Meneekö

Suomalainen suvaitsevaisuus on hyvinvointiinsa turtuneen itseriittoisen suomalaisen eliitin ylimielisyyttä.

Me kuvittelemme, että kaikki pohjimmiltaan haluavat olla samanlaisia kuin me, ja että kaikki pohjimmiltaan haluavat uskoa samoihin perusarvoihin kuin me. Sellaisiin kuin demokratia, sananvapaus, tasa-arvo ja ihmisoikeudet.

Tässä me teemme suomalaisille tyypillisen ajatusvirheen. Niin sanotulla suvaitsevaisuudellaan suomalainen älymystö kerää kyllä itselleen eettisiä pisteitä, mutta se tekee sitä jälkipolvien kustannuksella.

Voidaan kysyä, että eikös sitä nyt olisi tärkeämpiäkin asioita kuin pakkoruotsi, kaksikielisyys ja ruotsalaisten etuoikeudet. Pidemmällä tähtäyksellä ei ole. Pidemmällä tähtäyksellä juuri tämä, eikä mikään muu, on suomalaisen yhteiskunnan kohtalonkysymys.

Jos tämä kuulostaa sinusta hurjalta, se luultavasti johtuu siitä, ettet ole erityisesti ajatellut asiaa. Se on erittäin ymmärrettävää, koska suurimmat tiedotusvälineet sensuroivat itseään ja kertovat kotimaamme todellisuudesta vain sitä, mitä ruotsalainen eliitti haluaa sinun tietävän. Ryhdy ottamaan asioista selvää ja päätä, haluatko olla suomalainen vai ruotsalainen, haluatko puhua suomea vai ruotsia. Entä mitä kieltä haluat lastenlastesi puhuvan?

Tuleeko meidän alistua ruotsalaiseen rasismiin, jossa suomalaiset on alistettu palvelemaan ruotsalaisia ruotsiksi ja maksamaan ruotsalaisten etuoikeudet?
4245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kysyit, meneekö oikein.

Ei, ei mene. Meni pieleen.

Äänestä
  • meni pieleen, jos meni?

    Äänestä

  • missä kirjoitti:

    meni pieleen, jos meni?

    Tuossa aloittavassa viestissä.

    Äänestä

  • hyvä kun kyselet kirjoitti:

    Tuossa aloittavassa viestissä.

    joka ei pysty perustelemaan kantaansa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


oikein? kirjoitti:

Suomalainen suvaitsevaisuus on hyvinvointiinsa turtuneen itseriittoisen suomalaisen eliitin ylimielisyyttä.

Me kuvittelemme, että kaikki pohjimmiltaan haluavat olla samanlaisia kuin me, ja että kaikki pohjimmiltaan haluavat uskoa samoihin perusarvoihin kuin me. Sellaisiin kuin demokratia, sananvapaus, tasa-arvo ja ihmisoikeudet.

Tässä me teemme suomalaisille tyypillisen ajatusvirheen. Niin sanotulla suvaitsevaisuudellaan suomalainen älymystö kerää kyllä itselleen eettisiä pisteitä, mutta se tekee sitä jälkipolvien kustannuksella.

Voidaan kysyä, että eikös sitä nyt olisi tärkeämpiäkin asioita kuin pakkoruotsi, kaksikielisyys ja ruotsalaisten etuoikeudet. Pidemmällä tähtäyksellä ei ole. Pidemmällä tähtäyksellä juuri tämä, eikä mikään muu, on suomalaisen yhteiskunnan kohtalonkysymys.

Jos tämä kuulostaa sinusta hurjalta, se luultavasti johtuu siitä, ettet ole erityisesti ajatellut asiaa. Se on erittäin ymmärrettävää, koska suurimmat tiedotusvälineet sensuroivat itseään ja kertovat kotimaamme todellisuudesta vain sitä, mitä ruotsalainen eliitti haluaa sinun tietävän. Ryhdy ottamaan asioista selvää ja päätä, haluatko olla suomalainen vai ruotsalainen, haluatko puhua suomea vai ruotsia. Entä mitä kieltä haluat lastenlastesi puhuvan?

Tuleeko meidän alistua ruotsalaiseen rasismiin, jossa suomalaiset on alistettu palvelemaan ruotsalaisia ruotsiksi ja maksamaan ruotsalaisten etuoikeudet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu