Onnittelut

Näissä vaaleissa on vaihtoehto ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin. Onnittelut Järvenpääläisille, kun Heikki Tala kertoo s24 profiili-sivullaan olevansa sieltä kotoisin.


Kannattaa perehtyä eri ehdokkaiden kotisivuihin.

Vihreiden vaalitemppu:

Vihreät sanoivat suomalaisille että josko korvaisivat rkp:n hallituksessa ja samaan aikaan hufvudstadsbladetissa että tahtovat samaan aikaan olla rkp:n kanssa edistämässä ruotsalaisten asioita. Puolueen mainoksissakin se lukee "de gröna", puolue jonka mielestä tyynellä talvipakkasellakin ihan avoimesti on siirtomaavallan kannattaja.

Kannattaa vaikka ilmoittautua perussuomalaisten avuksi kun kohteliaasti pyytävät sivuillaan nyt kun mahdollisuus on. Ääni perussuomalaisille on vihreiltä (ja suurilta puolueilta) pois. Kannattaa ajatella asiaa monelta kantilta ja miettiä miksi Suomessa ainoana euroopan maana on pakkoruotsi - pakkovenäjä ja pakkosaksa oli kun maita oli valloitettuna muuallakin, heillä sentäs oli onni tulla suuren maan valloittamiksi.

Esimerkiksi s24 etusivullahan 'tänään keskusteluissa osassa' keskustelua siitäkin kuinka Lipponen eilen päätti vaatia lisää pakkoruotsia
(Linkki suoraan keskusteluun:)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000023433585

maahan, tänään lehdissä luettavissa, saamelaisten kansallispäivänä. Vähemmistöt ja suomalaiset on maassa unohdettu, ruotsalaisten päättäessä kaikesta, televisiotakaan ei ole lapissa tätä menoa ensi syksynä - koko maahan piti silti ruotsinkielistä ohjelmaa vielä entistä enemmän digitalisoimisen yhteydessä saada, ei riittänyt FST jota ei katso ruotsalaisetkaan vaan piti vielä emämaan SVT tuoda koko maahan, törkeä temppu sekin ja suomalaiset maksavat. Ei kannata äänestää isoja puolueita. Talous menee kuralle vähemmästäkin ja suomalaisten haukkuminen kuten kielipolitiikka keskusteluissa, jatkuu ja jatkuu vaan, perussuomalaiset Tala http://galleria.suomi24.fi/heikki_tala ja raipu eduskuntaan. Kertokaa kaikille mikä historiallinen mahdollisuus nyt on tarjolla.
Ainoana puolueena perussuomalaiset ovat pakkoruotsia vastaan.
Muissakin puolueissa on muutama pakkoruotsin vastustaja,
mutta puoluekuri ja joka puolueesta löytyvä piiskurit pitävät
huolen sanomisista ja äänestämisistä, jotta ne menevät puolueen
kannan mukaan.

Asiasta keskustelua hieman tuolla:
http://groups.google.fi/group/sfnet.keskustelu.eu/browse_thread/thread/856482e61f5519c4/329787a5ce365d5e?lnk=raot&hl=fi#329787a5ce365d5e

Kaikki uurnille, nyt on syytä.
2537
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Näissä vaaleissa on vaihtoehto ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin. Onnittelut Järvenpääläisille, kun Dalai Lama kertoo s24 profiili-sivullaan olevansa sieltä kotoisin.


Kannattaa perehtyä eri ehdokkaiden kotisivuihin.

Sokeiden vaalitemppu:

Sokeat sanoivat suomalaisille että josko korvaisivat krp:n hallituksessa ja samaan aikaan blaadiksessa, tahtovat samaan aikaan olla krp:n kanssa edistämässä pienen ihmisen asioita. Puolueen mainoksissakin se lukee, puolue jonka mielestä tyynellä talvipakkasellakin ihan avoimesti on siirtomaavallan kannattaja.

Kannattaa vaikka ilmoittautua tuulipukujen avuksi kun kohteliaasti pyytävät sivuillaan nyt kun mahdollisuus on. Ääni tuulipuvuille on sokeilta (ja suurilta puolueilta) pois. Kannattaa ajatella asiaa monelta kantilta ja miettiä miksi Suomessa ainoana euroopan maana on pakkovero - pakkovaatetus ja pakkoasua oli kun maita oli valloitettuna muuallakin, heillä sentäs oli onni tulla suuren maan valloittamiksi.

Esimerkiksi s24 etusivullahan 'tänään keskusteluissa osassa' keskustelua siitäkin kuinka Enn Lipp eilen päätti vaatia lisää pipopakkoa
maahan, tänään lehdissä luettavissa, nigerian kansallispäivänä. Seksuaalivähemmistöt ja suomalaiset on maassa unohdettu, tanskalaisten päättäessä kaikesta, televisiotakaan ei ole lapissa tätä menoa ensi syksynä - koko maahan piti silti saamenkielistä ohjelmaa vielä entistä enemmän digitalisoimisen yhteydessä saada, ei riittänyt CNN jota ei katso saamelaisetkaan vaan piti vielä emämaan ETV tuoda koko maahan, törkeä temppu sekin ja suomalaiset maksavat. Ei kannata äänestää isoja puolueita. Talous menee kuralle vähemmästäkin ja suomalaisten haukkuminen kuten politiikka keskusteluissa, jatkuu ja jatkuu vaan, Kertokaa kaikille mikä historiallinen mahdollisuus nyt on tarjolla.
Ainoana puolueena toppatakit ovat pipopakkoa vastaan.
Muissakin puolueissa on muutama pipopakon vastustaja,
mutta puoluekuri ja joka puolueesta löytyvä piiskurit pitävät
huolen sanomisista ja äänestämisistä, jotta ne menevät puolueen
kannan mukaan.

Kaikki laivaan, nyt on syytä.

Äänestä
  • lueskele säkin ehdokkaitten omia sivuja jne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Järvenpääläisille kirjoitti:

Näissä vaaleissa on vaihtoehto ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin. Onnittelut Järvenpääläisille, kun Heikki Tala kertoo s24 profiili-sivullaan olevansa sieltä kotoisin.


Kannattaa perehtyä eri ehdokkaiden kotisivuihin.

Vihreiden vaalitemppu:

Vihreät sanoivat suomalaisille että josko korvaisivat rkp:n hallituksessa ja samaan aikaan hufvudstadsbladetissa että tahtovat samaan aikaan olla rkp:n kanssa edistämässä ruotsalaisten asioita. Puolueen mainoksissakin se lukee "de gröna", puolue jonka mielestä tyynellä talvipakkasellakin ihan avoimesti on siirtomaavallan kannattaja.

Kannattaa vaikka ilmoittautua perussuomalaisten avuksi kun kohteliaasti pyytävät sivuillaan nyt kun mahdollisuus on. Ääni perussuomalaisille on vihreiltä (ja suurilta puolueilta) pois. Kannattaa ajatella asiaa monelta kantilta ja miettiä miksi Suomessa ainoana euroopan maana on pakkoruotsi - pakkovenäjä ja pakkosaksa oli kun maita oli valloitettuna muuallakin, heillä sentäs oli onni tulla suuren maan valloittamiksi.

Esimerkiksi s24 etusivullahan 'tänään keskusteluissa osassa' keskustelua siitäkin kuinka Lipponen eilen päätti vaatia lisää pakkoruotsia
(Linkki suoraan keskusteluun:)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000023433585

maahan, tänään lehdissä luettavissa, saamelaisten kansallispäivänä. Vähemmistöt ja suomalaiset on maassa unohdettu, ruotsalaisten päättäessä kaikesta, televisiotakaan ei ole lapissa tätä menoa ensi syksynä - koko maahan piti silti ruotsinkielistä ohjelmaa vielä entistä enemmän digitalisoimisen yhteydessä saada, ei riittänyt FST jota ei katso ruotsalaisetkaan vaan piti vielä emämaan SVT tuoda koko maahan, törkeä temppu sekin ja suomalaiset maksavat. Ei kannata äänestää isoja puolueita. Talous menee kuralle vähemmästäkin ja suomalaisten haukkuminen kuten kielipolitiikka keskusteluissa, jatkuu ja jatkuu vaan, perussuomalaiset Tala http://galleria.suomi24.fi/heikki_tala ja raipu eduskuntaan. Kertokaa kaikille mikä historiallinen mahdollisuus nyt on tarjolla.
Ainoana puolueena perussuomalaiset ovat pakkoruotsia vastaan.
Muissakin puolueissa on muutama pakkoruotsin vastustaja,
mutta puoluekuri ja joka puolueesta löytyvä piiskurit pitävät
huolen sanomisista ja äänestämisistä, jotta ne menevät puolueen
kannan mukaan.

Asiasta keskustelua hieman tuolla:
http://groups.google.fi/group/sfnet.keskustelu.eu/browse_thread/thread/856482e61f5519c4/329787a5ce365d5e?lnk=raot&hl=fi#329787a5ce365d5e

Kaikki uurnille, nyt on syytä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu