Itäsaksa

Mihin tämä Suomi on menossa? Itä-Saksan mallia ajetaan kuin käärmettä piippuun. Kaikki pieni tuhotaan ja isoa tilalle. Kyläkoulut, vanhainkodit, terveyskeskukset, yritykset jne...

Ei helvetissä näin ei voi jatkua. Me emme saa emmekä voi hyväksyä sitä, ettei lapsemme voi opiskella lähempänä kotejaan tai vanhukset raahataan suuriin laitoksiin joissa heidät sidotaan sänkyihin ja vaiennetaan lääkkeillä.

Myöskään terveyskeskus ei ota verissään olevaa lasta hoitaakseen vaan lähettää hänet "omaansa." Pienemmiltä kunnilta koko keskus on viety suureen keskustaajamaan tai lähikaupunkiin. EI VOI OLLA OIKEIN!

Ydinvoimaloita pitää rakentaa vaikka järkevämpää ja energiahuollon kannalta varmempaa olisi rakentaa pienempiä yksiköitä maakuntiin. Näillä luotaisiin työpaikkojakin sinne missä niitä eniten kaivattaisiin.

Miksi valtion yritysten tarvitsee tuottaa mahdollisimman paljon voittoa? Eikö olisi kansantaloudellisesti kannattavampaa pitää yritykset toiminnassa pienemmillä katteilla, ei kuitenkaan tappiollisena jolloin kansalla olisi työtä ja veroja maksaisi huomattavasti suurempi osa kansalaisista. Toki tämä laskisi yksityisen sektorin voittoa, mutta eikös kilpailu ole juuri sitä tervettä yrittämistä. Mikäli päättäjät eivät olisi teollisuuden talutusnuorassa voitaisiin käynnistää näitä valmetteja sun muita yrityksiä työllistämään näitä ei ruuhkasuomen ihmisiä. Suomi on ennen elänyt metsästä ja paperista niinkuin metallistakin ja sen me voisimme tehdä vieläkin jos vain haluaisimme. Valtion omistamilla, ja pienemmällä voitolla pyörisi tämä maa upeasti ja pitkään.
284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tottakai tänne halutaan Itä-Saksan malli. Jumaloihan presidenttimme ja ulkoministerimme Itä-Saksaa ja halusi sen tunnustaa.

Sama rakkaus oli Neuvostoliittoon.

Tarviiko tuota enempää ihmetellä.

Äänestä
  • No eipä tarvihe.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kalle kirjoitti:

Mihin tämä Suomi on menossa? Itä-Saksan mallia ajetaan kuin käärmettä piippuun. Kaikki pieni tuhotaan ja isoa tilalle. Kyläkoulut, vanhainkodit, terveyskeskukset, yritykset jne...

Ei helvetissä näin ei voi jatkua. Me emme saa emmekä voi hyväksyä sitä, ettei lapsemme voi opiskella lähempänä kotejaan tai vanhukset raahataan suuriin laitoksiin joissa heidät sidotaan sänkyihin ja vaiennetaan lääkkeillä.

Myöskään terveyskeskus ei ota verissään olevaa lasta hoitaakseen vaan lähettää hänet "omaansa." Pienemmiltä kunnilta koko keskus on viety suureen keskustaajamaan tai lähikaupunkiin. EI VOI OLLA OIKEIN!

Ydinvoimaloita pitää rakentaa vaikka järkevämpää ja energiahuollon kannalta varmempaa olisi rakentaa pienempiä yksiköitä maakuntiin. Näillä luotaisiin työpaikkojakin sinne missä niitä eniten kaivattaisiin.

Miksi valtion yritysten tarvitsee tuottaa mahdollisimman paljon voittoa? Eikö olisi kansantaloudellisesti kannattavampaa pitää yritykset toiminnassa pienemmillä katteilla, ei kuitenkaan tappiollisena jolloin kansalla olisi työtä ja veroja maksaisi huomattavasti suurempi osa kansalaisista. Toki tämä laskisi yksityisen sektorin voittoa, mutta eikös kilpailu ole juuri sitä tervettä yrittämistä. Mikäli päättäjät eivät olisi teollisuuden talutusnuorassa voitaisiin käynnistää näitä valmetteja sun muita yrityksiä työllistämään näitä ei ruuhkasuomen ihmisiä. Suomi on ennen elänyt metsästä ja paperista niinkuin metallistakin ja sen me voisimme tehdä vieläkin jos vain haluaisimme. Valtion omistamilla, ja pienemmällä voitolla pyörisi tämä maa upeasti ja pitkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu