Täydellistä tuomaripeliä!!!
Tuomarit ohjaavat kansaa äänestämään juuri heidän haluamaansa!
Ei ole sattumaa, että jo toisen kerran tuomarien ylistämä semifinalisti pääsi jatkoon.
Miten ihmeessä kansa voi olla näin johdatettavissa???
Vai onko jopa kyseessä siitä, että äänestystuloksia näpelöidään? Kuka niitä on tarkistamassa?
Onko siellä ketään ns. ulkopuolista tarkkailemassa äänestystuloksia?
Molemmat, Kristiina sekä Panu, ovat hyviä laulajia, mutta persooniltaan värittömiä, joita on helppo muokata.
Viime vuonnakin kaksi finalistia joutuivat vetämään ennakkoon tehdyn biisin, mikä ratkaisi kumpi voitti. Biisi oli sovitettu helpommaksi Ilkan tyyliselle äänelle. Katri on kuitenkin pärjännyt Ilkkaa paremmin näin jälkikäteen.
On selkääkin selvempää, ettei Panun ja Kristiinan tyylisiin rauhallisiin ihmisiin voi saada räväkkyyttä sitä tarvittaviin biiseihin. Ihmisen peruspersoonaa ei siten voi muuttaa.
Emilia Aarnion,Juha Vuorsolan tyyliset persoonallisen vahvat tulkitsijat pystyisivät muuntaumaan monipuolisuudessaan vauhdikkaammiksi. Sitä vastoin Mia Permannon,Sheila Kortelaisen ja Antti Railion kaltaiset nyt jo räväkämmin biisinsä vetäneet pysyisivät muuntumaan balladeiden laujajiksi, sillä jokaisesta heistä on nähtävissä herkkyyttä.
Jos ihminen on perusluonteeltaan rauhallinen, ei häneen voi saadä rämäkkyyttä ilman, ettikö se tekisi laulun tulkinnasta falskin. Rempseän persoonan saa rauhallisemmaksi, jos hänessä on herkkyyttä.
Tämän vuoden voittaja tulee olemaan samanlainen kuukauden tähdenlento kuin Ilkka oli. Ei sillä, ettenkö olisi pitänyt Ilkasta tai ettenkö pitäisi Panusta ja Kristiinasta. Kyse on vaan siitä, että he kolme ovat yhdentyylin laulajia ja Idolsin voittajan pitäisi kyetä monipuolisuuteen, jonka meille on Hanna Pakarinen tyylikästi näyttänyt.
En aio enää äänestää ja lihottaa jonkun rahapussia äänelläni, mistä maksan ja mikä menee taivaan tuuliin, eikä valitsemani laulajan pistetilille!!!
UGH! Olen puhunut!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Mä en jaksaisi enää kertaakaan kuulla Idolsin yhteydessä sanaa "tuomaripeli". Hyvänen aika, oletteko te tosiaan niin aivottomia ja johdateltavissa että äänestätte sitä ketä tuomarit "ohjaa" teitä äänestämään? Äänestäkää sitä josta ITSE tykkäätte.
Tosi ikävää ettei Mia päässyt finaaliin. Sen olisi kannattanut laulaa paremmin, niin ehkä olisi päässyt. Nyt se epäonnistui just ratkaisevalla hetkellä. Mitä se kertoo Mian hermoista?
Agnesta hehkutetiin kokoaja. Aina kun tuomarit kehui agnesta, niin se pääsi jatkoon. Mutta ykskaks tuomarit päättivät kääntää agnekselle selkänsä ja hups samallakertaa hän putosi pois. Ilkka ei uudistunut koko Idolssin aikana, ei koskaan saanu kamalia kehuja tuomareilta. MuttA ei myöskään haukkuja. Kyllä tuomareiden kommentit semifinaaleissa ja finaaleissa vaikuttavat äänestäjiin. Samalla tavalla kuin enne vaaleja tehtävät vaalikallubit. Katsokaas suurinosa ihmisistä ei tietoisesti tai tiedostamattaan halua olla häviäjän puolella.
Ja tämä ei nyt ollut mitään olen kateellinen, sun suosikki ei jatkoon päässyt yms. Mulla ei ole yhdessäkään Idolssissa ollut suosikkia, en ole ainuttakaan äänestänyt ja niin on tässäkin odolssissa. Seuraan ohjelmaa vain mielenkiinnosta ja osittain ammattin puolesta.
Nin justiinsa. Haistakaa oikeasti paska. Toi on täysin järjetöntä, ja mulla ei oikeastaan olis ollenkaan väliä vaikka tuomarit koko paskan voittajan valitsivatkin. Mutta kummatkin, sekä panu että kristiina, olivat hyviä laulajia, ja mä veikkasin kummatkin jatkoon vaikka en ollut kuullut tuomarien kommenttejakaan.
Sunnuntaina Kristiinan ja Mian ero oli sitä luokkaa, että jos 2 sadasta olisi äänestänyt toisin, olisi jatkoon päässyt Mia.
Onko se niin vaikea myöntää, että nuo äänestystä edeltävät kommentit tosiaan vaikuttavat? Ei kaikkiin, mutta tuossa tapauksessa SAATTOI olla ratkaisevaa.
ne nuoleskelee että virsiveisuu-ari, jota on hehkutettu kuin jotain yli-ihmistä, yritetään nostaa finaaliin tuomariäänin.
idols sucks!