uskonnoista

Jumaluuksiin on alettu uskoa siinä ihmisen kehitysvaiheessa, kun tajunta on riittävän suuri maailman tarkasteluun, mutta tieto liian vajaata ympäristön ymmärtämiseen. Joen jatkuva liike, ukkonen, aurinko jne. on siten selitetty jonkin ulkopuolisen aikaan saattamaksi. Tätä on ajan saatossa alettu kutsumaan jumalaksi. Kun primitiiviuskot kehittyvät ja ns. korkeakulttuureita muodostuu siihen rinnalle, niin alku maailmanuskonnoille on valmis. Kyseessä on kuitenkin vain tietämättömyys.

Raamatun asioista on pieni murto-osa todistettu ns. historiallisiksi tapahtumiksi. Näitä ovat jotkin Raamatun henkilöt, kuten Jeesus. Mitään todisteita tai tietoa sen sijaan ei ole ihmeteoista tai Jumalan olemassaolosta. Kyllähän Muhamedkin oli historiallinen henkilö. Tarkoittaako se sitä, että Islam onkin se ainoa oikea uskonto? Myös Buddha eli Siddharta Gautama on elänyt. Onko valaistuminen siis todellisuutta? Eli jonkin henkilön olemassaolo ei tee mistään opista totuutta.

Vanha testamentti on vielä huterammalla pohjalla kuin Uusi, sillä sen opeista vielä vähempää on voitu historiallisesti osoittaa tapahtuneeksi. Edelleen, kansojen olemassaolo ei tarkoita sitä, että heidän uskontonsa oli se oikea. Onhan Itä-Aasian hindulaiset perinteetkin yhtä vanhoja kuin vanhimmat tunnetut kulttuurit (--> Mesopotamia, Indusjoen kulttuurit)

Kaikkea kirjoitettua (kuten Raamattu) tulee tulkita kyseisestä kontekstista. Näin ollen siitä ei voi vetää johtopäätöksiä nykypäivään, vaan tulee ensin ymmärtää historiallinen tausta, missä se on kirjoitettu.

Uskominen Jumalaan on jokaisen henkilökohtainen asia, mutta se on kylläkin hyvin naiivia, ei suinkaan rationaalista. Ajattelun keinoin Jumala ei todeksi tule. (tai kentien se on ainoa keino, miten Jumalan voi todeksi saada, eli kuvittelu?)
Kenties voisi sanoa, että fanaattinen usko on ihmisyyden kieltämistä. Meissä piilee niin paljon potentiaalia, että pitäisi keskittyä ihmiseen eikä jumaluuksien etsimiseen.
153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

...Ja juuri niin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

minäää vaan kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu