Toimettoman asema seurakunnassa

Koska meitä on varoitettu siitä, että "jotkut luopuvat uskosta", meidän tulisi olla valmiit "ryhtymään ankaraan taisteluun sen uskon puolesta, joka on kerran kaikiksi ajoiksi pyhille annettu". (1. Tim. 4:1; Juud. 3)

Mutta on tehtävä ero Pietarin 2. kirjeen 2. luvussa mainittujen rauhaa häiritsevien luopioitten ja niiden kristittyjen välillä, jotka tulevat heikoiksi uskossa ja joilla on epäilyksiä täsmällisen tiedon puuttumisen vuoksi. Juudas tekee tämän eron. Sen jälkeen kun hän on varoittanut "nurisijoista, jotka valittavat" ja jotka "ihailevat persoonallisuuksia", sekä "pilkkaajista", jotka "aiheuttavat jakautumisia", hän sanoo: "Pitäkää itsenne Jumalan rakkaudessa, samalla kun odotatte Herramme Jeesuksen Kristuksen armoa ikuinen elämä silmämääränä. Osoittakaa myös jatkuvasti armoa muutamille, joilla on epäilyksiä; pelastakaa heidät sieppaamalla heidät tulesta." – Juud. 16–23.

Sellaisille epäilijöille tulee siis osoittaa, että he ovat vaarassa palaa tuhoisien epäilystensä vuoksi. Heidän kristittyjen veljiensä, erityisesti vanhinten, tulisi pyrkiä auttamaan heitä sieppaamalla heidät mikäli suinkin mahdollista "tulesta", joka voisi tuhota heidät hengellisesti.

Niiden vuoksi, jotka kieltäytyvät ottamasta vastaan sellaista kärsivällistä, rakkaudellista apua ja jotka todella "luopuvat uskosta", meidän ei pitäisi olla asiattoman häiriintyneitä. Me sanomme apostoli Johanneksen kanssa: "He lähtivät meistä, mutta he eivät olleet meidän kaltaisiamme, sillä jos he olisivat olleet meidän kaltaisiamme, he olisivat pysyneet meidän kanssamme." – 1. Joh. 2:19