samanlainen kohtelu

Tasa-arvokeskusteluissa näkee usein kirjoitettavan ja puhuttavan samanlaisesta kohtelusta. Jäinpä miettimään, että mitä oikeastaan tarkoitamme samanlaisella kohtelulla.

Yleensähän tämä tarkoittaa työelämää, urakehitystä ja palkkaa. Bruttopalkkoja vertaillaan ja tilastoista etsitään eroavaisuuksia johtajan paikoista sekä hyvistä viroista.

Lähinnä palkanmaksussa samankaltaisella kohtelulla tarkoitamme saman suuruista palkkaa. Merkityksettömiä seikkoja lienevät se, että maksetaanko palkka suoraan käteisellä vai tilille. Ojennetaanko se oikealla vai vasemmalla kädellä, maksetaanko se seteleillä vai kolikoilla. Mutta loppuvatko sallitut eroavaisuudet tähän. Erilaiset luontaisedut ovat arvotettu verottajan puolesta tietyn arvoisiksi. Puhelinetu, autoetu, asuntoetu jne.. Jos autoetu olisi esimerkiksi verotusarvoltaan 500€ /kk niin vastaako se 500€:n bruttopalkkaa?

Lisäksi joissakin palkkataulukoissa ja verotaulukoissa on merkitystä sillä, missä kunnassa palkka maksetaan ja tienataan sekä sillä miten sitä verotetaan. Onko samankaltaista kohtelua se, että käteen jäävä rahamäärä on suhteessa kyseisen kunnan elinkustannuksiin vai onko samankaltaista kohtelua se, että käteen jäävä rahamäärä on joka paikassa sama?

Samankaltainen kohtelu tarkoittaisi sitä, että samassa työssä olevia ja samaa työtä tekeviä tulisi kohdella samankaltaisesti. Maantieteelliset verotuksen ja palkkauksen eroavaisuudet ovat periaatteessa erilaista kohtelua. Toisaalta voimme siis ajatella, että samasta työstä olisi ehkä seurattava suhteellisen samankaltainen elintaso. Oikeuttaako siis helsinkiläisen ja torniolaisen työntekijän erilaiseen kohteluun elinkustannusten tasoero, jolloin erilaisella kohtelulla saadaan aikaan samankaltainen lopputulos? Onhan selvää, että samaa palkkaa saavalla, pienellä paikka kunnalla pk-seudun ulkopuolella asuvalla, elintaso on hieman parempi kuin helsinkiläisellä. Helsingissä pääasiassahan asunnot ja vuokrat ovat muuta Suomea huomattavasti kalliimpia.
0302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

yksinkertainen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu