Uskovainen

Otin helluntaiseurakunnan kasteen, koska olin monta vuotta tutkinut Raamatun viisauksia, alkanut elää niiden mukaisesti ja lopulta halusin tulla uskoon, siis halusin uskovaiseksi. Tein ratkaisuni koska olin elänyt toisenlaista elämää. Ennen kiertelin kapakoissa, toisten mielestä se oli hauskan pitämistä ja yhden illan jutut seikkailuja. Mutta minä huomasin että en ollut tyytyväinen elämääni, yhdenillanjutut alkoivat inhottaa, koska tunsin itseni hyväksikäytetyksi.
Kapakat olivat mielestäni vain "luolia", joissa tuli humalaan ja aamulla heräsin jonkun inhottavan tyypin vierestä, jota en tuntenut enkä selvinpäin olisi viitsinyt edes vilkaista. Siinä ei siis ollut taaskaan ollut mitään järkeä. Aloin miettimään Raamatun viisauksia, mietin niiden tarkoitusta ja minkä takia ne olivat olemassa.
Kiihkoilijoita en ollut viitsinyt kuunnella, heidän tapansa lähestyä asiaa oli mielestäni väärä. Huomasin että minulle oli aikaisemmin puhuttu uskosta ja kirkonmenoista ihmisten omien pessimististen mielipiteiden mukaisia asioita, kun he eivät itse olleet käyneet siellä, kuulleet puhuttavan jne... olin saanut kuulla pelkästään negatiivisia mielipiteitä koko asiasta. Ajattelin kuitenkin että otan itse selvää asioista, koska tunsin että jotain puuttuu minun elämästäni mutta en tiennyt mitä se olisi voinut olla. Olin tutkinut myöskin muunlaisia juttuja, mutta niissäkään ei ollut sitä jotakin jota juuri minä tarvitsin, pelkkiä taikatemppuja ja uskomuksia mutta ei mitään todellista. Halusin oppia tuntemaan itseänikin. Aloin siis tutkimaan Raamattua ja radiosta tuli sellainen ohjelma kuin RadioDEi,jota kuuntelin koska minulla oli paljon kysymyksiä joihin halusin saada vastauksia. Raamattu on vertauskuvallinen kirja, eikä kaikkea siihen kirjoitettua pysty ymmärtämään jos ei kysy joltakin sellaiselta, joka osaa niihin kysymyksiin vastata. Kristinuskonto on rakkauden uskonto, eikä kenenkään ole edes pakko pysyä siinä uskossa jos ei halua, eikä sitä tyrkytetä väkisin kenellekään jota ei yhtään kiinnosta.
Valitsin helluntaiseurakunnan, kun olin ensin käynyt tavallisessa kirkossa n. seitsemän vuotta.
Se on sama uskonto, mutta kastekysymys on se asia joka erottaa kirkon ja helluntaiseurakunnan toisistaan, muuten niissä ei ole mitään eroa.
Minä siis valitsin tieni, ja olen ollut tyytyväinen ratkaisuuni, yhtään päivää ei ole tarvinnut katua.
4129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kiitos todistuksesta ! Toivotan sinulle siunausta jatkossakin. Olet valinnut oikein.
Tärkein asia on uudestisyntyminen eli Jumalan lapseksi tuleminen. Se on Jumalan teko ja lahja meille (Ef.2), jonka saamme armosta ottaa vastaan. Se on suhde ylöspäin ja siinä ihmisten omat teot eivät auta.
Mutta aito usko synnyttää myös tekoja, jotka kohdistuvat siihen ympäristöön, jossa elämme ja toimimme. Hengellinen elämämme tarvitsee siinä kasvua, jotta tietäisimme, mikä on nimenomaan meidän tehtävämme. Jumala siinä johdattaa niitä, jotka rukoillen kulkevat. Jokaisella meistä on oma tehtävä ja kutsumus, jossa meidän tulisi olla uskollisia.
Jumalan Sanasta saamme ohjeita ja neuvoja ja rukouksen kautta meidän tulisi etsiä Jumalan tahtoa omassa elämässämme.
Raamattu, seurakuntayhteys (vajavaisista uskovaisista huolimatta) ja muut tahot (esim. Radio Dei) voivat antaa meille tarvittavaa ravintoa tähän kasvamiseen ja pyhittymiseen. Tämä on meille tärkeä, koska sieluvihollinen ja monet tahot tässä yhteiskunnassa tahtovat saada meitä pois uskosta.
Linkissä http://www.nic.fi/~jlindell on paljon kirjoituksia hengellisen elämän eri alueilta, joten suosittelen.

  • Laput silmille, kädet korville ja terve menoa tuonpuoleiseen. Nähään siel, tai no, ois kiva jos tulisitte välil moikkaa mua helvetis.

    Pitää vähän kiusaa. ;)

    Totta puhuen Uskonto on hyvä asia jos se tuo onnea elämään siit ei pääse mihinkään. Täytyy myöntää, että välillä kadehdin uskovaisia kavereitani. Heille kaikki on selvää ja elämällä on paljon enemmän merkitystä, koska tuonpuoleinen odottaa.

    Nauttikaa elämästä uskomalla tai uskomatta.

    Äänestä

  • turha kirjoitti:

    Laput silmille, kädet korville ja terve menoa tuonpuoleiseen. Nähään siel, tai no, ois kiva jos tulisitte välil moikkaa mua helvetis.

    Pitää vähän kiusaa. ;)

    Totta puhuen Uskonto on hyvä asia jos se tuo onnea elämään siit ei pääse mihinkään. Täytyy myöntää, että välillä kadehdin uskovaisia kavereitani. Heille kaikki on selvää ja elämällä on paljon enemmän merkitystä, koska tuonpuoleinen odottaa.

    Nauttikaa elämästä uskomalla tai uskomatta.

    Ei uskominen ole laput silmillä kulkemista vaan päinvastoin, siinä oppii tuntemaan itseään ja arvostamaan myös vihollisia, paremmin kuin ehkä tavallisesti itsekkäänä ihmisenä edes pystyisin.
    Eipä siitä sen kummempia... hyvää jatkoa sinullekin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Minä kirjoitti:

Otin helluntaiseurakunnan kasteen, koska olin monta vuotta tutkinut Raamatun viisauksia, alkanut elää niiden mukaisesti ja lopulta halusin tulla uskoon, siis halusin uskovaiseksi. Tein ratkaisuni koska olin elänyt toisenlaista elämää. Ennen kiertelin kapakoissa, toisten mielestä se oli hauskan pitämistä ja yhden illan jutut seikkailuja. Mutta minä huomasin että en ollut tyytyväinen elämääni, yhdenillanjutut alkoivat inhottaa, koska tunsin itseni hyväksikäytetyksi.
Kapakat olivat mielestäni vain "luolia", joissa tuli humalaan ja aamulla heräsin jonkun inhottavan tyypin vierestä, jota en tuntenut enkä selvinpäin olisi viitsinyt edes vilkaista. Siinä ei siis ollut taaskaan ollut mitään järkeä. Aloin miettimään Raamatun viisauksia, mietin niiden tarkoitusta ja minkä takia ne olivat olemassa.
Kiihkoilijoita en ollut viitsinyt kuunnella, heidän tapansa lähestyä asiaa oli mielestäni väärä. Huomasin että minulle oli aikaisemmin puhuttu uskosta ja kirkonmenoista ihmisten omien pessimististen mielipiteiden mukaisia asioita, kun he eivät itse olleet käyneet siellä, kuulleet puhuttavan jne... olin saanut kuulla pelkästään negatiivisia mielipiteitä koko asiasta. Ajattelin kuitenkin että otan itse selvää asioista, koska tunsin että jotain puuttuu minun elämästäni mutta en tiennyt mitä se olisi voinut olla. Olin tutkinut myöskin muunlaisia juttuja, mutta niissäkään ei ollut sitä jotakin jota juuri minä tarvitsin, pelkkiä taikatemppuja ja uskomuksia mutta ei mitään todellista. Halusin oppia tuntemaan itseänikin. Aloin siis tutkimaan Raamattua ja radiosta tuli sellainen ohjelma kuin RadioDEi,jota kuuntelin koska minulla oli paljon kysymyksiä joihin halusin saada vastauksia. Raamattu on vertauskuvallinen kirja, eikä kaikkea siihen kirjoitettua pysty ymmärtämään jos ei kysy joltakin sellaiselta, joka osaa niihin kysymyksiin vastata. Kristinuskonto on rakkauden uskonto, eikä kenenkään ole edes pakko pysyä siinä uskossa jos ei halua, eikä sitä tyrkytetä väkisin kenellekään jota ei yhtään kiinnosta.
Valitsin helluntaiseurakunnan, kun olin ensin käynyt tavallisessa kirkossa n. seitsemän vuotta.
Se on sama uskonto, mutta kastekysymys on se asia joka erottaa kirkon ja helluntaiseurakunnan toisistaan, muuten niissä ei ole mitään eroa.
Minä siis valitsin tieni, ja olen ollut tyytyväinen ratkaisuuni, yhtään päivää ei ole tarvinnut katua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu