En tiedä mikä minussa on vikana, mutten näytä sopeutuvan tämän maailmanmenoon. Olenko liian kiltti vai menenkö liian paljon toisten asioihin?
Joka tapauksessa olen ymmärtänyt, että hädässä olevaa on autettava- näemmä niin ei ( enää) olekaan.
Olen apteekissa töissä eräällä pienellä paikkakunnalla ja olen aika yksinäinen. Niimpä olen pyrkinyt luomaan moniin asiakkaisiin hyvät suhteet ja tämä on myös tehnyt työni hyvin tärkeäksi minulle. Monet asiakkaistani ovat uskoutuneet minulle ja minusta on ollut mukava auttaa heitä. Olen jopa huomannut, että monesti viikonloppuisinkin saatan jopa miettiä, esim. onkohan herra Nieminen saanut nyt lääkäriltä oikeanlaisen lääkemuodon joka sopisi hänelle paremmin. Niimpä asiakkaistani onkin tullut aivan kuin omia lapsiani/ tuttaviani jotka näemmä ovat olleet mielessäni, todellakin jopa viikonloppuisinkin. Ja todellakin olen vain halunnut auttaa heitä, ilman minkäänlaisia taka-ajatuksia.
Nyt olen itse ongelmissa- olen saanut niin hankalan naapurin, että oma terveyteni alkaa olla
jo vaarassa. Olen joutunut viettämään jopa öitä hostelleissa- mikä on kuitenkin kallista. Olen puhunut asiasta monen viranomaisen kanssa, mutta kukaan ei ole minua auttanut.
Monille asiakkaillenikin, joita kadullakin on tullut, vastaan olen vihjannut asiastani hienovaraisesti; yksikin heistä on juristi. Olen kysynyt ystäviltänikin, olisi minulla mahdollisuus yöpyä heillä ihan maksua vastaan, ei mitenkään ilmaiseksi, mutta kenellekään tämä ei ole käynyt. Kukaan ei ole reilusti antanut ymmärtää, että ymmärrän että olet syytön tapahtuneeseen, ja tottakai minä autan sinua- ei kukaan !
Kaikki ovat kyllä kuunnelleet mitä minulla on sanottavana, mutta kun sanon asian, hymy heidän kasvoiltaan on kadonnut ja sanotaan vain " sinun täytyy nyt vain selvittää ongelmasi". Ja sen jälkeen minusta yritetään vain nopeasti päästä eroon eikä jotkut enää sen jälkeen tervehdi edes
vastaantullessa.
Onko todella näin, että minun on sitten vain muutettava pois, vaikka olen naapurin käytökseen täysin syytön.
Olen neuvonut ja ohjannut henkilöitä, joilla on varaa ja suhteita täysin ilmaiseksi ja ilman minkäänlaisia taka-ajatuksia, mutta sitten kun itse olen todellisessa hädässä, minua ei auta kukaan- ei edes omat sukulaiseni. Myöskään minkäänlaista myötätunnon sanaa ei tule.
Ihmettelen vain.
Joka tapauksessa olen ymmärtänyt, että hädässä olevaa on autettava- näemmä niin ei ( enää) olekaan.
Olen apteekissa töissä eräällä pienellä paikkakunnalla ja olen aika yksinäinen. Niimpä olen pyrkinyt luomaan moniin asiakkaisiin hyvät suhteet ja tämä on myös tehnyt työni hyvin tärkeäksi minulle. Monet asiakkaistani ovat uskoutuneet minulle ja minusta on ollut mukava auttaa heitä. Olen jopa huomannut, että monesti viikonloppuisinkin saatan jopa miettiä, esim. onkohan herra Nieminen saanut nyt lääkäriltä oikeanlaisen lääkemuodon joka sopisi hänelle paremmin. Niimpä asiakkaistani onkin tullut aivan kuin omia lapsiani/ tuttaviani jotka näemmä ovat olleet mielessäni, todellakin jopa viikonloppuisinkin. Ja todellakin olen vain halunnut auttaa heitä, ilman minkäänlaisia taka-ajatuksia.
Nyt olen itse ongelmissa- olen saanut niin hankalan naapurin, että oma terveyteni alkaa olla
jo vaarassa. Olen joutunut viettämään jopa öitä hostelleissa- mikä on kuitenkin kallista. Olen puhunut asiasta monen viranomaisen kanssa, mutta kukaan ei ole minua auttanut.
Monille asiakkaillenikin, joita kadullakin on tullut, vastaan olen vihjannut asiastani hienovaraisesti; yksikin heistä on juristi. Olen kysynyt ystäviltänikin, olisi minulla mahdollisuus yöpyä heillä ihan maksua vastaan, ei mitenkään ilmaiseksi, mutta kenellekään tämä ei ole käynyt. Kukaan ei ole reilusti antanut ymmärtää, että ymmärrän että olet syytön tapahtuneeseen, ja tottakai minä autan sinua- ei kukaan !
Kaikki ovat kyllä kuunnelleet mitä minulla on sanottavana, mutta kun sanon asian, hymy heidän kasvoiltaan on kadonnut ja sanotaan vain " sinun täytyy nyt vain selvittää ongelmasi". Ja sen jälkeen minusta yritetään vain nopeasti päästä eroon eikä jotkut enää sen jälkeen tervehdi edes
vastaantullessa.
Onko todella näin, että minun on sitten vain muutettava pois, vaikka olen naapurin käytökseen täysin syytön.
Olen neuvonut ja ohjannut henkilöitä, joilla on varaa ja suhteita täysin ilmaiseksi ja ilman minkäänlaisia taka-ajatuksia, mutta sitten kun itse olen todellisessa hädässä, minua ei auta kukaan- ei edes omat sukulaiseni. Myöskään minkäänlaista myötätunnon sanaa ei tule.
Ihmettelen vain.
Vastaukset 6
Vanhimmat
RYHDY VITTUMAISEKSI.
yhdyssana, vai näinkö "Ryhdy vittu Maiseksi" Siis todellista kotiapua. Olisiko hyödyllistä...?
me kiltit ihmiset olemme vaaraksi toisille.
On hiukan vaikea neuvoa sinua, kun ei oikein tullut selväksi, että mistä on kysymys.
Jos kysymys on talon järjestyssääntöön kuuluvasta asiasta, niin sitten isännöitsijän puheille.
Jos taas on kysymys jostain aivan henkilökohtaiseen asiaan liittyvästä seikasta, on se kaiketi selvitettävä vastapuolen kanssa.
Yleisesti kyllä sanoisin, ettei kannata asiakaspalvelussakaan paljastaa itseään liikaa.
Ihmisiä on niin monen tasoisia ja niitäkin, jotka tilaisuuden tullen käyttävät hyväkseen toisen sinisilmäisyyttä, siis hyväuskoisuutta.
Se on tämä maailman meno mennyt sellaiseksi, että aina pitäisi olla pieni epäilyksen poikanen takataskussa kun on tekemisissä tuntemattomien ihmisten kanssa.
mieltä että; Hyvyys on piilotettava ja pahuutta nostettava???? Kylmyys ja välinpitämättömyys tuhoaa ihmiskunnan,ei ystävällisyys.
Olen itse asunut erilaisissa kommuuneissa, siis olen opiskelija. On tullu 5 vuoden aikana kaikenlaista ongelmaa, joista suurin osa itsestä johtumattomia. Olen itsekin joskus möykälläni aiheuttanut toisille harmia, joka jälkeenpäin kyllä hävettää.
Joka tapauksessa olen siihen tulokseen tullut, että todella paljon ennemmin muutan itse pois kun alan taistelemaan. Se on turhaa ja voimia vievää. Yleensäkin vihaan riitelyä varsinkin nykyään. Haluaisin olla kaikkien kanssa väleissä, mutta aina sekään ei onnistu.