. Oikeuslaitos toimii ns. " pashtunvalin " eli pashtujen lakien mukaan, joka osin muistuttaa ihmeen suuresti Raamatun Tooran lakia. Rabbi Elijahu kertoo, että pashtut ovat terveitä ja vastustuskykyisiä, vaaleaihoisia ja kookkaita, miellyttäviä ja vieraanvaraisia, älykkäitä ja luotettavia. He ovat myös urheita ja rohkeita ja jo nuoresta pitäen ovat tottuneet käyttämään aseita.
Pashtujen tausta
Pashtujen etninen tausta on kiinnostanut tiedemiehiä jo kauan, sillä he eivät ulkonäöltään eivätkä luonteeltaan muistuta mitään niistä etnisistä ryhmistä, joita heidän ympäristössään asuu; intialaisarjalaisia, turkkilaisia, mongoleja tai persialaisia. Myös historiallisesti on vaikea tehdä selkoa heidän taustoistaan, sillä seudulla kansojen vaihtuvuus on ollut valtava. Eri tutkijat ovat esittäneet asiasta teorioita pashtu- kansan alkuperästä, mutta mikään niistä ei ole saavuttanut yleisempää hyväksymistä. Niinpä sekä länsimaiset että itäisetkin tutkijat ovat taipuvaisia antamaan kohtalaisen suuren arvon pashtujen omalle sukupolvesta toiseen säilyneelle perimätiedolle, joka kertoo heidän israelilaisesta syntyperästään. Tämän mukaan on oletettavissa, että he ovat osa Israelin kymmenen heimon jäsenistä, jotka noin 140 vuotta ennen ensimmäisen temppelin hävitystä Assurin toimesta ajettiin maanpakoon. Tutkijat antavat erityisen suuren arvon sille, että he perimätiedossaan käyttävät itsestään nimeä " Bnei Israil " , israelilaiset. Samoin tutkimuksissa viitataan niihin moniin yhtäläisyyksiin, joita heillä on juutalaisen kansan kanssa. Pashtut eli pataanit ovat myös säilyttäneet perimätietonaan esimerkiksi sukuluetteloita, jotka omalta osaltaan viittaavat israelilaisiin esi- isiin. Eräät heidän käyttämänsä heimojen nimet kielitieteilijät ovat samaistaneet Israelin heimoihin. Tällaisia ovat: Ravani- ilmeisesti Reuven eli Ruuben; Shinoari- Shim’on eli Simeon; Lavani- Leevi (?); Daftani- Naftali; Ga’gi - Gaad; Ashuri- Asher eli Asser; Jussuf Sai- Bnei Josef eli Joosefin pojat; Efridi- Efraim jne.
Perimätiedon kertomaa
Pashtujen perimätiedossa on kertomus Afganistanin kuningashuoneesta, jonka mukaan se olisi lähtöisin Benjaminin heimosta ja Israelin kuninkaan Saulin suvusta. Tämä perimätieto on ensimmäisen kerran julkaistu 350 vuotta sitten ilmestyneessä kirjassa " Machsan Ii- Afgani " ja on se siitä lähtien mainittu melkein jokaisessa asiasta kirjoitetussa tieteellisessä teoksessa. Tämän perimätiedon mukaan Saulilla oli Jeremia- niminen poika ja tällä poika nimeltä Afgana. Jeremia kuoli suunnilleen samaan aikaan kuin Saul, jonka jälkeen kuningas Daavid kasvatti Afgana- pojan ja tämä jäi kuninkaan hoviin vielä kuningas Salomon ajaksi. Noin 400 vuotta myöhemmin, Baabelin kuninkaan Nebukadnessarin hajottaessa Juudean asukkaat Afganan suku pakeni " Guurin " alueelle, joka sijaitsee nykyisen Afganistanin keskiosissa. Siellä se harjoitti kauppaa seudun asukkaiden kanssa.
Islamin aika
Islamin ilmaannuttua alueelle sen johtaja vuonna 662 jKr. lähetti " Israelin lasten luo " Koraish- heimon päämiehen Chalid Ibu Walidin tuomaan islamin uskoa. Tämä onnistui tehtävässä. Heimon johtajalle, Kais’lle eli Kiis’lle ( vrt. Saulin isä Kiis ) annettiin uusi nimi Eved aRashid sekä tehtävä huolehtia uuden uskonnon juurtumisesta kansalaisten keskuudessa. Tässä on yksi esimerkki siitä, minkä alussa lainaamani Mooseksen profetia sisältää: " Siellä sinä palvelet muita jumalia…"

Vastaukset 3
Vanhimmat
lihallisella Israelilla ei Uuden testamentin opetuksen valossa ole enää osaa Jumalan kansana ja ne Vanhan testamentin profetiat ovat jo toteutuneet Jeesuksessa (Luuk. 24:27).
Se, mitä te esitätte, on 1700-luvulla lopulla keksittyä dispensationalistista teologiaa, joka on Raamatun vastainen.
Kirje roomalaisille 11
1. Minä sanon siis: ei kaiketi Jumala ole hyljännyt kansaansa? Pois se! Sillä olenhan minäkin israelilainen, Aabrahamin siementä, Benjaminin sukukuntaa.
2. Ei Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka hän on edeltätuntenut. Vai ettekö tiedä, mitä Raamattu sanoo kertomuksessa Eliaasta, kuinka hän Jumalan edessä syyttää Israelia:
3. "Herra, he ovat tappaneet sinun profeettasi ja hajottaneet sinun alttarisi, ja minä yksin olen jäänyt jäljelle, ja he väijyvät minun henkeäni"?
4. Mutta mitä sanoo hänelle Jumalan vastaus? "Minä olen jättänyt itselleni seitsemäntuhatta miestä, jotka eivät ole notkistaneet polvea Baalille."
5. Samoin on nyt tänäkin aikana olemassa jäännös armon valinnan mukaan.
6. Mutta jos valinta on armosta, niin se ei ole enää teoista, sillä silloin armo ei enää olisikaan armo.
7. Miten siis on? Mitä Israel tavoittelee, sitä se ei ole saavuttanut, mutta valitut ovat sen saavuttaneet; muut ovat paatuneet,
8. niinkuin kirjoitettu on: "Jumala on antanut heille uneliaisuuden hengen, silmät, etteivät he näkisi, ja korvat, etteivät he kuulisi, tähän päivään asti".
9. Ja Daavid sanoo: "Tulkoon heidän pöytänsä heille paulaksi ja ansaksi ja lankeemukseksi ja kostoksi,
10. soetkoot heidän silmänsä, etteivät he näkisi; ja paina yhäti heidän selkänsä kumaraan".
11. Minä siis sanon: eivät kaiketi he ole sitä varten kompastuneet, että lankeaisivat? Pois se! Vaan heidän lankeemuksensa kautta tuli pelastus pakanoille, että he itse syttyisivät kiivauteen.
12. Mutta jos heidän lankeemuksensa on maailmalle rikkaudeksi ja heidän vajautensa pakanoille rikkaudeksi, kuinka paljoa enemmän heidän täyteytensä!
13. Teille, pakanoille, minä sanon: Koska olen pakanain apostoli, pidän minä virkaani kunniassa,
14. sytyttääkseni, jos mahdollista, kiivauteen niitä, jotka ovat minun heimolaisiani, ja pelastaakseni edes muutamia heistä.
15. Sillä jos heidän hylkäämisensä on maailmalle sovitukseksi, mitä heidän armoihin-ottamisensa on muuta kuin elämä kuolleista?
16. Mutta jos uutisleipä on pyhä, niin on myös koko taikina, ja jos juuri on pyhä, niin ovat myös oksat.
17. Mutta jos muutamat oksista ovat taitetut pois ja sinä, joka olet metsäöljypuu, olet oksastettu oikeiden oksien joukkoon ja olet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta,
18. niin älä ylpeile oksien rinnalla; mutta jos ylpeilet, niin et sinä kuitenkaan kannata juurta, vaan juuri kannattaa sinua.
19. Sinä kaiketi sanonet: "Ne oksat taitettiin pois, että minut oksastettaisiin".
20. Oikein; epäuskonsa tähden ne taitettiin pois, mutta sinä pysyt uskosi kautta. Älä ole ylpeä, vaan pelkää.
21. Sillä jos Jumala ei ole säästänyt luonnollisia oksia, ei hän ole säästävä sinuakaan.
22. Katso siis Jumalan hyvyyttä ja ankaruutta: Jumalan ankaruutta langenneita kohtaan, mutta hänen hyvyyttänsä sinua kohtaan, jos hänen hyvyydessänsä pysyt; muutoin sinutkin hakataan pois.
23. Mutta nuo toisetkin, jos eivät jää epäuskoonsa, tulevat oksastettaviksi, sillä Jumala on voimallinen oksastamaan ne jälleen.
24. Sillä jos sinä olet leikattu luonnollisesta metsäöljypuusta ja vasten luontoa oksastettu jaloon öljypuuhun, kuinka paljoa ennemmin nämä luonnolliset oksat tulevat oksastettaviksi omaan öljypuuhunsa!
25. Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus - hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut,
26. ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.
27. Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä."
28. Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden.
29. Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu.
30. Samoin kuin te ennen olitte Jumalalle tottelemattomia, mutta nyt olette saaneet laupeuden näiden tottelemattomuuden kautta,
31. samoin nämäkin nyt ovat olleet tottelemattomia, että myös he teille tulleen armahtamisen kautta nyt saisivat laupeuden.
32. Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.
33. Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä!
34. Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? Tai kuka on ollut hänen neuvonantajansa?
35. Tai kuka on ensin antanut hänelle jotakin, joka olisi tälle korvattava?
36. Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen.
"asia on niin että lihallisella Israelilla ei Uuden testamentin opetuksen valossa ole enää osaa Jumalan kansana ja ne Vanhan testamentin profetiat ovat jo toteutuneet Jeesuksessa (Luuk. 24:27).
Se, mitä te esitätte, on 1700-luvulla lopulla keksittyä dispensationalistista teologiaa, joka on Raamatun vastainen."
Kuinka voit olla niin paksupäinen, ettet ymmärrä lukuisien Vanhan Testamentin profetioiden lupauksia Israelin paluusta ja ennalleenasettamisesta?
Luukkaan lainaus, johon viittaat, on tässä alla, mutta ei se nyt, pyhä yksinkertaisuus, tarkoita sitä, että se, mitä Vanhassa Testamentissa ennustettaisiin Jeesuksesta, olisi poissa siitä tai kumoaisi sen, mitä ennustetaan Israelista!
"Ja hän sanoi heille: "Tätä tarkoittivat minun sanani, kun minä puhuin teille ollessani vielä teidän kanssanne, että kaiken pitää käymän toteen, mikä minusta on kirjoitettu Mooseksen laissa ja profeetoissa ja psalmeissa".
Luuk. 24:44
Otetaan nyt Vanhan Testamentin ennustuksista vain yhdeksi esimerkiksi Jeremian 31. luku, vaikka niitä olisi lukuisa joukko lisää, Hesekielin 37 luku muun muassa.
JEREMIA 31
1. "Siihen aikaan, sanoo Herra, minä olen kaikkien Israelin sukukuntien
Jumala, ja he ovat minun kansani."
2. Näin sanoo Herra: "Kansa, miekalta säästynyt, löysi erämaassa armon; minä menen saattamaan sen, Israelin, rauhaan".
3. Kaukaa ilmestyy minulle Herra: "Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sentähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta.
4. Minä rakennan sinut jälleen, ja sinä tulet rakennetuksi, neitsyt Israel. Sinä kaunistat itsesi jälleen käsirummuillasi ja lähdet iloitsevaisten karkeloon.
5. Sinä istutat jälleen viinitarhoja Samarian vuorille; ne, jotka istuttavat, saavat korjata hedelmätkin.
6. Sillä päivä on tuleva, jolloin vartijat huutavat Efraimin vuorella: 'Nouskaa, lähtekäämme Siioniin Herran, meidän Jumalamme, tykö'.
7. Sillä näin sanoo Herra: Riemuitkaa iloiten Jaakobista, kohottakaa riemuhuuto hänelle, joka on kansojen pää; kuuluttakaa, kiittäkää ja sanokaa: 'Auta, Herra, kansaasi, Israelin jäännöstä'.
8. Katso, minä tuon heidät pohjoisesta maasta, kokoan heidät maan perimmäisiltä ääriltä. Heissä on sokeita ja rampoja ynnä raskaita ja synnyttäväisiä: suurena joukkona he palajavat tänne.
9. Itkien he tulevat, ja minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen. Minä vien heidät vesipuroille, tasaista tietä, jolla he eivät kompastu. Sillä minä olen Israelin isä, ja Efraim on minun esikoiseni.
10. Kuulkaa Herran sana, te kansat, ilmoittakaa kaukaisissa merensaarissa ja sanokaa: Hän, joka Israelin hajoitti, on sen kokoava ja varjeleva sitä niinkuin paimen laumaansa.
11. Sillä Herra on lunastanut Jaakobin ja vapahtanut hänet häntä väkevämmän kädestä.
12. Ja he tulevat ja riemuitsevat Siionin kukkulalla, tulevat virtanaan Herran hyvyyden tykö, jyväin, viinin ja öljyn ääreen, karitsain ja karjan ääreen. Ja heidän sielunsa on oleva niinkuin runsaasti kasteltu puutarha, eivätkä he enää näänny.
13. Silloin neitsyt iloitsee karkelossa ja nuorukaiset ja vanhukset yhdessä. Minä muutan heidän surunsa riemuksi, annan heille lohdutuksen ja ilon heidän murheensa jälkeen.
14. Ja minä virvoitan pappien sielut lihavuuden ääressä, ja minun kansani ravitaan minun hyvyydelläni, sanoo Herra.
15. Näin sanoo Herra: Kuule, Raamasta kuuluu valitus, katkera itku: Raakel itkee lapsiansa, hän ei lohdutuksesta huoli surussaan lastensa tähden, sillä niitä ei enää ole.
16. Näin sanoo Herra: Pidätä äänesi itkusta, silmäsi kyyneleistä, sillä sinun työstäsi on tuleva palkka, sanoo Herra, ja he palajavat vihollisen maasta.
17. Sinulla on tulevaisuuden toivo, sanoo Herra: sinun lapsesi palajavat omalle maalleen.
18. Minä olen kyllä kuullut Efraimin valittavan: 'Sinä olet kurittanut minua, olen saanut kuritusta niinkuin vikuroiva vasikka. Palauta minut, niin minä palajan; sillä sinä olet Herra, minun Jumalani.
19. Sillä käännyttyäni minä kadun, ja päästyäni ymmärrykseen minä lyön lanteeseeni. Minä häpeän, tunnen häpeätä, sillä minä kannan nuoruuteni pilkkaa.'
20. Eikö Efraim ole minun kallis poikani, minun lempilapseni? Sillä niin usein kuin minä puhunkin häntä vastaan, alati minä häntä muistan. Siksi minun sisimpäni väräjää hänen tähtensä: minun täytyy armahtaa häntä, sanoo Herra.
21. Pystytä itsellesi kivimerkkejä, aseta itsellesi tienviittoja, paina mieleesi tie, polku, jota olet kulkenut. Palaja, neitsyt Israel, palaja näihin kaupunkeihisi.
22. Kuinka kauan sinä mutkistelet sinne ja tänne, sinä luopiotytär? Sillä Herra luo maahan uutta: nainen miestä piirittää.
23. Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Vielä kerran sanotaan Juudan maassa ja sen kaupungeissa, kun minä käännän heidän kohtalonsa, tämä sana: 'Herra siunatkoon sinua, sinä vanhurskauden asuinsija, sinä pyhä vuori'.
24. Ja Juuda kaikkine kaupunkeineen asuu siellä yhdessä, peltomiehet ja ne, jotka vaeltavat laumoineen.
25. Sillä minä virvoitan väsyneen sielun, ja jokaisen nääntyvän sielun minä ravitsen."
26. Siihen minä heräsin ja katselin, ja uneni oli minusta suloinen.
27. "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä kylvän Israelin maahan ja Juudan maahan ihmisen siementä ja karjan siementä.
28. Ja niinkuin minä olen valvonut repiäkseni ja kukistaakseni heitä, hajottaakseni ja hävittääkseni, tuottaakseni onnettomuutta, niin minä olen valvova rakentaakseni ja istuttaakseni heitä, sanoo Herra.
29. Niinä päivinä ei enää sanota: 'Isät söivät raakoja rypäleitä, lasten hampaat heltyivät';
30. vaan jokaisen on kuoltava oman syntivelkansa tähden. Jokaiselta ihmiseltä, joka syö raakoja rypäleitä, heltyvät hänen omat hampaansa.
31. Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton;
32. en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra.
33. Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
34. Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: 'Tuntekaa Herra'. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä.
35. Näin sanoo Herra, joka on pannut auringon valaisemaan päivää, kuun ja tähdet lakiensa mukaan valaisemaan yötä, hän, joka liikuttaa meren, niin että sen aallot pauhaavat - Herra Sebaot on hänen nimensä:
36. Jos väistyvät nämä lait minun kasvojeni edestä, silloin myös lakkaavat Israelin jälkeläiset olemasta kansa minun kasvojeni edessä ainiaan.
37. Näin sanoo Herra: Jos voidaan mitata taivaat ylhäällä ja tutkia maan perustukset alhaalla, silloin vasta minä hylkään Israelin jälkeläiset kaikki, kaiken sen tähden, mitä he ovat tehneet, sanoo Herra.
38. Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin Herran kaupunki rakennetaan jälleen Hananelin-tornista Kulmaporttiin asti.
39. Ja edelleen mittanuora kulkee suoraan Gaarebin kukkulalle ja kääntyy sitten Gooaan.
40. Ja koko laakso, ruumiineen ja tuhkineen, ja kaikki keto Kidronin puroon asti, Hevosportin kulmaan saakka itään päin, on oleva Herralle pyhitetty. Ei sitä enää ikinä hävitetä eikä kukisteta."